Lomalla viimeinkin

Täällä vietellään ensimmäisiä lomapäiviä, mutta pakko myöntää, että lomatunnelmaan pääseminen on vielä aluillaan. Viimeiset kaksi viikkoa tuntui, että suoritin työpäivät läpi siten, etten pystynyt ajattelemaan seuraavaa päivää lainkaan etukäteen, jotta selviäisin sen päivän tehtävistä. Olin päivistä sekaisin ja koko kropassa velloi stressitila. Vaikka töissä ei mitään katastrofaalista kesän aikana tapahtunutkaan, yksittäiset tehtävät kasvattivat huomaamatta paineen tunnetta pääni sisällä. Reissaaminen ympäri Suomea ja sen tuoma väsymys alkoivat näkyä enemmän mitä lähempänä loma häämötti. Töiden puitteissa tuli reissattua kuukauden sisällä Pielavedelle, Vantaalle, Ilomantsiin kolmesti ja Rautalammille kahdesti. Tämän lisäksi henkilökohtaisia matkoja tuli siinä samassa rytäkässä Jyväskylän lisäksi Turkuun ja Helsinkiin sekä pieniä matkoja Savon sisällä.

Kaikki matkustaminen oli käytänössä mukavaa ja tein ne mielelläni, mutta tässä se ongelma piileekin. Edellisessä Outi Elomaan kolumnissa puhuttiin onnellisuudesta harrastuksena. Elomaan mukaan
"Tärkeintä on mielestäni, että tekee sellaisia asioita, jotka tekevät onnelliseksi, ja joista nauttii aidosti. (---) Ehkä harrastankin onnellisuutta."
Mainitsin, että minun onnellisuuteni - ja samalla ongelmani - syntyvät siitä, että olen saanut yhdistettyä työn ja harrastuksen ikään kuin samaan pakettiin. Rakastan museotyötäni ja kaikkea uutta mitä se on mukanaan tuonut. Työ on vahvistanut itsetuntoani (minähän osaan tämän!), vaikka epävarmuuden hetkiäkin on. Kuten varmasti meillä kaikilla joskus. On kuitenkin ihana huomata, että olen saanut ympärilleni myös sellaisia luottohenkilöitä ja yhteistyökumppaneita, joilta voi rohkeasti kysyä konsultaatiota kun sitä tarvitsee. 

Se, että saa mahdollisuuden tehdä sitä mitä rakastaa, laittaa tekemään töitä vielä kovemmin. En pidä työtäni itsestäänselvyytenä, sillä kulttuuriala on aina epävarma. Olen ylpeä siitä, että olen raivannut tieni tänne saakka, mutta haluan kehittyä niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisessakin elämässä. Tämän vuoksi olen iloinen, että työnkuvani on monipuolinen, mikä mahdollistaa uusien asioiden oppimisen. Yksi kesän työprojekteista liittyi esimerkiksi ortodoksisen rakennetun kulttuuriperinnön ja sen merkittävyyden kartoittamiseen.

Blogi(t) pitää minut työn sivussa kiinni suomalaisessa nykytaiteessa. Nautin siitä, että voin heittäytyä taiteen vietäväksi ja samalla tiedän, että se tukee paitsi ammatillista myös henkilökohtaista osaamista. Se, että tekee asioita täydellä sydämellä johtaa välillä siihen, että unohtaa levätä. Innostuminen, kiinnostuneisuus, halu oppia ja kehittyä vievät onnellisuuden harrastamisen pariin, mutta on todella tärkeää myös tiedostaa, milloin on vaarassa ylisuorittaa. Lähipiiri ja ystävät kyllä kommentoivat työtahtiani, mutta tähän saakka olen ollut tilanteen tasalla.

Kunnes nyt ennen lomaa olin huolissani jaksamisestani jo itsekin. Tiedostin, että nyt mennään liian lujaa ja tarvitsin aikaa levätä. Loma tuli siis tarpeeseen. Hain loman alkuun ensiapua kuvissa näkyvistä maisemista, sillä viime maaliskuussa kävin lepuuttamassa mieltäni samoissa maisemissa. Tämä oli ensimmäinen kertani Valamossa näin kesäaikaan, joten sain toteutettua myös haaveeni hautausmaakierroksesta. Täällä opettelin jälleen hengittämään uudelleen. Hengittämään rauhassa ja keuhkojen pohjalle asti. Täällä ei ollut kiire mihinkään ja sai irrotettua itsensä kaikesta ulkopuolisesta. Olin varautunut sateeseen ja ukkoseen, mutta taivaankappaleet olivat kohdillaan ja sain nauttia poutapilvistä. Kiitokset luostarille, että hautausmaalla on useita penkkejä joihin istahtaa.

Ohjaaja Kalle Holmbergin ja hänen vaimonsa Ritvan hauta.

Kirjailija Elina Karjalaisen grobu.

Kirjailija Pentti Saarikosken hauta.

Pelkäsin etukäteen, että kesällä turistien määrä olisi luostarissa valtava. Bussilastillisia ihmisiä siellä olikin, mutta ryhmät olivat jakaantuneet eri paikkoihin, joten ainakaan tällä kertaa en kokenut turistimääriä ahdistavina. Ehkä enemmän ärsyynnyin hautausmaalla kovaan ääneen puhelimeen puhuneesta henkilöstä, mutta hänestäkään ei ollut pitkään vaivaa. Hautausmaan nariseva puuportti toi juuri oikeanlaisen vanhan tunnelman. Joten Valamo, mikäli luette näitä rivejä, älkää menkö rasvailemaan niitä saranoita hiljaisiksi!

Kotimatkakin meni upeassa auringonlaskussa. Tämän vierailun voimalla aion virittäytyä lomatunnelmiin ja annan itselleni luvan levätä. Kirjallisuus on tässä hyvänä apuna. Niitä ei voi pikakelata, vaan ne pakottavat pysähtymään. Joitain kirjatunnelmia nostan varmaan myöhemmin myös tänne blogin puolelle, mutta myöhemmin.

Aurinkoisia loppukesän päiviä teille, ketkä palaatte/olette palanneet arkeen.