Sairaalaklovnit 20 vuotta!

Osa teistä muistaa, että kipuilin oman olemukseni ja värikkään pukeutumiseni kanssa, kun aloitin työt KYSin taideasiantuntijana. Uskallanko olla aito itseni töissä? Kerroin tästä jännityksestä siskolleni, joka tokaisi, että "No onhan siellä sairaalassa ne sairaalapelletkin." "-Ai sinä rinnastat minut ja pukeutumiseni sairaalaklovneihin...?" Mutta hän tarkoitti sitä, että ammatti saa näkyä värikkäässä pukeutumisessa. Minun ei tarvitse maastoutua kiinteistöhallinnon insinööriksi, vaikka kyseisessä yksikössä työskentelenkin. Niinpä minua alkaa naurattaa aina, kun näen klovnit sairaalan käytävillä ja muistan siskoni sanat. Ja tältähän me näytetään siellä sairaalan käytävillä yhdessä: klovnit ja taideasiantuntija.

Sairaalaklovnitoiminta täytti tänä vuonna 20 vuotta ja klovnit juhlivat valtakunnallisesti virallisena juhlapäivänä 24.5.2022. Halusin tietää toiminnasta lisää. Sairaalaklovnit ry:n taiteellinen johtaja Kari Jagt avasi minulle toiminnan sisältöjä:

Mistä sairaalaklovnitoiminta on saanut alkunsa?

"Toiminnan tausta liittyy laajemmin kansainväliseen sairaalaklovnitoiminnan synnyn historiaan. Tiivistäen voisi sanoa, että klovneja/viihdyttäjiä on hoitolaitoksissa ollut jo 1900-luvun alussa. Nykymuotoinen sairaalaklovnityö on kehittynyt 80- ja 90- luvuilla pitkälti USA:ssa ja Eurooppaan laajentuen.

Järjestäytynyt sairaalaklovnitoiminta on saanut alkunsa New Yorkissa sirkustaiteilija Michael Christensenin toimesta, joka sairastunutta veljeään viihdyttäessään huomasi, kuinka suuren vaikutuksen pieni iloittelu sairaalaympäristössä teki niin potilaaseen, henkilökuntaan kuin muihinkin läsnäolijoihin. Idea oli syntynyt.

Vuonna 1986 perustettiin ensimmäinen järjestäytynyt sairaalaklovnitoimintaa harjoittava yhdistys Clown Care Unit® (CCU). Se toimii edelleen New Yorkin Big Apple Circuksen alaisuudessa. Tänä päivänä toimintaa pyöritetään lähes sadan koulutetun artistin voimin lukuisissa sairaaloissa ympäri USA:ta. Idea on sittemmin levinnyt laajalti ympäri maailmaa.

Syksyllä 2000 teatteritaiteen maisteri Lilli Sukula-Lindblom opiskeli MCPD Fulbright-stipendin turvin sairaalaklovnitoimintaa CCU:ssa; aiheena sekä käytännön työ sairaaloissa että toiminnan järjestäminen kokonaisuudessaan ja sen tuominen Suomen oloihin."

Sairaalaklovnit 20 vuotta 24.5.2022. Kuva: Riikka Myöhänen.

Millainen asema sairaalaklovnitoiminnalla on osana kulttuurihyvinvoinnin kenttää?

"Sairaalaklovnit toimivat lapsen tukena hoitolaitoksissa tuottaen iloa tilanteissa, joihin liittyy kuormittavia tai rajoittavia tekijöitä. Toiminnan tavoitteena on vaikuttaa lapsen ja perheen sairaalakokemukseen ja siitä jäävään muistoon: luoda myönteistä potilaskokemusta, edistää sairaalaviihtyvyyttä ja tarjota psykososiaalista tukea.

Sairaalaklovnit toimivat säännöllisesti kaikissa yliopistosairaaloissa (Helsinki, Kuopio, Oulu, Tampere, Turku), ja lisäksi vierailemme useissa keskussairaaloissa ja teemme kotikäyntejä. Sairaalaklovnit ry on virallisesti kaksikielinen yhdistys, ja klovnityötä tehdään säännöllisesti sekä suomeksi että ruotsiksi (ja mahdollisuuksien mukaan myös muilla kielillä). Suomalainen Sairaalaklovnitoiminta täyttää tänä vuonna 20 vuotta – toiminta käynnistyi v. 2002.

Sairaalaklovnit ry on saanut useita tunnustuksia ja palkintoja toiminnastaan; mm. Lastenkulttuurin valtionpalkinnon v. 2015 sekä Yle:n Kulttuurigaalan Kulttuurin hyvinvointi -palkinnon v. 2021. Sairaalaklovnit ry on Efhco:n (The European Federation of Healthcare Clown Organizations) laatusertifioitu jäsen, Soste:n (Suomen sosiaali- ja terveys ry) jäsenjärjestö sekä VaLa:n (Vastuullinen Lahjoittaminen ry) jäsen.

Sairaalaklovnitoiminnan pääkohderyhmää ovat sairaaloiden lastenosastoilla ja poliklinikoilla hoidossa tai vierailemassa olevat lapsipotilaat sekä heidän omaisensa. Sairaalaklovnitoiminta on jatkunut yliopistosairaaloiden osastoilla koronaepidemiasta huolimatta. Vuonna 2021 toteutui n. 1 500 klovnityöpäivää ja yli 65 000 kohtaamista. Yhteiskunnan on laissa kirjatun pykälän mukaisesti huolehdittava kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisesta mahdollisuudesta osallistua kulttuuriin ja taiteeseen. Sairaalaklovnityö takaa taidelähtöiset kokemukset myös sairaalahoidossa oleville lapsille ja nuorille, ja on siten edistämässä yhdenvertaisuuden toteutumista.

Aalto-yliopiston tutkimuksessa selvitettiin klovnin läsnäolon vaikutusta tilanteessa, jossa lapsipotilaalle asetetaan laskimokanyyli. Tutkimustulokset osoittavat, että sairaalaklovnin läsnäolo toimenpiteessä vaikuttaa potilaan mielialaan positiivisesti, ja lievittää sekä potilaan että omaisen jännitystä.
(ks. Karisalmi, N., Mäenpää, K., Kaipio, J. & Lahdenne, P. Measuring patient experiences in a Children’s hospital with a medical clowning intervention: a case-control study. BMC Health Serv Res 20, 360 (2020).

 

Lisääntynyt tutkimusyhteistyö ja sitä myötä tieteellinen näyttö sairaalaklovnityön vaikuttavuudesta edesauttaa sairaalaklovnityön uskottavuutta sekä työn kehittämistä ja työmenetelmien laajentamista uusille kohderyhmille. Vuoden 2022 aikana laajennamme toimintaamme ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksiköihin."

KYSin klovnit vasemmalta oikealle: Dolly Ding Dong, Kikka ja Lempi Räyhäpää. Kuva: Riikka Myöhänen.

Millaisen koulutuksen sairaalaklovnina työskenteleminen vaatii?

"Sairaalaklovnit ovat ammattitaiteilijoita, esiintyvän alan ammattilaisia (esim. näyttelijät, tanssijat), jotka yhdistys on kouluttanut toimimaan sairaalaklovneina ja vaativassa sairaalaympäristössä. Esiintyvän alan pohjakoulutus on siis meillä edellytyksenä.

Heitä koskevat samat hygienia-, turvallisuus-, ja vaitiolosäännöt kuin muutakin henkilökuntaa. Hoivatyön ammattilaiset ovat kouluttaneet artistejamme vuosien varrella esimerkiksi psykiatristen lasten kohtaamiseen, anestesiologiaan ja kivun lievitykseen. Vuonna 2020 toteuttamassamme laajassa yliopistosairaaloiden hoitohenkilökuntakyselyssä (424 vastaajaa) 93 % koki sairaalaklovnien vaikuttavan positiivisesti lapsen potilaskokemukseen.

Sairaalaklovnityö on järjestetty pääosin vakituisin työsopimuksin, jolloin sairaalaklovnityö on henkilön pääammatti. Valintoja tehdessä painotamme hakijan kokemusta klovnerian alalta esiintyvän taiteilijan pohjakoulutuksen ohella.

Tämän jälkeen kouluttaudutaan työssäoppimisen kautta toimimaan sairaalaympäristössä (osastotuntemus, eri toimintaympäristöt, hygieniakoulutus, eri osastojen käytännöt). Lisäksi klovnitoiminnassa kouluttaudutaan jatkuvasti myös alkukouluttautumisen jälkeen; klovnerian taidot ja kehittäminen, klovnin työkalupakin laajuus (erityistaidot), työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tukitoimet sekä hoitohenkilökunnan kanssa yhdessä osastotuntemus ja muuttuvat/uudet toimintaympäristöt."

Sairaalaklovnit 20 vuotta 24.5.2022. Kuva: Riikka Myöhänen.

Kuka/mikä taho toimintaa rahoittaa?

"Sairaalaklovnitoiminnalle on varsin pieni yhteiskunnallinen rahoitus tällä hetkellä ja suurin osa työstä siihen liittyvine kuluineen rahoitetaan yhdistyksen omalla varainhankinnalla (avustukset, yksityiset lahjoitukset, yrityssponsorit) sekä sairaaloiden omarahoitusosuuksilla (lähinnä sairaaloiden saamilla Lastenklinikoiden Kummien potilasviihtyvyyteen osoitetuilla varoilla). 

Samaan aikaan sairaalaklovnityö on oma erityistä ammattitaitoa vaativa ammatti ja työsuhteet on järjestetty pääasiassa vakituisin työsuhtein (kokonaislaajuus noin 15 henkilötyövuotta) huomioiden klovneina toimivien henkilöiden jatkokoulutus- ja työhyvinvoinnin tarpeet sekä muut työnantajavelvoitteet. Rahoituksen hankkiminen on kuitenkin hyvin suhdanneriippuvaista ja vaikeasti ennakoitavaa. Tämän saman haasteen äärellä lienee moni muukin kulttuurihyvinvointialan toimija.

Sairaalaklovnit ry haluaa olla mukana edistämässä kulttuurihyvinvoinnin asemaa Suomessa ja luomassa vakiintuneita rahoitusmalleja kulttuurihyvinvoinnin toimijoille."

Kuinka monta sairaalaklovnia Suomessa työskentelee?

"Yhdistyksen työllistävä vaikutus noin 15 henkilötyövuotta. 20 klovnia vakituisilla työsopimuksilla (lisäksi 7 klovnia tekee keikkaluonteisesti työvuoroja). Valtaosa toiminnasta on yliopistollissa sairaaloissa, joissa kaikissa viidessä toimimme säännöllisesti ja niissä kaikissa oma klovnitiimi. Lisäksi klovnipäiviä tehdään muistisairaiden ikäihmisten parissa sekä muutamien keskussairaaloiden lastenosastoilla."

Sairaalaklovnit 20 vuotta 24.5.2022. Kuva: Riikka Myöhänen.

Pyysin KYSissä toimivaa vastuuklovnia Kikkaa (Elina Väänänen) vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

Millaisissa paikoissa/tilanteissa sairaalaklovneille/klovnerialle on kysyntää?

"Sairaalaklovnista on iloa monessa tilanteessa: lapsi, joka odottaa useita tunteja päivystyksessä, saa klovnista seuraa ja ajanvietettä. Toimenpiteessä lapsi saattaa pelätä ja kokea kipua, jolloin klovni tarjoaa psyko-sosiaalista tukea vuorovaikutuksen ja läsnäolon kautta, luoden leikillä muuta ajateltavaa ja iloa, kiinnittäen huomion muualle. 

Muistisairaiden vanhusten parissa klovni antaa aikaansa, kuuntelee ja on läsnä. Punainen nenä antaa luvan hassutella ja mahdollistaa ajatusten ja tunteiden läpikäymisen eri keinoin, muutoin usein niin yksinäisessäkin arjessa. 

On hyvä muistaa, että joskus on tilanteita, ettei klovni ole tervetullut. Lapsi tai vanhus voi itse valita, haluaako olla klovnien kanssa tekemisissä, ja kieltäytyä niin halutessaan."

Mitä sairaalaklovnin työpäivään sisältyy?

"Ennen työvuoroa päivään valmistaudutaan pukuhuoneessa naamioituen klovniksi, eli vaihtamalla vaatteet ja ehostautumalla. Klovnipäivä työskennellään parin kanssa ja noudatetaan viikko-ohjelman mukaista aikataulua, jossa on merkitty poliklinikat/osastot, joissa klovnit kulloinkin vierailevat. 

Klovnit pitävät työpäivästään kirjaa, montako potilasta ovat tavanneet ja reflektoivat työpäivän antia päivän päätteeksi. Päivästä riippuen työhön saattaa sisältyä myös osastoyhteistyötä, palavereita eri tahojen kanssa ja tulevien töiden suunnittelua jne. Kokonaisuus riippuu meneillään olevista hankkeista."

Onko jotain erityistä mitä sairaalaklovnina työskentelyssä on otettava huomioon?

"Sairaalaklovnit kiinnittävät huomiota toiminnassaan potilasturvallisuuteen, noudattavat voimassa olevia hygieniasääntöjä ja ovat vaitiolovelvollisia. Muutoin hyvä tilannetaju, vuorovaikutustaidot ja ihmistuntemus auttavat paljon."

Klovni Kikka. Kuva: Riikka Myöhänen.

Kuinka olet rakentanut klovnihahmosi tai millainen persoona/tyyppi oma klovnisi on?

"Klovni Kikka on nopea, mutta rauhallinen, ajatuksissaan suora ja teoissaan eteenpäin pyrkivä. Tuumasta toimeen puuhailija, joka luulee olevansa tosi välkky. Tilaisuuden tullen varsinainen nautiskelija, useimmiten aivan loppu kaikesta touhottamisesta."

Sairaalaklovnit 20 vuotta 24.5.2022. Kuva: Riikka Myöhänen.

Tunnistan sairaalaklovnitoiminnassa samoja tavoitteita ja merkityksiä, joita koen olevan myös sairaalassa esillä olevalla taiteella. Halu tehdä ympäristöstä turvallinen, viihtyisä ja viedä kenties hetkeksi ajatukset pois siitä, miksi henkilö on sairaalaan tullut. Ilon ja toivon kautta luotua hyvinvointia.

Minua alkaa hymyilyttää jo pelkkä sairaalaklovnien näkeminen, vaikken juttelisi heidän kanssaan mitään. He kantavat mukanaan iloa, joka leviää ympäristöön. Hymyilin myös tilanteelle, kun näin klovniparin tulevan ulos eräältä osastolta. Ei mennyt montaa sekuntia, kun osaston henkilökunnasta pari hoitajaa kiiruhti leveiden hymyjen kanssa kurkistamaan kulman takaa, että mihin suuntaan ne klovnit jatkoivat matkaansa. Heissä näkyi sellainen lapsenomainen tarttuva innostus.

Minä en kanna punaista klovninenää, mutta saan aika ajoin kommentteja värikkäästä pukeutumisestani. Tämä seuraava tilanne hymyilytti pitkään. Kävelin pitkää käytävää osaston suuntaan, kun näin jo kaukaa, että vastaan kävelevä työntekijä katselee minua maskin takaa päästä varpaisiin työntäessään samalla tyhjää potilassänkyä. 

Kohdalla hän sanoo: "Oho. Melkoinen asu sairaalatyöntekijälle."

Minä nostan näyttääkseni hänelle henkilökorttia: "Minä työskentelen täällä taideasiantuntijana."

Hän: "No se selittää... :D"

"-Mutta jos näette minut leikkaussalissa, niin kannattaa olla huolissaan...."

 

Värit ja ilo auttavat.
Taiteella ja kulttuurilla on kaikissa muodoissaan paikkansa sairaalaympäristössä.

Onnea sairaalaklovnit 20 vuotta!

Kirppislöytöjä

Viime kirppislöytöjen esittelystä näyttää olevan kuukausi, joten yllättävän paljon olen ehtinyt tehdä sen jälkeen kierrästysostoksia. Pitkään oli kausi, etten ostanut mitään, eikä oikein tuntunut löytyvänkään mitään sellaista mitä olisin tarvinnut. Tämä tennarilöytö oli kuitenkin erittäin tarpeellinen, sillä käytössä olevissa kangastennareissa alkaa pienelläkin sateella kastua sukat. Pohjien kumireunat ovat paikoin irronneet päällyskankaasta.

Ei mikään mahdottoman hyvä kirppislöytöhinta. Maksoin näistä 29 euroa, mutta käyttämättömistä kengistä silti edullinen hinta, kun alkuperäisen pakkauksen kyljessä lähtöhinta oli lähemmäs 90 euroa.

Ja nämähän eivät ole mitkä tahansa tennarit vaan täydellisen väriset rusettitennarit! Huvitti, kun kävin ystävän luona kylässä ja hänen miehensä sanoi kotiin tullessaan, että tiesi jo eteiseen astuessaan ja kengät nähdessään, että kuka heillä on kylässä.

Tämä ruukkupyramidikokonaisuus ei ollut varsinaisesti tarpeellinen, mutta kekseliäs ja ajattelin istuttaa tähän yrttejä. Hinta 7 euroa.

Nämä tuohesta tehdyt asiat ovat heikko kohtani. Minulla esimerkiksi mummolan vintiltä pelastettu tuohinen pieni olkalaukku, kaksi leipäkoria (toinen on tosin romurasiana) ja nyt ostin tällaisen tuohikorin. Jokuhan tuonkin on käsin näpertänyt, joten 12 euroa oli mielestäni halpa. Jos sienestäisin, tämä olisi sienikori, mutta toistaiseksi taitaa toimia kuljetusapuna esimerkiksi purkkien ja pullojen kuljetukseen kellarista sisälle ja sinne takaisin.

Minulla on niin paljon korviksia, että selviäisin varmasti parikin kuukautta vaihtamalla joka päivä uudet korvakorut, joten sietäisin olla niiden suhteen ostolakossa. Nämä kuitenkin puhuttelivat värityksellään niin paljon, että ostin ne mukaani 3 eurolla.

Työkaveri on kysellyt pariinkin otteeseen, että "kuinka monta mekkoa sinulla on?" En ole laskenut, mutta luulen, että parikymmentä on realistinen arvio. "-Ai niin vähän? Ajattelin, että niitä olisi useampia kymmeniä." Kyllä minulla mielestäni loppujen lopuksi pyörii aika maltillinen määrä mekkoja päälläni, mutta ehkä se ei-mekkoihmisille näyttäytyy siten, että "mekkoja on loputon määrä". Minulla on 2-3 luottomekkoa, joista tykkään kaikkein eniten. Ne päällä olo on itsevarma ja ne valitsen silloin, jos pitää olla virallisemmin edustamassa itseään tai organisaatiota.

Tämä mekko maksoi 8,50 euroa, eikä ole väritykseltään niin kirkas kuin tavallisesti tahtoisin pitää. Muoto on kuitenkin kiva ja ekstraa on se, että tässä on jopa taskut! Sininen väri yhdistyy minulla sellaiseen asialliseen toimistopukeutumiseen. Helmassakin on sopivasti pituutta.

Sellaisia löytöjä tällä kertaa. Esmeralda kirjoitti jokin aika sitten blogissaan kivan kirppispostauksen, jossa hän esiteli myös kirppareilta bongaamiaan juttuja, jotka eivät kuitenkaan päätyneet ostoskoriin. Minusta se oli hauska idea, sillä kirppareilla tulee usein vastaan jotain huikeaa tai päinvastoin ihan älytöntä.

Tadashi Kawamata: Pesä

Tadashi Kawamata: Pesä.

Helsingistä kilahti huhtikuun loppupuolella "Taidetta?" -viesti puhelimeen ja mukana oli valokuva Lasipalatsin katolla olevasta huonekaluröykkiöstä. Vastasin: "Mitä ilmeisimmin!!" tietämättä vielä silloin mistä oli kysymys. Ylen artikkeli paljasti toukokuun alussa teoksen olevan osa japanilaisen Tadashi Kawamatan (s. 1953) teosta Pesä.

Tadashi Kawamata: Pesä. Näkymä Amos Rexin sisältä.

Pesä on Amos Rexin ulkoilmanäyttely. Museon sivuilla kerrotaan teoksesta näin:

"Pesä on kierrätysmateriaaleista rakennettu paikkasidonnainen installaatio Lasipalatsin katolla ja piipussa.

New Yorkin 1980-luvun katutaidekentästä ja kodittomien väliaikaisista asumuksista inspiroitunut Kawamata on toteuttanut eri puolille maailmaa paikkasidonnaisia, usein paikallisten yhteisöjen kanssa syntyneitä projekteja, joissa hän lisää improvisoituja kerroksia ja rakenteita sekä kaupunkitilaan että luontoon. Amos Rexin julkisivuun taiteilija on rakentanut pesän, asumuksista alkeellisimman, jonka materiaalina on käytetty Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen paikallisista kodeista keräämiä hylättyjä puuesineitä ja huonekaluja. Paikallisesti kerätyn kierrätysmateriaalin ja -esineiden käyttö teoksessa muodostaa osan Kawamatan tutkimustyötä paikan ja sen asukkaiden historiasta.

Loiseläimen tavoin ikoniseen Lasipalatsiin kiinnittyvä Pesä imee energiansa rakennuksen puhtaasta, valkoiseksi kalkitusta ulkopinnasta. Tällä 1930-luvun rakennuksella ei aina ole ollut suojeltua asemaa. On pitkälti rakennuksen purkamista sinnikkäästi vastustaneiden helsinkiläisten ansiota, että Lasipalatsi seisoo edelleen paikallaan. Arkkitehtonista tilaa hienovaraisesti ja ristiriitaisesti häiritsevät eleet sekä leikittely materiaaleilla ja mittakaavalla haastavat katsojia kyseenalaistamaan ympäristöään. Kaupunkitilan rakentamisen ja purkamisen yhteiskunnalliset ja taloudelliset ulottuvuudet tulevat näkyviksi ja saavat pohtimaan, mitä pidetään arvokkaana ja miksi.

Kierrätetyt materiaalit on kerätty yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa. Materiaalit palaavat kiertoon näyttelyn päätyttyä."

Tadashi Kawamata: Pesä.

Tadashi Kawamata: Pesä.

Yleisö ei pääse Lasipalatsin katolle katsomaan teosta, mutta Ylen artikkelissa Amos Rexin vastaava kuraattori Itha O´Neill vinkkaa tutustumaan siihen katutasosta:

"Aloittaisin Rautatieaseman suunnalta kävellen tännepäin. Silloin näkee osan, joka vyöryy yli Lasipalatsin katon. Sen jälkeen voi tulla aukiolle katsomaan pesää, joka rakentuu piipun ympärille. Lisäksi siellä on tuolivyöry, joka valuu yli Lasipalatsin katon aukiolle päin, eli on monia näkökulmia, joita kannattaa tutkia."

Pesä on nähtävissä 4.9.2022 saakka.

Näyttelyn jälkeen huonekalut päätyvät jätteenpolttolaitokselle tuottamaan energiaa.

Kawamatan muita paikkasidonnaisia teoksia voi käydä katsomassa eri vuosilta täällä.

Kuvan kevät

Taideyliopiston Kuvataideakatemian maisterinäyttely Kuvan kevät esittelee 40:n valmistuvan taiteilijan teoksia. Näyttelyn teema on vapaa ja mukana on taiteilijoita neljältä opetusalueelta: kuvanveisto, maalaustaide, taidegrafiikka ja tila-aikataiteet.

Taidekoulujen, -yliopistojen ja -ammattikorkeakoulujen näyttelyt ovat mielenkiintoisia, sillä siellä pääsee mielestäni "puhtaimman" taiteen äärelle. Opiskelijat saavat ilmaista itseään rohkeasti ja vapaasti millä keinolla tahansa. Ammattiin jo valmistuneet taiteilijat ovat voimakkaammin ja aktiivisemmin yhteiskunnan paineiden alaisena: hakiessaan näyttelytiloja, näyttelyaikoja, apurahoja, myyntituloja. Tehdessään taiteen ohella töitä saadakseen näkyvyyttä ja tunnustusta taiteesta, mikä mahdollistaa tulot. Enkä tarkoita etteivätkö jo opiskelijat kamppailisi ihan samojen haasteiden kanssa, mutta koulutus antaa sosiaalista turvaa kehittää omaa osaamistaan, hioa ammattitaitoa hedelmällisessä ympäristössä.

Kuvan kevät näyttely levittäytyi Kuvataideakatemian Kuva/Tila -gallerian lisäksi muihin akatemian tiloihin. Nämä seuraavat teokset puhuttelivat itseäni eniten.

Kaisa Huotari: Reminiscense, 2022, öljy ja akryylikollaasi pellavalle; Enclosed, 2022, öljy puuvillalle, puu, metalli; Tablecloth, 2022, öljy ja akryyli puuvillalle.

Kaisa Huotarin (s. 1994, Jyväskylä) kekseliäästi rikotut maalauskankaat kiinnittivät huomion. Pellavakankaat näyttivät kuin valuvan kiilapuiden ulkopuolelle. Suurikokoisessa Enclosed teoksessa suikaloitu maalauskangas oli puolestaan punottu sermimäisten kiilapuiden keskelle. Teos härnää katsetta, sillä siitä erottuu maalauksen yksityiskohtia, mutta samalla katse katoaa tyhjiin kohtiin. Katsoo teoksen läpi. 

Kaisa Huotari: Enclosed, yksityiskohta, 2022, öljy puuvillalle, puu, metalli.

Huotari kertoo tekemisestään: 

"Maalaamisessa minua kiehtovat erityisesti sen fyysiset ja tilalliset ominaisuudet. Miten monella eri tapaa maalia, kangasta ja pohjan rakenteita voi muokata, miten niiden avulla voidaan rajata tiloja ja tuoda huomioita kohtiin, jotka muuten jäisivät herkästi näkymättömiksi. (---) Olen jo pitkään rikkonut työskentelyssäni perinteistä kuvapintaa. Tämä johtuu havaitsemista ja elämääni yleisesti hallitsevasta ominaisuudesta; muistan asioita ajoittain huonosti. Kuvat mielessäni sekoittuvat toisiin, limittyvät, enkä välttämättä tunnista enää alkuperäistä. Muisto hajoaa ja tulee näkyväksi uudelleen, erilaisena."

Kaisa Huotari: Tablecloth, 2022, öljy ja akryyli puuvillalle.

Jaakko Hukkanen: Un arrivo II, 2022, öljy ja mehiläisvaha kankaalle. Johanna Heikkilä: Amateur translator, 2022, risografia.

Johanna Heikkilä (s. 1986, Espoo) on pinonnut tilan lattialle sanomalehtipaperin kokoisen nipun kirjoitettua tekstiä. Teksti kuljettaa mukanaan Italiaan, Firenzeen. Jaakko Hukkasen (s. 1991, Helsinki) arkkitehtuurimaisemat Italiasta jatkavat hyvin Heikkilän luomaa tarinaa.

Johanna Heikkilä on kääntänyt vieraskielisen kirjan tekstin suomeksi: 

"Pitelen kirjaa, jonka sain lahjaksi eräältä ystävältäni jo vuosia sitten. Luen kirjaa itsekseni ääneen. Toistan ensimmäisen sivun sanoja niin monta kertaa, että opin lauseet ulkoa. Kirja on kirjoitettu kielellä, jota en osaa kovin hyvin. Nämä sanat eivät ole minun. Tämä etäisyys ja toistuminen muistuttavat minua läheisyyden mahdollisuudesta. Aloitan näiden sanojen kääntämisen omikseni."

Johanna Heikkilä: Amateur translator, yksityiskohta, 2022, risografia.

Heikkilän teos saa pohtimaan kääntäjän ammattia, sitä kuinka alkuperäiset sanat ovat jonkun muun, kunnes ne muuttuvat yhdellä tavalla kääntäjän sanoiksi. Hän vaikuttaa siihen, millä sanamuodoilla teksti ilmaistaan siten, että se kunnioittaa alkuperäisen lauseen sisältöä ja merkitystä mahdollisimman hyvin. 

Lukijana tulkisten vain Heikkilän kääntämää tekstiä. Minulla ei ole vertailukohtaa siihen, kuinka hyvin hän on alkuperäistä tekstiä tulkinnut. Teksti kertoo muun muassa kirjoittajan arkisista havainnoista italian kieltä ja Firenzessä kokemiaan näkymiä kohtaan. Teksti saa huomaamaan, että tulkitsen omaa arkea välillä samalla tavoin; kun malttaa pysähtyä. Pienistä tilanteista jää pysyvämpi muistijälki, eikä arki ole pelkkää suorittamista.

Johanna Heikkilä: Amateur translator, yksityiskohta, 2022, risografia.

Heikkilä kirjoittaa teoksessa: 

"(---) Olen saapunut yhdeksi viikoksi, nähdäkseni palatsit, ihaillakseni aukioita ja kirkkoja. Mutta aluksi suhteeni Italiaan on yhtä lailla auditiivinen kuin visuaalinen. Kaupunki humisee, vaikka siellä on vain muutamia autoja. Havaitsen yhden äänen, josta pidän ja jonka kuulen mihin tahansa menenkin; keskustelujen, lauseiden ja sanojen äänen. Aivan kuin koko kaupunki olisi teatteri, joka majoittaa hieman levotonta yleisöä, joka lörpöttelee ennen spektaakkelin alkua. (---)"

Tekisi mieli tehdä samanlaisia aistihavaintoja Kuopion torilta.

Xiao Zhiyu: Installing Allusions - Untitled (Curtain), yksityiskohta, 2022, kaksitoista käsin taivutettua alumiinilevyä.

Xiao Zhiyu: Installing Allusions - Untitled (Curtain), yksityiskohta, 2022, kaksitoista käsin taivutettua alumiinilevyä.

Valtavan kokoinen metalliverho kiiltelee tilan perällä. Xiao Zhiyu (s. 1995, Kiina) on taivutellut 12 alumiinilevyä käsin. Levyn toisella puolella leikitellään aidon ja kopion idealla, kun kirjahyllyn kirjoista osa paljastuu kopioiksi. Hyllyssä olevia kirjoja sai selailla, kun laittoi lopuksi esineet takaisin.

Xiao Zhiyu: Installing Allusions - Untitled (Bookshelf), 2022, öljymaalaus, rauta, kirjat.

Xiao Zhiyu: Installing Allusions - Untitled (Bookshelf), yksityiskohta, 2022, öljymaalaus, rauta, kirjat.

Zhiyu kertoo installaatiostaan:

"(---) Verhon muovautuvassa rakenteessa laskokset muodostavat jatkuvaa liikettä, ja ne voidaan myös poistaa liikkeen avulla. Arkistot ovat samanlaisia: hetkiä, jotka määrittyvät niiden sisältämien asioiden liikkeestä ja niiden välisistä suhteista. Kun arkistoon tuodaan uusia asioita, sen kategoriat jäsentyvät uudelleen ja niiden välille muodostuu uusia yhteyksiä. Tämä kokoelma näyttäytyy avoimena arkistona, jonne tallennetaan jatkuvasti uusia asioita samalla kun vanhoja poistetaan. (---)"

Installing Allusions -teoksessa alluusio-sana tarkoittaa viittausta (tai vihjausta) johonkin asiayhteyden ulkopuoliseen asiaan. Teosta (kuvallista, tekstuaalista) luetaan ikään kuin rivien välistä.

Installaatiossa pääsee kurkistamaan ja tulkitsemaan yhdenlaista, "henkilökohtaista", arkistoa. Kirjahyllyssä on mm. Larry Townsendin saksankielinen käännös teokselle "Sexual Adventures of Sherlock Holmes" (1971), historiateos "Painting 2.0 - Expression In the Information Age" (2015), joka esittelee taiteen sopeutumista ja muotoutumista osaksi informaatioteknologiaa 1960-luvulta alkaen. Charles Frazierin "Cold Mountain" (1997) sai ilmestyttyään Pulitzer-palkinnon. Teos kertoo Yhdysvaltojen sisällissodassa haavoittuneesta Inman -nimisestä sotilaasta, joka päättää lähteä paluumatkalle kotiin rakkaansa luo. Inmanin matka on eräänlainen muunnelma Odysseuksen kotiinpaluusta.

Xiao Zhiyu: Installing Allusions - Untitled (Table-case), yksityiskohta, 2022, öljymaalaus.

Arkisia asioita (mm. kasvomaski, lounaskuitti, maihinnousukortti) on "arkistoitu" maalauskankaalle, jota ei olekaan sijoitettu taulumaisesti seinälle, vaan pöytätasoksi.

Xiao Zhiyu: Installing Allusions - Untitled (Table-case), yksityiskohta, 2022, öljymaalaus.

Mikä on näkyvää, konkreettisesti kosketeltavaa ja aitoa, mikä vain näyttää siltä? Arkiset tapahtumat muuttuvat Zhiyun teoksessa muistoiksi, jotka ovat näkyviä, mutta eivät enää konkreettisia. Maalattu muisto bussissa istuneesta kanssamatkustajasta, josta näkyy vain korvan taakse sipaistut vaaleat hiukset ja hupputakki. Yksittäisiä kankaalle maalattuja kirjan sivuja, jotka tarinallistavat mielikuvia samalla tavoin kuin Johanna Heikkilän aiempi teos. Tekstit avaavat ikkunoita jonkun elämästä irrotettuihin hetkiin:

"(---) As I finally stepped out from the plane,  a sudden hit sunlight blinded me for a second. So I had to raise a hand forming some shadow above a squeezed eyes. Under a midday sun, the colour of my palm appeared almost tangerine, and under,  a view became slowly more recognisable in the passing of a few seconds. (---)"

Xiao Zhiyu: Installing Allusions - Untitled, 2022, öljymaalaus.

Yhden "kirjan sivusta" löytyy myös huomiomerkintöjä:

"(---) painting is that a painter works alone. This (---) from the world, but that the condition one (---) is imagined to be solitary. 

(---) the studio are not only what is observed (---) (-gether), but the artist's visual and, often (---) perience of it (how it is experienced). What (---) makes of the world so experienced is central (---) tal site, What I am invoking s not a person (---) every individual establishes a relationship w(---) tions of art is man, In the laboratory, by cel(---) ference of the human observer in an account (---) registered until modern times, and then with (---) to argue that the practice of painting was ahd(---) regard to the observer . The truth or this migh(---) enduring life."

Tältähän meidän jokaisen "arkisto" näyttää. Kotimme on täynnä yksityiskohtia, jonne tullessaan ulkopuolinen alkaisi luoda merkityksiä näkemästään ja tehdä tulkintoja siitä, millaisia ihmisiä olemme. Ajattelematta, että ne ovat vain viittauksia - alluusioita - siihen, mitä on todella tapahtunut. Millaisia elämämme ja kokemuksemme oikeasti ovat.

Laura Pakarinen: Tappa, treva, hitta / Piirto, 2022, animaatio, installaatio, 1:15 min loop.

Näyttelyn koskettavin kohtaaminen oli Laura Pakarisen (s. 1983, Helsinki) teoskokonaisuuden keskellä. Pakarisen työt jatkavat Zhiyun teosten ajatuksia muistoista, menneestä, tapahtuneesta ja tärkeiden (arkisten) hetkien tallentamisesta. 

Pienessä "polaroid-kuvassa" kulkee viivapiirroksena hevonen. Vieressä on aito polaroid, huonosti onnistunut kuva, josta tavoittaa ruohoa kumartumaan syövän hevosen juuri ja juuri. Pakarinen kertoo:

"Äidilläni oli lapsuudessa hevonen, jonka nimi oli Piirto. Hän muistaa tämän, vaikkei aina tunnista edes minua. Piirsin Piirron 82 kertaa. Piirsin, ja muisto muuttui kuvaksi ja kuva liikkeeksi."

Laura Pakarinen: Tappa, treva, hitta, 2022, monimediainen installaatio.

Pimeän tilan keskellä on diaprojektori, joka heijastaa seinälle tasaiseen tahtiin vanhoja valokuvia. Välillä seinä on pimeä, eikä projektorista heijastu kuvia. On vain tyhjää. Seinällä on vain Piirto-hevosen suurennettu polaroid.

Laura Pakarinen: Kaleidoskooppi, yksityiskohta, 2022, valoinstallaatio

Laura Pakarinen: Kaleidoskooppi, yksityiskohta, 2022, valoinstallaatio.

Kuvien heijastuessa projektorista seinälle, projektorin edessä pyörivä prisma levittää heijastuvat kuvat ympäri tilaa. Yksi kuva heijastuu suoraan seinälle, mutta sama kuva pyörii prisman ansiosta huoneen ympäri. Kuvat ikään kuin liukuvat seinällä, sumentuen ja kadoten.

Niin käy muistisairaalla muistoille. Pakarinen on tiivistänyt teokseensa koskettavalla tavalla läheisen ihmisen muistisairauden. Valokuviin on tallentunut mennyt, sellaiset asiat, joihin taiteilijan oma muisti ei elinvuosien vuoksi välttämättä kunnolla yllä, ja sellaiset asiat ja kokemukset, jotka muistisairaus on toiselta pyyhkinyt. Kaikki on kuitenkin tapahtunut ja kuvat todistavat sen olemassaolollaan.

Pakarinen kertoo:

"Fafa säilöi muistoja kamerallaan, silmäterällään. Hänen diakuvistaan tuli kaleidoskooppi, joka heijastaa minulle tutun, mutta tavoittamattoman maailman muodostaen taas kehän, jolle mennyt asettuu."

Laura Pakarinen: Kaleidoskooppi, yksityiskohta, 2022, valoinstallaatio.

"(---) Nuo animaatioiden yksinkertaiset liikkeet muistuttavat minua yrityksestä tavoittaa jokin muisto, joka alati pakenee meitä. Muistaessamme tuo muisto kuitenkin aina muuttuu. Kerromme sitä silti itsellemme ja muille, ettemme vain unohtaisi sitä ja siten itseämme.

Käteni liike piirtäessä, pohjustaessa, värejä sekoittaessa on myös muistia. Olenko toistanut jotain liikettä niin kauan, että toistain sitä puolen vuosisadan päästä, vaikka tarina Piirrosta onkin jo unohtunut?

Työskentelyni toistavat samoja teemoja kuin animaatiot, Polaroidit, 35mm:n filmit ja fafan diat: ajan kulumista, muistojen rakentumista sekä pysyvyyden ja katoavaisuuden keskeisintä suhdetta."

Vaikka näyttelyn teema on vapaa, monet taiteilijat ovat ilmaisseet, kuten maalaustaiteen lehtori Harri Monni kirjoittaa Kuvan kevät -julkaisussa: "erilaisia lähestymistapoja muuttuvaan maailmaan, eli kieltä ja kuvia, jotka resonoivat niitä, mitä Gilles Deleuze kutsuu voimiksi ympäröivään maailmaan ja sisällämme. (---) Taiteella on mahdollisuus toimia peilinä, joka näyttää meille maailman - peilinä, jolla on mahdollisuus muuttaa näkemämme. (---) Siellä missä taide jatkaa olemassaoloaan, taide tekee vastarintaa ja asettaa vaihtoehtoja meihin kohdistuvalle uhalle. Taideteoksen äärellä kokemamme aistien herkistymisen kautta Giorgio Agambenia mukaellen keskitämme huomiomme taideteokseen sen edessä, teokseen joka pysäyttää ajan hetkeksi, kun meitä kehotetaan viipymään taideteoksen luona samalla, kun meille tarjotaan taiteen antama lahja."

Kuvan kevät -julkaisussa on vaikuttava puheenvuoro valmistuville opiskelijoille myös dekaani Hanna Johanssonilta:

"Vuoden 2022 Kuvan Kevään taiteilijat, te olette aloittaneet maisteriopintonne, kun koronaepidemia sulki yhteiskunnan. Te olette päättämässä opintonne, kun Ukrainassa käydään sotaa. Teidän opintojenne aika on kulkenut viruksesta väkivaltaan.

(---) [Jacques] Derridan mukaan kuitenkin humanistiset tieteet (ja taiteet), siis sellaiset yliopistolliset aineet, jotka aikaansaavat singulaarisia [yksilöllisiä, ainutkertaisia] teoksia (oeuvres), joissa saadaan jotakin tapahtumaan, ovat kaikkien ei-oikeutettujen voimien kriittistä vastavoimaa. Näillä aloilla on oikeus ja velvollisuus esittää kriittisiä näkemyksiä itsestään, ihmisenä olemisesta, historiasta, vallan keskittymisestä jne. Yliopiston tulisi olla siis paikka, jossa mikään käsite tai asia ei ole suojassa kysymyksiltä - ei edes demokratian, vieraanvaraisuuden tai anteeksiannon käsite. 'Tässä on se, mitä kutsun yliopistoksi ilman ehtoja; periaatteellinen oikeus sanoa kaikki, vaikkapa sitten fiktion tai kokeellisen ajattelun nimikkeellä, oikeus sanoa se julkisesti, julkaista se.' Toisin sanoen juuri yliopistossa - tai meidän tapauksessamme Kuvataideakatemiassa - on tehtävä niitä tekoja, teoksia, jotka saavat aikaan tapahtumia, jotka vievät meitä kohti tulevaisuuden demokratiaa, ehdotonta vieraanvaraisuutta ja anteeksiantamattoman anteeksiantoa."

Kuvataideakatemian Kuvan kevät -maisteriopiskelijoiden näyttely

on esillä 5.4.2022 saakka (Sornäisten rantatie 19).

Ulkoilua ja pihapuuhaa

Parin viikon takaisen Helsingin reissun jälkeen kevät on saapunut näkyvästi Savoonkin. Olin unohtanut kuinka paljon pidemmällä kevät siellä etelässä on, kun Kuopiosta junaan noustessa satoi ja ilma oli tuulen vuoksi todella kolea. Tilannetta ei yhtään parantanut se, että juna oli Oulusta tullessa reippahasti 80 minuuttia myöhässä. Helsingin majapaikkaan saapuessa kaikki ärsytys kuitenkin katosi, kun huomasin vaaleanpunaiset kirsikkapuut. Että voikin olla kaunista!

Keittiön puusohvalla pötkötellessä näkyy ikkunasta tällainen maisema.

Kotiin muutama päivä myöhemmin saapuessa kukat olivat heränneet kotipihassakin. Viime viikonloppuna tuli haravoitua viimeiset lehdet ja kerättyä leikatut omenapuun oksat (jotka jätettiin jänisten ja rusakoiden kuorittaviksi). Perunapenkki on käännetty. Amppelimansikat pitäisi vielä siirtää talvehtimispenkistä takaisin amppeleihin. Perennapenkki on kaivettu esiin viimevuotisten lehtien alta. Samalla tuli metsästettyä etanoita. En pidä lehtokotiloista ja niistä valitettavasti tuskin koskaan pääsee kokonaan eroon. Pihahommissa on kuitenkin muodostunut rutiiniksi, että "etananmetsästyspurkki" on aina lähettyvillä.

Puutarhakalusteet ovat tähän saakka olleet yläpihalla, mutta en tiedä miksi en ole aiemmin keksinyt hyödyntää tätä alapihan perennapenkin laatoitusta. Paljon viihtyisämpi kohta. Tästä syystä innostuin rapsuttelemaan laatoituksen puhtaaksi sammaleesta. Ei ollut niin nopea (ja kevyt) projekti mitä kuvittelin ja mitä kuva antaa ymmärtää. Selkä kyyryssä hankaaminen tuntui seuraavana päivänä kropassa (ei, en omista painepesuria).

Nyt kun katson tätä jälkeen-laattakuvaa, niin muistelen nähneeni joskus jonkin piharemppaohjelman, missä kivilaattojen pintaan laitettiin jotain ainetta, mikä muutti vanhat laatat "kirkkaammiksi". Sellaista voisin joskus kokeilla. Tietääkö joku piharemppaaja mistä tuotteesta on kysymys? Mutta haluan jättää kuitenkin nuo nurmireunat laattojen ympärille, ettei tule liian uudennäköistä pihaa.

Lauantain useamman tunnin pihapuuhastelun jälkeen olin päättänyt, että sunnuntaina en tee mitään. Vietän pötköttelypäivän. Katselin koko aamupäivän aurinkoista ulkoilmaa, enkä sitten malttanutkaan pysyä kotona. Vähän huomaamatta matkaa kertyi yli 13 kilometriä.

Tämä on sitä aikaa, kun tekisi mieli olla kaikkialla yhtäaikaa: koti- ja pihapuuhissa, ja samalla tutkia jatkuvasti mitä uutta luonnossa herää. Ja toisaalta nähdä ystäviä, kuluttaa museoita ja musiikkitapahtumia. Joko teillä alkaa kesäkalenteri täyttyä?