sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Maru Second Hand

Jyväskylässä, Kauppakeskus Tawastissa, sijaitsee pieni naistenvaatteiden kierrätysmyymälä, joka toimii nyt toista kesää. Maru Second Hand sai alkunsa Tiimiakatemian opiskelijoiden toimesta ja se panostaa paitsi tuotteiden laatuun myös esillepanoon. Liikkeessä ei ole lainkaan kirpparipöytiä, vaan kaikki vaatteet on ripustettu henkareihin. Asiakkaat voivat tuoda vaatteitaan myyntiin, mutta ajanvarauksen kautta (käymällä myymälässä tai soittamalla 0400 188774). Ajanvarauksessa valitaan myyntiin tulevat tuotteet, jotka ovat hyväkuntoisia ja kesäaikaan (sesonkiin) sopivia. Maru Second Hand hinnoittelee tuotteet ja myyjä saa kaikista myydyistä tuotteistaan 50%. Toistaiseksi liike toimii vain kesäprojektina.
Liike on kivasti sisustettu ja vaatteiden vaihtuvuus on ilmeisen vilkasta. Hinnat ovat kohtuullisia, mikä mahdollistaa löytöjen tekemisen. Hypistelin esimerkiksi Tommy Hilfigerin lähes uudenveroisia korkkareita (12e), mutta totesin koron olevan itselleni hieman liian korkea. Sen sijaan ostin kotimaisen YO ZEN design-studion korvakorut (ääneen lausuttuna japanilaiselta näyttävä sana kuulostaakin kotimaiselta joutsenelta). Näitä ulkoilutin Wusheng Companyn esityksessä. Japanilaisesta origami-taittelusta inspiraationsa saaneet korvikset sopivat mielestäni kivasti illan teemaan. ;)
Edit: Liike toimii nykyisin ympäri vuoden nimellä Maru Second Hand & Outlet Jyväskeskuksessa

6 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Onkin pitänyt käydä monta kertaa tsekkaamassa tuo, mut aina se unohtuu! Nyt pitää kyllä tämän innoittamana ehdottomasti käydä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marun Instagramista näkee uusimpia lisäyksiä. Valitettavasti Kuopiosta on vähän liian pitkä matka lähteä heti löytöjen perään. ;(

      Poista
  2. Onpa viehkon oloinen liike! Tulisipa jotain asiaa Jyväskylään... :) Liikkeestä tulee hieman mieleen helsinkiläinen Frida Marina, jossa käyn liian harvoin, mutta joka on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia kauppoja on kuulema siellä etelässä enemmänkin. Onneksi saatiin edes yksi tällainen myös Keski-Suomeen. Mukava vierailupaikka, vaikkei sillä kertaa mitään itselle löytyisikään. Kyllä kauneus on puolet nautinnosta. :)

      Poista
    2. Hei!
      Huomasin, että on nykyään auki ympäri vuoden ja nimi on nykyään MARU Second Hand & Outlet ja liike on muuttanut Kauppakatu 29, siihen Jkl kävelykadulle. Upea liike, tyylikkäitä vaatteita ja loistava asiakaspalvelu.

      Poista
    3. Juu, näinkin tästä mainoksia, että ovat iloksemme auki ympäri vuoden ja liiketilakin on vaihtunut ihan kävelykadulle. Hienoa! :)

      Poista