Kuopion museo: luonnontieteellinen

Matka jatkui Korttelimuseosta Kuopion museoon, jossa sijaitsee sekä luonnontieteellinen että kulttuurihistoriallinen museo.

Kuopion museo valmistui vuonna 1907 arkkitehti J.V. Strömbergin suunnittelemana ja se kuuluu arkkitehtuuriltaan kansallisromantiikkaan /jugendiin. Rakennus on Suomen kolmanneksi vanhin museoksi suunniteltu rakennus heti Ateneumin ja Turun taidemuseon jälkeen. Aluksi museotoiminnan lisäksi rakennuksessa toimi myös Vapaaehtoinen palokunta, joka tarvitsi toiminnalleen esimerkiksi letkujenkuivaustornin, jonka vuoksi arkkitehti suunnitteli linnamaiseen kokonaisuuteen lisää tornimaisia osia. Rakennuksen sisäpuolella pyrittiin säästäväisyyteen, jonka vuoksi varsinainen jugend-koristelu näkyy vain sisääntuloaulassa.

Pääportaikossa on Juho Rissasen vuonna 1909 maalaama fresko Rakentajat, jossa hän on kuvannut tyylilleen ominaisesti kansanihmisiä ja näiden työntekoa. 

Kuopion luonnontieteellinen museo sai alkunsa 20. helmikuuta 1897 Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen kokoelmista ja on maamme luonnontieteellisistä museoista toiseksi vanhin. Museo esittelee itäsuomalaisen luonnon vuodenkiertoa ja menneisyyttä. Sen kokoelmiin kuuluu eläin-, kasvi- ja sienikokoelmat sekä geologiset kokoelmat. Museo toimii myös ihastuttavan aktiivisesti opetuksen ja kasvatuksen tukena. Lisää luonnontieteellisen museon toiminnasta heidän blogissaan.

Luonnontieteellisen museon näyttelykierros alkaa tästä koivukujasta. Mukava idea tuoda luonto lähemmäs kävijää. Koivukujan vasemmalla puolella on hirvipariskunta, joka aikoinaan jätti kauhukuvan eläinten koosta. Hirviä olin toki nähnyt aiemminkin, mutta kaukana metsän reunoissa. Ajokortin saatuani ja tämän pariskunnan muistaessani on hirvittänyt (kirjaimellisesti) ajatus näiden kohtaamisesta autotiellä. Pimeällä sitä alkaa kerrata mielessään eläinten väistämisohjeita...

Hirvipariskuntaa vastapäätä köllötelee puunoksalla ahma, jonka matkasta Maaningalta museoon voi lukea täältä. Matkasta konservaattorin pöydältä näyttelyyn voi lukea puolestaan täältä.

Lapsikävijät pääsevät satumaiseen sienimaahan, jossa voi mönkiä sienen sisälle tai kohdata katossa pelottavan hämähäkin. Mittasuhteet on muutettu lapsille mieluisaksi, jossa he saavat tuntea olevansa Peukaloisia ja Peukalo-Liisoja. Hieman harmittaa että olen tuonne liian suuri...

Kurkijonoa katsellessa alle kouluikäinen tyttö tuli hieman hädissään juosten äitinsä luokse kertomaan litistetystä liito-oravasta. Vaihtuvien näyttelyiden tilassa on liito-oraviin liittyvä Papanamaan kartta-näyttely, josta tyttö oli tulossa. Äiti sitten rauhoitellen sanoi tytölle: "Kulta, liito-oravat on sellaisia litteitä kun ne lentää". En voinut olla nauramatta tilanteelle jossa tyttö luuli lentävää liito-oravaa litistetyksi oravaksi, mutta tyttö ei tuntunut hyväksyvän äitinsä vastausta. Myöhemmin itse näyttelyyn tutustuessa kävi ilmi, että siellä todellakin oli litistetty liito-oravan nahka kahden muovilevyn välissä, jossa sai kokeilla miltä pehmoinen karva tuntuu. Tämän jälkeen saatoin kuvitella että tyttöä on tilanne hieman kauhistuttanut.

Museossa saa aina ihmetellä eläinten oikeaa kokoa kun niitä pääsee katsomaan läheltä. Tämäkin nalle on painanut aikoinaan 220 kiloa.

Siinä missä lapset nauttivat sienimaasta, minua aina hieman jännittää neandertalinihmisten kohtaaminen. Siinä kävellään pimeää ja alaspäin viettävää käytävää pitkin luolaan, jossa perhe on. Jännitys ja ihastus, joka yhdistää sekä lapsia että aikuisia tapahtuu museon kuuluisimmassa huoneessa, mammuttihuoneessa.

Hämärässä tilassa, tähtitaivaan alla, seisoo yksinäinen mammutti talven keskellä. Huoneessa kuuluu rauhallinen musiikki (John Tavenerin Ikuisuuden auringonnousu), joka tekee elämyksestä hieman samanlaisen kuin kauniissa kirkkosalissa. Mammutin tarkkana esikuvana on ollut Lena-joen laaksosta paikallisen metsästäjän ja norsunluunkerääjän Ossip Shumakhovin löytämän (1799) hyväkuntoisen jäätyneen mammutin ruho. Sen ikä oli n. 30 vuotta, säkäkorkeus n. 320 cm ja paino 5000-5500 kg. Mammutin turkkiin käytettiin 11 myskihärän nahkaa, jotka saatiin Grönlannista kannan harventamisen yhteydessä.

Tuttavalapsi oli sanonut isälleen mammutin näyttävän niin surulliselta ja yksinäiseltä, että isäkin oli herkistellyt huoneessa. Ja jokainen joka on nähnyt ensimmäisen Ice Age elokuvan, jossa Manfred-mammutti muistelee luolassa luolamaalausten kautta lapsuuttaan ja vanhempiensa kuolemaa ihmisen käden kautta, ei voi olla liikuttumatta.

Jokainen löytäköön näyttelystä omat suosikkinsa.