1. työviikko Jyväskylän taidemuseossa

Kuutti Lavonen: Parisiana, 2012, serigrafia.

Se alkaisi jo kolmas työviikko ja vasta nyt ehdin avata tänne tunnelmia. Sanomattakin selvää että ihan mahtavaa on ollut! Kiirettä ja hurlumheitä, mutta hyvinhän se yksi savolainen sinne keskisuomalaisten joukkoon sujahti. Ihana työporukka! Pääsin tosiaan heti ensimmäisenä työpäivänä keskelle toimintaa, kun Kuutti Lavosen Amanda ja Lavinia -näyttelyä oltiin rakentamassa. Olen ollut aiemmin suunnittelemassa ja purkamassa näyttelyä, mutten koskaan varsinaisesti rakentamassa. Tai no opiskelijanäyttelyitä koulussa, mutta niitä nyt ei voi verrata tähän projektiin. Aluksi tunsin itseni hieman tarpeettomaksi. Mitä sitä osaa sanoa ja tehdä kun tupsahtaa kesken kaiken keskelle työryhmää, jossa jokaisella on jo oma tehtävänsä? Mutta nopeasti sitä alkoi itsekin huomata, että mikä teos sopisi millekin seinälle ja minkäkin teoksen viereen ja mikä ei. Paljon teosten siirtelyä ja mallailua, katselua ja pohtimista, etäisyyksien ja korkeuksien miettimistä. Kun on kyse Kuutti Lavosesta, on kyse myös katseiden suunnista. Suuret kasvo- ja rintakuvat tulee sommitella jonkin rytmin mukaisesti, jotta kokonaisuus pysyy mielenkiintoisena. Teosnimien opettelua ja aksenttimerkkien tarkastusta, numero- ja nimilappujen kiinnittämistä, runojen kopioimista, avajaistarjoilujen ostamista ja suunnittelua, tuolien siirtelyä, viinien kaatelua ja paljon muuta. Itse asiassa hämmästyin kuinka paljon uutta opin pelkästään museomestaria katselemalla. Museomestari toteuttaa näyttelytyöryhmän visiot ja ammattitaidolla teokset ovat nopeasti seinällä ja valot asennettuna ja kohdistettuna.

Avajaisissa kuultiin Pekka Toivasen saksofonisäveliä The Job of the Angels.

Kun näyttely oli onnistuneesti pystyssä ja avajaiset torstai-iltana vietetty, järjestettiin perjantaina vielä teehetki taiteilijan kanssa, jossa Lavonen kertoi työskentelystään. Hän sanoi deadlinejen olevan paras muusa, sillä muuten ei kuulema tulisi tehtyä mitään. Jyväskylän taidemuseon näyttelyssä on teoksia yli 30 vuoden ajalta, joista uusimmat on tehty varta vasten kyseiseen näyttelyyn. Lavosta on toivottu kaupunkiin, sillä edellisen kerran taiteilijan teoksia on nähty Jyväskylässä vuosina 1992 ja 1996.

Teehetki taiteilijan kanssa. Kuutti Lavonen kertoi työskentelystään.

Kolme kerrosta täyttävä, tarkalleen 109 teosta sisältävä kokonaisuus, on täynnä Lavoselle ominaisia kasvokuvia. Mukana on myös Lavosen työskentelylle harvinainen muotokuva viulisti Miina Järvestä. Lavonen kertoi taiteensa ihmiskasvojen selittyvän hahmopsykologialla, sillä ensimmäinen asia mitä ihminen synnyttyään hahmottaa, ovat äidin silmät ja kasvot. Se ovatko kuvatut kasvot kohdistuneet katsojaan vai kääntyneet sivuun, kertoo jotain ihmisen sisimmästä. Lavonen ei kuitenkaan halua siirtää suoria ajatuksia katsojille, vaan jokaisen on koettava teos itse, oman elämysmaailmansa kautta.

Kuutti Lavonen: Oidipuksen korvat, 2006, tempera kankaalle, yksityiskokoelma.

Jyväskylän taidemuseon näyttely pyrkii rikkomaan suomalaisessa taidehistoriassa vallitsevan yksipuolisen kuvan Kuutti Lavosesta. Hänet tuodaan usein esille renessanssin ja barokin tulkkina, mutta Jyväskylän näyttely esittelee Lavosen nimenomaan graafikkona ja viivankäyttäjänä. Tämä on luontevaa kaupungissa, joka tunnetaan grafiikastaan. Lavonen ei itsekään koe olevansa taidemaalari, sillä hän ei tohdi astua samalle polulle jossa kunnioittaa isänsä (Ahti Lavonen) työuraa. Hänen mukaansa jokaisessa maalauksessa on mukana piirtäjän viiva. Näyttelyjulkaisukin kulkee nimellä Piirretyt vuodet.

Näyttelyjulkaisu Piirretyt vuodet. Edellisestä Lavosen julkaisusta on aikaa 6 vuotta (Aamun hauraat kädet, 2008).

Museokaupasta saa myös näyttelyyn liittyviä käsinpainettuja kangaskasseja.

Osaan luetella varmasti ainakin 80% teosten nimistä ulkoa, tuli niitä sen verran viikon aikana tankattua: Helmi, Etude numero II, Pietari Magga, Madonna Arsena, Amanda, Tanzia, Aatelisnainen, Elisabeth, Ieri, Laetitia, Pieni Amanda, Nuoren naisen muotokuva, El Monterrey, Eekka vanhempana... Heure asienne, ja näyttelyn mainoskuvaksi valittu Parisiana, on tuotu Pariisin painopaikasta viimeisinä vedoksina, eikä niitä ole aiemmin Suomessa nähty. Teosten nimiin ei kuitenkaan kannata liikaa nojata, sillä vaikka niissä on havaittavissa viitteitä esimerkiksi antiikin taruihin tai Raamatun henkilöihin, eivät ne ole koskaan suoria kuvituksia. Lavosen sanoin osa on "läheisten ihmisten henkisiä muotokuvia", mutta niihin sekoittuu myös paljon muuta.  

Kuutti Lavonen: Pas d'absinthe, 2012, litografia.

Näyttelyyn liittyen pääsin osallistumaan myös maahanmuuttajaryhmän museovierailuun, jossa rakennettiin spontaanisti runoja Lavosen teosten tunnelmista. Ryhmä jaettiin puoliksi miesten ja naisten ryhmään ja tulos oli seuraava:

Naisten runo:

Äiti istuu ja ajattelee,

katsoo,

kaunis mutta surullinen tyttö,

näkee sinistä, punaista, punaista,

mustaa mahtavaa.

 

Miesten runo:

Musta Ranska nukkuu kevyttä unta,

Parisiana haaveilee Heure Asiennesta.

Äiti kantaa surullista lasta.

Miksi hän itkee?

Ei hyvä.

Kaiken näyttelyrakentamisen keskellä olen onnekseni saanut olla tekemisissä upeiden töiden kanssa, mutta en ole vielä varsinaisesti päässyt katsomaan näyttelyä. Teokset ovat olleet tähän mennessä vain mittasuhteita, nimiä ja katseiden suuntia. Työn ohessa ei ole vielä ollut aikaa rauhoittua näyttelyn vietäväksi, kenties teen sen työrupeaman jälkeen, mutta teen sen taatusti useammin kuin kerran. Kuutin äiti, Maija Lavonen, ilmaisi ettei ole koskaan nähnyt Suomessa yhtä hyvin ripustettua Kuutin näyttelyä, ja se on kyllä paljon sanottu ja varmasti suurin kiitos koko työryhmälle.

Vanhempaa tuotantoa edusti Kuutti Lavonen: Hellä hyökkäys, 1987, liitu ja pastelli, Jyväskylän taidemuseon kokoelmat.

Kiitos mahtavasta ensimmäisestä viikosta Leena, Jukka, Hannu, Jarkko, Joni, Paula, Sirpa, Jaana, Sanna ja Stiina!

Ps. Yle Areenassa on Keski-Suomen uutisten tekemä kaunis haastattelu koskien Lavosen näyttelyä. Uutinen on katsottavissa vielä 19 päivää, alkaen noin kohdasta 6.10 eteenpäin.