maanantai 13. heinäkuuta 2015

Saagoista saksofonisäveliin

*Yhteistyössä Jyväskylän Kesä
Eteen iski valinnanvaikeus, kun sain valita Jyväskylän Kesän tapahtumista sellaiset joihin haluaisin osallistua. Paljon oli myös ilmaisohjelmaa, joista osa oli tuotettu yhteistyössä Reaktio festivaalin kanssa, kuten Roi Vaaran performanssi As It Stands (tästä lisää myöhemmin). 
Saaga Ensemble. Kuva: Sini Pennanen.
Mielenkiintoisia koettavia olisivat varmasti olleet esimerkiksi maltalainen maailmanmusiikkiyhtye Tribali tai yksi maailman tunnetuimmista kurkkulauluryhmistä, venäläinen Huun-Huur-Tu, mutta halusin kaikesta huolimatta kokea jotain kotimaista. Vuokko Hovatta olisi ollut ihana, mutta ajattelin valita jotain sellaista, josta en etukäteen tiennyt juuri mitään. Saaga Ensemblestä en ollut kuullut koskaan aiemmin, mutta Helsingin Sanomista napattu mainoslause vaikutti hyvältä: "Jos pidät sekä kansanmusiikista että Ultra Brasta, tässä on vastauksesi: Saaga Ensemble."
Kuva: Ville Munter/Jyväskylän Kesä.
Yhtyeen kerrottiin yhdistelevän kansanmusiikkiin elementtejä sekä jazzista että modernista popmusiikista ja inspiraation lähteinä on käytetty sekä luontoa että kaupungin sykettä.  Kun telttalavalle asteli kellohelmaisissa maatuskahuivimekoissaan (mulle samanlainen!) kaksi naista, mukanaan sähkökantele, koskettinsoittaja, kitaristi, rumpali ja viulisti tiesin, että tulen tykkäämään esityksestä.



Jyväskylän Kesän nettisivuilla yhtyettä markkinoitiin yllä olevalla kappaleella, jonka iloinen energia on livenä tarttuvaa, mutta pidin kuitenkin enemmän niistä melankolisista sävelistä. Vihainen mies -kappale edusti nimensä mukaisesti toisenlaista tunnelmaa, mutta ei sytyttänyt itseäni lainkaan. Kansanmusiikki on minulle joko iloista tai melankolista, ei vihan tunteita ilmaisevaa.  Rakastuin erityisesti Vilma Timosen säveltämään kappaleeseen Kreutzbergin puolikas kuu. Tämä vei ajatukset Lapin erämaan pakkasöihin. Toinen iltaani säväyttänyt kappale oli Jyri Sariolan säveltämä runo Aleksis Kiven Suomenmaasta.
Toinen tapahtumavalintani oli Kuokkalan kirkossa järjestetty Iiro Rantalan ja Jukka Perkon pianon ja saksofonin säveliä yhdistelevä It Takes Two to Tango. Siinä missä Saaga Ensemble oli itselleni ennestään tuntematon, tiesin Iiro Rantalan etukäteen ja Jukka Perkoa olin katsomassa samaisessa paikassa miltei päivälleen vuosi sitten Hannu-Pekka Björkmanin kera. Niin ikään Jyväskylän Kesän ohjelmistoa. 
En pidä itseäni varsinaisena jazzin kuuntelijana, mutta koska Perko osoittautui taitavaksi säestäessään saksofonillaan Hannu-Pekka Björkmanin lausumia Antti Hyryn tekstejä ajattelin, että tässä olisi hyvä paikka testata musiikkia myös ilman sanoja. Tilannetta tosin helpotti huomattavasti se, että Rantalan ja Perkon soittamat kappaleet olivat tuttuja rakkauslauluja, jolloin sanoitti kappaleita ikään kuin itsestään. En tiedä olenko vielä täysin myyty ihan pelkälle jazzin improvisoinnille ilman tunnistettavaa kappaletta. Tällä kertaa rakkauslauluteema toimi ja illan aikana soivat mm. Siks oon mä suruinen, Mustasukkaisuutta ja Stella by starlight. Omiksi suosikeiksi nousivat For Mama, illan päättänyt Finlandia ja yksi rakkauslaulujeni suosikeista: Romanssi. Toimi erittäin kauniisti saksofonin ja pianon yhdistelmänä ilman sanojakin. 



Ja jottei aivan huvitteluksi menisi (mitä tässä on pari viimeistä viikkoa ollut), niin sain samalla reissulla kuvattua gradua varten kirkon alttaritaideteoksen. Vähän niin kuin yhdistetty työ- ja huvi-ilta? Näin pyrin itselleni uskottelemaan.
Vuonna 2010 valmistunut Kuokkalan kirkko on kyllä ehdottomasti yksi kauneimista uusista kirkoista jonka olen nähnyt. Arkkitehtuurin ja taiteen yhdistäminen on onnistunut ja moderni kohtaa perinteisen kekseliäällä tavalla.
Nyt jälkikäteen ehkä hieman harmittaa, etten ostanut Rantalan ja Perkon yhteislevyä jo keikan yhteydessä, mutta saahan tuon vielä levykaupastakin (ilman nimmareita tosin).

2 kommenttia:

  1. Tuo Kuokkalan kirkkohan on aivan mahtava luomus. Googletin.

    Jazziin perehdyin vasta Roomassa. Mutta improvisioillat ei minuakaan vielä vedä oikein puoleensa, mutta Big Band jazzi on kovasti mieleeni. Varsinkin ne klassiset 30-50-luvun amerikkalaiset Big Bandit.Nissä on jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna: Tuon aikakauden musiikista pidän yleisesti muutenkin, joten voisi olla että jazzikin menisi.

      Kirkko on upea! Ei tosin ulkokuoreltaan mielestäni istu torin laidalle niin hyvin kuin voisi (tai ympärillä olevat rakennukset ovat väärän värisiä), mutta sisältä on erittäin kaunis.

      Poista