Kunsthaus Zürich

Vaikka Zürich ei kaupunkina tehnyt niin suurta vaikutusta kuin pääkaupunki Bern, taidemuseo oli upea kokemus. Ei sitä turhaan kutsuta Sveitsin merkittävimmäksi taidemuseoksi. Se pitää sisällään maalauksia keskiajalta vanhoihin 1600-luvun hollantilaisiin mestariteoksiin yltäen aina 1800-luvun impressionismiin ja jälki-impressionismiin. Mukana ovat myös merkittävimmät 1900-luvun taidesuunnat. Valitan, mutta nyt tulette hukkumaan taidehistoriaan! ♥

Auguste Rodin: Helvetin portit, pronssi, 1880-1917, keskeneräinen.

Auguste Rodin: yksityiskohta teoksesta Helvetin portit.

Auguste Rodin: yksityiskohta teoksesta Helvetin portit.

En tiennyt etukäteen museosta kuin muutaman "must see" tärpin, mutta vierailuun mahtuikin enemmän yllätyksiä kuin olin osannut arvata. Jo ennen sisäänkäyntiä huudahdin ulkona "Rodin!" Ja niinhän siellä oli. Auguste Rodinin (180-1917) valtava Helvetin portit (1880-1917, kesken), jonka parissa taiteilija työskenteli kuolemaansa saakka.  Se kuvaa näkymää Dante Alighierin Infernosta, eli Jumalaisen näytelmän ensimmäisestä osasta. Veistosryhmässä on 180 figuuria, joiden korkeus vaihtelee 15 sentistä runsaaseen metriin. Itse portti on korkeudeltaan kuusi metriä. Rodin kehitteli ja valoi joitakin hahmoja myös erillisinä, kuten Ajattelijaa. Teos oli alun perin tilattu Pariisin(?) taideteollisuusmuseon sisäänkäynniksi ja työn piti valmistua 1885. Museota ei lopulta rakennettu, mutta Rodin työskenteli kuitenkin aika ajoin veistosryhmän parissa kuolemaansa asti, eli noin 37 vuotta. Kopioita Helvetin porteista on Zürichin lisäksi mm. Pariisin Musée d'Orsayssa, Rodin-museossa Philadelphiassa ja Länsimaisen taiteen kansallismuseossa Tokiossa. Alkuperäinen sijaitsee Rodin-museossa Pariisissa.

Sveitsin Churwaldenin kirkon alttaritaulun tekijä, noin 1480-90. Seisova Madonna ja lapsi. Tässä oli erikoinen sommitelma. Lapsi ei istu äitinsä sylissä vaan makaa. Käsissään lapsi kannattelee valtaomenaa

Keskiajan kristillistä taidetta esittelevät salit olivat täynnä ihanuuksia. Sain myös hyviä viittauksia päivätöitäni varten. Esimerkiksi Pier Francesco Fiorentinon Madonna ja lapsi -maalaus toi lintuineen mieleen Konevitsan Jumalanäidin ikonin, jossa Kristus-lapsi kannattelee valkoista kyyhkystä.

Pier Francesco Fiorentino: yksityiskohta maalauksesta Madonna ja lapsi, noin 1460, temperamaalaus poppelipuulle.

Peter Paul Rubens: Pyhä perhe, noin 1628, öljy kankaalle.

Mainitsin jo Winterthurissa, Oskar Reinhartin museossa, että sveitsiläinen taide tiivistyi matkalla neljään nimeen: Ferdinand Hodler, Giovanni Giacometti, Felix Vallotton ja Arnold Böcklin. Symbolistisesta taiteestaan tunnettu Böcklin teki Ferdinand Hodlerin ohella ehdottomasti suurimman vaikutuksen. Kunsthausissa oli esillä suurikokoinen sotaa kuvaava maalaus, jossa Böcklin viittaa dramaattisesti Ilmestyskirjan ratsastajiin.

Arnold Böcklin: Sota, 1897, temperamaalaus puulle.

Arnold Böcklin: yksityiskohta teoksesta Sota.

Arnold Böcklin: yksityiskohta teoksesta Sota.

Arnold Böcklin: yksityiskohta teoksesta Sota.

Vaikuttava oli myös Heinrich Füsslin Hiljaisuus.

Heinrich Füssli: Hiljaisuus, noin 1799-1801, öljy kankaalle.

Museo on täynnä taidehistorian klassikoita, mutta itse rakennus on myös näkemisen arvoinen. Erilaisia seinämaalauksia ja koristemaalauksia, kattoikkunoita, portaikkoja. 

Piet Mondrian: Sommitelma punaista, sinistä ja keltaista, 1930, öljy kankaalle.

Minulla meni aikoinaan oma aikansa ennen kuin lämpenin 1900-luvun taidesuunnille. Rakastuin siis ensin 1800-luvulla syntyneeseen impressionismiin. Nyt tuntuu aina isoissa taidemuseoissa virkistävälle päästä esittävän taiteen jälkeen venyttämään ajatuksia modernin taiteen äärellä. Täälläkin sitä oli paljon.

Joan Miró: Maalaus, 1925, öljy kankaalle.

Keskellä Henri Laurens: Suuri muusikko, 1938, pronssi.

Wassily Kandinsky: Musta piste, 1921, öljy kankaalle.

Wassily Kandinsky oli suuressa roolissa sen suhteen, että aloin ymmärtää myös abstraktia taidetta. Hänen sanotaan maalanneen ensimmäiset merkittävät abrtaktit työt. Luettuani kuva-artesaanin opintojeni ohessa hänen teoksensa Taiteen henkisestä sisällöstä (1912), aloin löytää ei-esittävästäkin taiteesta merkityksiä. Värit ja sommitelmat, liike ja linjat nousevat silloin pääosaan. Kirja ei ehkä ole maailman selkokielisin, mutta mukana on hyviä havainnollistava kuvia.  

Erwin Wurm: Guggenheim sulaa, 2005.

Salvador Dalí: Ruusupäinen nainen, 1935.

Pablo Picasso: Suudelma, 1969, öljy kankaalle.

En ole koskaan erityisemmin ollut mikään Picasso-intoilija. Maalaustaiteen puolella hänen melankolinen sininen kautensa on suosikkini, mutta en lähtisi kiertämään maailman museoita pelkästään hänen taiteensa perässä. Poikkeuksen hänen tuotannossaan itselleni tekee yksi työ. Vierailin Ateneumin historiallisessa Picasso-näyttelyssä 2009-2010, joka rikkoi museon kaikki kävijäennätykset. Näyttely oli upea, sen myönnän, mutta sieltä jäi mieleeni vain yksi ns. elämää suurempi teos. Kyseessä oli pronssiveistos, joka kuvasi Picasson kanssa 1900-luvun alkuvuosina seurustellutta Fernande Olivieria. Harmittelin tuolloin, ettei näyttelyssä saanut valokuvata eikä kyseisestä veistoksesta ollut edes postikorttia.

Pablo Picasso: Naisen pää (Fernande), 1909, pronssi.

Se on täällä!! -huudahdin. Kylmät väreet ja kokonaisvaltainen riemu! -Shh, älä huuda! Mikä on täällä? -kuului sain toiselta reunalta. En osaa sanoa tarkemmin mikä tuossa veistoksessa/muotokuvassa kiehtoo. Se on samaan aikaan rujo ja kaunis. Oli uskomattoman hieno tunne törmätä siihen niin monen vuoden jälkeen, täysin yllättäen.

Pablo Picasso: Naisen pää (Fernande), 1909, pronssi.

Pablo Picasso: Naisen pää (Fernande), 1909, pronssi.

Marc Chagall: Pariisin yläpuolella, 1968, öljy kankaalle.

Aristide Maillol: Monumentti Cézannelle, 1907-1927, pronssi; Robert Delaunay: Pyöreät muodot, 1930, öljy kankaalle.

Joissain huoneissa oli yhdistetty kivasti perinteisempää ja modernia muotokieltä, veistoksia ja maalauksia. Kunsthaus Zürichissä on myös laajin kokoelma Edward Munchin maalauksia Skandinavian ulkopuolella. Vinkkinä Munchin ystäville.

Edward Munch: Talvi Krangerossa, 1925-1931 (vas.); Ellen Warburgin muotokuva, 1905, öljy kankaalle. 

Auguste Rodin: Pronssikausi, 1875-1876, pronssi.

Mitä lähemmäs salit impressionismin aikakautta kuljettivat, sitä jännittyneemmäksi muutuin. Siveltimenjäljet muuttuivat pitkistä vedoista pieniksi pisteiksi, sitten kokonaisuudet katosivat utuiseen hämärään. Värit hehkuivat pastellin sävyissä ja tunsin olevani omassa taidekuplassani.

Vincent van Gogh: Sypressit ja kukkiva puu, 1889, öljy kankaalle.

Yllä oleva Vincent van Goghin maalaus on omistettu bloginaapurilleni Marille. Hän on yhtä höpsähtänyt Vincentiin kuin minä Claude Monét'hen. ;) Voi tätä taiteesta hurmioitumista.

Vincent van Gogh: yksityiskohta teoksesta Sypressit ja kukkiva puu.

Auguste Rodin: Marttyyri, 1885, pronssi; Claude Monét: Lummelampi ja iirikset, 1914-1922, öljy kankaalle; Auguste Rodin: Iris, Jumalten sanansaattaja, 1890-1891, pronssi.

Ja siellä ne vihdoin odottivat: Claude Monét'n maalaukset! Tähän ihastumiseen liittyy voimakkaasti lapsuuden taidekokemus tv:n välityksellä ja myöhemmin Monét'n puutarhassa vierailu.

Claude Monét: yksityiskohta maalauksesta Lummelampi ja iirikset.

Claude Monét: Waterloon silta, 1902, öljy kankaalle.

Claude Monét: yksityiskohta maalauksesta Waterloon silta.

Claude Monét: yksityiskohta maalauksesta Lumelampi illalla, 1916-1922, öljy kankaalle.

Voin suositella Kunsthaus Zürichiä kaikille. Erittäin laadukas, monipuolinen ja rakennuksenakin näkemisen arvoinen museo. Ja täälläkin on hyvä pelata taidehistoriallista muistipeliä.

Paul Signac: Rotterdam - Maas, 1906, öljy kankaalle.

Terveisin, taiteeseen rakastunut.