torstai 10. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 2/5

Torstai.
Klo 9.00 suuntasin yliopiston kirjastolle dyykkaamaan kirjoja. Harmittavan vähän oli kuitenkin tällä kertaa taidekirjallisuutta, mutta dyykkaajia oli sitten sitäkin enemmän .
Jotain löytyi kuitenkin: Museologian perusteet, Ateneumin opas ja The Art and Architecture of China. Viimeksi mainittu tuli siinä mielessä tarpeeseen että tuo Aasian taide on edelleen aika tuntematon osa-alue. Jospa sitä joskus sivistäisi silläkin osa-alueella itseään.
Päivän kohokohta oli ex tempore kahvihetki ystävän kanssa.
Tourujoen kuvausprojekti on jatkunut tammikuusta lähtien, tästä myöhemmin keväällä lisää.
Iltapäivien ihanimmat hetket vanhojen suomileffojen parissa.
Sitten sitä pakollista arki-puuhaa. Tiskaamista tahditti tällä kertaa Leevi & the Leavings.

6 kommenttia:

  1. Kivanvärinen kesätukka sulle tuli eilen, ja yllättävä kohtaaminen ystävän kanssa on aina tervetullut hetki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu: Hiusväritoivomuksena oli että kunhan ei ole ihan mustaa eikä ihan blondia niin kaikki käy. Lopputulos pysyi kuitenkin aika lailla luonnollisena ja "oman värisenä" :)

      Poista
  2. Oi, vanhoista suomalaisista leffoista tulee aina niin kiva fiilis, kun niissä on niin ihastuttavan vanhanaikainen tunnelma! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna: Niinpä, ja kauniita vaatteita ja maalaismaisemia. Hyllystäkin löytyy jo monta lempparileffaa :)

      Poista
  3. Äitini tykkäsi kovasti vanhoista suomalaisista leffoista. MInulle ne on valitettavasti liian hidastempoisia:). Ja en enää ikinä muuta ilman astianpesukonetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine: Minuun vetoaa juuri se hidastempoisuus kaiken arkihulinan keskellä.
      Joo, no käsin tiskaamiseen on tottunut ja yleensä tiskaan astiat aina käytön jälkeen takaisin kaappiin, jolloin tiskivuorelta välttyy, mutta viikonloppuisin saa vähän repsahdella ja antaa olla. Vaikka en mikään tiskaamisen ylin ystävä olekaan niin musiikin kera se on välillä ihan kivaa ja rentouttavaa. Eli tiskaamisessa (kuten muussakin siivoamisessa) on parasta kun pääsee oikeaan fiilikseen. Pakon edessä siivoamisesta nauttii tuskin kukaan.

      Poista