Mitä minulle kuuluu?

Tässä on menty pitkä tovi esitellen vähän kaikenlaisia kulttuuripohdintoja, joten ajattelin pysähtyä hetkeksi pohtimaan ihan vain itseäni. Minttu-Maariakin heitti jo aikaa sitten haasteella, johon ajattelin vastata tässä samalla.

1. Miksi ihmisten pitäisi lukea blogiasi?

- Koska todistan, että Suomi on täynnä mielenkiintoisia näyttely- ja museokohteita!

2. Mikä on suosikkiblogisi ja miksi?

- Tähänhän minun pitäisi vastata, että jokainen joka bloggaa kulttuurista, mutta vastaan silti Pupulandia. Olen lukenut Jennin blogia yhtä kauan  kuin olen itse blogannut ja Pupulandiassa yhdistyvät visuaalisuus, kielen kauneus ja kulttuuriasioitakin nostetaan aika ajoin esille. Viimeisimpänä Jennin postaus Museokortista. Mekkotyttönä pidän paljon myös Nelliinasta.

3. Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe?

- Dyykkaan pihan lehtiroskista tai alakerran lehtikierrätyspistettä ja leikkelen niistä korttiaskartelumateriaalia.

4. Mikä on suosikkivaatteesi? 

Tässä on yksi lempparikokonaisuus. Aniliininpunainen jakku, sininen paita ja vaaleanpunainen kukkahuivi.

5. Mikä on ruokabravuurisi?

- Bravuurit sijoittuvat makeiden puolelle: juusto- ja porkkanakakku.

6. Jos olisit joku historian hahmo, niin kuka olisit?

- Onpa vaikea kysymys. Äkkiseltään tulee mieleen, että Nelson Mandela sai elämänsä aikana sen verran muutettua maailmaa parempaan suuntaan, että hänen kokemustensa jakaminen olisi varmasti arvokasta. Toisaalta olisi ollut mielenkiintoista jakaa fantasiamaailma ja intohimo kieliin, mytologiaan ja eepoksiin J.R.R. Tolkienin kanssa.

7. Mikä on uskomattomin asia, mitä sinulle on tapahtunut?

- Uskomattominta on pidemmällä aikavälillä ollut se, että sain kesällä 2010 hyväksymiskirjeen opiskelemaan taidehistoriaa. Se muutti elämääni melkoisesti. Uskomatonta oli myös se, että minua kuvattiin viime kesänä Poliisit-sarjaan Kuopiossa. Onnekseni kohtaus oli jäänyt leikkauspöydälle. Selvennettäköön nyt sen verran, että kyselin apua laitapuolen kulkijalle, en siis ollut itse varsinaisena poliisin kohteena. :P

8. Mikä on biisi, joka on koskettanut sinua eniten?

- Viimeisimpänä vaikutuin täydellisesti Max Liljan sellosta ja kappaleesta A State of Mind. Kylmät väreet menee vieläkin aina kun kuuntelen tätä.

9. Kuvaile kotiasi kolmella sanalla. 

- Kirjavaltainen, mummolahenkinen, valoisa.

10. Mikä asia teki sinut viimeksi onnelliseksi? 

- Yllätyskutsu kesäiselle museoretkelle, josta kerron sitten kesällä lisää.

11. Miten tsemppaat itseäsi haastavissa tilanteissa?

- Ajattelemalla: "Kaikesta on selvitty tähänkin asti".

Mennyt kuukausi on ollut kiireinen ja täynnä tapahtumia. Tämä tuntui väsymyksenä, vaikka pyrin hoitamaan mm. Jyväskylän taidemuseon opastukset kunnialla. Viime tiistain taidehetki olikin viimeinen opastus, ja omasta väsymyksestä huolimatta siitä taisi muodostua yksi parhaista. Mukaan oli tullut yksi blogin lukijakin, jolta saadut kiitokset ja kannustukset ilahduttivat ja toivat toivottua virtaa. Sainpa vielä pari taidevinkkiäkin. Kiitos, että teitä on siellä ruudun toisella puolen niin runsas määrä!

Väsymystä on taltutettu päiväunilla, mutta kevätväsymys taitaa vaivata myös luontokappaleita. Päiväpeittoa siirtäessä huomasin, että sängyn reunalle oli ehtinyt "päiväunille" joku muukin:

Kevään viimeisiä kursseja olen yrittänyt ahkeroida pakettiin ja välissä olen käynyt dyykkaamassa lisää (tutkimus)kirjallisuutta yliopiston kirjastosta. Taloudessa on edelleen kirjanhankkimiskielto, sillä mikäli nykyisestä asunnosta jonnekin tulevaisuudessa muutamme, asuinkumppani ei kuulema suostu kirjakantajaksi. Myönnetään, että olen salakuljettanut kirjoja tasaisin väliajoin kiellon jälkeenkin, ne ovat vain piilotettuina vanhoihin matkalaukkuihin. Puolustaudun aina sanomalla, että kirjallisuus on sellaista mitä tulen tarvitsemaan, ja aika hyvin ennustus on pitänyt paikkansa.

Laitettiin opiskelukaverin kanssa hyvä kiertämään ja kannettiin ilmaisjakelusta taidekirjallisuutta myös Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen kirjanvaihtopisteeseen. Kaikki näyttivät menneen tarpeeseen.

Kiinni jäätiin. Kuvan oikeassa reunassa. Kuva: Jyväskylän yliopiston kirjasto.

En ole koskaan pitänyt viime hetken muutoksista ja mitä isompia muutoksia, sitä isompia ahdistuksen tunteita. Pidän rauhallisista pidemmän tähtäimen suunnitelmista, vaikka tiedän etteivät ne aina ole mahdollisia. Lyhyen ajan sisällä moni asia on muuttunut tai muuttanut muotoaan. Olen aina luottanut siihen, että mikäli yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa jossain vaiheessa, vaikka kyseisellä hetkellä tuntuisi pahalta. Mutta tällä kertaa suljin tietoisesti ja omasta aloitteestani yhden oven, ja odottelen josko toinen ovi tai ikkuna avautuisi. Tämän päätöksen taustalla oli pientä paniikkikeskustelua mm. graduohjaajan kanssa. Oletko nyt aivan varma? -kysymys on turvallista heittää, kun tietää että saa osakseen luottamusta. Saisiko tällaisia konsultteja säilöttyä taskunpohjalle elämää varten ja nostettua esiin aina silloin, kun ei tahdo olla aikuinen ja päätöksenteko horjuu? Katsotaan mihin aika vie. 

Tulevaisuusmietelmien vastapainona on tavattu ystäviä, kavereita ja sukulaisia, kilistelty maljoja useaan otteeseen. Kyllä tämä kevät saa virkoamaan taas ihan uudella tavalla, vaikka takatalvi yrittääkin uhkailla. Ja kunnolla siivottu koti tuntuu pitkästä aikaa mahtavalta. Sitä kun oli jo ehtinyt tottua likaisiin ikkunoihin, villakoiriin olohuoneen ja leivänmuruihin keittiön lattialla. Nyt lähti talvikamppeetkin vintille, enkä aio noutaa niitä sieltä ennen lokakuuta! Tuli eteiseenkin vihdoin ja viimein tilaa. Pääsiäisliina rullattiin pöydästä vain pari päivää ennen vappua ja ylimääräiset kirjapinot palautettiin kirjastoon. Pieni nollaustilanne siis kaikin puolin. Tästä on hyvä jatkaa!

Näihin höpinöihin, hyvää vappua!