lauantai 8. syyskuuta 2012

Kanavan laidalla

Päätimme lähteä pyöräretkelle vaikka säätiedotteet lupailivat pientä sadetta. Kohteena oli pitkään suunnitelmissa ollut Naissaari. Pakkasimme eväät reppuun ja hyppäsimme pyörien selkään. Kanavan laidalle saavuttaessa aurinkokin alkoi jo pilkistellä. Pauhu kanavan sillalla oli niin mahtava, että liian lähelle reunaa ei uskaltanut astua.
Naissaarta kiertää myös luontopolku, jonka kuitenkin jätimme tällä kertaa kiertämättä. Sen sijaan tutustuimme Puttipajan suurmyymälään ja muihin ihaniin käsityötuotteisiin (kyllä, siellä vierähti aikaa ehkä enemmän kuin K oli ajatellut ;P). Ennen lähtöä piti tietenkin testata Kahvihuoneen tarjonta. Kotimatkalle lähdettäessä alkoi satamaan, joten sateenpitävät takit olivat tarpeen.
Ps. Kekseliäät saattoivat huomata kuinka nokkelasti lainasin Martti Katajiston <3 elokuvan nimeä otsikoinnissa ;)  

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvälle retkelle. Juustokakku on heikkouteni ja lämmin pulla. Onneksi kumpaakaan ei ole juuri nyt tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine: Juustokakut olen itse löytänyt vasta lähivuosina, pullia sen sijaan olen rakastanut koko ikäni, kanelipullat varsinkin ovat heikkouteni...

      Poista
  2. Oih, tuo leivos nàytti tooooosi hyvàltà!!Hienoja kuvia matkan varrelta....en ollut minà ainakaan kekseliàs tuon otsikon suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ciacy: Leivokset olivat hyviä.
      No jos ei ole perehtynyt 40-luvun suomalaisiin elokuviin, ja niihin vähän "ei-niin-tunnettuihin" niin juttu menee kyllä ohi.

      Poista
  3. Pyöräilyä, kauniita maisemia, pieniä puoteja ja Slurpsis!-kakkuja. Me like!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultsin kämppä: Kyllä,tällaisia retkiä voisi tehdä useamminkin :)

      Poista