I got a membercard

Kävin pitkästä aikaa tutustumassa Kuopion kuvataidekenttään Myllyn I got a membercard -näyttelyssä. Nimi viittaa Kuopion kuvataiteilijat ry:n, Ars Liberan, viimeisen viiden vuoden aikana liittyneisiin jäseniin, joiden töistä näyttely on koottu.

Teoksia oli esillä yllättävän vähän edelliseen Ars Liberan Myllyssä näkemääni näyttelyyn verraten vuosi sitten. Tämä on tietysti ymmärrettävää, sillä edellisen 30:n osallistujan sijaan tässä näyttelyssä oli teoksia kymmeneltä taiteilijalta. Kaikesta huolimatta ensinäkemä näyttelytilan aulaan olisi kaivannut jonkin veistoksen/installaation keskelle tilaa. Katseenvangitsijaksi. Nyt maalaukset ja videoteokset tuntuivat ujostelevan seinillä eikä mikään ottanut tilaa haltuun.

Topi Ruotsalainen: Flying Fishcock, 2015. Öljyväri mdf-levylle 38x50 cm + augmented reality animaatio (2:44).

Topi Ruotsalainen ei nimenä ole vielä tarttunut muistiini, mutta maalausjälki näytti tutulta. Hienoa sivellintyöskentelyä. Flying Fishcock-maalauksessa kiiltävällä vadilla makasi kuollut kala, jolla oli kukon pyrstö. No joo, ihan kiva, muttei nyt herätä sen suurempia tunteita. Onko tässä nyt viittaus vanitas-aiheisiin? Lentävä kalakukko on kuollut? (*pientä ärtymystä havaittavissa*) Mikäs tämä pienempi taulu tässä vieressä on? Maalauksen vieressä oli ohjeet älylaitteille: "Lataa ilmainen Arilyn sovellus älylaitteeseesi Appstoresta tai Google playsta. 1. Katso kohdetta Arilynin läpi. 2. Kuva herää eloon näytölläsi!" Kiva juttu, mutta minulla ei edelleenkään ole sitä älypuhelinta.... Kiitos ihanan henkilökunnan, sain kuitenkin mahdollisuuden kokea teoksen lainaälypuhelimella siten kuin se oli tarkoitettu.

Topi Ruotsalainen: Flying Fishcock.

Puhelin tarkensi teokseen, ja näytölle pärähti soimaan Mount Foolin esittämänä englanninkielinen versio Lentävästä kalakukosta! Maalauksessa kuolleena maannut kala heräsi eloon ja kiskoloilla kiisi, kuten kalakukon kuuluikin! Vadin reunalla soitti, lauloi ja matkasi mukana Mount Fool. I-HA-NA! Pyydän anteeksi Topi Ruotsalainen, sillä kuvittelin jo hetken ärtyneenä mielessäni, että tässä kritisoidaan savolaista kulttuuria, mutta se olikin monimuotoinen rakkauslaulu! Kuvitelkaa, jos voisitte herättää hiljaiset taideteokset kotinne seinillä eloon silloin kun siltä tuntuu.

Taisin sanoa näyttelyssä ääneen, että olen nykyisin valitettavan pihalla kuopiolaisesta taidekentästä, mutta Ruotsalaisen teos läikäytti sisällä jotain tuttua ja minua. Tämä kuvien herättäminen eloon älylaitteiden avulla ei ollut aivan tuntematon keino, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun koin elämyksen taideteoksen äärellä. Ja tässä sovellus ei tuonut vain lisätietoa teoksesta, kuten yleensä, vaan oli osa teosta. Ilman älylaitetta minulle olisi jäänyt teoksesta vähän negatiivinen kaiku.

Te voitte muuten kokeilla itse teoksen herättämistä eloon, kun lataatte sovelluksen ja tarkennatte sen avulla laitteenne tuohon Flying Fishcock-teoskuvaan.

Timo Tolonen: Sisäänkäynti, 2015, öljyväri kankaalle, 100x150 cm.

Ruotsalaisen teosten vieressä oli Timo Tolosen maalaus Sisäänkäynti. Timo Tolosen nimi oli syöpynyt mieleeni Galleria 12:n näyttelyssä jo kesäkuussa 2010, kun Tolonen oli tuonut näyttelytilaan kuvia hautausmailta. Siitä lähtien olen aika ajon "vakoillut" Tolosen tekemisiä ja minua harmitti, etten ehtinyt edelliseen yksityisnäyttelyyn Galleria 12:ssa. Tolonen tekee myös grafiikkaa, mutta on mielestäni enemmän edukseen nimenomaan väreissä

Tolonen pysäyttää töissään muun muassa hetkiä kaupunkiympäristöstä ja minua viehättävät enemmän teokset, joissa ei ole ihmisiä. Maalaustapa lähentelee valokuvamaisuutta, mutta pehmeä sivellintyöskentely tekee töistä hieman utuisia, jolloin lopputulos on jotain muuta kuin pelkkä valokuvan kopio.

Sisäänkäynti olisi mielestäni voinut olla vastine Helene Schjerfbeckin Ovelle, 1884. Tämä linkki teosten välillä herätti mielenkiinnon, vaikka jollekin toiselle Tolosen Sisäänkäynti olisi voinut olla vain nopeasti ohitettava kuvaus hiljaisesta ja suljetusta katunäkymästä. Schjerfbeckin maalauksessa oven raoista tuikkii kutsuvaa valoa, kun Tolosen maalauksessa valo on suljetun oviaukon tällä puolella. Kartioiden kielletyllä puolella, hämärässä nurkassa, pilkottaa musta on ovi, jonka tunnelma on aivan toinen kuin Schjerfbeckillä. 

Taidehistorioitsijan riemu hihkuu aina ajatuksissani, kun näyttelyissä saa tehdä rinnastuksia menneeseen.

Etualalla Sanna Nissinen: Omakuva Milon Venuksena, 2015. Kipsi, omenat.

Sanna Nissiseltä oli tuotu näyttelyyn hieman ristiriitaisia ajatuksia herättävä teoskattaus. Katseenvangitsijana toimi kipsinen omakuva Milon Venuksena. Tässäkin oli suora linkki taidehistoriaan, mutta toteutus jätti kylmäksi. Tässä viittaus taidehistoriaan oli mielestäni liian ilmeinen, ilman aiheen monipuolisempaa pureskelua. Lattialle ripotellut omenat olivat saaneet näyttelyn ajan pilaantua jokainen omaan tahtiinsa. Naiseutta, kauneusihanteita, elämän hetkellisyyttä, Eeva ja omenat. Ei mitään sellaista, mitä en olisi jo nähnyt. Liian turvallinen ja tylsä toteutustapa omaan makuuni.

Yksityiskohta Sanna Nissisen teoksesta Omakuva Milon Venuksena.

Sanna Nissinen (vasemmalta oikealle): ...että koko maailma oli verolle pantava; Heroes don't go weak in the knees and feel like crying; Uhri. Kaikki teokset 2015, kuivapastelli, muste/seinämaali voimapaperille.

Mikä sitten iski makuuni, oli seinälle triptyykkimäisesti ripustettu kolmikko kuivapastellipiirroksia. Näissäkin oli suora linkki Raamattuun ja taidehistorian klassikoihin, mutta näissä viehätti taidekoulumainen croquismaisuus ja kipsimallien piirtäminen pienellä twistillä. Se, että teokset oli uskallettu jättää ikään kuin puolitiehen, teki niistä ihan omia tulkintoja. Nissinen paljastui tämän teossarjan myötä taitavaksi piirtäjäksi. Piirrokset löivät ainakin tällä kertaa veistosinstallaation ihan 6-0.

Jenni Turunen: Sumeita näkymiä 1-5, 2015. Hiili ja lyijykynä japanin paperille.

Nissisen voimapaperipiirrosten vastapäiselle seinälle oli ripustettu Jenni Turusen hiilipiirrossarja Sumeita näkymiä. Ennen kuin ehdin taiteilijan nimeä teosluettelosta lukea, luulin piirrosten olevan Arto Väisäsen tekemiä. Samantapaista viivankäyttöä  ja mustavalkoisuutta. Kun huomasin, että tämä olikin Turusen sarja, olin todella hämilläni. Tämä ei ollut yhtään sellaista Jenniä, jonka olin oppinut tuntemaan. Ihmishahmot olivat kadonneet kokonaan ja tilalle oli tullut uhkaavan oloinen koivikko(?).

Yksityiskohta Jenni Turusen teossarjasta Sumeita näkymiä 1-5.

Valkealla seinällä valkealle japanin paperille tehdyt piirrokset tuntuivat riippuvan kalpeina Nissisen teoksia vastapäätä. Hiilen ja lyijykynän jälki tuntuivat kuitenkin kuin huutavan jotain, mistä en kuitenkaan saanut kiinni. Keskellä teosta huomioni tarttui kuin pieneen ristiin puiden välissä. Olo oli sekava ja välillä tuntui, ettei tiennyt kulkivatko hiili ja lyijykynä papereiden pinnalla vapaasti vai jäivätkö ne japanin paperin tekstuurin jalkoihin.

Eerika Jalasaho: Liiketutkielma II / This is my process, video, 2015. Kesto noin 1 min.

Eerika Jalasaho näytti jatkaneen videoteosten parissa. Suurikokoiselle seinämälle heijastetiin teos Liiketutkielma II / This is my process. Minuutin mittainen videoteos koostui 12:sta vesiä kuvaavasta pätkästä. Videokuvat oli pikselöity ja aluksi tuntui, että katse pakottautui muodostamaan terävän kuvan. Kun teoksen ääressä oli istunut hetken, pikselit alkoivat muodostaa liikkuvia väripintoja. Vesi elementtinä on monelle rauhoittava ja mieltä rentouttava, mutta kuvien pikselöinti toi myös ajatuksia sensuroinnista. Ihmisten henkilöllisyys ja yksityisyys pyritään turvaamaan pikselöimällä videoista ja kuvista tunnistettavat piirteet, kasvot. Liiketutkielman toinen nimi This is my process sai ajattelemaan, halutaanko tällä ottaa kantaa vesistöjen turvallisuuteen ja hyvinvointiin? Vesi antaa meille hyvinvointia, mutta kuinka säilytämme vastavuoroisesti vesistöjen hyvinvoinnin?

Veera Launonen ja Ilkka Martti Kivelä: Because we separate like ripples on a blank shore, video, 2015. Kesto 2,42 min.

Veera Launosen ja Ilkka Martti Kivelän yhteisvideossa siniset jäätikut sulavat ja kuulokkeista kuuluu samanaikaisesti kuin vedenalainen kumina. Ääni on samaan aikaan sekä rauhoittava että hieman pelottava. Kun siniset jäätikut ovat kokonaan sulaneet, sininen vesi vaihtuu voimakkaan punaiseksi ja vesi tiivistyy takaisin punaisiksi jäätikuiksi. Launosen omien sanojen mukaan videolla on haluttu kommentoida vesistöihin päässeitä myrkkyjä, joka teemaltaan jatkaa Jalasahon videosta nousseita ajatuksiani vesistöjen hyvinvoinnista.

Oli yllättävää huomata, että monella taiteilijalla oli vesiteema tavalla tai toisella mukana teoksessaan. Mitään yhteistä vesiteemaa ei kuitenkaan oltu etukäteen kuulema sovittu. Ehkä se teema nousee suoraan suomalaisuudesta. Mitään tajunnanräjäyttävää näyttely ei tarjonnut, vaikka Topi Ruotsalainen sai yllätettyä täysin. Teos laittoi miettimään, että jokohan se olisi minunkin aika vaihtaa älypuhelinaikaan, jos sen puuttumattomuus tarkoittaa sitä, että taideteosten tulkintani jää tulevaisuudessa vain puolitiehen....?