Kätketty vapaus

Yksityiskohta Meeri Koutaniemen Iftikar Hsaiianin (27) muotokuvasta. Libanon 2013. 

VB-valokuvakeskuksella on parhaillaan esillä Gertrude Bellin (1868-1926) ja Meeri Koutaniemen (1987-) valokuvanäyttely Kätketty vapaus. Kansallismuseon Inkeriläiset oli Koutaniemen kuvien välityksellä koskettava kokemus, joten odotin mielenkiinnolla myös tätä Kuopioon saapuvaa kokonaisuutta.

Gertrude Bell: maaliskuu 1911, Haush Quru, Iran. Mejid Khanin perhe. Naiset ja lapset Mejid Khanin perheestä ja kuvassa myös Kerim Khanin veli. Gertrude Bell Archive, Newcastle University.

Gertrude Bell: kesäkuu, 1903, Kamakura, Japani. Japanilainen tyttö suihkulähteellä, mahdollisesti temppelin perustuksilla. Gertrude Bell Archive, Newcastle University.

Meeri Koutaniemen kuratoima näyttely yhdistelee hänen omia valokuviaan Gertrude Bellin mustavalkoisiin otoksiin. Gertrude Bell "tuli tunnetuksi ennakkoluulottomana ja rohkeana oman aikakautensa perinteisen naiskuvan rikkojana. (---) Bell on jäänyt historiaan tutkimusmatkailijana, arkeologina, kirjailijana ja monipuolisena vaikuttajana, joka viihtyi varhaisten korkeakulttuurien lähteillä Lähi-idässä 1900-luvun alussa. (---) Värikkään ja traagisenkin elämän elänyt Bell oli ahkera dokumentaristi. Valokuviin, kirjeisiin ja matkapäiväkirjoihin tallentui idän kulttuureja, ihmisiä, luontoa, rakennuksia ja myös valtapoliittisia ilmiöitä. Bellin laaja jäämistö on tallennettu Newcastlen yliopistoon."

Gertrude Bell: huhtikuu 1914, Ga'rahin lähistöllä, Wadi Helgum, Irak. Heimolaiset istuvat leirissä Fahd Begissä. Gertrude Bell Archive, Newcastle University.

VB-valokuvakeskuksen näyttelytilat antavat valokuville intiimin ympäristön. Mustaksi maalatut seinät nostavat kuvat hyvin esille. Kuvat on rytmitelty toimivasti ja ne ovat sopivan kokoisia. Sellaisia, että katsoja pääsee "keskusteluyhteyteen" kuvan kanssa sen edessä seisoessaan. Voimakas tunnelmanluoja on tiloissa kuuluva musiikki (Dijvan Gasparyan: Hovern Enkan, Old and New Memories). Tämä oli sellainen rinta-alaan käyvä hetki, kun astuu miltei pimeään tilaan, jossa valot on kohdistettu vain valokuviin ja musiikki kietoutuu mieleen. Mielikuvat matkaavat musiikin myötä Tuhannen ja yhden yön tarinoihin. Kuvat heräävät eloon. Ihmiset ja kulttuuri tuntuvat tutummilta, vaikka tiedän etten ymmärrä heidän maailmastaan todellisuudessa juurikaan. Gertrude Bell on kirjoittanut päiväkirjaansa:

"On olemassa hetki, jolloin ihminen on vasta saapunut Itään, kun hän on tietoinen siitä, että kun entinen maailma kutistuu ja uusi maailma kasvaa, kaikki elämän näkökulmat muuttuvat. Muutaman päivän kuluttua uudesta tulee normaali, eikä eroja enää huomaa." (Gertrude, 29.1.1909, Egypti)

Bellin ja Koutaniemen valokuvissa uusi maailma kasvaa katsojan silmissä ja näkökulmat kenties muuttuvat, mutta katsojalle ei tule kokonaisuudesta normaalia. Tämä on mielestäni dokumenttikuvauksen ja kuvajournalismin tärkein tehtävä: nostaa kuvattava kohde/asia esille, jolloin "normaalikin" pääsee ääneen ja ansaitsee huomionsa. Valokuvauksen myötä näemme maailmasta sen, mitä me emme kenties tahtoisi nähdä.

Meeri Koutaniemi: Egypti, 2017. Maha ympärileikattiin lapsena vasten tahtoaan. Nykyään Maha vastustaa ympärileikkausta miehensä kanssa eikä aio leikata omia tyttäriään. 

Valokuvien yhteydessä ei ole tekstejä. Näyttelyluettelon saa ostettua kassalta tai ladattua verkosta. Suosittelen kuitenkin kokemaan näyttelyn ensin ilman kuvatekstejä. Silloin mieli ei lataa kuvaan mitään ylimääräistä. Kuvat luovat jo itsessään voimakkaan kokemuksen. Ne ovat kertovia. Katse tutkii kuvattua ympäristöä, henkilöiden asentoja, ilmeitä, asuja. Millaisena Bell ja Koutaniemi näyttävät kuvatut kohteensa? 

Minulle merkityksellisintä kuvissa on se, että ne on ottanut nainen. Kuinka moni mies olisi kuvannut esimerkiksi ympärileikatun naisen hieman alakulmasta, antaen näin kohteelleen hänen ansaitsemansa arvostuksen siitä, että on uskaltanut astua kuvatuksi ja puhua kipeästä aiheesta? Molempien valokuvaajien kuvista näkyy, että he ovat luoneet luottamuksellisen suhteen kuvattaviin kohteisiinsa. Heidän päiväkirjamerkinnöistään käy kuitenkin ilmi tietoisuus siitä, kuinka valokuvaa ja etenkin rajausta voi käyttää myös väärin:

"Kamera on väkivaltainen ja julma työkalu, koska se osaa olla epärehellinen ja valikoiva." (Meeri, 10.3.2014)

Yksityiskohta Meeri Koutaniemen Fatiman (12) muotokuvasta. Libanon 2013.

Meeri Koutaniemen Libanonissa ottamia muotokuvia naisista ei voi olla vertaamatta Steve McCurryn kuuluisaan kuvaan Afgaanityttö (Sharpat Gula). Voimakas katse on kaikille yhteinen. Tunnelma on kuvissa kuitenkin aivan erilainen. Siinä missä McCurryn muotokuva näyttää siltä kuin kuvaaja olisi yhtäkkiä kiinnittänyt kuvattavansa huomion itseensä, Koutaniemi on asettunut rohkeasti kuvattaviensa eteen. Valokuvat on otettu suoraan naisten edestä, heidän korkeudeltaan. Olen kuullut jonkun joskus kritisoivan Koutaniemen kuvia siitä, että ne ovat tylsiä, koska kohteet pönöttävät. Kommentoija ei ole tullut ilmeisesti ajatelleeksi mitä siihen vaaditaan, että saa täysin toisesta kulttuurista tulevan henkilön kameran eteen siten, että lopputuloksesta huokuu luottamus ja rauha. Siitäkin huolimatta, että kohde kantaa sisällään henkistä ja kenties fyysistä painolastia, jonka valokuvaaja nostaa esille. Kulttuurissa, jossa aiheesta puhuminen saattaa olla tabu. 

Getrude Bellin valokuvista välittyy enemmän kulttuurintutkimuksellinen kiinnostus kuvattaviin kohteisiinsa, kun Meeri Koutaniemen kuvissa ovat läsnä ihmisoikeudet, tasa-arvo ja toisaalta voimaantuminen. Koin kätketyn vapauden sanoman välittyvän tämän vuoksi voimakkaammin Koutaniemen kuvista. Bellin valokuvat toivat näyttelyllisesti kokonaisuuteen lisää syvyyttä osoittamalla idän kulttuurien pitkät juuret.

Gertrude Bell: huhtikuu, 1900, Jerusalem - Länsiranta/Israel. Nabi Musan seremonia - felletin tanssi. Nabi Musa on muslimien pyhiinvaeltajien viiden päivän rukous- ja juhlafestivaali, joka alkaa päivän mittaisella marssilla El Aksan moskeijasta Nabi Musan autiomaa-luostariin ja sieltä Nebo-vuorelle, joka tunnetaan Mooseksen lepopaikkana. Gertrude Bell Archive, Newcastle University.

Meeri Koutaniemi: Israel-Palestiina, 2017. Victoria Hannah laulaa Jerusalemin vanhan kaupungin korttelissa. Hannahia kiusattiin lapsena änkytyksen takia, mutta laulaessa änkytys katoaa.

Meeri Koutaniemi: Israel-Palestiina, 2017. Yli tuhat ihmistä osallistumassa homojen underground-juhliin Tel Avivissa. Israelissa useimmat seksuaalivähemmistöön kuuluvat joutuvat elämään julkiselta katseelta piilossa.

Koutaniemi osoittaa idän kulttuurien pinnan alla piilevän vapaudenkaipuun kuvaamalla mm. salassa tapahtuvaa tanssia ja päihteidenkäyttöä Teheranissa, vaikka molemmat ovat Iranin laissa kiellettyjä; naisia, jotka haluavat muuttaa miesten luoman vallan heidän omaan kehoonsa; nuoria, jotka uskovat mm. ilmaisuvoiman, luovuuden  ja koulutuksen vapauteen esimerkiksi Japanissa, Israel-Palestiinassa ja Jordaniassa. 

Näyttelykierroksen jälkeen kannattaa tutustua vielä puutarhan kautta kuljettavaan Barson kellariin, jossa on esillä Sakari Partasen toteuttama haastattelu Meeri Koutaniemestä. Tämä avaa näyttelyn sisältöä ja teemaa vielä lisää. Mielestäni ratkaisu on onnistunut, että video näytetään vasta näyttelykierroksen jälkeen. Tällöin katsojille jää samanlainen oma tulkintamahdollisuus kuin siinä, että kuvien yhteydessä ei ole kuvatekstejä suoraan nähtävillä. Bellin ja Koutaniemen valokuvat onnistuvat kertomaan katsojalle paljon myös ilman tekstejä.

VB-valokuvakeskuksen Kätketty vapaus on esillä 27.9.2020 saakka.

Lainaukset: VB-valokuvakeskuksen näyttelyluettelo. Tekstit: Meeri Koutaniemi, Lea Pakkanen & Jussi Tuovinen. 

Päiväkirjamerkintöjen lainaukset näyttelyn seinäteksteistä.