Huh, mistähän sitä aloittaisi. No mutta te, jotka ette ole kuulleetkaan
Cartier-Bressonista, niin nyt olisi jo aika. Tässä hieman taustatietoa:
”Ranskalainen Henri Cartier-Bresson (1908-2004) on yksi eniten valokuvaajasukupolviin vaikuttaneista kuvaajista maailmassa. Häntä on kutsuttu kuvajournalismin isäksi ja hänet tunnetaan erityisesti ’ratkaisevan hetken’ käsitteen muokkaajana. Hän kuvasi intohimoisesti todellisuutta ympärillään 1930-luvulta lähtien.
Kuvatessaan Cartier-Bresson oli todellisuuden eläytyvä ja utelias tarkkailija. ’Ratkaisevalla hetkellä’ Cartier-Bresson halusi korostaa sitä, että valokuvaaja odottaa ja tarkkailee todellisuutta kunnes se ikään kuin itse järjestäytyy merkitykselliseksi näkymäksi kuvaajan etsimeen. Juuri tuolloin kuvaaja painaa laukaisinta, intuitioon ja hetkelliseen oivaltamiseen tukeutuen.
VB-valokuvakeskuksessa esillä oleva Early Works –näyttely koostuu Cartier-Bressonin varhaistuotannosta. Mukana ovat ehkä kaikkein tunnetuimmat ’klassikkokuvat’.”
Nyt pitäisi jo viimeistään kellojen soida ja raahata itsensä näyttelyyn!
Eilen sain itseni vihdoin ja viimein viikonlopun kunniaksi näyttelyä katsomaan. Kuvat ovat lumoavia eihän siitä pääse yli eikä ympäri. Ensimmäisessä kuvassa (
Dieppe, Ranska 1926) pariskunta loikoilee kivikkoisella rannalla siten, että aurinkovarjo peittää heidän kasvonsa. Taustalla näkyvä horisontti on vinossa, koska kuva on sommiteltu pariskunnan mukaan, jotta kohde on vaakasuorassa. Ensimmäisenä mieleeni tuli opetukset että horisontin on oltava suorassa! Mutta horisontti ei olekaan tässä pääosassa vaan kohde ja sommittelu. Horisonttia tuskin huomaa, koska kohde on mielenkiintoinen.
Cartier-Bressonin kuvat ovat autenttisista tilanteista, mutta harvemmin on ns. poseerauskuvia. Ensimmäisen tällaisen näin
Quai de Javel –kuvassa (Pariisi 1932). Kuvassa on jokin työmaa ja neljä miestä ”poseeraavat” kameralle likaisina ja pölyisinä suurten pressuvuorten tai muiden kankaiden keskellä hymyssä suin.
Hellyttävä kuva oli otos (
Aubervilles, Ranska 1932), jossa nuori poika nojaa ränsistyneen talon seinään liian suurissa vaatteissa. Hän katsoo jotakin, pieni hymynkare huulillaan. Tämä on minusta yksi niistä hienoista Cartier-Bressonin ominaisuuksista, kuvata tavallisia ihmisiä ties millaisissa oloissa ja saada kuviin toivoa ja huumoria.
Tuskin on olemassa ainuttakaan ammattivalokuvaajaa joka ei tuntisi Cartier-Bressonin töitä. Hän on vaikuttanut monen tapaan ilmaista itseään ja ympäröivää maailmaa. Cartier-Bressonin otos jossa on kuvattu ravintola (
Marseille, 1932), ja jonka ovensuuhun nojailee mies, ikkunoista heijastuu satamassa olevat laivat. Heijastukset ovat mielenkiintoisia, koska ne tuovat kuviin aivan uuden ulottuvuuden. Nykyisin moni käyttää
diasec -tekniikkaa ripustaessaan valokuvia näyttelyihin. Diasec- tekniikkassa valokuvan kuvapuolelle asetetaan noin sentin paksuinen, läpinäkyvä akryylilevy, joka korostaa kuvan värejä ja yksityiskohtia. Tämän lisäksi kuvia tietystä kulmasta katsottuna, kuvan pinnalle saa heijastumaan ympärillä olevat asiat, se toimii ikään kuin peilinä.
Kuvista löytyy huumoria, joka on todella kekseliästä. Paitsi rakkauttaan osoittavat koirat, myös hevosen pää, joka sommitelman varjolla muodostaa erään ihmiselimen saivat hymyilemään innostuksesta ja ajatuksesta, kuinka joku voikin sommitella niin upeasti! Rintaliivien rinnastus banaanikoriin oli myös oivaltava. Ja innostus kasvoi huoneesta toiseen siirryttäessä. Perspektiivit ovat kuvissa usein voimakkaita ja geometriset linjat tuovat mielenkiintoa jo kohteen kekseliäisyydenkin lisäksi.
Cartier-Bressonin kuvat ovat yllätyksellisiä. Kuvien joukosta saattaa löytää jopa pakattujen tavaroiden joukosta pilkistävän irtopään tai pään solmittuna verhokankaaseen. Tällaiset asiat kuulostavat uskomattomilta ollakseen totta, mutta sommitelma ja se lanseerattu ”
oikea hetki” ovat todella tärkeitä. Joidenkin kuvien edessä saattaa vierähtää jokunen hetki etsiessään ratkaisua kuvan sommitelmalle, osa on niin uskomattomia, etteivät ratkea laisinkaan, mutta jokainen otos on osoitus Cartier-Bressonin uskomattomasta taidosta ja kärsivällisyydestä odottaa sitä Oikeaa Hetkeä.
Näyttelystä ei tullut ähky, mutta en ehtinyt kirjoittaa huomioita ylös niin nopeasti kuin ajatukset juoksivat kuvia silmäillessä. En muista milloin viimeksi olisin noin monta hetkeä VB-valokuvakeskuksessa viettänyt, ja monta hetkeä sanan kaikissa merkityksissä. Upeita, kerrassaan upeita. Cartier-Bresson on tittelinsä ja kunniansa ansainnut.
Mutta syksyllä avautuu elämässäni uusi ovi. Taidetta, niin vanhaa kuin uutta, arkkitehtuuria, esittävää ja abstraktia, ruusuikkunoita ja patsaita, maalauksia ja tutkimusta, luentoja ja persoonallisuuksia. Hurmioitumista! Ja tietenkin työtä opiskelujen muodossa. Alkuinnostus saattaa jossain vaiheessa vaihtua lumessa tarpomiseen, mutta unelmien eteen on tehtävä töitä ja minä olen valmis niitä tekemään. Tulevaisuus, here I come!
