sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Random Lines

 

Viikonloppureissulla oli tarkoitus napata monta kärpästä yhdellä iskulla, ja yksi näistä reissun tarkoitusperistä oli Timo Kokon Random Lines näyttely Galleria Kapriisissa Tampereella. Jos en ole vielä maininnut, niin pidän äärettömän paljon Kokon kädenjäljestä, ja piirustuksissa nuo vahvat ja ilmeikkäät viivat pääsevät parhaiten esiin.



Kapriisissa olevat teokset on tehty lyijykynällä ja tussilla.
"Tussipiirroksissa jälki on pysyvä, joten tahattomilta viivoilta on vaikea välttyä ja jälki on autenttinen. Lyijykynäteoksissa olen leikkinyt piirtotekniikoilla ja tätä kautta rakentanut kuvaa."
Itseäni kiehtovat juuri nuo tussitöiden tahattomat viivat, sillä omissa töissäni tahattomat viivat vaivaavat mieltäni. Toisten töiden kautta voin huomata kuinka tahattomat viivat tuovat teoksiin uusia tasoja ja mielenkiintoa.




"Näyttelyn teoksiin olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon asioita sattumanvaraisesti, säilyttäen itselleni ominaisen tyylin. Ainoastaan paperi ja kynä sekä paikka, jossa piirrokset on tehty, ovat harkittuja. Olen piirtänyt mielikuvituksen tuotoksia tai sitten ympäristöstäni löytämäni kohteen."




Jokaisessa teoksessa viivat kiinnittävät huomioni ja laittavat tarkkailemaan yksityiskohtia. Herkkää, vahvaa, ohutta ja paksua, terävää ja kaarevaa; jokainen viiva kertoo toisenlaisen tarinan. Ihmiskeho ja sen linjat ovat kiehtovia ja siksi ihastuin eniten juuri Kokon ihmishahmoihin.
 

7 kommenttia:

  1. Ei vitsit, me taidettiin olla täällä yhtäaikaa!!!? :D Katoin että onpas jotain tuttua ja piti myöhemmin käydä täällä katsomassa tuota kuvaasi että olisko se voinut olla sinä, mutta ehkä sitten? :) Noin klo 13-15 välillä?

    VastaaPoista
  2. Inka: Mitä!? :D Voi vitsit. Juu perjantaina puoli kolmen maissa olin galleriassa. Olipa sattuma, vaikka minä en asiaa tajunnutkaan :P

    VastaaPoista
  3. No tuosta mun kuvasta ei mua niin helposti tunnistaiskaan :D aika hauska! Tuunpas sit seuraavalla kerralla nykäisemään hihasta jos satutaan muuallekin yhtä aikaa :)

    VastaaPoista
  4. Inka: Juu,tuu vaan! :) Oletpas ollut tarkkasilmäinen. Hih,hassu ja pieni maailma. :)

    VastaaPoista
  5. Inka: Simo Mantereellakin oli hienoja töitä. Yksi taiteilija lisää tarkkailtavaksi.

    VastaaPoista
  6. Joo niin oli! Hienoja valumisjälkiä ja muutenkin herkullisia muotoja oli saanut maaleilla aikaan. Niihin olisi voinut upota :)

    VastaaPoista