Barry - kansallissankari

Bernin museokortti kannattaa hankkia, mikäli haluaa käydä taidemuseon lisäksi jossain toisessakin museossa. Vaihtoehtoina ovat 24 tunnin tai 48 tunnin kortit. 24 tunnin kortti maksoi 28 frangia (noin 24 euroa), kun sisäänpääsy pelkkään taidemuseoon kaikkine näyttelyineen olisi maksanut 24 frangia (noin 20 euroa). Museokortin innoittamana vierailimme mm. luonnontieteellisessä museossa. Paikka on tarkoitettu toiminallisuudessaan ehkä enemmänkin lapsille ja lapsiperheille, mutta oli siellä paljon nähtävää vähän vanhemmillekin kävijöille. Esimerkiksi Barry. Kultaisessa vitriinissä oli täytetty koira. 

Barry (1800-1814).

Ensimmäinen hämmästyksen aihe oli se, että täytetty koira oli bernhardilainen. Ei se näyttänyt lainkaan sellaiselta bernhardilaiselta, jonka olin tottunut tuntemaan mm. Beethoven-elokuvissa. Tämä oli jälleen havahtuminen (koira)rotujen jalostukseen. 1800-luvulla eläneet bernhardilaiset olivat nykyiseen verrattuna kevyempirakenteisia, eikä niiden posket/huulet roikkuneet samoin kuin nyt. Nykybernhardilaiset ovatkin seurakoiria, sillä niitä ei voi käyttää pelastustehtävissä raskaan ruumiinrakenteensa vuoksi.

Tämä koira muistuttaa jo enemmän nykyisiä bernhardilaisia.

Bernhardinkoira on alkujaan sveitsiläinen vuoristokoira, jota on käytetty etsintä- ja pelastuskoirana. Rodun juuret ovat Pyhän Bernhardin luostarissa Länsi-Alpeilla, joka on ollut tärkeä kulkureitti Keski-Euroopan ja Italian välillä jo 1000-luvulta alkaen. Luostari sijaitsee miltei 2500 metriä vedenpinnan yläpuolella. Munkit käyttivät bernhardilaisia mm. vetokoirina ja avaamaan polkuja umpihankeen. Lyhytkarvainen bernhardilainen on alkuperäinen muunnos, mutta siitä jalostettiin myös pitkäkarvainen muunnos, sillä pitkän karvan uskottiin auttavan paremmin vuoriston kylmissä olosuhteissa. Pian kuitenkin huomattiin, että pitkä turkki keräsi itseensä lumipaakkuja. Tämän vuoksi luostarissa pidettiin lyhytkarvaiset pennut ja pitkäkarvaiset annettiin kuulema vuoristokylien lemmikeiksi.

Barryn merkittävyys Sveitsin kansallissankarina liittyy sen elämäntehtävään. Barry syntyi vuonna 1800 Pyhän Bernhardin luostarissa. Luostari on tarjonnut ruokaa ja suojaa kulkijoille yli tuhannen vuoden ajan ja koirat ovat pelastaneet vuoristossa yli 2000 henkeä. Korkeasta sijainnista johtuen vuoristossa on ympäri vuoden kylmää, sumua ja lunta. Barrysta kehittyi luostarin veljestölle väsymätön kumppani, joka pelasti elämänsä aikana yli 40 ihmistä paleltumiskuolemalta.

Barryn oma kuolema tarinallistettiin museossa traagiseksi vahingoksi. Sen kerrotaan lähestyneen haavoittunutta Napoleonin sotilasta, joka erehtyi luulemaan koiraa sudeksi ja pisti sitä miekallaan. Barryn pelastettava koituikin lopulta sen kohtaloksi. Barry kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin. Tämä on kuitenkin vain legenda.

Foundation Barry -sivuilla kerrotaan toisenlaista tarinaa. Barry siirrettiin vanhuudenpäivillään Berniin 1812, jossa se kuoli kahta vuotta myöhemmin 1814. Pyhän Bernhardin luostarin priori halusi Barryn säilyvän myös jälkipolville, ja täytätti sen Bernin ensimmäiseen luonnontieteelliseen museoon 1815. Tuohon aikaan eläinten täyttäminen oli haastavaa, sillä välineet olivat rajalliset. Barry oli rujo ilmestys alkuperäisestä, kunnes vuonna 1923 eläintentäyttäjä Georg Ruprecht sai tehtäväkseen muokata mallia uudelleen. Ruprecht rakensi koko koiran muotin uudelleen, johon ei enää tarvittu Barryn alkuperäistä kalloa. Se saatiin säilytettyä ehjänä ja se on nyt esillä täytetyn Barryn vieressä.

Bernhardinkoiria luostarissa 1913. Kuva täältä.

Bernhardinkoira on ollut Sveitsin kansalliskoira vuodesta 1887. Barry on ehdottomasti tunnetuin rotunsa edustaja maailmassa. Sen kuuluisin pelastustehtävä liittyi paleltuneeseen poikaan, jonka se löysi jääluolasta. Koira lämmitti poikaa kehollaan niin kauan, että sai viimein pojan selkäänsä ja kuljetettua hänet turvaan. Barrysta on tehty useita kirjoja ja elokuvia. Pyhän Bernhardin luostarissa on aina yksi koira, joka on nimeltään Barry.

Malamuutti

Olen esitellyt silloin tällöin sukulaisten ja ystävien karvaisia kavereita. Eläinkuumetta voi yllyttää edelleen mm. täällä, täällä ja täällä. Taas olisi vuorossa yksi, sillä ystäväpiiri kasvoi koiralapsella. Tällä kertaa hieman suuremmalla yksilöllä. Tämä tyttö on rodultaan alaskanmalamuutti, joten hän kasvaa vielä kokoa jonkin verran.  

Hän ei kyläillessä turhia stressaillut. Oli utelias ja kiinnostunut, mutta kun paikat oli tutkittu ja muutamat maitopurkit silputtu pienemmiksi, köllähdettiin päiväunille.

Tämäkin koiralapsi on tervetullut ystäväperheeseen! ♥

Ps. Taiteentuntijassa asiaa Tiklistä.

Kissamoodissa

Vuoden alussa kylässä oli ystävän tiibetinspanieli ja tällä kertaa kävin viikon ajan hoitotätinä kahdelle kissalle. Tämä pariskunta on vilahtanut blogissa aiemminkin. Kissaneiti oli rohkaistunut viime kerrasta, mutta tuntui kyllä tuntevan arvonsa eikä heittäytynyt suoraa päätä syliin, kuten tämä musta herra. Bloggaamiseen kumpikin osallistui tavallaan, herra työntyi syliin ja puoliksi näppäimistölle, neiti seurasi tilannetta pöydän kulmalla pötkötellen.

En toistaiseksi olisi valmis (vielä?) hankkimaan omaa lemmikkiä, koska se vaatisi liikaa sitoutumista. Tämän vuoksi on kiva olla tekemisissä näiden ystävien karvaisten kavereiden kanssa. Vaikka töissä olisi kiireistä, näiden rauhallisuus ja rento asenne tarttuu. Se kehrääminen on hypnoottista. Toisaalta se tarkoittaa myös sitä, ettei malttaisi tehdä muuta kuin olla ja pötkötellä. Eikä elämästä loppujen lopuksi tulisi mitään pelkällä pötköttelyllä. Miten te kissaihmiset saatte pidettyä itsenne ruodussa, ettei kotona heittäydytä kissamoodiin, kun karvakorva puskee jalkoja ja kehrää syliin?

"Kissat ovat vaarallista seuraa kirjailijalle, 

koska kissojen katseleminen on lähes täydellinen tekosyy välttää kirjoittamista."

- Dan Greenburg -

"Kaikista elävistä olennoista juuri kissat ovat oivaltaneet parhaiten sen, 

että tärkein päämäärä elämässä on nauttia siitä."

- Samuel Butler -

Hänen majesteettinsa

Kun ystäväpiirissä on erilaisia karvakorvia, sitä saa aika ajoin mahdollisuuden olla lastenvahtina nelijalkaisille. Viime heinäkuussa seurailtiin kahta kissaa, ja joulun jälkeisellä viikolla täällä vieraili yksi majesteettinen tupsuhäntä:

Joku saattaa muistaa tämän suloisen nappisilmän jo keväältä 2014, jolloin herra oli vielä pikkuinen pentu. Ihan yhtä suloinen on edelleen, vaikka väritys on iän myötä hieman muuttunut.

Onko koira kotona?

Toinen Kuopion taidemuseon vaihtuvista näyttelyistä kantaa nimeä Onko koira kotona?

Yläkertaan johtava portaikko.

Taidemuseo sijaitsee aivan tuomiokirkon vieressä.

Koira on ihmisen kesyttämistä eläimistä vanhin; ne ovat olleet ihmisten rinnalla vuosisatojen ajan ja on luonnollista että ne on ikuistettu myös kuvataiteeseen. Historian saatossa koirat ovat muun muassa varoittaneet ja puolustaneet ihmistä, toimineet vetoapuna, karjan paimentajina sekä metsästysapuna. Nykypäivään tultaessa koira on saanut yhä laajempia tehtäviä aina seurakoirasta huume-, opas- ja pelastuskoiraksi. Nykykoiraa ja ihmistä yhdistävät myös erilaiset harrastustoiminnat kuten agility ja koiranäyttelyt. Koirien jalostusta on kritisoitu sen tuomien vaivojen ja perinnöllisten sairauksien vuoksi, mutta lähivuosina on panostettu muun muassa jalostusstrategioihin, jotka auttavat tuottamaan terveempiä koiria.

Hannu Taina: Kuvitus Uppo-Nalle ja merikarhun tytär tarinaan, 1941 (vas.) ja Lukuhetki, 1941 (oik.)

Onko koira kotona? näyttelyssä koira on ensisijaisesti ihmisen ystävä. Jo vanhoissa maalauksissa koira on symboloinut uskollisuutta ja näyttelyn kellivät ja uinuvat koirat ovat herttaisia. Ovesta astuessa näyttelyn ensimmäiset teokset ovat Hannu Tainan Elina Karjalaisen Uppo-Nalle kirjoihin tehdyt kuvitukset. Nämä tuovat tuulahduksen lapsuudesta ja toivon siitä että lastenkirjoja yhä kuvitettaisiin samalla tavalla. Kauniisti kuvitetut lastenkirjat ovat keräilykappaleita. En pidä disneymäisistä lastenkirjoista, joissa ei ole lainkaan persoonallisuutta.

Antti Ojala: Koira, 1990, hiilipiirros.

Toisella seinällä, laatikoston yläpuolella, on Antti Ojalan hiilipiirros Koira. Muutamalla viivalla on tavoitettu makaavan koiran olemus. Laatikoista löytyy lisää nelijalkaisia karvakorvia (pidän tästä tavasta ”piilottaa” teoksia vetolaatikoihin, koskaan ei tiedä mitä löytää). Helge Dahlman on kuvannut nukkuvan lintukoiran ja Rafael Wardi on luonnostellut kyljellään kellivän koiran. Laatikostosta löytyy myös Tiina Laitasen neljä kohtausta kahden koiran kesken, jossa ne mm. rähisevät, leikkivät ja pussaavat toisiaan.

Helge Dahlman: Nukkuva koira, 1954, lyijykynä ja liitu paperille.

Rafael Wardi: Koira I, luonnos, lyijykynä paperille.

Näyttelyn aihetta on helppo lähestyä. Tutustuessani teoksiin tilaan saapui opiskelijaryhmä, joka alkoi nopeasti puhua omista tai tuttavien koirista ja koirakokemuksista näyttelyä kiertäessään. Yläkerran näyttelytila on haastava. Pitkää ja melko kapeaa tilaa ei voi juurikaan muuttaa, sillä lisäseinien tai sermien asettaminen pienentäisi tilaa entisestään, joten teokset yleensä vain kiertävät seiniä. Mielestäni mukavin tapa asettaa yksityiskohtaisia ja pieniä teoksia esille tässä tilassa on laittaa ne selälleen jalustan päälle, jolloin kumartumalla pääsee katsomaan oikein läheltä. Lisäksi se on tavallisesta poikkeavaa. Miksei teoksia voisi asettaa esille näinkin? Tällä kertaa selälleen oli asetettu Simo Hannulan Koira-sarja, jossa koirat ovat inhimillisiä. Viivasyövytyksissä on kuvattu muun muassa koirien häät, hautajaiset, luokkakuvaus ja juhlinta.

Simo Hannula: Koira-sarja, 1992, viivasyövytys paperille. Taustalla oikealla Tuomo Saalin litografia Tulikoira vuodelta 1985.

Seppo Kääriäinen: Koiramarssi II, 1984, öljy ja tempera kankaalle.

Yläkerran yllättävin tila on aina ollut ilmeisesti videoteoksille rakennettu tila, jossa on usein jotain hauskaa ja sosiaalistavaa. Niin tälläkin kertaa. Tilasta oli tehty lapsiystävällinen ja siellä oli tintamareskin lisäksi muun muassa Mauri Kunnaksen Koiramäki kirjoja. Kyllä, opin vierailun aikana että tuo vanerilevy, johon saa pujottaa päänsä koirien päiden tilalle, on nimeltään tintamareski. Tämä oli erittäin suosittu oppilasryhmän keskuudessa ja moni jäi kuvauttamaan itsensä koirana, ilmeiden kera tietysti. Eräät innostuivat luomaan jopa hahmoille nimet: ”Minun nimi on Mappe ja se on kiltti koira”. Kiusaus oli suuri kuvauttaa itsensäkin vaikka saksanpaimenkoirana, mutta päätin lopulta olla ”aikuinen” teiniryhmän silmissä ja jatkoin matkaani.

Muutkin teokset herättivät hilpeyttä. Eräs nuorimies katsoi Tuomo Saalin litografiaa Tulikoira ja sanoi naureskellen kaverilleen: ”Jos tuon nimi olis Kuuma koira, se olis hot dog”. Ihan oivaltavasti sanottu. Olin yllättynyt kuinka kiinnostunut nuoriso näyttelystä lopulta oli. Usein kun aihe tai vierailupaikka ei kiinnosta, se kierretään läpi nopeasti eikä varsinkaan kiinnitetä huomiota yksityiskohtiin kuten teosten nimiin.

Robert Wilhelm Ekman: Koirien vapaus, 1860, öljy kankaalle.

Onko koira kotona? näyttely oli onnistunut, sillä se herätti keskustelua ja muistoja. Minusta on hauskaa silloin tällöin salakuunnella muiden museovieraiden tulkintoja ja ajatuksia teoksista, siinä saattaa itsekin oppia jotain uutta tai avartaa ajatuksiaan. Osa teoksista oli kuin kuva-arvoituksia, sillä koirat eivät olleet varsinaisesti pääosassa. Tällainen näyttely toimii varmasti pienemmillekin kävijöille, jos laittaa lapset vaikka laskemaan kaikki näyttelyn koirat, mielenkiinto pysyy yllä.

Koirat haukkuvat kuvainnollisesti Kuopion taidemuseossa 10. maaliskuuta 2013 saakka.  

Rottatyttöjä tapaamassa

 
Taas kaunis aurinkoinen päivä ja eihän sitä voinut aivan kokonaan sisällä viettää. Sain aloitettua pääsykokeisiin lukemisen, mutta päätin pitää hieman taukoa ja nauttia ulkoilmasta. Pyöräilin siskon luokse kylään, ja ne tavalliset kamalat mäet eivät tuntuneet niin pahalta kun matka kului pyörää talutellen. Samalla pysähdyin kuvaamaan Kuopion ylpeyttä Puijon torniakin.



Siskon luona sain moikata taas ihanuuksia Maisaa, Kaarinaa ja uusinta tulokasta Iitaa. Rottatyttöjä, jotka joidenkin mielestä eivät ole niin ihania. Mutta miten noin nättejä naamoja voi vastustaa. :) Kotiinpäin polkiessa sain ihastella kaunista auringonlaskua.


Iita-neiti. Hammastelija, joukon pienin, mutta pitää pintansa.


Maisa-neiti. Suosikkini, pitää häkin järjestyksessä, kovis.


Ja Kaarina. Kiltti, sylivauva, hurmaava.