Naurattavaa naivismia

Hämeen linnan ja Aulangon jälkeen suuntasimme saman päivän aikana katsomaan vielä Iittalan naivisteja. Olin kuullut ystävältäni paljon hyvää edellisvuoden näyttelystä, joten odotin mielenkiinnolla millainen tuo Iittalan näyttely olisi.

En ole koskaan tuntenut naivismia omaksi jutukseni: eihän sitä voi ottaa vakavasti. Mutta eihän sitä ole tarkoituskaan ottaa vakavasti! Itseoppineet (tai ammattilaiset) taiteilijat kuorruttavat teoksensa huumorilla, sadunomaisuudella tai jopa groteskilla muotokielellä. Usein teokset ovat voimakkaan ja iloisen värisiä ja henkilöhahmot jäykkiä. Yksityiskohtia saattaa olla runsaasti tai kokonaisuus voi olla hyvin pelkistetty.

Pieni väsy painoi kenties kaikkia matkalaisia Iittalaan saapuessa, mutta lippukassalla oli aivan ihana myyjä, jonka ansiosta koko konkkaronkka pääsimme näyttelyyn perhelipulla. Hän alusti muutamalla sanalla näyttelyä ja tuntui persoonansa puolesta sopivan tehtäväänsä mainiosti. Positiivisen alkutunnelman jälkeen näyttelytiloihin siirtyminen sai hymyilemään, mutta samalla myös hämmästelemään taiteilijoiden kekseliäisyyttä. Ensimmäisenä valloittivat slovenialaisen Josip Vlasicin laudoista luomat valaat.

Elokuvasta: Uuno Turhapuro herra Helsingin herra (1991).

Ennestään tuttuja nimiä näyttelyssä olivat Reijo Kivijärvi, Eino Viikilä sekä itselleni naivismin suurin ilmentymä Martti Innanen, jonka muistonäyttely oli yhdessä salissa. En tosin tiennyt, että hän kuoli vuonna 2014. Muistan ensimmäisen kerran "nähneeni" hänen teoksensa aikoinaan Uuno Turhapuro herra Helsingin herra elokuvassa, jossa Uunon luotsaama presidenttiehdokas Pentti (Tarmo) Tömisevä (Pirkka-Pekka Petelius) avaa näyttelyn. Elokuvassa vilahtaa Innasen teos, jonka vieressä Turhapuro haukottelee. Lieneeko muuten ollut juuri Iittalan naivistit näyttely? Tuttuja nimiä olivat myös Maija Koponen (Kuopio!) ja Heli Pukki, jonka teoksiin yksi ystävistäni on hullaantunut.

Telineessä Martti Innasen viimeiseksi jäänyt teos: Jorma Kaarina Holopainen. Teos on signeerattu joulukuussa 2014, mutta sen viimeistely jäi taiteilijalta kesken. Maalaus myydään tarjousten perusteella.

En ollut käynyt Iittalan naivistit näyttelyssä aiemmin ja tykkäsin koulumiljööseen pystytetystä näyttelystä. Tänne iloisen kirjavat teokset kyllä sopivat. Lisäksi väriä oli tuotu muuten vaaleaan kokonaisuuteen verhoilla, tehosteseinillä ja huonekaluilla.

Omia suosikkejani olivat Kirsi-Maria Ahon taidehistorian klassikoista tehdyt eläinmuunnelmat, Annika Hiltusen jo lähes imelän söpöiksi menevät teokset, Christian Jütten sarjakuvamaiset pienoisveistokset, Kaarina Alstan sydäntäsärkevän suloiset pingviinit sekä tietysti Martti Innasen Nilsiän ihmissusia kuvaavat teokset.

Harvaa teosta olisin halunnut ihan omalle seinälle saakka, mutta se on toisaalta vähän väsyttäväkin ajatus. Miksi kaikki pitäisi saada omalle seinälle? Kyllä näyttely antoi sitä mitä lupasi: hymytakuun. Pitkän päivän päätteeksi Iittalan naivistit olivat rentoa huumoria, joissa usein teoksen nimi avasi kuvan huumorinkin kukkimaan. Lasimäellä emme kiertäneet, mutta sinnekin joskus tahtoisin.

Ei näyttelystä ihan tyhjin käsin lähdetty, sillä mukaan tarttui huumoria Heli Pukin julisteen muodossa. Ostamisesta puheenollen, näyttelyssä taisi olla enemmän myytyjä kuin myymättömiä teoksia. Suomalaiset taitavat haluta näitä huumorinkukkia kotinsa seinälle.  

Pikaisimmat ehtivät vielä näyttelyyn, 

joka on avoinna tämän viikon loppuun (su 23.8.2015 saakka) joka päivä klo 10-19.