Onko koira kotona?

Toinen Kuopion taidemuseon vaihtuvista näyttelyistä kantaa nimeä Onko koira kotona?

Yläkertaan johtava portaikko.

Taidemuseo sijaitsee aivan tuomiokirkon vieressä.

Koira on ihmisen kesyttämistä eläimistä vanhin; ne ovat olleet ihmisten rinnalla vuosisatojen ajan ja on luonnollista että ne on ikuistettu myös kuvataiteeseen. Historian saatossa koirat ovat muun muassa varoittaneet ja puolustaneet ihmistä, toimineet vetoapuna, karjan paimentajina sekä metsästysapuna. Nykypäivään tultaessa koira on saanut yhä laajempia tehtäviä aina seurakoirasta huume-, opas- ja pelastuskoiraksi. Nykykoiraa ja ihmistä yhdistävät myös erilaiset harrastustoiminnat kuten agility ja koiranäyttelyt. Koirien jalostusta on kritisoitu sen tuomien vaivojen ja perinnöllisten sairauksien vuoksi, mutta lähivuosina on panostettu muun muassa jalostusstrategioihin, jotka auttavat tuottamaan terveempiä koiria.

Hannu Taina: Kuvitus Uppo-Nalle ja merikarhun tytär tarinaan, 1941 (vas.) ja Lukuhetki, 1941 (oik.)

Onko koira kotona? näyttelyssä koira on ensisijaisesti ihmisen ystävä. Jo vanhoissa maalauksissa koira on symboloinut uskollisuutta ja näyttelyn kellivät ja uinuvat koirat ovat herttaisia. Ovesta astuessa näyttelyn ensimmäiset teokset ovat Hannu Tainan Elina Karjalaisen Uppo-Nalle kirjoihin tehdyt kuvitukset. Nämä tuovat tuulahduksen lapsuudesta ja toivon siitä että lastenkirjoja yhä kuvitettaisiin samalla tavalla. Kauniisti kuvitetut lastenkirjat ovat keräilykappaleita. En pidä disneymäisistä lastenkirjoista, joissa ei ole lainkaan persoonallisuutta.

Antti Ojala: Koira, 1990, hiilipiirros.

Toisella seinällä, laatikoston yläpuolella, on Antti Ojalan hiilipiirros Koira. Muutamalla viivalla on tavoitettu makaavan koiran olemus. Laatikoista löytyy lisää nelijalkaisia karvakorvia (pidän tästä tavasta ”piilottaa” teoksia vetolaatikoihin, koskaan ei tiedä mitä löytää). Helge Dahlman on kuvannut nukkuvan lintukoiran ja Rafael Wardi on luonnostellut kyljellään kellivän koiran. Laatikostosta löytyy myös Tiina Laitasen neljä kohtausta kahden koiran kesken, jossa ne mm. rähisevät, leikkivät ja pussaavat toisiaan.

Helge Dahlman: Nukkuva koira, 1954, lyijykynä ja liitu paperille.

Rafael Wardi: Koira I, luonnos, lyijykynä paperille.

Näyttelyn aihetta on helppo lähestyä. Tutustuessani teoksiin tilaan saapui opiskelijaryhmä, joka alkoi nopeasti puhua omista tai tuttavien koirista ja koirakokemuksista näyttelyä kiertäessään. Yläkerran näyttelytila on haastava. Pitkää ja melko kapeaa tilaa ei voi juurikaan muuttaa, sillä lisäseinien tai sermien asettaminen pienentäisi tilaa entisestään, joten teokset yleensä vain kiertävät seiniä. Mielestäni mukavin tapa asettaa yksityiskohtaisia ja pieniä teoksia esille tässä tilassa on laittaa ne selälleen jalustan päälle, jolloin kumartumalla pääsee katsomaan oikein läheltä. Lisäksi se on tavallisesta poikkeavaa. Miksei teoksia voisi asettaa esille näinkin? Tällä kertaa selälleen oli asetettu Simo Hannulan Koira-sarja, jossa koirat ovat inhimillisiä. Viivasyövytyksissä on kuvattu muun muassa koirien häät, hautajaiset, luokkakuvaus ja juhlinta.

Simo Hannula: Koira-sarja, 1992, viivasyövytys paperille. Taustalla oikealla Tuomo Saalin litografia Tulikoira vuodelta 1985.

Seppo Kääriäinen: Koiramarssi II, 1984, öljy ja tempera kankaalle.

Yläkerran yllättävin tila on aina ollut ilmeisesti videoteoksille rakennettu tila, jossa on usein jotain hauskaa ja sosiaalistavaa. Niin tälläkin kertaa. Tilasta oli tehty lapsiystävällinen ja siellä oli tintamareskin lisäksi muun muassa Mauri Kunnaksen Koiramäki kirjoja. Kyllä, opin vierailun aikana että tuo vanerilevy, johon saa pujottaa päänsä koirien päiden tilalle, on nimeltään tintamareski. Tämä oli erittäin suosittu oppilasryhmän keskuudessa ja moni jäi kuvauttamaan itsensä koirana, ilmeiden kera tietysti. Eräät innostuivat luomaan jopa hahmoille nimet: ”Minun nimi on Mappe ja se on kiltti koira”. Kiusaus oli suuri kuvauttaa itsensäkin vaikka saksanpaimenkoirana, mutta päätin lopulta olla ”aikuinen” teiniryhmän silmissä ja jatkoin matkaani.

Muutkin teokset herättivät hilpeyttä. Eräs nuorimies katsoi Tuomo Saalin litografiaa Tulikoira ja sanoi naureskellen kaverilleen: ”Jos tuon nimi olis Kuuma koira, se olis hot dog”. Ihan oivaltavasti sanottu. Olin yllättynyt kuinka kiinnostunut nuoriso näyttelystä lopulta oli. Usein kun aihe tai vierailupaikka ei kiinnosta, se kierretään läpi nopeasti eikä varsinkaan kiinnitetä huomiota yksityiskohtiin kuten teosten nimiin.

Robert Wilhelm Ekman: Koirien vapaus, 1860, öljy kankaalle.

Onko koira kotona? näyttely oli onnistunut, sillä se herätti keskustelua ja muistoja. Minusta on hauskaa silloin tällöin salakuunnella muiden museovieraiden tulkintoja ja ajatuksia teoksista, siinä saattaa itsekin oppia jotain uutta tai avartaa ajatuksiaan. Osa teoksista oli kuin kuva-arvoituksia, sillä koirat eivät olleet varsinaisesti pääosassa. Tällainen näyttely toimii varmasti pienemmillekin kävijöille, jos laittaa lapset vaikka laskemaan kaikki näyttelyn koirat, mielenkiinto pysyy yllä.

Koirat haukkuvat kuvainnollisesti Kuopion taidemuseossa 10. maaliskuuta 2013 saakka.