 |
Tuula Närhinen: 'Tervetulijat' koostuu 15 varjokuvasta. Ne näyttävät kääntyvän katsojan mukana. Suoraan edestä katsottuna näkyvissä on pelkkä säleikkö. Kuvakooste: Soile Toivonen, Forssan lehti. |
Tätä postausta olen pyöritellyt mielessäni pidemmän aikaa. Olen seurannut hiljaa vierestä, kun Hämeenlinnan Ahveniston (Assi-)sairaalan taidehankkeesta on revitty lööppiotsikoita. Enää en halua olla hiljaa.
- Hämeenlinnassa laitettiin 800 000 euroa sairaalan taideteoksiin - päiväkotilaisen mielestä näyttävät hirviöiltä (Yle 24.9.2025) "Hyvinvointialue hankki taidetta Assi-sairaalaan. Ulkoseinälle asennetut teokset ovat herättäneet jopa pelkoa ohikulkijoissa."
Assi-hankkeen taidekoordinaattori Kirsi Pitkänen on väsymättä ja pitkäjänteisesti perustellut ja korjannut mediassa syntyneitä väärinkäsityksiä ja väitteitä keskustelupalstoja myöten. Koska omaan työhöni Pohjois-Savon hyvinvointialueen taideasiantuntijana kuuluu Pitkäsen tehtävänkuvan kaltaisia työtehtäviä rakennushankkeiden taidekoordinoinnin parissa, koen velvollisuudekseni nostaa aihetta esille myös täällä.
Tuula Närhinen: Tervetulijat
Taiteilija
Tuula Närhisen Assi-sairaalan julkisivuun toteuttamat
Tervetulijat-teossarja on leimattu uutisotsikoissa ja sosiaalisen median keskustelupalstoilla muun muassa "vääräksi valinnaksi" ja "sairaalaympäristöön sopimattomaksi". Sairaalan omilla sivuilla teoskokonaisuutta kuitenkin kuvaillaan näin:
"Teos sijoittuu Ahvenistontien pitkän julkisivun säleikköpintoihin, jossa tulostetut valokuvat muodostavat maantasokerrokseen kineettisen kuvafriisin – eräänlaisen varjokuvien kulkueen, joka toivottaa potilaat tervetulleeksi sairaalaan.
(---) Lattasäleiköiden korkeus vaihtelee 2,6 metristä 3,6 metriin, ja leveydeltään ne ovat 1,5–1,75 metriä. Kookkaat kuvat hahmottuvat vain sivusuunnasta katsottuna.
Varjokuvat ilmestyvät ohikulkijoiden eteen hetkellisesti kadotakseen taas näkyvistä. Varjohahmojen kulkue jakautuu Ahvenistontien sisäänkäynnin molemmille puolille muodostaen kaksi elokuvamaista kuvasarjaa." (Lähde:
Ahveniston sairaala)
Minulle teosten kineettinen luonne vaikuttaa taiteellisesti mielenkiintoiselta ja se, etteivät teokset näy koko ajan kuin tietystä suunnasta, on pitkäkestoinen aivopähkinä.
 |
Assi-sairaala, ilmakuva Ahvenistontieltä, Hämeenlinna. Kuva: Ahveniston sairaalan kuvapankki. |
Mistä maksetaan?
Ongelmaksi uutisen otsikkotasolla muodostuu jo se, että siinä lukijalle syntyy mielikuva, että pelkästään Tuula Närhisen teoksista on maksettu 800 000 euroa, kun se on todellisuudessa ollut sairaalan rakennushankkeen kokonaistaidebudjetti. Kommenttipalstat vyöryvät huutokommentteja siitä, "kuinka tällaiseen taiteeseen on voitu laittaa tuollaisia summia?!". On mielestäni äärimmäisen surullista, että yhä harvempi lukutaitoinen aikuinen tuntuu lukevan uutisia otsikkoa pidemmälle, kun jo muodostetaan mielipiteitä ja ollaan "aiheen asiantuntijoita".
Se, että uutisissa revitään lööppiotsikoita julkisen taiteen hinnoista hämärryttää usein sen tosiasian, mitä itse rakennus on kokonaisuudessaan maksanut. Taidekentällä ja rakennushankkeissa puhutaan yleisesti
prosenttitaideperiaatteesta, jolla tarkoitetaan sitä, että prosentti rakennuskustannusten kokonaisbudjetista ohjataan taiteeseen.
Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että melko harvoin taiteeseen ohjattu summa yltää edes siihen yhteen prosenttiin. Usein käy niin, että rakennuskustannukset syystä tai toisesta nousevat (niin kuin esimerkiksi Ukrainan sota aiheutti rakennusalalle), mutta taidekustannukset eivät nouse, jolloin prosenttisuhde muuttuu ennemmin promilletaiteeksi.
Pelottavaa vai pelotellaanko?
Toiseksi otsikossa on lause "päiväkotilaisen mielestä näyttävät hirviöiltä". Tästä syntyy mielikuva siitä, että kaikki päiväkotilapset ovat kuvista kauhuissaan, kun todellisuudessa tässä on viittaus yhden päiväkotilapsen - päiväkotilaisen, ei päiväkotilaisten - ajatukseen tai kommenttiin.
Maistelkaapa lausetta vähän pidempään: "päiväkotilaisen mielestä näyttävät hirviöiltä". Se, että teokset näyttävät eli muistuttavat lapsesta hirviöitä, ei vielä tarkoita sitä että ne pelottaisivat todellisuudessa niin paljon, ettei sairaalan ohi uskalleta kulkea. Jokaisen lasten kanssa vähääkään tekemisissä olevan aikuisen tulisi mielestäni ymmärtää lasten mielikuvitusta ilman, että siitä vedetään ylitulkintoja. Lasten luonne on mielikuvitella! Tunnistan tämän saman ajatusketjun oman työni kautta täydellisen hyvin. Me aikuiset tunnumme hyvin helposti ja mielellämme ylitulkita taidetta uhkakuvien ja epäonnistumisten kautta. Miksi? Sitä on välillä vaikea selittää.
Myönnän sen tosiasian, jonka kanssa itsekin joudun työssäni painimaan: sairaalaympäristö on monella tasolla haasteellinen taiteelle, mutta sen vuoksi myös pidän työstäni äärimmäisen paljon. Ylen artikkelissa Maarit Piri-Lahti kirjoittaa muun muassa, että "Julkisten rakennusten, varsinkin sairaaloiden taideteoksien valitseminen on vaativaa. Sairaala on erityinen julkinen tila. Taideteosten on oltava helposti puhdistettavia ja huollettavia: niiden pitää myös sopia hyvin erilaisiin tiloihin."
 |
Hugo Simberg: Kuoleman puutarha, 1906, fresko. Tampereen tuomiokirkko. Kuva: Wikipedia. |
Olen samaa mieltä myös jutussa mainitun taiteen tohtori, kuvataiteilija Mika Karhun kanssa, joka "arvostelee suomalaisen julkisen taiteen varovaisuutta ja keskinkertaisuutta. Hänen mukaansa taidehankinnoissa pyritään välttämään kiistoja ja ennakoidaan liikaa yleisön reaktioita." Karhu nostaa esille taidehistoriasta erinomaisen esimerkin:
"Tampereen tuomiokirkon maalaus [Hugo Simberg: Kuoleman puutarha, 1906] herätti aikoinaan seurakuntalaisissa kovaa vastustusta, mutta toteutettiin silti. Nyt se on kulttuurihistoriallisesti merkittävimpiä julkisia taideteoksia Suomessa. Tällainen syvempi ajattelu jää nykyään piiloon julkisesta taiteesta, sanoo Karhu."
 |
Hugo Simberg, kattofresko, Tampereen tuomiokirkko. |
Lisätään Simbergin teosten osalta vettä myllyyn vielä sen verran, että Tampereen tuomiokirkon kirkkosalin kattokupoliin on maalattu synnin vertauskuva: käärme, jolla on omena suussaan. Kuvitelkaapa tästä aiheutunutta skandaalia 1900-luvun alussa seurakuntalaisten keskuudessa! Ja nyt, Tampereen tuomiokirkon kokonaisuutta pidetään yhtenä kotimaisen taidehistorian merkkiteoksista.
Evoluutio
Tuon blogissani lähtökohtaisesti esille taideasiantuntijan työni valoisia puolia. Ne ikävämmät hetket käsitellään työkavereiden kesken. He näkevät työhöni liittyvät ajoittaiset turhautumiseni, suuttumukseni ja suruni. Vaikka pidän työstäni todella paljon, tosiasiahan on se, että mikään työ ei ole aina kivaa. Joudun välillä taistelemaan taiteen puolesta, aikatauluja tai epäonnistumisia vastaan, kuten varmasti kaikissa töissä käy jossain vaiheessa.
Olen seurannut sivusta Kirsi Pitkäsen taistelua kommenttipalstoilla Assi-sairaalan taiteen puolesta. Kerrottakoon vertaistueksi se, että Kuopiossa Kaarisairaalan julkisivu aiheutti valmistuessaan (2015) ihan samanlaista kohua. Tämän taistelun joutui tosin käymään edeltäjäni, sillä tulin tehtävääni vasta vuonna 2020.
 |
Partanen&Lamusuo: Evoluutio, 2015, digiprintattu lasi. Kaarisairaala, Pohjois-Savon hyvinvointialue. |
Kaarisairaalan julkisivun on rakennushankkeen yhteydessä toteuttanut kuopiolainen Partanen&Lamusuo.
Evoluutio-teoksessa lasipinnalle on digipainettu suurennettuja mikroskooppikuvia, jotka peittävät julkisivun pinta-alasta yhteensä noin 1500m2.
 |
Evoluutio-teos sisäpuolelta nähtynä. |
Ilmestyessään teos aiheutti kauhistelua: se on ruma, liian tumma, uhkaava, ikkunoista ei näe ulos jne. Osa ei todennäköisesti pidä teoksesta vieläkään, ja se on hyväksyttävää. Nyt, 10 vuotta myöhemmin, minä saan kuitenkin kuulla teoksesta pelkästään positiivisia kommentteja. Olin esimerkiksi puhumassa sairaalataiteen merkityksestä Helsingissä, Suomen sairaalatekniikan yhdistyksen päivillä (2023), jolloin sairaalatekniikan asiantuntijat kommentoivat: "Ai sinä olet Kuopion yliopistollisesta sairaalasta. Siellähän on se hieno lasinen julkisivu." Tai kuinka valtakunnalliset vieraat ympäri Suomea ovat kommentoineet järjestämieni taidekierrosten lomassa, että "onpa upea teos". Meidän omat kiinteistöhallinnon insinöörit pitävät kyseisestä taideteoksesta siksi, että lasipinta ehkäisee auringonvalon tuomaa kuumuutta sisätiloihin, eli sillä on merkitystä myös kiinteistön ylläpidon kannalta, koska se vähentää jäähdytystarvetta.
Mielipide vai asiantuntijan arvio?
Ongelma taiteen kanssa on se, että se on aina mielipide- ja makukysymys. Mielipiteitä on niin monta erilaista kuin on tilaa käyttäviä ihmisiäkin. Yksi rakastaa, toinen vihaa, kolmas ei huomaa taidetta ollenkaan. Tämän vuoksi olen täydellisesti samaa mieltä kuin Assin taidekoordinaattori Kirsi Pitkänen:
"Kirsi Pitkänen toteaa, että asiantuntijoiden arvioon pitää luottaa. Julkisten tilojen taiteen täytyy kestää myös aikaa ja tarjota syvyyttä, ei vain toimia koristeena.
– Hankalinta on se, että teoksen kokeminen on aina henkilökohtaista. Kehotan rohkeasti tutustumaan sairaalan teoksiin ja muodostamaan oman mielipiteen. Toki se voi olla sen jälkeenkin kriittinen, mikä on ihan hyväksyttävää, Pitkänen sanoo."
Oman työni kautta olen joutunut perustelemaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidehankintoja, mikä on ymmärrettävä osa työtäni. Samalla tavalla työkaverini kiinteistöhallinnossa joutuvat perustelemaan esimerkiksi rakennuskustannuksiin sisältyviä hankintoja. Olen kiitollinen siitä, että ympärilläni olevat insinöörit tukevat taideasiantuntijuuttani esimerkiksi rakennushankkeiden yhteydessä siinä missä minä heidän asiantuntijuuttaan.
Kommentoin eräänä päivänä yhdelle työkaverille, että minusta on hämmästyttävää, kuinka hän voi tietää betonin kuutiohinnan tuosta vain, muista hintatiedoista puhumattakaan. Hän kommentoi, että kyllähän ne työvuodet tuovat ihan samanlaista ammattitaitoa kuin minullekin. "Sinä osaat arvioida taideteoksen hinnan ihan samalla tavalla kuin minä rakennuskustannukset." Tämä on totta, molemmat arviot perustuvat asiantuntemukseen ja oman alan tietouteen.
Taideasiantuntijana joutuu kuitenkin lisäksi perustelemaan valintoja taidemakuja ja -mielipiteitä vastaan. Edelleen seison kaikkien koordinoimieni taidehankintojen takana, koska niillä rakennetaan ajallisesti, taidehistoriallisesti ja taloudellisesti kestävää taidekokoelmaa. Pyrin siihen, että se raha mikä teoksiin on rakennushankkeissa sijoitettu, säilyttäisi arvonsa ja Kirsi Pitkäsen sanoin: "kestää aikaa ja tarjoaa syvyyttä".
Edelleen olen myös sitä mieltä, että paras taide on sellaista, mikä aiheuttaa keskustelua. Jos teos ei puhuttele nyt, puhutteleeko se tulevinakaan vuosikymmeninä? Keskustelun ja puhuttelevuuden tulee kuitenkin perustua tosiasioihin, eikä vääristeltyyn totuuteen taiteen hintaan tai sisältöön liittyen.
Lapsen taidemaailma
Palataanpa vielä lopuksi Ylen julkaisemaan artikkeliin. Jutun yhteydessä julkaistulla
videolla lapset kommentoivat Tuula Närhisen julkisivuteosta myös näin:
"Ne kääntyy, kun niitä kattoo."
[Haastattelija lisää lauseeseen]: -Eli ne seuraavat sinua?
[Lapsi nyökkää.] "Joo."
-No miltä se tuntuu?
"Hassulta."
"Mun mielestä ne näyttää karateörrimöykyiltä."
"Yleensä mulle tulee mieleen semmoisia, mitä näkyy elokuvissa, sellasia jotain hirviöitä. Tai sitten Angry Birdsejä. (---) Ne tuntuu sellaisilta keskikivoilta."
"Susi."
[Haastattelija huudahtaa]: Niin! Susi!
"Aina kun niistä kulkee ohi, niin ne kääntyy toisinpäin."
Niin. Näistä kommenteista jokainen voi tulkita,
että kuinka kauhuissaan lapset teoksista oikeasti ovat.