torstai 20. elokuuta 2015

Naurattavaa naivismia

Hämeen linnan ja Aulangon jälkeen suuntasimme saman päivän aikana katsomaan vielä Iittalan naivisteja. Olin kuullut ystävältäni paljon hyvää edellisvuoden näyttelystä, joten odotin mielenkiinnolla millainen tuo Iittalan näyttely olisi.
En ole koskaan tuntenut naivismia omaksi jutukseni: eihän sitä voi ottaa vakavasti. Mutta eihän sitä ole tarkoituskaan ottaa vakavasti! Itseoppineet (tai ammattilaiset) taiteilijat kuorruttavat teoksensa huumorilla, sadunomaisuudella tai jopa groteskilla muotokielellä. Usein teokset ovat voimakkaan ja iloisen värisiä ja henkilöhahmot jäykkiä. Yksityiskohtia saattaa olla runsaasti tai kokonaisuus voi olla hyvin pelkistetty.

Pieni väsy painoi kenties kaikkia matkalaisia Iittalaan saapuessa, mutta lippukassalla oli aivan ihana myyjä, jonka ansiosta koko konkkaronkka pääsimme näyttelyyn perhelipulla. Hän alusti muutamalla sanalla näyttelyä ja tuntui persoonansa puolesta sopivan tehtäväänsä mainiosti. Positiivisen alkutunnelman jälkeen näyttelytiloihin siirtyminen sai hymyilemään, mutta samalla myös hämmästelemään taiteilijoiden kekseliäisyyttä. Ensimmäisenä valloittivat slovenialaisen Josip Vlasicin laudoista luomat valaat.
Elokuvasta: Uuno Turhapuro herra Helsingin herra (1991).
Ennestään tuttuja nimiä näyttelyssä olivat Reijo Kivijärvi, Eino Viikilä sekä itselleni naivismin suurin ilmentymä Martti Innanen, jonka muistonäyttely oli yhdessä salissa. En tosin tiennyt, että hän kuoli vuonna 2014. Muistan ensimmäisen kerran "nähneeni" hänen teoksensa aikoinaan Uuno Turhapuro herra Helsingin herra elokuvassa, jossa Uunon luotsaama presidenttiehdokas Pentti (Tarmo) Tömisevä (Pirkka-Pekka Petelius) avaa näyttelyn. Elokuvassa vilahtaa Innasen teos, jonka vieressä Turhapuro haukottelee. Lieneeko muuten ollut juuri Iittalan naivistit näyttely? Tuttuja nimiä olivat myös Maija Koponen (Kuopio!) ja Heli Pukki, jonka teoksiin yksi ystävistäni on hullaantunut.
Telineessä Martti Innasen viimeiseksi jäänyt teos: Jorma Kaarina Holopainen. Teos on signeerattu joulukuussa 2014, mutta sen viimeistely jäi taiteilijalta kesken. Maalaus myydään tarjousten perusteella.
En ollut käynyt Iittalan naivistit näyttelyssä aiemmin ja tykkäsin koulumiljööseen pystytetystä näyttelystä. Tänne iloisen kirjavat teokset kyllä sopivat. Lisäksi väriä oli tuotu muuten vaaleaan kokonaisuuteen verhoilla, tehosteseinillä ja huonekaluilla.
Omia suosikkejani olivat Kirsi-Maria Ahon taidehistorian klassikoista tehdyt eläinmuunnelmat, Annika Hiltusen jo lähes imelän söpöiksi menevät teokset, Christian Jütten sarjakuvamaiset pienoisveistokset, Kaarina Alstan sydäntäsärkevän suloiset pingviinit sekä tietysti Martti Innasen Nilsiän ihmissusia kuvaavat teokset.
Harvaa teosta olisin halunnut ihan omalle seinälle saakka, mutta se on toisaalta vähän väsyttäväkin ajatus. Miksi kaikki pitäisi saada omalle seinälle? Kyllä näyttely antoi sitä mitä lupasi: hymytakuun. Pitkän päivän päätteeksi Iittalan naivistit olivat rentoa huumoria, joissa usein teoksen nimi avasi kuvan huumorinkin kukkimaan. Lasimäellä emme kiertäneet, mutta sinnekin joskus tahtoisin.
Ei näyttelystä ihan tyhjin käsin lähdetty, sillä mukaan tarttui huumoria Heli Pukin julisteen muodossa. Ostamisesta puheenollen, näyttelyssä taisi olla enemmän myytyjä kuin myymättömiä teoksia. Suomalaiset taitavat haluta näitä huumorinkukkia kotinsa seinälle.  

Pikaisimmat ehtivät vielä näyttelyyn, 
joka on avoinna tämän viikon loppuun (su 23.8.2015 saakka) joka päivä klo 10-19.

4 kommenttia:

  1. Minäkään en ole koskaan käynyt tuolla. Itse kuulen aika paljon asiakkaiden kommentteja erilaisista taidenäyttelyistä. Tavallisin on toteamus "tuota en seinälleni ottaisi" tai "tuon voisin ottaa seinälleni". Varmaan itsekin joskus siihen "syyllistyy", mutta jotenkin se on vieras ajatus. Minä ainakin nautin näyttelyistä ja siitä elämyksestä ja todella harvoin mietin, että taiteen ja taidenäyttelyn tehtävä olisikin oma taidehankinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari: Minusta tuntuu, että taidetta vähemmän kuluttaville on helpompaa sanoa suoralta kädeltä se ensireaktio, näkisikö teoksen omalla seinällä vai ei (koska ei ole tottunut muunlaiseen kommentointiin), ja silloin todennäköisesti jää etsimättä/katsomatta se teoksen todellinen tarina. Aika kevyin kengin itsekin tuolla pitkän päivän jälkeen kuljeskelin, mutta tunnelma oli hyvä. Ja oli kiva huomata kuinka paljon se asiakaspalvelu herätti positiivista virettä jo ennen kuin olin nähnyt yhtään teosta. Sitä jotenkin aina olettaa saavansa hyvää palvelua (tietenkin), mutta nyt olin itse niin väsynyt, että pelkäsin pilaavani näyttelyn omalla tunnelmallani. Siksi positiivinen alkupotku tuli erittäin tarpeen! :)

      Poista
  2. Olipa hauska löytö tuo Uuno Innasen töiden äärellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepita Ruutu: Oudoista yhteyksistä sitä voi taidehistoriaakin oppia, jopa Uunoista! ;)

      Poista