sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Antikvariaatti Sofia

Tuli taas todistettua että suunnittelematon vaeltelu Helsingin kaduilla tuottaa iloisia yllätyksiä. Päädyimme sattumalta Vuorikadulle ja pysähdyimme antikvariaatti Sofian eteen josta K bongasi itselleen ale-kirjan opiskeluihinsa liittyen. Sisälle astuessa teki mieli kiljahtaa! IHANA paikka! Todella kivasti sisustettu, siisti ja selkeä. Kiertelin hetken ympäriinsä kunnes kysyin missä taidekirjallisuus mahtoi olla. Taidekirjat oli sijoitettu kauniin tee/kahvipöytänä toimineen vanhan ompelukoneen viereen ja niitä oli yhden seinän verran. Sen hyllyseinämän edessä sitten menikin pieni tovi. Kirjoissa on todella hyvä hinta-laatusuhde ja palvelu on ystävällistä ja avuliasta.
Sohva, tuolit ja kahvittelumahdollisuus tekevät Sofiasta kotoisan olohuoneen, jossa voi halutessaan viettää aikaa kirjallisuuden parissa tai ihan muuten vain.
Sofiassa järjestetään myös pieniä vaihtuvia taidenäyttelyitä.
Huonokuntoiset kirjat saavat vielä uuden elämän muistivihkoina.
Itse löysin Sofiasta englanninkielisen, 250-sivuisen ja upeilla värikuvilla varustetun Rafael-kirjan (8 euroa), Françoise Gilot'n Matisse ja Picasso-taiteilijaystävät elämäkerran (6 euroa) sekä Jouko Tolvasen Maailmantaiteen mestaripiirustuksia opuksen (6 euroa).
Antikvariaatti Sofia löytyy Helsingistä osoitteesta Vuorikatu 5.

4 kommenttia:

  1. Upeat kirjalöydöt kiehtovan persoonallisesta antikvariaatista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu: Sanos muuta, pitää joskus avata silmät muillekin helsinkiläisille antikvariaateille, mutta tästä jäi kyllä erityisen kiva fiilis.

      Poista
  2. Kaunis kauppa. Pitää laittaa paikka "korvan taakse".

    VastaaPoista