torstai 21. heinäkuuta 2022

Miten sitä lomaillaan?

Kello alkoi tänään lähestyä kahta ja olin ehtinyt saada työt siihen pisteeseen, että voisin siirtyä lomalle. Mieli oli kuitenkin työmoodissa, etten olisi halunnut vielä lähteä. Tuntui myös haikealta, etten näkisi työkavereita. "Siinä ajassa ehdit hyvin unohtaa meidät" oli työkaverin vastaus, kun kerroin hänelle milloin palaan takaisin. Mutta en halua unohtaa teitä!
Kiinteistöhallinto joutuu hetken aikaa olemaan ilman mekkotyttöä. 
Joten täten ilmoitettakoon, että KYSin taideasiat ovat kanssani kesätauolla. Yritän olla lukematta sähköpostia. Tosin sanoin, että mikäli jokin taidekatastrofi tapahtuu (toivottavasti ei), haluan että minulle ilmoitetaan. "Joo Henna, me ilmoitetaan sinulle jos jokin menee rikki ja laitetaan sitten kuva, kun me ollaan se liimattu ja korjattu."  Niinpä niin.... tällaisen avun antamisen olen heiltä kyllä kieltänyt.

Tuntuu, että putoan töiden jälkeen tyhjän päälle, kun lomalle ei ole kamalasti suunnitelmia. Tiedostan, että loma tulee kyllä tarpeeseen. Tämä vain vaatii hieman totuttelua. Toivon, että saisin ylläpidettyä järkevää päivärytmiä lomallakin, sillä sen kääntäminen sitten loman jälkeen on raskasta. Pieni kotimaan matka on varattu, muuten olisin varmasti aivan tyytyväinen, vaikka loma tiivistyisi tähän näkymään ja tunnelmaan:
Lukemisen lisäksi haluaisin edistää viime kesältä jäänyttä maalausprojektia, kitkeä kukkapenkkiä, ulkoilla ja jättää tilaa sattumille. Niin kuin tänään, kun töiden jälkeen kohtasin torilla tuttavan, joka ehdotti mahdollista yhteistyötä blogiin ja tapahtumiin liittyen. Katsotaan millainen kesä tästä tulee.
"Minä olen lomalla. 
Aion unohtaa kaiken muun
paitsi muutamat hauskat asiat,
jotka ovat minusta tärkeitä."

- Ruttuvaari (Muumilaakson marraskuu) -

2 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa! Parasta on, kun sitä ei liikaa suunnittele ja antaa luovien puhteiden viedä mennessään! P.S. Upea mekko jälleen ja hieno lootusasento :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olen samaa mieltä, että kun ei liikaa suunnittele, niin osaa myös lomailla, ettei siitä tule pelkkää suorittamista.

      Poista