Elämyksiä

*Yhteistyössä Art Catering, M/S Musta Magia,  

Teatteri Eurooppa Neljä,  

Liikuntakeskus Linea sekä Laajis.

Kesäkuun lopussa joukko jyväskyläläisiä bloggaajia kutsuttiin koolle Art Cateringin, M/S Mustan Magian, Liikuntakeskus Linean, Teatteri Eurooppa Neljän ja Laajiksen toimesta. Eri tahot halusivat paitsi esitellä omaa toimintaansa myös virittää yhteistyötä bloggaajien kanssa. Tämä oli itselleni ensimmäinen tapaaminen muiden bloggaajien kanssa, oma blogini kun ei normaalisti oikein istu sisustus-, lifestyle-, muoti- tai mammablogien joukkoon. Tällä kertaa uskaltauduin kuitenkin mukaan, koska kyseessä oli kulttuuria kesäteatterin muodossa ja Art Catering markkinoi itseään "Ruokataidetta rakkaudella" -sloganilla.

Sää ei valitettavasti ollut paras mahdollinen. Itse ehdin Magia-laivalle juuri ennen sadekuuroa. M/S Musta Magia on Lutakossa sijaitseva 200 paikkainen ravintolalaiva, jossa on baari, karaoke, street food-ruokaa ja mahdollisuus järjestää yksityistilaisuuksia. Aurinkoisella säällä laivan kannella olisi mukava viettää iltaa ihan ilman sen suurempaa syytäkin ja katsella Jyväsjärven maisemia. Itse asiassa en tiennyt koko laivan olemassaolosta ennen bloggaajien elämysiltaa, sillä yleensä istun keskustan terasseilla.

M/S Musta Magia isännöi myös elokuussa (15.-16.8.2015) Jyväskylän satamapuistossa järjestettävää Magia WKND-ilmaistapahtumaa, jonka hyväntekeväisyyskohteena on Pelastakaa Lapset ry. Viikonlopun aikana on luvassa muun muassa ravintolapäivän pop-up bulevardi, street food-ruokaa, livebändejä sekä puistokirpputori.

Keittiömestari Tommi Lindholm kertoi aluevaltauksesta italialaistyylisten jäätelöiden maailmaan.

Art Catering on jyväskyläläinen palveluyritys, joka liputtaa laadukkaiden raaka-aineiden, makuyhdistelmien ja ruoka-annosten kauneuden puolesta. Yrityksen takana on sydämensä ruokaelämyksille menettänyt, kansainvälisesti palkittu keittiömestari Arto Hakanen tiimineen. Magia-laivalla Art Cateringin aluevaltausta italialaistyylisten jäätelöiden parissa esitteli keittiömestari Tommi Lindholm. Maisteltavina oli omena-kaneli-raparperi-, tummasuklaa- ja jugurtti-digestivejäätelöä sekä persikka-mangosorbettia. Suomessa on kuulema ammattikäytössä 10 jäätelökonetta, joista yksi on Jyväskylän Halssilassa. Seitsemässä minuutissa saadaan 10 litraa jäätelöä ja meidän maisteluun päätyneet jäätelöt oli tehty pari tuntia ennen bloggaajaillan alkamista. Italialaiseen tapaan jäätelö on siis tuoretta ja maut aitoja. Erilaisia makuyhdistelmiä kehitellään jatkuvasti ja yrityksen kautta oman makunsa mukaista jäätelöä voi tilata esimerkiksi yksityistilaisuuksiin. Illassa mukana ollut Katriina aikoo järjestää tyttärelleen elokuussa jätskisynttärit!

Omena-kaneli-raparperi-, tummasuklaa- ja jugurtti-digestivejäätelö sekä persikka-mangosorbetti.

Voin kertoa, että jäätelökauhan varressa oli sen luokan ammattilainen, että enpä ole ennen moista tavannut. 21 vuotta kokkina, joista 15 keittiömestarina ja Tommin omien sanojen mukaan hän on matkannut ammattinsa puolesta Karibianmereltä Kosovoon, joten hän takuulla tietää mitä on laadukas ruoka ja hyvä palvelu. Jäätelöiden kohdalla pätevät samat makuyhdistelmien harmoniat kuin ruuassakin. Esimerkiksi omena-kanelia oli piristetty hieman kirpeällä raparperillä. Näin kokonaisuus oli perinteinen, mutta pysyi mielenkiintoisena. Ehdottomaksi suosikkimauksi nousi jugurtti-digestivejäätelö (tähän päätyi moni muukin bloggaaja) ja hyvällä kakkossijalla oli raikas persikka-mangosorbetti. Yleensä en pidä jugurttijäätelöistä, koska ne ovat mauttomia. Kaupasta ostettaessa koostumus on kova ja hieman sulaessa maku on vetinen. Art Cateringin jäätelöt ovat jo valmistettaessa koostumukseltaan samettisen pehmeitä, jolloin niitä on paitsi helppo kauhoa jäätelöastioihin myös lusikoida omien makunystyröiden aistittaviksi. Tämä on niiden alkuperäistenkin gelatojen paras ominaisuus, niiden aitojen makujen lisäksi.

Art Cateringin jäätelöitä pääsee maistelemaan M/S Mustan Magian lisäksi Kahvila Muistossa Toivolan Vanhalla Pihalla.  

Magia-laivalta siirryimme Laajavuoreen, jossa alkoi illan varsinainen "ilotulitus" Teatteri Eurooppa Neljän toimesta musiikkikomedialla Kekkonen - syntymästä kuolemattomuuteen. Käyn hävettävän vähän teattereissa, vaikka muistan nauttineeni jokaisesta näkemästäni esityksestä. Ensimmäinen muistini tavoittama esitys taisi olla Kuopion kaupunginteatterissa esitetty lastennäytemä Kolme iloista rosvoa. Viimeisimpiä taisivat olla Siilinjärven kesäteatterin ja Ismo Apellin ohjaama Katsastus vuonna 2012 ja Kuopion kaupunginteatterin Samanlainen onni joskus syksyllä 2014. Bloggaajakollegoiden kanssa kekustellessa kävi selväksi, että Teatteri Eurooppa Neljä on Jyväskylässä suoranainen ilmiö. Odotin siis jännityksellä mitä tuleman piti.

Teatteri Eurooppa Neljän Kekkosen roolin tulkitsee Antti Niskanen (keskellä). Muissa osissa nähdään muiden muassa Paavo Honkimäki ja Neija Välilä. Kuva: Jiri Halttunen/Keskisuomalainen.

On myönnettävä, että alussa meni pieni tovi ennen kuin pääsin huumoriin kiinni. Räävitön vivahde sai epäilemään, että mitähän tästä tulee, niinköhän huumorin(tajuttomuuten)i kestää, mutta ensimmäisen vartin kohdalla heitin ajatukset nurkkaan ja annoin mennä. Mitä sitä etukäteen epäilemään, arvostellaan sitten valmista (päättynyttä) esitystä. Heittäytyminen kannatti, nauruhermoja kutkuteltiin koko esityksen ajan ja väliajalla hieroin jo poskilihaksia, että olisin kestänyt seuraavankin osion.

No mitä siitä jäi käteen? Kekkosen elämä kuljettiin esityksen nimen mukaisesti syntymästä kuole(matto)maan ja kerrattiin samalla hilpeästi historian hetkiä. Itänaapuri tuotti tälle silmälasipäiselle päähenkilölle fyysistä pahoinvointia, kun Hitlerin kanssa tanssittiin jopa balettia. JFK:n kanssa UKK:lla löytyi heti yhteinen räppisävel ja breakdance battlessa hemaisevat vaimot, Jacqueline ja Sylvi, kannustivat miehiään. Savolaisia juuria ei oltu unohdettu tässäkään tapauksessa, kun Pielaveen piällysmies kannatti KalPaa. Saunan lauteilla haettiin vastauksia ikuisuuskysymyksiin: oliko Kekkonen KGB:n agentti ja kuka antoi ratkaisevan äänen vuoden 1956 vaaleissa? 

Ihan mahtava ilta! Antti Niskanen oli roolissaan niin näköinen ja uskottava, että jo pelkkä Kekkosen katseleminen sai hymyilemään. Tosin välillä piirteistä tuli assosiaatioita myös toiseen suurmieheen, Sibeliukseen, joka sai hieman hämilleen. Niskanen on kuulema uransa aikana esittänyt myös Sibeliusta. Esitys oli kivasti yleisöä aktivoiva ja täytyy myöntää, että Kekkosen astellessa yleisön eteen ja meidän kajauttaessa suureen ääneen "Hyvää päivää, herra tasavallan presidentti!" tuli miltei isänmaallinen olotila.

Paavo Honkimäki, Neija Välilä, Antti Niskanen, Tapani Kalliomäki ja Jari Silventoinen.

Minähän en ole Kekkosen aikoja elänyt (olen Mauno Koiviston aikalainen), mutta kyllä ne historian tapahtumat on niin hyvin meille jälkipolvillekin välitetty (mikäli on historiantunneilla kuunnellut), ettei juonesta ja vitseistä voi pudota kärryiltä. Kuten esimerkiksi se metsästysretki Kekkosen ja Hruštševin kesken. Toisaalta Kekkosen nuoruus- ja opiskeluvuodet eivät olleet itselleni kovin tuttuja, sellaiset poikamiesvuodet. Erityismaininnan ansaitsee Tapani Kalliomäki Johannes Virolaisen ja Veikko Vennamon rooleissa. Siinä oli näyttelijöilläkin naurussa pitelemistä.

Bloggaajien elämysillassa olivat mukana allekirjoittaneen lisäksi mm.

• Kultahippu
• Hetkiä
• Sisustuskärpänen
• Lillalove
• Murulit
• Rakkaudella Jassu
• Pakkomielteitä, minullako?
• Tunne tilat
• Pientä, suloista ja vaaleanpunaista
• Love m.i.e

Erkkola

*Yhteistyössä Suomen käsityön museo 

ja Erkkola

Suomen käsityön museon kesäretki ja sitä myötä Tuusulan Rantatien museokierros päättyi Erkkolaan. Tämä ei kuulunut alun perin varsinaiseen retkiohjelmaan, mutta ehdin piipahtaa ennen lähtöä täälläkin. Tiesin J.H. (Juhana Heikki) Erkon (1849-1906) olevan runoilija, mutten etukäteen tiennyt että hänelläkin oli oma taiteilijakotinsa Rantatien varrella.

J.H. Erkko muutti vuonna 1901 Tuusulaan ja pitkäaikainen haave omasta kodista toteutui, kun Pekka Halosen suunnittelema talo valmistui vuonna 1902. Rakennusmestarina toimi Halosen veli Antti Halonen, joka oli valvonut myös Halosenniemen rakentamista. Erkko halusi asua mahdollisimman lähellä ihailemansa kansalliskirjailijan, Aleksis Kiven, viimeistä asuinsijaa ja Aleksis Kiven kuolinmökki sijaitseekin aivan tien toisella puolella. Erkkola edustaa ajalle tyypillistä kansallisromanttista tyyliä ja talon keskipiste on suurikokoinen, karjalaistyylinen pirtti, jossa on vihreäksi lasitettu takka. Nämä vihreät takat tuntuvat olevan yksi Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kotien yhdistävistä piirteistä (sen kansallisromanttisuuden lisäksi). Hirsiseinien kauneus paljastuu vasta talon sisäpuolella.

Karjalainen pirtti ja vihreä takka.

Yläkerran takka.

Siinä missä taiteilijat kuvasivat kansallisromantiikan huippuvuosina Kalevala-aiheita maalauksiinsa, Erkko siirsi Kalevalan näytelmiin kuten Aino (1893), Kullervo (1896) ja Pohjolan häät (1902). Näytelmät saivat aikaan ihastusta ja Erkko sisällytti tapansa mukaan näytelmiin myös oman aikansa keskustelunaiheita. Ainosta saattoi löytää viitteitä naiskysymyksestä Ainon vastustaessa järjestettyä avioliittoa ja Kullervon noustessa sortajiaan vastaan se nähtiin kannanottona työväenkysymykseen. Pohjolan häissä kansallinen teema oli niin näkyvästi esillä, että sen pelättiin joutuvan sensorien kynsiin.

Teemaan sopien Erkkolassa oli esillä Karjalan kunnailla vaihtuva näyttely, jossa esiteltiin Karjala-aiheisia kuvituksia ja maalauksia 1800-luvulta 1930-luvulle. Näyttelyssä on teoksia Eero Järnefeltiltä, Pekka Haloselta, Axel Gallénilta, Rudolf Koivulta ja Martta Wendeliniltä. Kokonaisuus on esillä 6. syyskuuta 2015 saakka.

Runoilija ehti asua Erkkolassa vajaat viisi vuotta, kuolemaansa (1906) saakka. Vuoteen 2006 asti Erkkola toimi yksityiskotina. Taiteilijakoti siirtyi Tuusulan kunnan omistukseen vuoden 2007 alussa. Erkkolan oston mahdollistivat Jane ja Aatos Erkon säätiön lahjoittamat varat. Säätiö on tukenut taloudellisesti myös Erkkolan kunnostamista alkuperäiseen asuunsa. J. H. Erkko oli ministeri Aatos Erkon isosetä.

Tunnelma Halosenniemeen ja Ainolaan verrattuna on Erkkolassa galleriamaisempi mikä selittyykin sillä, että paikka toimii tapahtumapaikkana muun muassa klubi-illoille, musiikille, sanataiteelle, ajankohtaisille luennoille, työpajoille ja kursseille sekä näyttelypaikkana Tuusulan taidemuseon kuvitustaiteen kokoelmalle. Laajalla taidetarjonnalla halutaan tuoda esille Rantatien arvokasta ja monipuolista historiaa ja toisaalta muuntaa kulttuuriperintö aktiiviseksi poikkitaiteelliseksi kulttuuritoiminnaksi. Aika mahtava kattaus kulttuurin elävöittämistä etten sanoisi! Esimerkiksi lokakuussa olisi teatteria, tanssia ja musiikkia yhdistelevän Muusa Klubin esitys Aino Järnefeltistä.

Vaikka Erkkola ei ollut tunnelmaltaan niin autenttinen ja näkyvästi taiteilijakeskeinen kuin Halosenniemi ja Ainola, se vaikuttaa elävyydessään ja kulttuurin edistämisessään ihan huikealta. Siinä missä Halosenniemi oli aikoinaan taiteilijayhteisön olohuone, sen paikan on tainnut periä nyt 2010-luvulla Erkkola. Lisäksi se oli nykyisessä asussaan sellainen, jonne voisin kuvitella kantavani omat huonekaluni saman tien ja asettuvani asumaan. Ei siis liian museomainen. Ja se lasiveranta, voi hyvänen aika mikä valo ja ihana mummolafiilis!

Pitkä, mutta muistijälkiä jättävä retkipäivä. Kiitos Suomen käsityön museo, että pääsin matkalle mukaan! Menneisiin matkakohteisiin pääsee palaamaan vielä täällä:

• Museoviraston keskusvarasto
• Lottamuseo
• Ainola
• Järvenpään taidemuseo / Aino Sibelius
• Halosenniemi

Halosenniemi

*Yhteistyössä Suomen käsityön museo

 ja Halosenniemi

Suomen käsityön museon kesäretken kohteista kaikki olivat itselleni uusia, mutta Halosenniemestä olin ehtinyt haaveilla jo jonkin tovin. Miksikö? No koska Pekka Halonen on savolaisten oma poika. Lapinlahdella talonpoikaisperheeseen vuonna 1865 syntynyt Halonen maalasi muun muassa kansanelämäkuvauksia ja niitä upeita talvimaisemia. Hän yhdisteli taiteessaan kansainvälisiä suuntauksia perisuomalaisuuteen. Halonen oli muun muassa ranskalaisen jälki-impressionistin, Paul Gauguinin, opissa.

Pekka Halonen: Niittomiehet, 1891, öljyväri kankaalle, yksityiskokoelma. Pekka Halonen: Omakuva, 1890-luku, öljyväri kankaalle.

Ihailtavaa Pekka Halosessa on mielestäni se, että taustastaan huolimatta hän onnistui luomaan itselleen menestyksekkään uran taiteilijana. Talonpojat pystyivät tuohon aikaan harvoin lähtemään taiteen tielle. Määrätietoisella asenteella Halonen muutti Helsinkiin, valmistautui taideopintoihin, teki töitä rakennuksilla ja koristemaalarin hommia silloin kun niitä oli tarjolla. Hänen oli opiskeltava myös ruotsia, sillä Ateneumissa opetus tapahtui ruotsiksi. Ahkerasta opiskelustaan (1886-1890) huolimatta hän joutui pyytämään kotikunnastaan köyhäintodistusta voidakseen jatkaa opintojaan. Halonen valmistui Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulusta lopulta erinomaisin arvosanoin. 

Opinnot jatkuivat syksyllä 1890 Pariisin Académie Julianissa. Halonen palasi Lapinlahdelle keväällä 1891 ja maalasi kotikonnuillaan läpimurtoteoksensa Niittomiehet, jossa oli mallina nuorempi veli Antti Halonen.

Halosenniemen pihalla nojaa rakennuksen kivijalkaa vasten Pekka Halosen serkun, Emil Halosen, reliefi Länkien tekijä.

Tutustuttuaan muun muassa Eero Järnefeltiin, Emil Wikströmiin ja Axel Galléniin, joka kehotti Halosta palaamaan Pariisista oman kansansa pariin, Halonen varasi itselleen Lapinlahden Akkalansaaresta itselleen mökin ja maata. Kotipaikkakuntalaiset eivät kuitenkaan ottaneet Halosta avosylin vastaan, sillä nämä eivät pitäneet häntä oikeana taiteilijana(!) ja kateuttakin tuntui olevan. Niinpä Halonen luovutti Akkalansaaren mökin vanhempiensa käyttöön ja otti etäisyyttä savolaisiin juuriinsa. Hän päätyi lopulta vaimonsa Maijan kanssa Tuusulaan, josta he ostivat Pitkäniemen. Pitkäniemeen suunniteltiin kodin ja ateljeen yhdistelmä, joka valmistui vuonna 1902. Kuten Sibeliusten Ainolassa myös Halosenniemessä on valokuvaaminen kielletty, mutta erityisluvalla pääsin vilkaisemaan kamerani kanssa tännekin.

Kuten Kaponieeri blogissaan kirjoitti, Halosenniemi oli minunkin mielestäni Ainolaa vaikuttavampi, sillä täällä pääsi kiertämään koko rakennuksen. Toisaalta Pekka Halonen tuntui jo ennestään Sibeliusta tutummalta ammattinsa puolesta. Seitsemän huonetta ja keittön sisältävä rakennus oli myös kooltaan Ainolaa suurempi ja Halosenniemi toimikin Tuusulanjärven taiteilijayhteisön yhteisenä olohuoneena. Täällä Maija Halonen ja Aino Sibelius soittivat nelikätisesti pianoa ja Pekan nuorempi veli Heikki soitti viulua. Saunominen oli Pekka Haloselle tärkeää ja hän ajatteli sillä olevan myös terveysvaikutuksia. Ateljeen suuren ikkunaseinämän eteen laskettiin katosta valaisin, jolla ilmoitettiin Tuusulanjärven rannalla asuville naapureille milloin Halosilla oli saunailta. Kotikonserteista ja saunailloista muotoutui vähitellen Halosenniemen perinne.

Maija Halonen ja Aino Sibelius soittivat illanistujaisissa nelikätisesti pianoa.

Taiteilijan työvälineitä.

Halosenniemessä oli esillä Luonnonlyyrikko - Pekka Halonen 150 vuotta -näyttely, jonka myötä rakennukseen on tuotu miltei 70 teosta. Näistä noin 30 on intohimoisen Pekka Halosen keräilijän yksityiskokoelmasta olevia teoksia, joita ei ole aiemmin ollut esillä tässä laajuudessa. Niin upeita kuin teokset olivatkin, minua viehätti kuitenkin ensikertalaisena teoksia enemmän itse rakennus. Se henki mikä esimerkiksi ateljeen ikkunasta avautuva maisema ja taiteilijan työvälineet herättivät. Halosenniemi ei ole yhtä autenttinen kuin Ainola, sillä perikunta myi Halosenniemen Tuusulan kunnalle museoksi vuonna 1949 ja se entisöitiin 1980-luvun lopussa. Vuonna 1990 Halosenniemi avattiin nykyisessä laajuudessaan yleisölle. Yllätyksenä tuli tieto siitä, että Pitkäniemen puusto on Halosten istuttamia, sillä ostohetkellä niemi oli puuton. Pekan poika Antti toimi aktiivisesti Pitkäniemen paikan rauhoittamiseksi luonnonsuojelualueeksi. Päätös luonnonsuojelualueesta tehtiinkin lopulta 1. lokakuuta 1966.

Eteisen takan värikokeiluja.

Jokaiseen rakennuksen huoneeseen asennettiin lämmitystä varten hella, avotakka, tiili- tai kaakeliuuni. Jokainen uuni on persoonallinen ja varta vasten muodoltaan ja väritykseltään sijoituspaikkaansa suunniteltu. Eteisessä oli hauska takka, jonka kylkeen Pekka Halonen on kuulema tehnyt omia värikokeilujaan.

Pekka Halosenkin rinnalta paljastui opastuksen myötä vahva nainen, joka teki uransa suomentajana. Maija Halonen suomensi muun muassa historiallisia romaaneja sekä ruotsin, saksan, tanskan ja italian kielisiä tekstejä. Hänen käsialaansa on esimerkiksi Carlo Collodin Pinocchion seikkailut suomennos (1906).

Rantasauna.

Halosenniemen rakennusurakka käynnistyi vuonna 1901 perinteisen tavan mukaan rantasaunasta.

Pekka Halonen kuvasi paljon Pitkäniemen rantamaisemia, jolloin lastenkin tuli olla malleina. Tämä ei tietenkään ollut lasten mielestä kovin mukavaa puuhaa ja sitä pidettiin ennemminkin rangaistuksena, koska mallina olo tuntui tylsältä. Pojat olivat joskus ehdottaneet isälleen, että eikö tämä voisi kerrankin maalata taulun, jossa olisi pelkkiä rantakiviä eikä ainuttakaan lasta. Nimiehdotukseksi oli annettu "Lapsia rannalla leikkimässä, kiven takana piilossa". Oivalluksesta isä oli antanut pojilleen koko iltapäivän vapaaksi.

Tuuli tuiversi Halosenniemen rantakallioilla. Kuva: Sanna Lahti.

Harmillisesti täälläkin vierailu jäi sen verran lyhyeksi, etten ehtinyt tutustua Halosenniemen puutarhaan. Siellä olisi nähtävillä 30. elokuuta saakka Tero Annanollin yhteisötaideteos Sateenvarjojen leikki.

Kyllä nämä taiteilijakodit vain jaksavat pitää mielenkiintoa yllä. Täällä ne tarinat tulevat todellisiksi ja taiteilijat inhimillisksi, eläviksi ihmisiksi. Halosenniemi oli upea, mutta ei ainakaan vielä ensinäkemältä syrjäyttänyt sydäntäni heilauttanutta Visavuorta, joka oli muuten Halosenniemenkin inspiraation lähteenä. Vielä olisi kokematta ainakin Kalela (joka on valitettavasti toistaiseksi suljettu), Gallen-Kallelan museo, Ahola ja Albert Edelfeltin ateljeemuseo.

Aino Sibelius

*Yhteistyössä Suomen käsityön museo 

ja Järvenpään taidemuseo

Eero Järnefelt: Aino Sibelius, taiteilijan sisar. Öljyväri kankaalle, yksityiskokoelma.

Ollaan vielä pari hetkeä Tuusulan rantatiellä, mutta käydään tässä välissä Järvenpäässä. Taidemuseossa on nimittäin Ainolaan hienosti linkittyvä näyttely Aino Sibeliuksesta. Vaikka nyt vietetäänkin miehisesti Jean Sibeliuksen, Pekka Halosen ja Akseli Gallen-Kallelan 150-vuotis juhlavuotta, minua ilahdutti, että Järvenpään taidemuseo oli nostanut esiin naisnäkökulman. 

Tutustuimme näyttelyyn itsensä Ainon johdolla. Hän kertoi elämästään Jeanin, Jannen, rinnalla. Kuinka nuorena rakastuttiin, muutettiin yhteen ja perustettiin perhe. Elämä säveltäjämestarin rinnalla ei aina ollut helppoa ja Ainosta kuoriutui paitsi rakastava äiti myös tiukka opettajatar. Tytärten kotiopettajana toiminut Aino saattoi sulkea tottelemattomat tytöt salin komeroon, josta pääsi pois lupaamalla käyttäytyä kiltisti. Rouva Sibelius paljasti Jannen pelänneen pimeää, mutta silti työskennelleen öisin. Tämä ihmetytti häntä suuresti. 

Draamaopastukset välittävät tunnelmaa. Aino Sibelius kuljetti kuulijansa avioliiton läpi iloineen ja suruineen kohti vanhuusvuosia. Opastusta oli miellyttävä seurata, näyttelystä nostettiin mukaan sopivasti esineitä tarinan tueksi ja kuulija sai pysyä kuulijana. Jotkut eivät nimittäin pidä siitä että opastuksilla pitäisi osallistua, joten tälle kierrokselle saattaa lähteä turvallisin mielin.

Näyttely kannattaa kuitenkin kiertää myös tekstien osalta. Suhde Sibelius-pariskuntaan on Ainon kertomana henkilökohtaisempi, mutta näyttelyteksteistä näkee tilanteiden taakse. Aino tulee kokonaisemmaksi näyttelytekstien myötä ja astuu esiin Jannen takaa.

Aino ja vanhin tytär Eva Sibelius. Kuva: SKS.

Aino Järnefelt syntyi (1871-1969) seitsemäntenä lapsena suomenmieliseen aatelisperheeseen, jossa oli paljon taiteellista lahjakkuutta. Eero toimi taidemaalarina, Arvid kirjailijana, Armas säveltäjänä ja Kasper kriitikkona. Järnefeltien perhe joutui kokemaan neljän tyttären varhaiset kuolemat ja Aino oli ainut joka eli tyttäristä vanhuuteen saakka. 

Ylhäällä perintökoru, medaljonki. Alhaalla Aino Sibeliuksen puuterirasia, tuliaislahja Kööpenhaminasta 1927. Yksityiskokoelma.

Elisabeth Järnefelt osti yllä näkyvässä kuvassa olevan medaljongin tyttärelleen Ainolle palatessaan Hilja-tyttärensä (1873-1879) hautajaisista. Medaljonki oli lohdutus Ainolle, joka ei päässyt siskonsa hautajaisiin.

Kuopion lääninhallitusrakennus. Konstantin Kiseleffin suunnittelema uusrenessanssirakennus valmistui vuona 1882.

Järnefeltit asuivat hetken aikaa Kuopiossa, sillä isä Alexander toimi maaherrana Kuopion läänissä vuosina 1884-1888. Aino valmistui Kuopion tyttökoulusta vuonna 1887, mutta opiskeli lisäksi Kuopion ja Vaasan veistokouluissa. Veistokoulussa säätyläistytöt opiskelivat muun muassa piirtämistä, ornamentiikkaa, laskentoa ja kirjanpitoa. Näiden lisäksi Aino soitti pianoa ja luki kaunokirjallisuutta. Musiikki, teatteri ja kirjallisuus pysyivät hänelle läheisinä läpi elämän. Näyttelystä kävi ilmi millainen monilahjakkuus Aino oli. Kulttuuriosaamisen lisäksi hän oli erittäin taitava kaikenlaisissa käsitöissä ja valmisti ja koristeli mm. kaikki vaatteet ja tekstiilit itse sekä suunnitteli huonekaluja. Tämä innovatiivisuus ilmeni myös Ainolan saunan vesijohtojärjestelmän kehittelyssä.

Aino Sibeliuksen kirjomia pitsejä, virkkaustöitä ja verkkopitsiä. Yksityiskokoelma/Ainola.

Jean Sibelius nuorimpien tyttäriensä Piiun (Margareta) ja Heidin kanssa 1916. Kuva: Otavan arkisto.

Aino Järnefelt ja Julius Christian (Jean) Sibelius tutustuivat ensimmäisen kerran Järnefeltien kotona, kun säveltäjäveli Armas oli tuonut opiskelukaverinsa kylään. Rakkaus syttyi molemminpuoliseksi vasta syksyllä 1890, jolloin pari nopeasti kihlautui. Ainon musikaalisuus oli edellytys sille, että hän jaksoi seisoa tulevat vuodet miehensä rinnalla. Aino kuunteli paljon musiikkia ja kävi miehensä konserteissa. Hän oli hyvin perillä myös siitä, miten Sibeliuksen musiikkia tulkittiin:

"Mutta yksi asia on mistä voin sinulle kehua, se on sinun 2. sinfoniasi. Se soitettiin viime maanantaina, viimeisessä sinf. konsertissa. Olin kuulemassa, ja nautin tavattomasti. Se tuntui niin ehjältä ja niin mahdottoman syvältä. Kajus dirigeerasi koko sielullaan, vaan ei sentään mennyt ihan mallikelpoisesti, loppusatsi kyllä kaikui erinomaisesti. (---) Minä ihailin sinua niin ja koko viikon olen seurustellut sinfoniasi kanssa." 

 -Aino Jannelle 26.3.1909. -

Felix Nylund: Heidi Blomstedt (os. Sibelius), 1929, kipsi. Yksityiskokoelma. Laura Järnefelt: Katarina Ilves (os. Sibelius), 1931, öljyväri kankaalle. Yksityiskokoelma.

Jos Ainolassa tuntui hieman siltä, että muu perhe joutui elämään hiljaisuudessa, jotta isäntä sai tehdä musiikkia, Järvenpään taidemuseon näyttelyn jälkeen tuntui, että perhe oli tiivis ja rakkautta riitti kaikesta huolimatta. Kulttuuriperheen vaikutukset näkyivät myös tyttärissä, sillä Ruthista tuli näyttelijä, Katarina opiskeli pianonsoittoa, Margareta viulunsoittoa ja Heidi muotoilua. Vanhin tytär Eva hoiti suvun asioita.

Vasemmalla Kirstin kummilusikka, oikealla hopeinen malja, jossa päivämäärä 14.12.1898 eli kuukausi Kirstn syntymän jälkeen. Yksityiskokoelma.

Lavantautiin menehtyneestä Kirsti-tyttärestä muistuttavat näyttelyssä kummilusikka ja hopeamalja. Ainon kerrotaan syyttäneen itseään pitkään Kirstin kuolemasta. Surusta huolimatta perhe lähti ulkopuolisen rahoituksen turvin yhteiselle matkalle Saksaan ja Italiaan.

Postikortti Italian Rapallosta 1901. Yksityiskokoelma.

"Rakas mummo, terveesiä kaikilta. Ruth"

Postikortti Venetsiasta. Yksityiskokoelma.

 "R.M. [Rakas mummo?] juuri ennen lähtöä Florengista sain kirjekorttisi. Kiitos. Kirjeen sain myös muutamia päiviä ennen Rapallosta. Hauska oli saada tietoja. - Tällä torilla Eva ja Ruth-kin ovat syöttäneet kyyhkysiä. Täällä on hyvin kaunista. Huomenna lähdemme Wieniin. Lapset voivat hyvin. - Hauska on tulla taas Suomeen. Terveisiä Jannelta ja suutelot(?) lapsilta. Heillä on paljon kertomista mummolle. Aino"

Sibelius-puolisot kesäiltana Ainolan kasvitarhan penkillä, 1940-1945. Kuva: Santeri Levas/Suomen valokuvataiteen museo.

En tiennyt Ainosta juurikaan muuta ennen näyttelyä kuin sen, että hän oli Eero Järnefeltin sisar ja Jean Sibeliuksen vaimo. Tuntui hyvältä nähdä sen miesten verhoaman persoonan taakse. Sieltä paljastui kaunis ja rakastava, määrätietoinen ja vahva nainen, joka mahdollisti miehensä luovan työn ja perheensä hyvinvoinnin. Anteeksi Janne, vaimosi keräsi kaiken huomioni juhlavuodestasi huolimatta ja sai kiinnostumaan itsestään enemmän. 

Kuten Aino opastaessaan mainitsi, hän on elänyt läpi kaikki miehensä sinfoniat. Ajattelen sen pitävän sisällään myös kaikki yhteisen elämän eri sävellajit.

Aino Sibelius -näyttely Järvenpään taidemuseossa 4. lokakuuta 2015 saakka.

Näyttelyssä on vieraillut myös Mäntsälän Martat ja Sikses kiva paikka.