Assi-sairaalan taidekohu

Tuula Närhinen: 'Tervetulijat' koostuu 15 varjokuvasta. Ne näyttävät kääntyvän katsojan mukana. Suoraan edestä katsottuna näkyvissä on pelkkä säleikkö. Kuvakooste: Soile Toivonen, Forssan lehti.

Tätä postausta olen pyöritellyt mielessäni pidemmän aikaa. Olen seurannut hiljaa vierestä, kun Hämeenlinnan Ahveniston (Assi-)sairaalan taidehankkeesta on revitty lööppiotsikoita. Enää en halua olla hiljaa.

• Hämeenlinnassa laitettiin 800 000 euroa sairaalan taideteoksiin - päiväkotilaisen mielestä näyttävät hirviöiltä (Yle 24.9.2025) "Hyvinvointialue hankki taidetta Assi-sairaalaan. Ulkoseinälle asennetut teokset ovat herättäneet jopa pelkoa ohikulkijoissa."

Assi-hankkeen taidekoordinaattori Kirsi Pitkänen on väsymättä ja pitkäjänteisesti perustellut ja korjannut mediassa syntyneitä väärinkäsityksiä ja väitteitä keskustelupalstoja myöten. Koska omaan työhöni Pohjois-Savon hyvinvointialueen taideasiantuntijana kuuluu Pitkäsen tehtävänkuvan kaltaisia työtehtäviä rakennushankkeiden taidekoordinoinnin parissa, koen velvollisuudekseni nostaa aihetta esille myös täällä.

Tuula Närhinen: Tervetulijat

Taiteilija Tuula Närhisen Assi-sairaalan julkisivuun toteuttamat Tervetulijat-teossarja on leimattu uutisotsikoissa ja sosiaalisen median keskustelupalstoilla muun muassa "vääräksi valinnaksi" ja "sairaalaympäristöön sopimattomaksi". Sairaalan omilla sivuilla teoskokonaisuutta kuitenkin kuvaillaan näin: 

"Teos sijoittuu Ahvenistontien pitkän julkisivun säleikköpintoihin, jossa tulostetut valokuvat muodostavat maantasokerrokseen kineettisen kuvafriisin – eräänlaisen varjokuvien kulkueen, joka toivottaa potilaat tervetulleeksi sairaalaan.

(---) Lattasäleiköiden korkeus vaihtelee 2,6 metristä 3,6 metriin, ja leveydeltään ne ovat 1,5–1,75 metriä. Kookkaat kuvat hahmottuvat vain sivusuunnasta katsottuna. Varjokuvat ilmestyvät ohikulkijoiden eteen hetkellisesti kadotakseen taas näkyvistä. Varjohahmojen kulkue jakautuu Ahvenistontien sisäänkäynnin molemmille puolille muodostaen kaksi elokuvamaista kuvasarjaa." (Lähde: Ahveniston sairaala)

Minulle teosten kineettinen luonne vaikuttaa taiteellisesti mielenkiintoiselta ja se, etteivät teokset näy koko ajan kuin tietystä suunnasta, on pitkäkestoinen aivopähkinä.

Assi-sairaala, ilmakuva Ahvenistontieltä, Hämeenlinna. Kuva: Ahveniston sairaalan kuvapankki.

Mistä maksetaan?

Ongelmaksi uutisen otsikkotasolla muodostuu jo se, että siinä lukijalle syntyy mielikuva, että pelkästään Tuula Närhisen teoksista on maksettu 800 000 euroa, kun se on todellisuudessa ollut sairaalan rakennushankkeen kokonaistaidebudjetti. Kommenttipalstat vyöryvät huutokommentteja siitä, "kuinka tällaiseen taiteeseen on voitu laittaa tuollaisia summia?!". On mielestäni äärimmäisen surullista, että yhä harvempi lukutaitoinen aikuinen tuntuu lukevan uutisia otsikkoa pidemmälle, kun jo muodostetaan mielipiteitä ja ollaan "aiheen asiantuntijoita".

Se, että uutisissa revitään lööppiotsikoita julkisen taiteen hinnoista hämärryttää usein sen tosiasian, mitä itse rakennus on kokonaisuudessaan maksanut. Taidekentällä ja rakennushankkeissa puhutaan yleisesti prosenttitaideperiaatteesta, jolla tarkoitetaan sitä, että prosentti rakennuskustannusten kokonaisbudjetista ohjataan taiteeseen. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että melko harvoin taiteeseen ohjattu summa yltää edes siihen yhteen prosenttiin. Usein käy niin, että rakennuskustannukset syystä tai toisesta nousevat (niin kuin esimerkiksi Ukrainan sota aiheutti rakennusalalle), mutta taidekustannukset eivät nouse, jolloin prosenttisuhde muuttuu ennemmin promilletaiteeksi.

Pelottavaa vai pelotellaanko?

Toiseksi otsikossa on lause "päiväkotilaisen mielestä näyttävät hirviöiltä". Tästä syntyy mielikuva siitä, että kaikki päiväkotilapset ovat kuvista kauhuissaan, kun todellisuudessa tässä on viittaus yhden päiväkotilapsen - päiväkotilaisen, ei päiväkotilaisten - ajatukseen tai kommenttiin. 

Maistelkaapa lausetta vähän pidempään: "päiväkotilaisen mielestä näyttävät hirviöiltä". Se, että teokset näyttävät eli muistuttavat lapsesta hirviöitä, ei vielä tarkoita sitä että ne pelottaisivat todellisuudessa niin paljon, ettei sairaalan ohi uskalleta kulkea. Jokaisen lasten kanssa vähääkään tekemisissä olevan aikuisen tulisi mielestäni ymmärtää lasten mielikuvitusta ilman, että siitä vedetään ylitulkintoja. Lasten luonne on mielikuvitella! Tunnistan tämän saman ajatusketjun oman työni kautta täydellisen hyvin. Me aikuiset tunnumme hyvin helposti ja mielellämme ylitulkita taidetta uhkakuvien ja epäonnistumisten kautta. Miksi? Sitä on välillä vaikea selittää.

Myönnän sen tosiasian, jonka kanssa itsekin joudun työssäni painimaan: sairaalaympäristö on monella tasolla haasteellinen taiteelle, mutta sen vuoksi myös pidän työstäni äärimmäisen paljon. Ylen artikkelissa Maarit Piri-Lahti kirjoittaa muun muassa, että "Julkisten rakennusten, varsinkin sairaaloiden taideteoksien valitseminen on vaativaa. Sairaala on erityinen julkinen tila. Taideteosten on oltava helposti puhdistettavia ja huollettavia: niiden pitää myös sopia hyvin erilaisiin tiloihin."

Hugo Simberg: Kuoleman puutarha, 1906, fresko. Tampereen tuomiokirkko. Kuva: Wikipedia.

Olen samaa mieltä myös jutussa mainitun taiteen tohtori, kuvataiteilija Mika Karhun kanssa, joka "arvostelee suomalaisen julkisen taiteen varovaisuutta ja keskinkertaisuutta. Hänen mukaansa taidehankinnoissa pyritään välttämään kiistoja ja ennakoidaan liikaa yleisön reaktioita." Karhu nostaa esille taidehistoriasta erinomaisen esimerkin:

"Tampereen tuomiokirkon maalaus [Hugo Simberg: Kuoleman puutarha, 1906] herätti aikoinaan seurakuntalaisissa kovaa vastustusta, mutta toteutettiin silti. Nyt se on kulttuurihistoriallisesti merkittävimpiä julkisia taideteoksia Suomessa. Tällainen syvempi ajattelu jää nykyään piiloon julkisesta taiteesta, sanoo Karhu."

Hugo Simberg, kattofresko, Tampereen tuomiokirkko.

Lisätään Simbergin teosten osalta vettä myllyyn vielä sen verran, että Tampereen tuomiokirkon kirkkosalin kattokupoliin on maalattu synnin vertauskuva: käärme, jolla on omena suussaan. Kuvitelkaapa tästä aiheutunutta skandaalia 1900-luvun alussa seurakuntalaisten keskuudessa! Ja nyt, Tampereen tuomiokirkon kokonaisuutta pidetään yhtenä kotimaisen taidehistorian merkkiteoksista.

Evoluutio

Tuon blogissani lähtökohtaisesti esille taideasiantuntijan työni valoisia puolia. Ne ikävämmät hetket käsitellään työkavereiden kesken. He näkevät työhöni liittyvät ajoittaiset turhautumiseni, suuttumukseni ja suruni. Vaikka pidän työstäni todella paljon, tosiasiahan on se, että mikään työ ei ole aina kivaa. Joudun välillä taistelemaan taiteen puolesta, aikatauluja tai epäonnistumisia vastaan, kuten varmasti kaikissa töissä käy jossain vaiheessa.

Olen seurannut sivusta Kirsi Pitkäsen taistelua kommenttipalstoilla Assi-sairaalan taiteen puolesta. Kerrottakoon vertaistueksi se, että Kuopiossa Kaarisairaalan julkisivu aiheutti valmistuessaan (2015) ihan samanlaista kohua. Tämän taistelun joutui tosin käymään edeltäjäni, sillä tulin tehtävääni vasta vuonna 2020.

Partanen&Lamusuo: Evoluutio, 2015, digiprintattu lasi. Kaarisairaala, Pohjois-Savon hyvinvointialue.

Kaarisairaalan julkisivun on rakennushankkeen yhteydessä toteuttanut kuopiolainen Partanen&Lamusuo. Evoluutio-teoksessa lasipinnalle on digipainettu suurennettuja mikroskooppikuvia, jotka peittävät julkisivun pinta-alasta yhteensä noin 1500m2.

Evoluutio-teos sisäpuolelta nähtynä.

Ilmestyessään teos aiheutti kauhistelua: se on ruma, liian tumma, uhkaava, ikkunoista ei näe ulos jne. Osa ei todennäköisesti pidä teoksesta vieläkään, ja se on hyväksyttävää. Nyt, 10 vuotta myöhemmin, minä saan kuitenkin kuulla teoksesta pelkästään positiivisia kommentteja. Olin esimerkiksi puhumassa sairaalataiteen merkityksestä Helsingissä, Suomen sairaalatekniikan yhdistyksen päivillä (2023), jolloin sairaalatekniikan asiantuntijat kommentoivat: "Ai sinä olet Kuopion yliopistollisesta sairaalasta. Siellähän on se hieno lasinen julkisivu." Tai kuinka valtakunnalliset vieraat ympäri Suomea ovat kommentoineet järjestämieni taidekierrosten lomassa, että "onpa upea teos". Meidän omat kiinteistöhallinnon insinöörit pitävät kyseisestä taideteoksesta siksi, että lasipinta ehkäisee auringonvalon tuomaa kuumuutta sisätiloihin, eli sillä on merkitystä myös kiinteistön ylläpidon kannalta, koska se vähentää jäähdytystarvetta.

Mielipide vai asiantuntijan arvio?

Ongelma taiteen kanssa on se, että se on aina mielipide- ja makukysymys. Mielipiteitä on niin monta erilaista kuin on tilaa käyttäviä ihmisiäkin. Yksi rakastaa, toinen vihaa, kolmas ei huomaa taidetta ollenkaan. Tämän vuoksi olen täydellisesti samaa mieltä kuin Assin taidekoordinaattori Kirsi Pitkänen:

"Kirsi Pitkänen toteaa, että asiantuntijoiden arvioon pitää luottaa. Julkisten tilojen taiteen täytyy kestää myös aikaa ja tarjota syvyyttä, ei vain toimia koristeena.

– Hankalinta on se, että teoksen kokeminen on aina henkilökohtaista. Kehotan rohkeasti tutustumaan sairaalan teoksiin ja muodostamaan oman mielipiteen. Toki se voi olla sen jälkeenkin kriittinen, mikä on ihan hyväksyttävää, Pitkänen sanoo."

Oman työni kautta olen joutunut perustelemaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidehankintoja, mikä on ymmärrettävä osa työtäni. Samalla tavalla työkaverini kiinteistöhallinnossa joutuvat perustelemaan esimerkiksi rakennuskustannuksiin sisältyviä hankintoja. Olen kiitollinen siitä, että ympärilläni olevat insinöörit tukevat taideasiantuntijuuttani esimerkiksi rakennushankkeiden yhteydessä siinä missä minä heidän asiantuntijuuttaan.

Kommentoin eräänä päivänä yhdelle työkaverille, että minusta on hämmästyttävää, kuinka hän voi tietää betonin kuutiohinnan tuosta vain, muista hintatiedoista puhumattakaan. Hän kommentoi, että kyllähän ne työvuodet tuovat ihan samanlaista ammattitaitoa kuin minullekin. "Sinä osaat arvioida taideteoksen hinnan ihan samalla tavalla kuin minä rakennuskustannukset." Tämä on totta, molemmat arviot perustuvat asiantuntemukseen ja oman alan tietouteen.

Taideasiantuntijana joutuu kuitenkin lisäksi perustelemaan valintoja taidemakuja ja -mielipiteitä vastaan. Edelleen seison kaikkien koordinoimieni taidehankintojen takana, koska niillä rakennetaan ajallisesti, taidehistoriallisesti ja taloudellisesti kestävää taidekokoelmaa. Pyrin siihen, että se raha mikä teoksiin on rakennushankkeissa sijoitettu, säilyttäisi arvonsa ja Kirsi Pitkäsen sanoin: "kestää aikaa ja tarjoaa syvyyttä".

Edelleen olen myös sitä mieltä, että paras taide on sellaista, mikä aiheuttaa keskustelua. Jos teos ei puhuttele nyt, puhutteleeko se tulevinakaan vuosikymmeninä? Keskustelun ja puhuttelevuuden tulee kuitenkin perustua tosiasioihin, eikä vääristeltyyn totuuteen taiteen hintaan tai sisältöön liittyen.

Lapsen taidemaailma

Palataanpa vielä lopuksi Ylen julkaisemaan artikkeliin. Jutun yhteydessä julkaistulla videolla lapset kommentoivat Tuula Närhisen julkisivuteosta myös näin:

"Ne kääntyy, kun niitä kattoo." 

[Haastattelija lisää lauseeseen]: -Eli ne seuraavat sinua?

[Lapsi nyökkää.] "Joo." 

-No miltä se tuntuu? 

"Hassulta."

"Mun mielestä ne näyttää karateörrimöykyiltä."

"Yleensä mulle tulee mieleen semmoisia, mitä näkyy elokuvissa, sellasia jotain hirviöitä. Tai sitten Angry Birdsejä. (---) Ne tuntuu sellaisilta keskikivoilta."

"Susi."

[Haastattelija huudahtaa]: Niin! Susi!

"Aina kun niistä kulkee ohi, niin ne kääntyy toisinpäin."

Niin. Näistä kommenteista jokainen voi tulkita, 

että kuinka kauhuissaan lapset teoksista oikeasti ovat.

Kulttuurista hurmioitunut

Elle Sofe Company. Kuopio tanssii & soi, 2025.

Miten tehdä kulttuurista näkyvämpää? Tätä olen halunnut tehdä blogini ja someni kautta alusta alkaen. Nyt sen merkitys tuntuu kuitenkin olevan tärkeämpää kuin koskaan aiemmin. Hallituksen leikkausuutiset ovat arkipäivää ja niiden vaikutukset kulttuuriin ja luovien alojen toimiin ovat musertavia. Edelleenkään ei ymmärretä - tai haluta nähdä - tutkittua faktaa siitä, mitä kulttuuri meille yksilötasolla ja yhteiskunnassa tuo; ja tuottaa, koska se on päivän sana. Tuottaminen, kun samaan hengenvetoon puhutaan koko ajan myös säästämisestä.

Leikattava luksustuote vai kasvava ja tuottava toimiala?

Näen edelleen punaista, kun joku muistuttaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran meemi-pankin räjäyttäneen lausunnon: "Kulttuuri on sellainen luksuspalvelu, johon tällä hetkellä valitettavasti Suomessa menee liikaa rahaa." (Yle 22.3.2023) Tätä "luksuspalvelua" onkin sitten kitketty määrätietoisesti ja kovalla kädellä.

En ole taloustieteilijä, joten välillä minun on vaikea ymmärtää, kuinka samassa yhteydessä puhutaan tuottamisesta, säästämisestä ja talouden kasvusta. Minä ymmärrän kyllä tutkimustietoa, kun asiat selitetään ja perustellaan. Satuin esimerkiksi näkemään Kauppalehden kansilehden (11.8.2025), missä "Parhaat alat erottuvat" -otsikon yläpuolella oli kuvattu esittävät taiteet yleislääkäripalveluiden, perintäpalveluiden ja lakiasiaintoimintojen jälkeen. "Kauppalehden laaja selvitys kertoo, että keskellä taantumaakin Suomessa riittää kymmenittäin vahvasti kasvavia ja hienosti kannattavia toimialoja."

Kauppalehti 11.8.2025. 

"Yllätystuloksena voi pitää esittävien taiteiden, taiteellisen luomisen ja esittäviä taiteita palvelevan toiminnan vahva kasvu ja kannattavuus. Esittävissä taiteissa sijoitetun pääoman tuotto oli lähes 25 prosenttia: artistiyhtiöt agentteineen menestyvät." (Kauppalehden analyytikon Ari Rajalan tekemä kasvu- ja kannattavuusvertailu 2024)

Kirsi Pitkäsen "Suurpeto" performanssi Kuopion torilla 2013. Kyltissä lukee: "Taiteella ja kulttuurilla ei sinänsä ole mitään itseisarvoa. Sanan kulttuuri ovat vain monopolisoineet tahot, joilla ei ole mitään muuta elämänsisältöä."

Kulttuuri - Mikä hirveä menoerä!

Kirjailija Jyri Paretskoi sanoitti Savon Sanomien kolumnissaan (5.10.2025) täydellisesti oman totaalisen turhautumiseni yhteiskunnassa vallalla olevaan ilmapiiriin kulttuuria kohtaan. Lainaan tähän koko artikkelin, sillä se on kokonaisuudessaan niin tärkeä, ettei siitä voi irrottaa mitään [lihavoinnit ja alleviivaukset ovat omia huomioitani]:

"Ei mene päivääkään, etteikö jossain törmäisi purnaamiseen taiteen ja kulttuurin turhuudesta. Ja mikä hirveä menoerä se onkaan! Veronmaksajien selkänahasta revitään ja rahoitetaan mokomien taidehippien yltäkylläinen elämä. Menisivät oikeisiin töihin tai tekisivät niin hyvää taidetta, että sillä eläisi!

Tavallaan on ymmärrettävää, että joillekin ihmisille taide ja kulttuuri ovat sanoja vailla syvällisempää ymmärrystä niiden merkityksestä. Mutta 200 harvan ja valitun viisaan (joilla on käytössään kaikki tieto virkamiesten, avustajien ja erityisavustajien ansiosta), luulisi tietävän paremmin. Eivät tiedä.

Kansanedustajien, erityisesti hallituspuolueiden, olettaisi tekevän päätöksensä ennemminkin tiedon kuin mielikuvien varassa. Eivät tee.

Kulttuurialaan kohdistuvat 'säästöt' perustellaan sillä, että tottahan kaikkien on osallistuttava säästötalkoisiin. Tosiasiassa valtion taloutta tervehdyttäisi huomattavasti enemmän, jos kulttuuriin satsattaisiin enemmän. 'Miten niin?' arvelen jonkun nyt miettivän.

Vuonna 2022 valtio tuki kulttuurialaa 1,3 miljardilla eurolla. Se on toki iso summa, mutta huomionarvoista on se, että kulttuurialalta kerättiin pelkästään tuloveroa 3,4 miljardia euroa alan tuotoksen ollessa jopa yli 15 miljardia euroa.

Kulttuurin kyseessä ollessa on myös syytä muistaa, että erilaiset kerrannaisvaikutukset ovat isoja. Kulttuurin kuluttaja käyttää usein myös majoitus- ja ravitsemuspalveluita, kuljetuksia ja muita oheispalveluita. Kulttuuriala siis toisin sanoen tuottaa huomattavasti enemmän kuin siihen 'tuhlataan' valtion tukina ja avustuksina.

Euroopan parlamentaarisen tutkimuspalvelun tutkimuksen mukaan jokainen kulttuuriin sijoitettu euro voi tuottaa jopa 11 euroa bruttokansantuotteessa. Jostain syystä vallalla on silti harmillisen yleinen väärinkäsitys, että kulttuuri olisi vain menoerä, josta kannattaa säästää mahdollisimman paljon. Nähtävästi kulttuurialan leikkauksista päättävät tarvitsisivat enemmän matemaattista osaamista.

Vuonna 2025 valtio rahoittaa kulttuuria noin 550 miljoonalla eurolla. Kuntien järjestämän kulttuurin rahoituksesta (470 miljoona euroa) suurin osa tulee kuntien omista verotuloista.

Leikkauksia on siis tehty ja tehdään varmasti vielä lisääkin. Kysymys kuuluukin, kannattaako? Ei kannata.

Sivistysvaltioissa valtio tukee taiteen ja kulttuurin elinvoimaisuutta ja kehittymistä juuri siksi, että niiden merkitys on niin suuri. Jos kulttuuria ei olisi, mitä jäisi jäljelle? Ei kovin paljon.

Suomessa on tehty eurooppalaisesta valtavirrasta poikkeavia päätöksiä. Esimerkiksi Tanskassa elokuvasäätiön tuki on kolminkertainen Suomeen verrattuna. Suomessa kirjojen alv:n nosto 14 prosenttiin tekee Suomesta EU.n eniten kirjoja verottavan maan. Vertailun vuoksi: Tanska poistaa lukutaidon edistämisen hengessä kirjojen alv:n kokonaan.

Se siitä lukutaidon kehittämisestä.

Kaikkeen päätöksentekoon toivoisi järkeä ja tutkittuun tietoon perustuvia valintoja. Politiikassa niin vain ei taida tapahtua. Kaipa on helpompaa hutkia summamutikassa, mielikuvien varassa ja äänestäjille flirtttaillen."

Kiuruveden maalaiskaupunginteatterin toteuttama Onnen maa-näytelmä 2023. 

"Savonmuan piätön historia"-revyy. Varkauden Teatteri 2023.

Kulttuuri on itsestäänselvyys, jota humanistit ylläpitävät?

Kirjoitin keväällä 2024 kulttuurin merkityksestä otsikolla Talous ja humanismi. Teksti tuntuu valitettavasti edelleen tuoreelta ja ajankohtaiselta:

"(---) Nimimerkki Christiina perusteli kulttuurista leikkaamista kirjoittamalla eräälle keskustelupalstalle näin: "Teatterien ja museoiden ylläpito ei kuulu valtion ydintehtäviin, toisin kuin vaikka poliisin palvelut, koulutuksen ja terveydenhuollon järjestäminen."

Nimimerkki Christiina ei tullut ajatelleeksi, että millainen valtio Suomi oikeastaan on, ja miksi se on. Miksi me olemme suomalaisia?

(---) Korjaanpa Christiinan kommenttia lainaamalla osia Helsingin yliopiston, yliopistonlehtori Pasi Saukkosen laatimasta valtio-opin verkkomateriaalista (2005): 

'Tämä verkko-oppikirja antaa perustiedot Suomen poliittisen järjestelmän historiasta, rakenteesta, instituutioista, ideologioista ja toiminnasta sekä Suomesta osana Euroopan unionia. Se on valmistettu erityisesti Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen lähiopetuksen tukimateriaaliksi.'

Christiina väitti, että 'Teatterien ja museoiden ylläpito ei kuulu valtion ydintehtäviin, toisin kuin vaikka poliisin palvelut, koulutuksen ja terveydenhuollon järjestäminen.' Pasi Saukkonen on listannut verkkosivuille valtion tehtävät seuraavasti:

1. Perinteiset valtion tehtävät (yleinen hallinto, maanpuolustus, yleinen järjestys ja turvallisuus).
2. Hyvinvointivaltiotehtävät (opetus ja kulttuuri, sosiaaliturva, terveydenhuolto, asunto- ja yhdyskuntapolitiikka).
3. Liikenne (tiet, satamat, lentokentät, tietoliikenne).
4. Valtion taloudelliset tehtävät (maa- ja metsätalous, teollisuuden edistäminen ja muut taloudelliset tehtävät).
5. Muut tehtävät (valtion velka, eläkemenot, avustukset köyhille kunnille ym.).

Joten, jos kohtaatte joskus Christiinoita kommentteineen, niin voitte kertoa, että kulttuuri kuuluu Suomen valtion tehtäviin yhtä tasa-arvoisesti kuin sosiaaliturva, koulutus ja terveydenhuolto [joista kaikista on tämän hallituskauden myötä leikattu järkyttäviä määriä]. Ja mikäli katsomme tätä listausta on selvää, että Suomi säilyttää hyvinvointivaltioyhteiskunnan aseman vain panostamalla ja arvostamalla kulttuuriaan."

Presidentti Urho Kekkosen synnyinkoti, Lepikon torppa, Pielavesi.

Kirjailija Juhani Ahon museo, Iisalmi.

Mitä meidän on tehtävä?

Kuopiossa järjestetty Itä-Suomen kulttuurifoorumi (24.9.2025) pureutui muun muassa kulttuurin merkityksen esille nostamiseen.

Tilaisuudessa puhuivat muun muassa:

• Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät ry: "Yrittäjyys ja luovuus - kasvun uusi kaksoisvoima Itä-Suomessa"
• Johtaja Kaisa Rönkkö, Taiteen edistämiskeskus: "Luovien alojen ja kulttuurin merkitys Itä-Suomessa"

Tutkimustietoon perustuvaa faktatietoa kulttuurin merkityksestä ja luovien alojen vaikutuksesta talouskasvuun on olemassa, kun sen merkitys ja vaikutus vain halutaan nähdä. Eniten itseäni liikautti taiteilija-valmentaja, seniorikonsultti Katriina Haikalan (Miltton Oy) puheenvuoro otsikolla "Taiteilijan työn moninaiset mahdollisuudet". Hän puhui taiteilijanäkökulmasta, mutta painotti meidän kaikkien kulttuurialan ammattilaisten omaa merkitystämme muutoksen mahdollistamiseksi.

Haikala korosti, että meidän täytyy käyttää omaa ääntämme voimakkaasti itse, eikä odottaa sitä, että joku toinen tekee sen puolestamme. Tämä on äärimmäisen kuluttavaa (tiedän ja tunnen tämän henkilökohtiasesti myös oman työni osalta), mutta niin on vain tehtävä. Se, että kulttuurikenttä tekee tätä yhtenä rintamana auttaa vähän, mutta se, että levitämme sanomaamme myös omien verkostojemme avulla etenkin kulttuurikentän ulkopuolelle, auttaa vielä enemmän. Se, että kulttuurin merkityksestä puhutaan myös kulttuurikuplan ulkopuolelle, auttaa pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä muuttamaan "kulttuuri on luksustuote" -vääristymiä.

Olimme Anu Vehviläisen kanssa puhumassa omista näkökulmistamme kulttuurin merkityksestä "Kulttuuriympäristö hyvinvoinnin lähteenä" -tapahtumassa lokakuussa 2024. Kuva: Aira Roivainen. 

Tätä samaa ajatusta kulttuurialan vaikuttamistyöstä Itä-Suomessa (ja koko Suomessa) jatkoi omassa puheenvuorossaan vaikuttamisen asiantuntija, eduskunnan  entinen puhemies Anu Vehviläinen. Hän muistutti, että seuraavat eduskuntavaalit järjestetään vuonna 2027. Kyseinen vuosi tulee lopulta nopeasti ja "kulttuurikasvatus" puolueita kohtaan tulisi aloittaa jo nyt, eikä vasta sitten, kun valinnat on tehty. Vaikuttamistyö vie aikaa, mutta mitä paremmin pohjatyöt tekee, sitä parempi on myös lopputulos.

Suomen Asutusmuseo, Lapinlahti. Asutusmuseo kertoo toisen maailmansodan vuoksi kotinsa menettäneiden evakkojen ja asutustiloilla uuden elämän alkuun saattaneiden sukupolvien historiaa.

Konkreettisia toimenpiteitä yksilötasolla?

Valitettavasti kulttuurin näkyvyys mediassakin on pientä. Se näyttää olevan sitä myös sosiaalisessa mediassa. Kulttuurivaikuttaja Jenni Rotonen (Pupulandia-blogi, podcast-juontaja) toi esille Instagram-julkaisussaan huolestuttavan ilmiön:

"Olen huomannut jännän ilmiön: jostain syystä kulttuuriin, kirjallisuuteen, elokuviin ja taiteisiin liittyvien postausten tykkäysmäärät ja näkyvyys jäävät lähes poikkeuksetta keskivertoa heikommiksi. Se ei ihan käy järkeen, koska näitä teemoja toivotaan ja saan niistä paljon kiitosta. Mutta jos tykkäys- ja reaktiosaldo jää pieneksi, algoritmi tulkitsee, ettei sisältö kiinnosta eikä nosta sitä enää esiin.

Syitä olla tykkäämättä ja regoimatta voi olla monia - ja se on ihan ok. (---) Ajassa, jossa kulttuurin ja taiteiden arvostus tuntuu olevan heikoissa kantimissa ihan valtionhallinnonkin tasolla, tuntuu entistäkin tärkeämmältä puhua elokuvista, kirjoista, teatterista, taiteesta, musiikista ja muista kultturiteemoista. Tuntuu tärkeältä käydä kulttuurikeskusteluja ja tarjota vinkkejä, suosituksia ja inspiraatiota, jotta ihmiset löytäisivät näiden tapahtumien ja elämysten äärelle ja kuluttaisivat kulttuuripalveluita. Lyhytnäköinen leikkauspolitiikka ajaa kulttuurialaa ahtaalle ja on aidosti uhka suomalaisen kulttuurikentän tulevasuudelle."

Jennin julkaisua oli kommentoinut muun muassa juontaja, toimittaja, kirjailija Laura Friman:

"Mietin just tätä samaa tänään kun olin viikon toisessa teatterienskarissa ja mietin et ois niin kiva vinkkailla ja kirjoittaa pidemminkin kulttuurikokemuksista mutta kun niistä tykkää aina systemaattisesti joku viisi ihmistä siinä missä naaman kuvasta ja typerästä mietelauseesta 5000 ihmistä. Tai jotain. Niin tuntuu turhalta & turhauttavalta!"

Ymmärrän Laura Frimanin ajatuksen etenkin, jos julkaisujen sisällöistä pitäisi saada tuloja tykkäysten tai muun näkyvyyden myötä. Mutta olen äärimmäisen huolissani, jos ME KULTTUURIKENTÄN AMMATTILAISET ITSE EMME YLLÄPIDÄ KULTTUURIPUHETTA JA TUO SEN MERKITYSTÄ ESILLE SOMESSA SIKSI, ETTÄ NE EIVÄT KERÄÄ TARPEEKSI TYKKÄKSIÄ. Kuten Jenni Rotonen mainitsi, mikäli kulttuurikenttä ja kulttuurisisältö hiljenee, sen näkyvyys ja merkitys katoaa sosiaalisen median algoritmeista. En halua, että näin tapahtuu.

Siispä rohkaisen Jenni Rotosen tavoin kaikkia, joita taide ja kulttuuri vähääkään kiinnostaa, tekemään pieniä tekoja kulttuurin tukemiseksi:

• käytä kulttuuripalveluita
• puhu taiteesta ja kulttuurista omassa elämänpiirissäsi
• anna kulttuurisisällöille sometykkäyksiä, kommentteja, tallennuksia ja/tai jakoja, jotta myös algoritmit koulutetaan ymmärtämään kulttuurin merkitys
• näkyvyys on kullanarvoista taidenäyttelyille, pienille paikallisille elokuvafestivaaleille, konserteille, teatteriesityksille jne.
• näkyvyys auttaa uusia ihmisiä löytämään kulttuurielämysten pariin

Alma Jantunen: Kurpitsaportti, 2023, yksityiskohta, yhdistelmätekniikka. Metallityö: Jari Kulmanen. KUMMA: Maaginen-näyttely 2025.

Pidetään yhdessä ääntä kulttuurisisältöjen puolesta!

Terveisin,

kulttuurista Hurmioitunut, vuodesta 2010 alkaen.

Pikkukodissa

Tervetuloa kurkistamaan pikkukotiin! Keskeneräisyyden esitteleminen tuntuu vaikealta, mutta toisaalta näissä kuvissa alkaa olla jo sitä tunnelmaa, jota haen. Harrastus lähti "talokaupoista" muutama vuosi sitten, jonka jälkeen kotia on sisustettu hiljalleen, mutta määrätietoisesti. Olen yrittänyt löytää huonekaluja ym. käytettyinä, mutta mielessäni on tietynlainen sisustus, johon ei tunnu aivan kaikkea löytyvän kierrätettynä.

Tässä pikkukodissa saan toteuttaa toisenlaisia sisustusvisioita kuin tässä varsinaisessa 50-luvun kodissa. Muutokset tapahtuvat usein nopeasti, silloin kun inspiraatio iskee. Tosin kellarikerroksen palvelijoiden keittiö haki lopullista tyyliään miltei vuoden. Viitseliäisyys pysähtyi liimatun tapetin irrottamiseen, kunnes kesälomalla sain sen valmiiksi. Kellarikerroksen keittiö onkin viimeisin tila, jota olen saanut sisustettua.

Vielä olisi työn alla kellarikerroksen viinikellari, keskikerroksen ruokailutila, yläkerran pesuhuoneen viimeistely sekä yksi huone, jolle en ole vielä keksinyt käyttötarkoitusta. Ja se tässä onkin parasta, keskeneräisyys ja ideointi.

Aiempia nukkekotipostauksia voitte käydä lukemassa täältä:

• Nukkekotiharrastus alkaa
• Kirjastohuoneen muutos

Hotelli Tammer

Olen lähivuosina löytänyt lomamatkailuun uudenlaisen näkökulman. Siinä missä aiemmin on yövytty usein halvimman hinnan mukaan, olen silloin tällöin tehnyt yöpymisestäkin elämyksen. Ensimmäinen oivallus tästä syntyi Mustiossa, kun huomasin, että linnassa (kartanon rakennuksissa) voi yöpyä. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan kulttuurinkuluttajan tapa etsiä uudenlaisia elämyksiä.

Kesälomamatka suuntautui tällä kertaa Tampereelle, jossa olisi ollut mahdollisuus myös ilmaiseen yöpymiseen. Halusin kuitenkin kokea Grand Hotel Tammerin, koska olin nähnyt kuvia sen upeasta sisustuksesta. Säästimme matkustuskuluissa ja siirsimme säästetyt eurot yöpymiseen.

Tammer kuuluu nykyisin Radisson Blu-hotelliketjuun, mutta se on rakennettu alun perin vuonna 1929 Tampereen teknillisen seuran taloksi (syy viehättyä insinööreistä aiempaa enemmän). E. Graeffe ehdotti teknillisen seuran kokouksessa, että seuralle rakennettaisiin talo, jossa olisi myös tuottavia tiloja. Rakennuksen suunnitteli Tampereen kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer (1890-1962) ja se edustaa pohjoismaista klassismia. Rakennus on Museoviraston suojelema.

Tampereen teknillisen seuran historiaosuudessa kerrotaan rakennuksesta seuraavaa:

"Hotellihuoneiden ja ravintolan lisäksi talo piti sisällään seuran omat tilat kerhohuoneineen, kirjastoineen sekä johtokunnan tiloineen. Alakerrasta löytyi noihin aikoihin harvinainen 'autogaragi', joka suunnitteluvaiheessa määriteltiin sangen insinöörismäisesti, huomattavasti hotellihuoneita tai ravintolatiloja tarkemmin."

Teknillisen seuran tarkoituksena oli alusta alkaen rakentaa hotelli ja Tampereelle maamerkki, joka kestäisi kansainvälistäkin vertailua. Ensimmäinen ravintoloitsija hotellissa oli ranskanvenäläinen Alexander Adlivankin (1878-1971), joka tilasi Tammeriin muun muassa pöytähopeita ja kattokruunuja Ranskasta. Keittiömestarin kerrotaan olleen Japanista ja tarjoilijoiden Ruotsista.

Hotellin aamiainen tarjoillaan asiakkaille isossa juhlasalissa. Tämä tuntui kuin olisi ollut elokuvan lavasteissa. Hienoa, että rakennus on saanut säilyttää ominaispiirteensä näin upeasti.

Sivutyöjuttuja

"Neiti Aika." Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Palataan pitkästä aikaa työasioihin. Muistellaan viime kevättä, jolloin Kuopion Musiikkikeskuksessa järjestettiin Sairaalatekniikan päivät (27.-28.5.2025). Tapahtuma oli samalla Suomen Sairaalatekniikan Yhdistyksen 30-vuotisjuhlatilaisuus. SSTY on lyhenne, joka vilahtelee etenkin alkuvuodesta myös meidän kiinteistöhallinnon työntekijöiden puheessa paljon:

"SSTY ry on vuonna 1995 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, jonka perusperiaatteisiin sisältyy sairaalatekniikan ja sairaaloiden teknisten organisaatioiden toimialaan liittyvien asioiden kehittäminen, edistäminen ja verkostoituminen niin sairaaloiden kuin yritystenkin välillä.

Yhdistyksen vuoden suurin järjestettävä tapahtuma on Sairaalatekniikan päivät, joka kerää alan parhaat asiantuntijat ja ammattilaiset yhteen."

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Osa teistä muistaa, että olin kyseisillä päivillä puhumassa vuonna 2023 Sairaalataiteen merkityksestä sote-kentällä ja sen rakennushankkeissa. Jälkikäteen ajatellen tuntuu uskomattomalta, että tämän kaltaiseen tapahtumaan suostuttiin ottamaan mukaan taidenäkökulma, joten olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. 

Esittelin muun muassa käytännön esimerkkejä siitä, mitä asioita rakentamisessa ja sairaalaympäristössä tulee ottaa huomioon, kun sinne asennetaan taidetta. Olin yllättynyt, sillä tänä vuonna kaksi itselleni entuudestaan tuntematonta mieshenkilöä tulivat juttelemaan ja kysymään, että "Olitko se sinä, joka puhui silloin siitä taiteesta?" Toinen jopa muisti esityksessä käyttämäni esimerkin, jossa pysäköintitalon portaikkotasanteelle asennettu taideteos aiheutti erinäisiä haasteita. Puheenvuoro ei siis ollut mennyt hukkaan!

Sairaalatekniikan päivien pääjuontajana toimi näyttelijä Ismo Apell. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Tällä kertaa en kuitenkaan ollut töissä hyvinvointialueen taideasiantuntijana (koska YT-menettely ja työajan leikkaus), vaan freelancerina. Minua pyydettiin tekemään tarjous juontajana toimimisesta. Sain juontaa pienemmän luentosalin asiantuntijapuheenvuorot, kun pääsalissa päiviä luotsasi näyttelijä ja ohjaaja Ismo Apell.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

En ollut koskaan aiemmin juontanut mitään - ainakaan tässä mittakaavassa. Yleisön edessä esiintyminen ei enää jännitä niin paljon kuin nuorempina vuosina, mutta tämä tekniikkakonteksti on itselleni niin vieras, että se aiheutti omat haasteensa. Mihin olinkaan lupautunut?!

 Älä koskaan sano "Ei koskaan..."

Ajattelin silloin vuonna 2023, että nyt olen nähnyt mistä työkaverit aina puhuvat, mutta minun ei tarvitse kokea tätä enää uudelleen. Ympäri Suomea saapuvat eri tekniikan alan, kiinteistönhoidon ja toiminnallisen suunnittelun asiantuntijat ymmärtävät toisiaan (heillä on tuttuja ja jotain mistä puhua keskenään), mutta taideasiantuntija on siinä joukossa melko yksin. Sanoinkin eräälle insinöörityökaverille tuolloin, ettei jättäisi minua yksin näytteilleasettajien joukossa. Päivillä on eri alojen näytteilleasettajia, jotka esittelevät ja markkinoivat omia tuotteitaan.

Näytteilleasettajia. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

"En ymmärrä tästä mitään"

Mitä lähemmäksi Sairaalatekniikan päivät tulivat sitä enemmän aloin jännittää. Kun sain oman luentosalini tiedot puhujista ja heidän aineistonsa etukäteen, olin kauhuissani. En ymmärrä tästä mitään. Luentosalissani puhuivat nämä alansa ammattilaiset:

• R3 Nordic ja SSTY ohje sairaaloiden puhdastilojen ilmanvaihtoon, varatoimitusjohtaja Jukka Vasara, Granlund
• Rakentamislain ja alueidenkäyttölain (ent. MRL) muutokset ja vaikutukset sairaalarakentamiseen, vastuullisuusjohtaja Kirsi Martinkauppi, Rakennustuoteteollisuus RTT ry
• Laakson sairaalan ympäristövastuullisuusasiat, kehitysjohtaja Miimu Airaksinen, SRV
• Tietoliikenneverkkoon liitettävän laitteen tietoturvan arviointiprosessi PSHVA:lla, pääarkkitehti, ICMT-palvelut, Pekka Ruippo, Pohjois-Savon hyvinvointialue
• Lääkinnällisen laitteen jakelijan rooli ja vastuut rakennushankkeessa, johtava asiantuntija Jari Knuuttila, Fimea
• Helikopterilentokenttien ohjeistuksen muutokset – suuntaviivat hyvinvointialueille, huoltopäällikkö Jouni Lintula, Pirkanmaan hyvinvointialue
• Sosiaali- ja terveydenhuoltolaitosten kriisinkestävyys, palopäällikkö Jarkko Jäntti, Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirkanmaan pelastuslaitos
• Uuden sairaalan käyttöönottokoulutus ja osaamisen varmistaminen, koulutuskoordinaattori Oili Papinaho, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Olimme tilaajatahon kanssa sopineet, että juontotehtävät keskittyisivät vain siihen, että esittelen puhujan ja pidän aikatauluista kiinni. Minulta ei siis vaadittu aiheiden etukäteistuntemusta, mutta koska halusin hoitaa tehtävän niin hyvin kun osaisin, yritin ymmärtää luentojen sisältöjä hieman jo etukäteen.

Palopäällikkö Jarkko Jäntti. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Huoltopäällikko Jouni Lintula. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Luentosaleissa käytettiin sähköistä kommentointimahdollisuutta, jossa puhujille voitiin esittää kysymyksiä nimettömästi salissa olevalle näytölle. Kysymysten esittäminen puhujalle kuului myös tehtäviini. Mikäli yleisöstä ei olisi tullut kysymyksiä, olisi minun hyvä kysyä puhujalta jotain. Tämänkin vuoksi halusin perehtyä sisältöihin etukäteen; jotta osaisin kysyä aiheesta jotain. Jotta puhujalle tulisi olo, että häntä kuunnellaan ja asia on kiinnostava.

Kun edellisenä iltana ennen päivien alkua meinasi syntyä pakokauhu, että en selviä tästä, sain onnekseni apua työkaverilta mahdollisten varakysymysten esittämiseen. Sain psyykattua itseni olotilaan, että jos näytän itsevarmalta, se ei haittaa, jos muuten olisin sisäisesti aivan kauhuissani.

Ymmärrys kiinteistöhallinnosta syventyy

Ensimmäinen juontopäivä kuitenkin osoitti, että yleisö oli kiinnostunut aiheista ja kysymyksiä tuli luonnostaan. Minun ei tarvinnut käyttää oman varastoni varakysymyksiä. Tämä rentoutti oloani ja osasin keskittyä paremmin myös itse kuuntelemaan luentoja.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisen luentopäivän aikana kaksi naista tuli eri luentojen jälkeen puhumaan minulle ja kommentoivat: "Nyt on pakko sanoa, että sinulla on tosi kaunis mekko" ja "Katselin, että onpa sinulla kaunis asu!" hymyilin mielessäni, että nämä ovat ihan tavallisia ihmisiä asiantuntija-titteleidensä takana.

Pääsin myös kuuntelemaan pääluentosalin puheenvuoroja itse, koska juontotehtävät pienemmässä salissa olivat vain puolen päivän mittaisia. Huomasin kiinnostuvani sisällöistä aiempaa vuotta (2023) enemmän. Vaikka aihepiirit eivät koskeneet minun tehtäväkenttääni, ne koskettivat monella tavalla meidän kiinteistöhallinnossa tehtäviä töitä. Ymmärsin luentojen myötä syvällisemmin sitä mitä työkaverini tekevät, ja kuinka heidän tekemänsä työ vaikuttaa sairaalatekniikkaan ja -rakentamiseen myös valtakunnallisesti.

Toisaalta sain vahvistusta välillisesti myös sote-kentän taideasioille, kun kuuntelin Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen, Vesa Pekkolan, puheenvuoroa Terveet Tilat 2028 -ohjelman tuloksista. Kiinteistöjen terveeseen ja puhtaaseen sisäilmaan on ottauduttu toden teolla ja sen merkitystä ei voi nykypäivänä ylikorostaa. Pekkola kertoi, että sisäilmaan liittyvien asioiden ymmärtäminen ja asioiden edistäminen on vaatinut paljon sähköistä paperityötä. Linjaukset, tahtotilat ja tavoitteet on pitänyt viedä ohjeistuksiin ja strategioihin monella eri tasolla ja monessa eri verkostossa. Näin asioiden eteen tapahtuu positiivisia muutoksia ja tavoitteellista toimintaa. 

Tämä Pekkolan kuvailema toimintatapa on tismalleen sama päämäärä, jota itse pyrin omalla työlläni edistämään taiteeseen ja kulttuurihyvinvointiin liittyen paitsi Pohjois-Savon hyvinvointialueella myös erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Asioiden edistäminen vie aikaa ja vaatii oikeanlaisia kanavia, jotta toiminnasta tulee pitkäjänteistä, tavoitteellista ja tuloksellista.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Kiinnostus tarttuu

Juontotehtävät Sairaalatekniikan päivillä sujuivat lopulta hyvin ja sain osakseni suoraan positiivista palautetta. En tiedä olinko "jokaisen kuppi teetä", koska minusta varmasti näki, että en ole millään lailla sairaalatekniikan alan ihminen. Tosin eihän Ismo Apellkaan ole, ja molemmat hoidimme tonttimme mielestäni hyvin. Olen tyytyväinen, että taidehistorioitsijan taustallani suoriuduin ensikertalaiseksi onnistuneesti. Osasin toisena päivänä jopa hieman nauttia tilanteesta.

Tämä kokemus avasi myös uudenlaisia ajatuksia sivutöiden suhteen, joita joudun leikatun päätyön rinnalla miettimään. Mitään akuuttia kiirettä ei onneksi ole. Työskentelen päätyön rinnalla alustavasti jo ensi vuoden sivutyötä varten, josta kerron teille ensi vuoden puolella lisää, kun on jotain konkreettista näytettävää.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Sairaalatekniikan päivät myös osoittivat, että nautin puhujien kuuntelemisesta aihepiiristä riippumatta, kun puhuja on itse innostunut ja kiinnostunut aiheestaan. Kiinnostus tarttuu. Tähän vaikuttaa myös se, jos puhuja osaa kertoa aiheestaan yleistajuisesti, mutta kuuntelijoita aliarvioimatta. Monen puhujan kohdalla kävi niin, että yleisöstä olisi tullut kysymyksiä lisääkin, mutta jouduin katkaisemaan keskustelun aikataulullisista syistä.

Kiitos Suomen Sairaalatekniikan Yhdistys ja järjestelytoimikunta 

onnistuineista juhlavuoden päivistä!

Ensi vuoden SSTY-päivät järjestetään Oulussa.