tiistai 7. lokakuuta 2014

Keltainen kaupunki

Aurinko ei ole juurikaan lähipäivinä pilkahdellut (paitsi juuri nyt tätä kirjoittaessa!), minkä vuoksi syksyn värit eivät hehku niin kauniisti kuin aiemmalla kuvausreissulla. K lähti aamupäivällä kiekkoilemaan (frisbeegolffaamaan) Laajavuoreen, joten ajattelin että voin samalla matkalla kuvata kaupunkia "yläilmoista". Rinteen laelta näkyi hienosti lehtipuiden kellastuminen ja syksyn eteneminen. Vaikka mäen päälle kipuaminen kävi kuntoilusta tuuli laittoi toivomaan, että olisin lisännyt takin alle paksumman paidan ja että pipo olisi ollut tiiviimpää neulosta.
Päivänkakkaroita(?) kukki rinteessä vielä runsaina ryppäinä.
Oikealla näkyy Harjun Vesilinna.
Kuokkalan vesitorni.
Alvar Aallon suunnitteleman Viitatornin (vas.) taustalla häämöttää Äijälänrannan Maailmanpylväs.
Nyt taitaa olla parhaita (ja viimeisiä) hetkiä tallentaa ruskaa ympäri Suomea.

6 kommenttia:

  1. Saunakukkia :D Hienot maisemat!

    Millä ohjelmalla pienennät kuvia (resoluutiota), kun laitat kuvia blogiin? Minä käytin ennen ihan vain MS Office Picture manageria, mutta sitä ei enää ole Office 365:ssä. Oikeastaan sen vuoksi on jäänyt koko bloggaaminenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukki: Saunakukka = peltosaunio, kiitos lajimääritelmän tarkentamisesta! ;)
      Pienennän kuvani photoshopilla, mutta kuvien resoluutiota voi pienentää myös esim. picasalla, paintilla (pitäisi löytyä kaikista windows-koneisra) tai gimpillä.

      Poista
  2. Sanattoman kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  3. Kyllä on kaunista. Ja mainio viimeinen kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kenkä: Kyllä kelpaa ulkoilla! Koivunlehdessä oli hauska repeämä, tai joku oli osannut nakertaa juuri oikeaan muotoon.

      Poista