Hämeen linna

Turun linnasta jäi sellainen kutina, että olisi kiva nähdä muitakin Suomen linnoja. Nyt tarjoutui mahdollisuus käydä Hämeen linnassa sisällä asti, sillä edellisen yrityksen aikaan linna oli juuri sulkeutumassa.

Ensimmäinen näkyvä ero Turun linnaan verrattuna oli se, että tämä oli punainen. Ensimmäinen rakennusvaihe Hämeen linnassakin alkoi harmaakivestä 1200-luvun lopulla, mutta korotusvaiheessa 1300-1400-luvuilla rakennusmateriaalina käytettiin Suomessa vielä keskiajalla harvinaista tiiltä. Tiili muodostui vallitsevaksi rakennusmateriaaliksi, kun vanhoja harmaakivipintoja alettiin korvata punaisella tiilellä.

Ulkopinnasta näkee kuinka harmaakivi vaihtuu tiileen.

Satuimme lippukassalle juuri sopivasti, sillä opas oli aloittamassa linnakierroksensa. Astuimme ensimmäisenä tilaan, jonka keskellä oli kaivo. Kaivopiha suljettiin erilliseksi huonetilaksi 1300-luvun lopulla. Opas paljasti, ettei kaivon rakentaminen sujunut kovin onnistuneesti, sillä 12 metrisestä kaivosta ei saatu koskaan vettä. Rakentajilla oli ollut ajatus, että sadevedet valuisivat kaivoon, mutta lopputuloksena sadevedet valuivat kaivoon lattioiden kautta, jolloin vesi oli saastunutta jo ennen kuin se ehti kaivon pohjalle saakka. Nykyisin turistit toivovat kaivon tuottavan onnea ja heittävät sen pohjalle kolikoita. Kaivon tyhjennyksissä on löytynyt rahojen lisäksi mm. tutteja, aurinko- ja silmälaseja, hattuja sekä tekohampaat.

Alakerroksen palvelusväen huoneet olivat pimeitä, ikkunattomia ja kylmiä. Linnan palvelukseen kuitenkin halutiin, sillä ylläpito (kuten vaatteet ja ruoka) tuli linnan puolesta ja linnassa työskennellyttä arvostettiin työelämässä. Hämeen linnassa sijaitsee myös Suomen vanhin ei-kirkollinen salitila, 1200-luvun tynnyriholvattu linnantupa, joka toimii nykyisin tilausravintolana.

Ritarisali.

Rakennusmateriaalina tiili mahdollisti tynnyriholveja kehittyneemmän holvauksen ja goottilaiset koristemuodot. Ritarisalin ristiholvien kilpikaaret ja ruoteiden alapäät on purettu jo 1700-luvulla, mutta muodot ovat yhä nähtävissä.

Asuinhuone.

Toisessa kerroksessa sijaitsee käskynhaltijan ja tämän hovin, miltei jo viihtyisäksi tulkittavat huoneet. Kustaa II Adolf vieraili puolisoineen Hämeen linnassa vuonna 1626, jonka myötä kahta tilaa alettiin nimittää Kuninkaansaliksi ja Kuningattarenkamariksi. Kuvassa oleva asuinhuone toimi myös edustustilana. Täällä oli sekä tunnelmaa luova avotakka että lämmittävä kiuasuuni, jossa liekkien päällä olevat kivet hehkuivat lämpöä huoneeseen.

Asuinhuoneen kiuasuuni.

Kuninkaansali

Kuninkaansalissa järjestettiin juhlia ja pöydät oli sijoitettu siten, että keskellä mahtui tanssimaan. Auringonvalo heijastui valkoiseksi kalkituista seinistä kauniisti ja tuo ristiholvattu katto on upea! Keskiajalla holvit koristeltiin maalauksin ja todennäköisesti tämänkin tilan katto on ollut maalattu. Voisin milloin tahansa haluta tällaisen salin omaksikin ruokailutilaksi tai tanssisaliksi. Kattoon tietysti maalaukset kuten ennen vanhaan. 

Alkujaan kuninkaansali kulki nimellä suuri sali ja tila palautettiin keskiaikaiseen asuunsa 1970-luvun restauroinnin yhteydessä. Alkuperäinen holvaus, joka on ajoitettu noin 1400-luvulle, sortui tai purettiin ilmeisesti 1500-luvun lopulla. Restauroinnin muoto on jäljitetty seinistä löydettyjen holviruoteiden kantojen ja suippojen kilpikaarien (katso aiempi kuva Ritarisalista) avulla. Tilan kaksilaivainen holvaus on samanlainen kuin Turun linnan kuninkaansalin vastaavan ikäiset ristiholvit.

Kummituskissan tassunjäljet Kuninkaansalin lattiassa?

Oppaan mukaan jokaisessa linnassa kuuluu olla kummitus, mutta Hämeen linnassa kummitus onkin kissa. Tarinan mukaan Kustaa II Adolf (vai Kustaa III?) vieraili linnassa, mutta palatessaan Ruotsiin unohti mukana olleen kissansa linnaan. Kissa jäi elämään linnaan ja opas kehotti kierroksella mukana olleita lapsia kuuntelemaan mikäli sattuisivat kuulemaan naukumista.

Linnan sisäpiha.

Alimman kerroksen palvelusväki joutui kulkemaan sisäpihan läpi huoneesta toiseen, joka mahdollisti myös tunkeilijoiden havaitsemisen. Mikäli ylimääräisen vieraan havaittiin menevän johonkin huoneeseen, tilasta ei päässyt ulos kuin sisäpihan kautta. Toisen kerroksen parvekkeelta näkyi hienosti paitsi eri rakennusvaiheet myös tiiliseinän koristelut.

Sisäpihan parvekkeella opas pyysi kiinnittämään huomion myös linnan katolla olevaan metalliseen viiriin. Viiriin oli kuvioitu Kustaa III:n vierailun kunniaksi G III 1782. Viirissä on kuitenkin vain se vika, että Kustaa III vierailikin kaupungissa vasta vuotta myöhemmin 1783. Kuningas oli ilmoittanut väärän vierailuvuoden, kun "hitaat hämäläiset olivat kerrankin ajoissa". Kustaa III:n käskystä Hämeenlinnan asutus siirrettiin nykyiselle paikalleen ja linnaa alettiin kunnostaa linnoitukseksi vallihautoineen.

Linnan kolmannessa kerroksessa sijaitsevat perus- ja vaihtuvien näyttelyiden tilat. Täällä pääsee tutustumaan Hämeen esihistoriaan arkeologisten löytöjen avulla, tiilen historiaan, Pielaveden(!) Vaaraslahdesta löytyneeseen raha-aarteeseen, keskiaikaiseen kirkkotaiteeseen sekä restaurointinäyttelyyn. Arvannette mikä näistä kiehtoi minua eniten. ;)

Tiilen historiasta kertovat mm. eri kirkkojen ja luostareiden ruodetiilet.

Krusifiksi, pohjoismaista työtä 1200-luvulta. Vanajan kirkosta.

Siirtyessäni kohti keskiaikaisia veistoksia esittelevää tilaa, K tuli nopeammin tilan kiertäneenä vastaan ja sanoi, että "siellä on niitä sinun puu-ukkoja". Puu-ukkoja! :D No joo, on kai ne niitäkin. Odotin suurempaa veistosesittelyä, mutta ne muutamatkin esimerkit olivat kauniita. Sääksmäen ja Akaan kirkkojen Madonnissa oli vielä havaittavissa pieniä jäämiä alkuperäisestä maalista. 

Madonna, pohjoissaksalaista työtä n. 1460-1470. Akaan kirkosta.

Taneli Eskolan valokuvia.

Vaihtuvana näyttelynä ollut Sibeliuksen maisema on esillä Hämeen linnassa vielä 20.3.2016 saakka. Siinä Taneli Eskolan kuvaamat Sibeliuksen mielimaisemat keskustelevat säveltäjän ajatelmien kanssa. Tämä oli todella vaikuttava kokonaisuus. Eskola oli itselleni uusi tuttavuus, mutta näissä oli mahtavaa henri-cartier-bressonmaista hetken pysäyttämistä. Kun hetki on oikea, ei tarvita kuvamanipulaatiota. Luonto on kaunis.

"Vaikka mielelläni näenkin muita maita ja viivyn jonkin aikaa ulkomaan kaupungeissa, 

minun täytyy elää Suomessa. En voisi koskaan jättää tätä maata ainiaksi; 

se tekisi minusta lopun ja merkitsisi taiteelleni kuolemaa."

- Jean Sibelius -

Kuule Janne, en voisi olla kanssasi enemmän samaa mieltä! Tämänkin kesän aikana tehdyt kotimaan retket saivat rakastumaan Suomeen yhä uudelleen.

Janne - Kohtaamisia Jean Sibeliuksen lapsuuden ja nuoruuden maailmassa-näyttely.

Sibeliuksen juhlavuosi näkyy linnassa myös toisen teemanäyttelyn myötä. Janne - Kohtaamisia Jean Sibeliuksen lapsuuden ja nuoruuden maailmassa (20.3.2016 saakka), kertoo nimensä mukaisesti Sibeliuksen elämän ensivuosista syntymäkaupungissaan Hämeenlinnassa. Näyttely keskittyy Sibeliuksen arkiseen elämään ennen kuuluisuutta, poikaan, joka syntyi Ruusukorttelissa ja leikki Tähtipuistossa.

Sibeliuksen lapsuustarinan jälkeen oli mahdollisuus astua aistien huoneeseen. Vitriinissä tilat oli jaettu valkoisilla naruverhoilla, joissa jokaisessa oli oma, hyvin suomalainen, teemansa. Kurkien laulua ja havujen tuoksua. Pidän museoiden aistitiloista ja täälläkin tunnelma oli hämärillä valoilla ja rentouttavilla kuvilla kohdillaan, mutta pienten, jaettujen tilojen nurkissa olevat tuoksulaatikot olivat aikuiselle liian matalalla. Lisäksi olisin toivonut enemmän äänimaailmamahdollisuuksia, joka ei noin avoimessa (eristämättömässä) tilassa ollut mahdollista. Vitriinikierroksen päätteeksi pääsi kuitenkin kokeilemaan keinuvaa nojatuolia, jonka "rytmissä äidit ovat satojen vuosien kuluessa nukuttaneet lapsiaan". Hämärän tilan lattia oli kuvioitu avaruusteemalla, "joka 1800-luvun ihmiselle oli kiehtova ja tutkimusta odottava mysteeri". 

Hämeen linna ei ollut yhtä vau-kokemus Turun linnan jälkeen, mutta täällä oli paljon hyvää. Hämärissä tiloissa oli valaisimia (jonkun mielestä kenties ylimääräisiä), linnan ulkoseinät olivat mielenkiintoisempia kuin Turussa ja pidin siitä, että täällä näkyi Turkua enemmän sisälläkin eri rakennusvaiheita ja "keskeneräisyyttä". Sitä, että kaikkia tiloja ei ole palautettu tai rekonstruoitu "uuden veroisiksi". Lisäksi ikkunoista avautui kaunis järvinäkymä. Ainoa mikä hieman harmitti oli se, ettei täällä ollut kauniita seinämaalauksia, tai edes jälkiä niistä.

Tuntui jälleen oudolta ajatella, että ihmiset ovat oikeasti eläneet linnassa. Ja että linnassa on ollut naisvankila vuoteen 1953 saakka (päälinna; kehämuurirakennuksissa vankila vuoteen 1972 asti). Täällä sitä ihmeteltiin entisajan tavallista elämää ja jäin miettimään, mikä nykyhetkestä säilyy tulevien sukupolvien ihmeteltäväksi, millainen rakennus?