lauantai 4. marraskuuta 2017

Yllättävä Praha

En tiennyt etukäteen Prahasta oikein mitään. Tiesin taiteesta Alfons Muchan, mutta siinäpä se suunnilleen olikin. Antti Helin kirjoitti Mondon matkaoppaassa Prahasta näin:
"Kaikki mitä Keski-Euroopassa on koskaan ollut, löytyy Prahasta: murhatut marttyyrit, keskiyön kummitukset, mässäilevät munkit, paholaisen palvelijat, kummalliset kubistit, absinttihöyryiset taiteilijat, vainotut juutalaiset, sosialismin saarnamiehet ja kiihkeäsieluiset opiskelijat." Ja että Praha on tarinoiden kaupunki. "Jokaiseen katukiveenkin tuntuu liittyvän oma kertomuksensa. Mikä on totta, mikä tarua, sillä tuskin on merkitystä: kun tarpeeksi johonkin uskoo, se muuttuu todeksi." Tarinat näkyivät mm. patsaissa, rakennusten seinämaalauksissa ja erilaisissa symboleissa. Matka oli vain liian lyhyt, että olisi ottanut kaikesta selvää. Yksi asia mitä kaikki kaupungissa vierailleet ystävät ja tuttavat sanoivat: Praha on kaunis, ihastut siihen varmasti.
Suhtauduin kehuihin pienellä varauksella, sillä miten muut voisivat tietää mistä tulen pitämään? Lähdin siis matkaan avoimin mielin ja tietämättä hirveästi mitään etukäteen. Lokakuun puolivälissä tehty pidennetty viikonloppumatka sattui täydelliseen ajankohtaan (olimme yhtä onnekkaita keväällä Roomassa). Kun Suomessa lämpötilat laskivat pikkuhiljaa lähelle nollaa, oli Prahassa kaunis +20 asteinen syyssää. Ja pilvetön taivas!
Turisteja oli paljon (syyskuun jälkeen kuulema vähemmän kuin kesäkaudella), mutta kaikki kulkevat nähtävyydeltä toiselle suunnilleen samoja reittejä. Kun poikkeaa isommilta kaduilta pienemmille, löytää rauhalliset kujat ja kauniit sisäpihat. Vltava-joen vanhan kaupungin puolella ei ole ruutukaavasta kuultukaan ja ilmoitin jo etukäteen, että minä en tahdo olla kartanlukijana. Erästäkin kohdetta etsiessämme lähdimme yhtä katua oikeaan suuntaan, mutta joka kaartui salakavalasti "väärään" suuntaan, ja taas oli sijoitettava itsemme kartalle uudestaan.

Praha on kuitenkin kävellen hahmotettava ja hallittava kaupunki. Jokaiselta kadulta ja kujalta löytyy uskomattoman kauniita ja koristeellisia rakennuksia ja niiden yksityiskohtia. Tämä yllätti ehkä eniten. Ajattelin etukäteen, että rakennukset olisivat vuosisatojen saatossa tummuneet (kuten Kaarlensilta), mutta kaikkialla olikin ihania karamellinvärisiä taloja vieri vieressä. Voisin muuttaa tuohon, tuohon ja tuohon taloon. Ja tuohonkin!
Itseäni harmitti lähinnä se, etten ymmärtänyt kielestä mitään. Se jättää aina vähän ulkopuoliseksi, kun ei ymmärrä puheesta tai kylteistä mitään. Yhden sanan halusin oppia ja se oli děkuju, kiitos. Sanoinkin ennen matkaa, että Roomassa oli jollain lailla helpompaa sujahtaa kulttuuriin, kun ymmärsi kieltä. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun Prahassa lentokentältä hotelliin ja takaisin taksikyydissä tuli mukana italialaisia. Ensimmäisellä kerralla kuskikin puhui italiaa. Tulisiko kaupungissa toimeen italialla?
Rahayksikkö koruna oli hankalaa muuntaa mielessä euroiksi (1 koruna on noin 0.05 euroa). Tšekki siis kyllä kuuluu Euroopan Unioniin (v. 2004), mutta ovat viimeisimpien uutistietojen mukaan EU-vastaisin maa. Ruokailu (ja juomailu) on erittäin edullista. Ruoasta lisää myöhemmin. Antti Helinin mukaan tšekeistä vain 40% kuuluu kirkkoon, mikä tekee heistä myös EU:n ateistisimman maan. Valtaosa kirkkoon kuuluvista on katolilaisia. Tšekki on pitkän historiansa aikana ollut vuoroin katolisen ja vuoroin protestanttisen kirkon kilpailukenttänä. Kristinuskon sijaan suuri osa uskoo kaikenlaisiin taruihin. Näitäkin sivusimme yhdessä kohteessa.
Pintaraapaisu Prahaan sai minutkin vakuuttuneeksi: kaupunki on kaunis. Tunnelma oli jollain lailla pohjoismaalaisempi, rennompi,  kuin esimerkiksi Pariisissa, jossa ihmiset tuntuivat aika-ajoin kylmäkiskoisilta. Roomaan oli helpompi hullaantua, kun kaupungista tiesi jo etukäteen niin paljon, mutta Praha oli kotoisampi. Siinä missä pariisilaiset tuntuivat kylmäkiskoisilta, roomalaiset taas välillä "liiankin lämminverisiltä" - tiedättehän, se rönsyilevä ja voimakas kehonkieli. Prahalaiset tuntuivat sopivasti suomalaisilta, kohteliailta, mutta eivät teatraalisilta. Kaarlensillan katusoittajat saivat aina hymyilemään.
Onko teillä kokemuksia kaupungista? 
Huomaatteko eroja kaupunkien ja kulttuurien välillä?

maanantai 30. lokakuuta 2017

Pieni yllättäjä

WAMin Jacob Hashimoton näyttelyn jälkeen oli vielä sen verran aikaa kulutettavana ennen junan lähtöä, että piti keksiä jokin kohde lennosta. Google Maps paljasti miltei vieressä olevan Biologisen museon. En etukäteen ollut hirmuisen innoissani, mutta "samahan siellä on käydä Museokorttia vinguttamassa".   
Turun biologinen museo 1908-1910. TMK valokuva-arkisto.
Rakennus oli hauskan ja erilaisen näköinen. Sisällä paljastui, että dioraamojen lisäksi näyttelyssä esiteltiin Biologisen museon 110-vuotista historiaa. Museon historia sai alkunsa, kun Alfred ja Hélène Jacobsson lahjoittivat 50 000 markkaa Turun kaupungille Biologisen museon perustamista varten. Esikuva museolle syntyi Tukholman biologisesta museosta, joka avattiin 1893. Jacobssonit olivat olleet Tukholmassa häämatkalla ja ihastuneet mm. museon dioraamoihin. Turun biologisen museon suunnitteli Alexander Nyström (1869-1926). Rakennuksen tyyli yhdistelee puujugendia sekä kansallisromantiikkaa. 
Museon avatessa ovensa heinäkuussa 1907, vajaassa kahdessa kuukaudessa sitä kävi katsomassa yli 4000 kävijää. Turun biologista museota "ei suunniteltu tulonlähteeksi kaupungille, vaan iloksi ja opiksi  ihmisille." Sellainen se vaikuttaisi olevan edelleen. Oman vierailuni aikaan näyttelyssä kierteli isoäiti lastenlastensa kanssa, ja he näyttivät nauttivan näkemästään.  

Ja itse asiassa minäkin nautin näkemästäni ennakkoluulojani rikkoen. Dioraamat olivat elävän ja aidon näköisiä ja eläimet hyvin täytettyjä. Eläimiä enemmän innostuin kuitenkin hyönteis- ja perhosvitriineistä. Taisin ensimmäistä kertaa nähdä morfoperhosia. Mikä sininen hehku niissä siivissä on! Ja aika upeilta näyttivät myös vihreinä kimaltavat kovakuoriaisten kuoret.
Vaikka en tavallisesti ole mikään hyönteisten ystävä, näissä isoissa oli samaan aikaan jotain pelottavaa ja kiehtovaa. Kiehtovaa ja kaunista, kun eivät vipellä elävinä samassa huoneessa.... 
Turun biologinen museo on pieni ja herttainen, pääasiassa lapsiperheille suunnattu nähtävyys, mutta kyllä siellä on nähtävää isommillekin. Minua kiehtoi hyönteisten lisäksi varsinaisen rakennuksen arkkitehtuuri.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Jacob Hashimoto

Museokentällä on lähivuosina ollut mukavasti ilmiöitä. Sellaisia, jotka ovat vetäneet kävijöitä niistäkin kansalaisista, jotka eivät tavallisesti kuvittele olevansa museoihmisiä lainkaan. Ilmiöitä, jotka ovat vetäneet museoihin ennätysyleisöjä. Helsingin taidemuseo HAM kahmi kävijämassoja kiinalaisella Ai Weiweillä sekä japanilaisella Yayoi Kusamalla. (Minä tutustuin edellisen näyttelyyn jo ennakkoon Tukholmassa.) Tämän vuoden vetonaulaksi tiesin nousevan yhdysvaltalaisen Jacob Hashimoton (s. 1973) näyttelyn Wäinö Aaltosen museossa. Se oli myös pääsyy, jonka vuoksi minäkin halusin Turkuun.
Jacob Hashimoto: Gas Giant, 2017, paperi, bambu, akryyli.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Hashimoto tunnetaan etenkin leijamaisista, pienistä bambua ja japaninpaperia yhdistelevistä tilataideteoksistaan. Tekniikka heijastelee japanilaista tunnelmaa, mutta taiteilija on kertonut esikuvakseen mm. amerikkalaisen Agnes Martinin (1912-2004) taiteen. Martinin vaaleiden abstraktioiden lisäksi Hashimotoa kiehtoo vanhojen Nintendo-pelien pikselimäinen grafiikka. Tämäkin oli havaittaissa: yhdestä suunnasta kokonaiset värialueet ja muodot rikkoutuivat pikseleiksi katsantokulmaa muuttamalla:
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Täytyy myöntää, että vaikka kuinka yritin, löysin harvasta teoksesta sen syvällisempää merkitystä. Ja jotenkin olin niin lumoutunut siitä tilojen kokonaistunnelmasta, että ajatukseni eivät malttaneet edes pysyä sisällön analysoimisessa. Eikä sitä aina tarvitsekaan puida näyttelyitä auki. Niin lapset kuin aikuisetkin tuntuivat olevan yhtä innoissaan Hashimoton taiteesta. Gas Giant otti koko tilan haltuun ja kerrostui pilvimäisiksi verhoiksi siten, että alimmat osat hipoivat miltei lattiaa. Ja yksittäiset leijat heiluivat aika ajoin ilmavirran mukana.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Jacob Hashimoto nimeää teoksensa runollisen arvoituksellisesti, jolloin niistä ei ole suoraan luettavissa taiteilijan ajatuksia. Teoksissa on usein viittauksia avaruuteen, tähtikuvioihin ja science fictioniin. Hashimoto on kuitenkin kertonut, että ilmastonmuutos ja sen näkyminen maisemassa on yksi teosten kantava teema.  
Jacob Hashimoto: Satunnainen kauttakulkuni (My Chance Passage), 2017, paperi, bambu, akryyli, puu ja polyesteri.
Vaikka suurikokoiset tilataideteokset olivat vaikuttavimpia, pienemmissä seinälle ripustettavissa teoksissa pääsi paremmin kiinni kokonaisuuteen ja yksityiskohtiin. Satunnaisessa kauttakulussa oli esitetty kuin keltainen polku, joka kulki vasemmalta oikealle tehden pienen mutkan. Polku näytti suoraan edestäpäin katsottuna yhtenäiseltä. Astuessa hieman sivuun, leijamaisista elementeistä koottu teos kuitenkin jakautui, ja keltainen polku haarautui useampaan osaan. Satunnainen kauttakulku ei enää ollutkaan yhtenäinen, vaan katkonainen.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta teoksesta Satunnainen kauttakulkuni (My Chance Passage), 2017
Jacob Hashimoto: Kuiskaukset ja viserrykset korkealla yllä (The Whisperings and Twitterings High Above), 2011, paperi, bambu, akryyli,puu ja polyesteri.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta teoksesta Kuiskaukset ja viserrykset korkealla yllä (The Whisperings and Twitterings High Above), 2011.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta teoksesta Kuiskaukset ja viserrykset korkealla yllä (The Whisperings and Twitterings High Above), 2011.
Jacob Hashimoto: Ilmassa tuoksui kumous ja rajat, kaikki kimaltaa kirkasta, alkulähteetöntä valoa (The Air Smelled of Subversion and Boundaries, All Glitter with Bright, Sourceless Light), 2011, paperi, bambu, akryyli, puu ja polyesteri.
Ilmassa tuoksui kumous ja rajat, kaikki kimaltaa kirkasta, alkulähteetöntä valoa -teoksen nimi tuntui jo liioittelulta. En saanut teoksen nimenstä kiinni. Minulle teos näyttäytyi siltä, kuin tasaisen järjestelmälliset keltaiset ja vaaleanpunaiset raidat rikkoisi oikean reunan musta "savupilvi", joka levitessään pirstoutui sadoiksi värikkäiksi ympyröiksi. Ja noita ympyröitä olisi jaksanut tutkia loputtomiin.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta teoksesta Ilmassa tuoksui kumous ja rajat, kaikki kimaltaa kirkasta, alkulähteetöntä valoa (The Air Smelled of Subversion and Boundaries, All Glitter with Bright, Sourceless Light), 2011
Mielenkiintoisia olivat myös Hashimoton tekemät nimettömät piirustukset, joissa oli jonkinlaisia laskelmia ja värikokeiluja teosten pyöreistä leijoista:
Jacob Hashimoto: yksityiskohta piirustussarjasta Nimetön/Untitled, 2013-2017.
Jacob Hashimoto:Ei niinkään löytöjä vaan muistoja (Not So Much Discoveries as Memories), 2016, mixografia-painokuva käsintehdylle paperille sekä digitaalinen värivedos ja nuppineuloja.
Ei niinkään löytöjä vaan muistoja -teoksessa leijamaiset kuusikulmiot pyörivät kuin rattaat. Teoksessa oli liikkeen tuntu, vaikka se oli vangittu kehysten sisälle. Taustalla oleva ruskea paperi näytti kuin vanhalta, kuluneelta seinältä. Se ei siis ole löytö tapettien takaa, vaan pikemminkin muisto jostakin?
Jacob Hashimoto: Armada, 2012.
Yritin parhaani mukaan välttää etukäteen sosiaalisessa mediassa leviäviä kuvia näyttelystä (ei onnistunut kovin hyvin). Olisin halunnut säilyttää jotakin yllätyksenä itselleni, mutta ns. huipputeoksista vyöryi tasaisin väliajoin sekä valokuvia että liikkuvaa kuvaa. Joten yllätykset jäivät haaveeksi. Näyttely oli siitä huolimatta vaikuttava.


Rauhalliseen tahtiin aalloilla kelluva Armada toi muistumia Espanjan sotalaivastosta, jolloin harmittoman näköisten purjelaivojen tunnelma muuttui.
Jacob Hashimoto: Armada, 2012.
Jacob Hashimoto: Never Comes Tomorow, 2017.
Näyttelyn onnistunein teos oli mielestäni museon arkkitehtuuriin täydellisesti sulava valtavankokoinen Never Comes Tomorrow. Teos rakentui WAMissa suuremmaksi kuin koskaan aiemmin.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Never Comes Tomorrow, 2017.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Never Comes Tomorrow, 2017.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Never Comes Tomorrow, 2017.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Never Comes Tomorrow, 2017.
Minua viehättävät teokset, jotka muuntautuvat ja muuttuvat tilan mukaan. Sama teos ei olekaan aina samanlainen. Toisaalta siinä piilee myös se vaara, että jokaisessa tilassa lopputulos ei toimi yhtä hyvin. Ripustuksella on väliä, oli kyseessä sitten kaksiulotteinen taulu tai moniulotteinen tilataide. WAMin näyttely oli ripustettu taidolla. Kaikista teoksista huolimatta suosikikseni nousi Gas Giant, jonka alla vaeltelin, ja jota pysähdyin katsomaan monesta kulmasta niska vinossa. Ihana elämys.
Jacob Hashimoto: Gas Giant, 2017, paperi, bambu, akryyli.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Työpajassa niin lapset kuin aikuisetkin saivat purkaa ihastustaan värittämättä hashimotomaisia leijoja.

Jacob Hashimoton Giants and Uncertain Atmospheres -näyttely päättyi 24.9.2017.

Näyttelystä kirjoittivat mm.