torstai 13. joulukuuta 2012

Jyväskylän joulukatu

Blogeissa on näkynyt paljon eri kaupunkien jouluvaloja ja joulumarkkinoita, joten minäkin tahdoin kantaa korteni kekoon kuvien muodossa. Tässäpä tämän päiväisiä tunnelmia kävelykadulta.
Myytävänä oli erilaisia elintarvikkeita, käsityötuotteita ja hyöty- ja koriste-esineitä sekä koruja. Näyttävin koju taisi olla tämä Englannin lipuilla koristeltu toffeemyyntikoju. Terveisiä vain ystävälle sinne Lontoon liepeille! :)
Jos edellisen kuvan koju oli näyttävin niin ehdottomasti pysäyttävin oli näiden kahden lampaan aitaus. Kuvaajia oli välillä pieneksi jonoksi asti. Ja olihan ne suloisia ^^
Jyväskylän seurakunnan jouluseimi näyttää tänä vuonna tällaiselta. Metallinpaloista koottu enkeli heijastaa ympärilleen valoa.

Joulukaupungin ohjelmaa voi kurkata täältä.  

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Sydämeeni joulun teen

Tiistai-iltana kävimme perinteisesti katsomassa Vesa-Matti Loirin joulukonsertin. Tällä kertaa tuleva hieman jännitti, sillä olin lukenut lööpin Loirin Kajaanin keikasta.
Konsertin alkaessa Peter Lerche talutti Loirin lavalle, jalat eivät olleet vieläkään täysin kunnossa. Mutta lööpissä olleesta "sekavasta käytöksestä" ei ollut tietoakaan. Loiri esittelee bändinsä usein moneen otteeseen, joka tapahtuu kunnioituksesta työkavereita kohtaan. Hän ei nosta itseään muiden yläpuolelle. Sanojen unohtelu huolestutti, mutta ainostaan Tiellä ken vaeltaa kappaleessa sanat "maahan on laskettu vaatteita, lehtiä, oksia" kääntyivät muotoon "maahan on laskettu lehtiä, oksia, vaatteita".
Konsertti oli ok,mutta ei samanlaista tasoa muiden näkemieni Veskun konserttien kanssa. Flunssa tuntui vaikuttaneen esityseen, sillä ääni ei kestänyt herkimpiä tulkintoja. Toinen puoliaika meni paremmin kuin ensimmäinen, sillä sekä yleisö että bändi tuntui rentoutuneen. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie kappale oli todella kaunis tulkinta, kuin tuutulaulu lapsen sängyn äärellä.
Toivottavasti Vesku saa kroppansa kuntoon, jotta päästään nauttimaan musiikista vielä pitkään.

Ps. Uusi läppäri saapui ja nyt ollaan taas blogimaailmassakin ajan hermolla!  

maanantai 10. joulukuuta 2012

Let it snow

Talvitunnelmia kotikulmilta. Lumi leijaili auringonpaisteessa niin kevyesti ja kauniisti että kävelymatka venähti tuijotellen taivaalle.
Dean Martinin upea ääni kruunaa tunnelman.

 

Suojelusenkeli

Uusimmalle kummipojalle tahdoin antaa hieman perinteistä poikkeavan kummilahjan kun siihen oli mahdollisuus. Selailin eri gallerioiden verkkokauppoja tovin jos toisenkin pähkäillen mikä olisi hyvä aihe. Grafiikka valikoitui edullisuutensa vuoksi. Monien vaihtoehtojen jälkeen olin rajannut vaihtoehdot virolaiseen Mildebergiukseen ja kotimaiseen Piia Lehteen. Mildebergiuksella on ihania "lastenhuonekuvituksia" aikuisillekin sopivalla huumorilla höystettynä, mutta päädyin lopulta Piia Lehteen aiheen vuoksi. Teos löytyi Galleria 12:sta.
Piia Lehti: Suojelusenkeli, 2008, 18 x 9,5 cm, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys, vedos 100/125.

Suojelusenkeli vastasi täydellisesti kummilahjan ideaa. Halusin että teos olisi tietyllä tavalla ajaton, joka miellyttäisi mahdollisesti myös teini-ikäistä poikaa, toisin kuin nallet ja norsut. Kummin tehtävä on muun muassa suojella ja ohjata elämän tiellä, ja minusta teos kuvastaa kaikkea sitä. Enkeli pitää kädessään valkoista liljaa puhtauden ja viattomuuden symbolina. Toivottavasti teos toimii suojelusenkelinä pikkumiehen elämässä.  

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivänä

Korkataan joulukuu vihdoin ja viimein. Hengissä täällä ollaan,mutta kamppaillaan teknisten ongelmien kanssa. Läppärini sanoi sopimuksensa irti, joten vieraiden koneiden kanssa ollaan nyt tekemisissä hetken aikaa. Tilannetta hankaloittaa se, että koneen mukana meni kuvankäsittelyohjelma, joten bloggaaminen on jäänyt. Onneksi kuvat ja tiedostot saatiin pelastettua, nimittäin koulutehtävien palautuspäivä alkaa uhkaavasti lähestyä, eikä kaikkien tehtävien uudelleen kirjoittaminen olisi houkutellut lainkaan.

Itsenäisyyspäivää vietettiin tottakai Linnan juhlia katsellen,mutta tällä kertaa päivään mahtui paljon muutakin. Jyväskylän itsenäisyyspäivän soihtukulkue ja muu ohjelma meni tällä kertaa ohitse, vaikka olisin halunnut ollakin kulkuetta kuvaamassa. Tämä tilaisuus oli kuitenkin tärkeämpi.

Itsenäisyyspäivän aurinkoinen pakkassää kruunasi nimittäin siskoni esikoispojan ristiäiset. Sain itselleni toisen kultaisen kummipojan.
Ristiäisvieraat yllätettiin totaalisesti heti ristiäisten jälkeen, sillä siskoni ja tämän kihlattu saivat siunauksen avioliitolleen. Pari oli mennyt salaa naimisiin. Päivä oli siis tuplaonnea täynnä! Sylin täydeltä onnea koko perheelle vielä kerran <3
Kummilusikan sijaan päätin tällä kertaa antaa pienokaiselle hieman toisenlaisen lahjan, Suojelusenkelin. Taulusta lisää myöhemmin.

Nyt on lunta ja ensimmäiset lumityötkin tehty.