perjantai 7. lokakuuta 2022

Jos olisin menestynyt paremmin

Rovaniemellä vierailu laittoi pohtimaan lukionjälkeistä aikaa ja omaa opintopolkua. Hain ylioppilaskirjoitusten jälkeen Lapin yliopistoon kuvaamataidonopettajaksi. Olen aina tiennyt, että haluaisin olla taiteen kanssa tavalla tai toisella tekemisissä, mutta ainut ammatti, jonka tuolloin yhdistin taiteeseen oli kuvaamataidonopettaja. (Taiteilijan ammattiin en kokenut olevani tarpeeksi lahjakas, eikä minulla ollut siihen sisäistä paloa.)

Jo yläasteella tehtiin opinto-ohjauksen tunneilla erilaisia testejä, että mihin ammatteihin olisi kiinnostusta ja soveltuvuuksia. Silloiselta mol.fi-sivustolta tuli vaihtoehdoiksi tavallisesti: arkkitehti, sisustussuunnittelija, kuvaamataidonopettaja ja tutkija. Arkkitehti oli jossain määrin yksi vaihtoehto, mutta se haave pysähtyi lukion pitkän matematiikan kurssien myötä. Matematiikka oli minulle todella vaikea pala purtavaksi, ja itkua pidätellen meni usein läksyjen tekemiset (miksi minä en ymmärrä tätä?!). Sisustussuunnittelijakin kiehtoi pitkään, mutta halusin kuitenkin olla enemmän kosketuksissa taiteeseen kuin sisustukseen. En tuolloin tiennyt mitä tutkijat tekevät, mutta nimi kuulosti niin tylsältä (mielikuva työhuoneessaan hiljaa istuvasta henkilöstä vailla ihmiskontakteja), että ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kuvaamataidonopettaja. Jotta menestyisin elämässäni, minun pitäisi päästä kuvaamataidonopettajaksi.

Ylioppilasvuoden keväällä hain kuvaamataidonopettajaksi Lapin yliopistoon. Pettymys oli musertava, sillä en päässyt ennakkotehtävillä edes valintakokeisiin saakka. En muista oliko minulla hakuja muihin oppilaitoksiin (mikään ei ainakaan vienyt eteenpäin), joten jäin tyhjän päälle. Minulla ei ollut mitään varasuunnitelmaa. Suurin osa ympärilläni olevista opiskelukavereista pääsi opiskelemaan haluamaansa alaa ja tuntui, että minä jäin yksin. Kirjoituksetkaan eivät olleet menneet niin hyvin kuin olisin toivonut, eivätkä arvosanat tuntuneet kuvaavan sitä osaamista, jota koin omaavani. Häpeä ja alemmuudentunne olivat voimakkaat: Mikä minussa on vikana?

Edessä oli pakollinen välivuosi. Löysin jotain kautta tiedon vuoden mittaisesta (maksullisesta ja silloin kalliilta tuntuvasta) kuvataidelinjasta, jossa opiskeltiin erilaisia kuvataiteen tekniikoita. Siellä oli mahdollista suorittaa myös Taideyliopiston avoimia kursseja, jotka saisi myöhemmin hyväksiluettua kuvaamataidonopettajan koulutusohjelmassa.

Vuosi meni taidetekniikoita opiskellessa ja tuli seuraava kevät. Hain uudelleen Rovaniemelle ja riemu oli valtava, sillä pääsin valintakokeisiin! Selvisin kolmivaiheisesta prosessista läpi vain ensimmäisestä. Yliopiston ovessa olleessa A4:sessa ei lukenut nimeäni, joka olisi vienyt minut eteenpäin. Putosin jälleen korkealta. Taas yksi välivuosi....

En keksinyt muuta reittiä taiteen pariin kuin kotipaikkakunnalla olevan ammattikoulun, silloinen Ingmanin käsi-ja taideteollisuusoppilaitos, nykyinen Ingmanedu. Siellä koulutetaan mm. kuva-artesaaneja, joten ajattelin, että jatkan yrittämistä opiskelemalla taiteen tekniikoita lisää. Hain koulutusohjelmaan, mutta en päässyt sinnekään. Minulle ilmoitettiin, että olen varasijalla. Soittelin loppukesästä aktiivisesti oppilaitokseen ja tilanne oli lopulta se, että minut haluttiin haastatella, sillä varasijalla oli ilmeisesti toinenkin varteenotettava ehdokas.

Olin häkeltynyt, sillä haastattelussa ihmettelyn aiheeksi nousi se, että miksi lukion käynyt henkilö haluaa opiskelemaan ammattikouluun? Kerroin haaveestani ja siihen astisesta "urapolustani", jolloin he tuntuivat ymmärtävän määrätietoisuuteni. Kun sain puhelinsoiton, että minut oli valittu varasijalta mukaan kuva-artesaanin opintoihin, helpotus oli valtava. Nyt saisin hengähtää pari vuotta, sillä lukiopohjalla koulutusohjelma kestäisi 2 vuotta.

Tuossa koulutusohjelmassa elämäni suunta muuttui. Kuva-artesaanin opintoihin sisältyi (sisältyy edelleen) taidehistorian opintoja. TAIDEHISTORIA. Tällainen ala on olemassa kuin taidehistoria! Opettaja oli valloittava, innostava, idearikas ja kannustava. Hän sisällytti taidehistorian opintoihin kuvataiteen tekemistä. Taidehistoriaa voi opiskella myös käsin tekemällä! Rakastin kuva-analyysien kirjoittamista ja sitä, että yhteen teokseen sai uppoutua täysillä. Etsiä siitä merkityksiä: sommitelmasta, väreistä, symboleista ja muodoista. Kaikki tulkinnat tuli perustella. 

Teimme kuvia itse, keskustelimme taiteesta ja teimme museovierailuja. Hurmioiduin, ja käytin kaikki bussimatkat ja useat välitunnit siihen, että luin taiteilijaelämäkertoja, katsoin taiteilijadokumentteja, luin väriteoriaa (Goethe, Albers) ja kahlasin läpi useita taidehistoriaa käsitteleviä kirjoja. Olin löytänyt kutsumukseni.

Kutsumus tarkoitti sitä, että Rovaniemi ja kuvaamataidonopettaja vaihtuivat Jyväksylään ja taidehistorian opintoihin. Rakastuttuani taidehistoriaan hain jo ensimmäisen kuva-artesaanivuoden jälkeen Jyväskylän yliopistoon. Ensimmäinen pääsykoetilanne oli pelottava, enkä menestynyt kovin hyvin. Jäin 30:n pisteen päähän sisäänpääsypisteistä, mutta nyt tiesin millaisia kysymyksiä oli odotettavissa. Pettymys oli iso, mutta tämän myötä syntyi sisäinen palo, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin taidehistoria. Tiesin myös, että taidehistoria olisi vaikea ala päästä opiskelemaan. Muistaakseni ensimmäisellä hakukerralla hakijoita oli 120 ja sisään pääsi 8. Hakijoista otettiin ryhmäkuva ennen koetilanteen alkamista. Muistan, että sanoin kotona hylkäämiskirjeen saatuani, että "Aion hakea sinne niin monta kertaa, että alkavat tunnistaa minut niistä valokuvista!"

Seuraavana keväänä valmistuin kuva-artesaaniksi ja hain uudelleen Jyväskylään. En onnistunut vieläkään, mutta nyt en jäänyt enää kuin kolmen pisteen päähän sisäänpääsypisteistä. Huima kehitys vuodentakaisesta loi uskoa siihen, että "Kyllä minä joskus tuonne pääsen!" Enkä onneksi pudonnut nyt tyhjän päälle, sillä sain olla vuoden töissä.

Kolmannella hakukerralla paineet onnistumisesta olivat valtavat, sillä edellisellä kerralla olin päässyt niin lähelle. Kaivoin aivonystyröistäni aivan kaikki ideat kuva- ja tekstianalyysien tueksi. Kun palautin tehtävät olo oli sellainen, että olin antanut aivan kaiken. Vaikka en nytkään onnistuisi, en olisi osannut antaa tilanteessa yhtään enempää. Aivokapasiteetin käyttämisestä kertonee se, että koetilanteen alkaessa puhelin piti sulkea. Kun lähdin ulos salista, en enää muistanut puhelimen pin-koodia. Puhelin meni lukkoon ja kyseli puk-koodia. Sain puhelimen auki vasta seuraavana päivänä, mutta minun piti luoda uusi pin-koodi. Muistin alkuperäisen pin-koodin vasta parin päivän jälkeen.

Muistan vieläkin sen tunteen, kun postiluukusta oli pudonnut iso valkoinen, PAKSU kirjekuori Jyväskylän yliopiston logolla. Voiko se olla...? Olihan se! Minut oli hyväksytty opiskelemaan taidehistoriaa  huippupisteillä! Rakastin jokaista hetkeä ja kurssia niissä opinnoissa. Olin tehnyt helkkaristi töitä sen eteen, että olin opiskelemassa unelmieni alaa ja osasin olla kiitollinen. Siinä vaiheessa olin tosin "heittänyt hukkaan" neljä vuotta elämästäni. Lukioaikaiset opiskelukaverit alkoivat jo valmistua yliopistoista ja siirtyä työelämään, kun minä vasta aloitin opintoni. Enkä piitannut yhtään. Enää en tuntenut häpeää tai alemmuudentunnetta, vaan puhdasta rakkautta omaa alaa kohtaan. Tämä sama rakkaus jatkuu edelleen. Minussa ei ole mitään vikaa!

  • Jos olisin menestynyt paremmin Rovaniemellä lukion jälkeen, olisin kenties kuvaamataidonopettaja. Olisin kuvaamataidonopettaja siksi, etten tiennyt hakiessani muista minulle sopivista vaihtoehdoista.
  • Jos olisin menestynyt paremmin, olisin ammatissa, jonka "yhteiskunta olisi minulle tehokkuusnäkökulmasta valinnut".
  • Jos olisin menestynyt paremmin, olisin kenties "tyytynyt siihen".
  • Jos olisin menestynyt paremmin, en olisi saanut luotua niin monipuolista koulutuksen tuomaa ammattitaitoa, joka minulla tänä päivänä on.
  • Jos olisin menestynyt paremmin, minulla ei olisi samanlaista laajaa ammatillista verkostoa ympärilläni. Tuo  verkosto tukee minua nykyisin niin vahvasti, että välillä tulee sellainen lapsenomainen usko siihen, että "voin tehdä mitä vain, eikä minuun satu". Ja silloin kun epäröin, on ympärillä niitä, jotka sanovat asiat suoraan ja potkivat eteenpäin.
  • Jos olisin menestynyt paremmin, vastoinkäymiset eivät olisi vahvistaneet resilienssiäni ja kasvattaneet sisukkuutta. Halua näyttää, että minusta on tähän.

Ps. näin jälkikäteen huomaan, että se yläasteella tylsältä kuulostanut tutkija olisi ollut kuitenkin eniten minun opintopolkuani tukenut vaihtoehto. 

Silti en muuttaisi opintopolultani mitään. Löysin yhteiskunnan vaatimuksia hitaammin oman kiinnostukseni, mutta väitän, että olen tyytyväisempi ja varmempi veronmaksaja tälle yhteiskunnalle näin, kuin jos olisin kulkenut sen yläasteella ja lukiossa suunnittelemani suoran reitin.

Aiempia opinto- ja urapolkuun liittyviä postauksia löydätte täältä:

Ja hei! Blogin vierailijamittari on pyörähtänyt yli miljoonan!
Kiitos, kun seuraatte ja kuljette mukana.

6 kommenttia:

  1. Todella hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Kiitos!
    T: Anna-Maria

    VastaaPoista
  2. Olipa kiinnostava opintopolku! (Tämä ei ollut lobbausta opintopolku.fi, jota myönnän juuri käyneeni tutkimassa :D) Jännää, että meillä on ollut ihan samat ekat ajatukset urasta. Olisin myös halunnut kuvisopeksi, ehkä siksi kun kuvaamataidonopettaja suositteli minulle sitä tai kuvittajaa. Ehkä siksi, kun open silmissä olin jotenkin erityinen. Oikeastaan hain juuri niihin paikkoihin, joiden aineissa minulla oli hyvät lukio-opettajat. No, Rovaniemelle jätin kuitenkin sitten hakematta, koska tunsin etäisyyden olevan liian suuri. Nyt lähtisin sinne riemusta kiljuen. Mutta silloinkin ajattelin lopulta työllisyystilannetta (en nyt voi sanoa, että historiassa on hirveästi parempi :D).
    Kuitenkin, on hienoa lukea kannustavan tekstisi rivien välistä, kuinka tärkeää on pitää tinkimättömästi kiinni intohimoistaan. Jos vain tyytyy johonkin, jää paljon saamatta. Jos taas saa ensimmäisen vaihtoehdon heti, jää paljon tietämättä, kenties liikaa kokematta.

    Itse hain vain kerran Taideakatemiaan. Kun en heti päässyt jatkoon, jätin homman sikseen. Tiedostan kyllä myös, että tyylini on liian perinteinen (suomalaisiin) taidekouluihin. Pystyn shokeeraamaan enemmän sanoilla kuin kuvilla. Mutta elämäntapani on yhä taide, kuten sinunkin. On mahtavaa, miten erilaisia muotoja se voi saada, eri elämän vaiheissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvillä opettajilla on todella iso merkitys, vaikkei sitä nuorena välttämättä itse ymmärrä. Hyvät opettajat herättävät kiinnostuksen ja/tai auttavat eteenpäin, vaikkei aihe olisikaan itselle se omin. Nostan edelleen hattua esimerkiksi lukioaikaiselle matikanopettajalleni, joka jaksoi kärsivällisesti selittää asiat (useaankin kertaan).

      "Jos saa ensimmäisen vaihtoehdon heti, jää paljon tietämättä, kenties liikaa kokematta." Hienosti sanottu ja näin ajattelen minäkin. Tosin en väitä, etteikö suoralla opintopolulla saavuttaisi elämässään yhtä henkisesti rikasta ja arvokasta elämää, mutta luulen, että minun kohdallani olisi käynyt niin. Että olisin tyytynyt siihen mitä sain, enkä olisi uskaltanut yrittää muuta (jos en olisi ollutkaan tyytyväinen ja onnellinen). Nyt oli pakko yrittää ja tehdä jotain, kun ei ollut muuta mahdollisuutta.

      Ihailen myös sinun rohkeuttasi repäistä itsesi irti oravanpyörästä ja tehdä töitä tämän hetkisen unelmasi eteen. "Shokeeraat sanoilla". Ja meillä molemmilla on elämäntapana taide ja kulttuuri.

      Poista
    2. Kiitos kouluvierailusta Hanna! Elämä on matka syntymän ja kuoleman välissä ja sitä minäkin teen. 55 vuotiaana ammattikorkeakoulutettuna ammatinvaihtajana sosiaalialalla kulttuurialan ammattikoulussa. En vaihtaisi päivääkään matkastani pois sillä se on tehnyt minusta uteliaan kurkistamaan aidan luovemmalle puolelle. Työniloa sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi! T. Maarit Niskanen 🌺

      Poista
    3. Hei Maarit! Sinä olet myös yksi upea esimerkki unelmien tavoittelusta. Olet hypännyt rohkeasti uuteen ja toimit mielestäni hyvänä esikuvana monille. Kiitos, nautin työstäni ja tällaiset tämänpäiväiset asiat tuovat siihen työarkeen mukavasti maustetta. Oli ilo käydä puhumassa teille, kun olitte niin vastaanottavaisia. :) Opiskelun iloa!

      Poista