Hyvää ystävänpäivää!

 

Hyvää ystävänpäivää, ja samalla kertaa laskiaissunnuntaitakin. Kuvassa on ihan oikea puu, josta nappasin kuvan Tampereella muutamia vuosia sitten.

"Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä
- eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea"

"Valitse ystäväsi hitaasi, luovu heistä vielä hitaammin."

"Tuntea joku,
jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys välimatkoista tai lausumattomista ajatuksista huolimatta
- se voi tehdä tästä maailmasta puutarhan."

Aurinkoa ja energiaa

 
Tänään oli taas niin kaunis ja aurinkoinen päivä, että laitan sen kunniaksi tänne aurinkoisia otoksia. Kyllä se valoisuus vaan piristää kummasti ja saa odottamaan kevättä ja kesää.

Sekaisin sisustamisesta

Glorian koti, Deco, Divaani, Sisustusmatkalla Minnan kanssa, T.i.l.a, Inno, Pientä pintaremonttia. Siinä lehtiä ja ohjelmia, joita olen lähiaikoina seurannut erittäin aktiivisesti. Sanottakoon että minua on purrut sisustuskärpänen ja koko ajan tekisi mieli tuunailla jotain. Nyt on menossa projektit ”keittiöön taulut”, ”sänkyyn sängynpääty”, ”laatikko lehdille ja pahviroskille” sekä ”maalia kenkätelineen ja naulakon pintaan”. Papereilla on jo hyviä suunnitelmia ja yleensä illalla, ennen nukkumaanmenoa tulee ne parhaimmat ideat. Liekkö valoisammat päivät syynä tähän ahkeruuteen?


AmandaB on liike johon olen rakastunut, mutta vaikka pidän siellä jo pelkästä tunnelmasta ja musiikista, se on hieman vaarallinen paikka ollessani näin sisustusinnostuksen vallassa. Huomasin että heidän nettisuvuilleen on ilmestynyt myös verkkokauppa… :S Kirpparilta löysin 500-sivuisen ”The complete home decorator” –kirjan 7 eurolla. Lisää ideoita siis tiedossa. Lisäksi olen hurahtanut sisustusblogeihin, joita lueskelen innolla ja ideoita lainaten ja soveltaen. Olenko löytänyt uuden harrastuksen?

Mistä tulen, minne menen?

Olen viimeiset pari kuukautta tutkinut netin kautta sukujuuriani ja paljon olen löytänytkin. Tänään sain kuitenkin sovittua tärkeän tapaamisen edesmenneen mummoni nuorimman veljen luo. Pyöräilin aamupäivällä pienessä lumipyryssä hieman jännittyneenä Jussi-enon luo. En ole muuten ollut hänen ja hänen vaimonsa kanssa tekemisissä, muuten kuin perinteisissä sukujuhlissa ja viimeksi mummoni hautajaisissa. Tiesin kuitenkin että tämän virkeän ja huumorintajuisen, tänä vuonna 73 vuotta täyttävän herran kanssa on helppo puhua ja tapaaminen kahvituokioineen meni loistavasti. Ja mikä parasta, hänen muistinsa leikkaa kuin terävä veitsi. Lisäksi hän on itsekin tehnyt aikoinaan sukututkimusta juuri mummoni puolelta, joten Jussin tekemät ja teettämät tutkimukset auttoivat minut alkuun.


Sain täydennettyä tätä toiseksi nuorinta sukupolvea, eli isäni serkkuja ja heidän syntymäaikojaan melko hyvin. Tarkemmat päivämäärät tulee vielä kysyä toiselta taholta. Lisäksi Jussilla oli tallessa heidän sisarkatraan vihkimisvuodet ja päivämäärät. Vanhemmat sukupolvet minulla olikin jo hyvin hallussa aina sinne niin sanottuun esi-isään 1800-luvun alkuun saakka. Valokuvista Jussi tunnisti miltei kaikki henkilöt; mitä nyt ei osannut mummon nuoruusvuosien ystävättäristä kovin paljon kertoa. Mikä on ihan ymmärrettävää, heillä kun oli ikäeroa 14 vuotta. Huomasin myös että mummoni muisti ei leikannut aikoinaan aivan yhtä hyvin, sillä joidenkin henkilöiden henkilöllisyys paljastui aivan toiseksi, kuin mitä mummoni oli minulle joskus kertonut. Naureskelin kommentille ”No ei takuulla ole tämä se henkilö, siitä henkilöstä ei ole koskaan kuvaa ollutkaan!” Lisäksi oli hauska katsoa kun Jussi vaimoineen koetti palauttaa mieleen eri henkilöiden tyttönimiä. Jotkut tulivat helpommin kuin toiset, ja osalle jouduttiin laittamaan varmuuden vuoksi perään kysymysmerkki.


Pari – kolme tuntia vierähti kuin siivillä; ehdimme vaihtaa myös omat kuulumisemme. Lopuksi Jussi ehdotti, että menisimme joskus yhdessä käymään mummoni ystävättären luona, sillä häneltä kuulemma löytyy paljon tietoa juuri noista mummon nuoruusvuosista. Yllättävää kyllä mummoni vanhin sisar, joka on 95-vuotias muistaa kuulemma parhaiten sukunsa asiat, mutta hänkin alkaa olla ikänsä puolesta huonossa kunnossa. Mummoni muisti kyllä erilaisia elämänsä tapahtumia hyvinkin tarkkaan, joita kuunneltiin viimeisinä vuosina joka kerta kun mummolassa vierailtiin. Nimimuisti ja vuosiluvut olivat hieman hankalampia. Mummon kuoleman jälkeen olen tallentanut kaikki hänen ja ukin kertomat tarinat ja heille tyypilliset asiat vihkoon, ne mitä muistan. Näin niistä on hyötyä minulle ja tulevillekin sukupolville myöhemmin. Niitä on hauska lukea jälkikäteen ja todeta, että minulla oli ja on edelleen maailman ihanimmat isovanhemmat! Heiltä olen perinyt tärkeimmät elämänohjeet ja asenteet.

Kaikki mitä tulevaisuudessa teen, koetan tehdä niin että mummoni olisi minusta ylpeä.

Jääjälkiä

Kävin tänään katsomassa Siilinjärven pääkirjastolla olevan näyttelyn Jääjälkiä (yllä oleva kuva ei ole näyttelystä). Kiinnostus oli suuri, sillä valokuvien takana oli entinen luokkakaverini Portaanpään Taideateljee ajoilta. Lumipyryssä astelin sisään ja yleistunnelma tilassa oli hallittu ja rauhallinen. Näyttelyssä oli esillä mustavalkoisia itse vedostettuja valokuvia sekä huovutustekniikalla valmistettuja tekstiilejä.

Ensinäkemän täyttivät mustan, valkoisen, harmaan ja sinisen eri sävyt. Ripustus oli onnistunut, ei liian täyteen ahdettu. Tarkemmin kierrellessä valokuvista paljastui pieniä, kauniita hetkiä Suomen luonnosta. Teoksessa Viimeinen valo veden alta nousevissa oksissa jääpisarat olivat kuin koristehelmiä. Seuraava teos oli valkoisesta huovutetusta villasta valmistettu Särkynyt. Teokseen oli luotu jään lohkeaminen ja irrallisten lohkareiden välissä sinisen sävyjä heijastava organzakangas väreili kuin oikea vedenpinta.

Tekstiiliteos Kuura oli herkkä. Pidin tavasta, jolla huopa oli leikattu epäsymmetrisesti ja yläreunassa oleva kimaltelevista langoista sommiteltu kokonaisuus toi mieleen puun oksat, jotka kimaltelevat ja kiiltelevät kirpeässä pakkassäässä. Keskellä huonetta oli puku, joka oli nimetty Jäämorsiameksi. Puku oli todella kuin suoraan Lumikuningattaren yltä. Valkoinen, helmillä ja kankaanmaalauksella koristettu, johon huopa toi pehmeyttä.

Kaikki valokuvat oli mielestäni hyvin rajattu, intiimisti ja mielenkiitoisesti. Erilaiset terävyysalueet toivat myös oman mausteensa ja salaperäisyyden. Pidin siitä, että perusturvallista keskeissommitelmaa oli vältetty niin valokuvissa kuin tekstiileissäkin. Kaikissa teoksissa oli hieman abstraktinen ote, joten työt eivät olleet aivan yksiselitteisiä. Tekstiileissä oli hyvin luotu kolmiulotteisuutta erilaisilla pintastruktuureilla, kun valokuvissa oli toimivat valöörit.

Koko näyttelyn kohokohta oli itselleni valokuvavedos Aurinko jää, jossa jään pintaan heijastui vasempaan reunaan puun oksia ja oikeassa yläreunassa hehkui aurinko. Upea! Auringon heijastuessa jäähän jään pinnalla näkyi jääkukkasia. Tuijottelin kuvaa monta tovia. Harkitsin jo vakavissani kuvan varaamista itselleni, mutta teos ei ollut myytävänä... Ymmärrän kyllä miksi.

Hieno näyttely, joka osui oivaltavasti Suomen talvisäähän; kirpeään pakkaseen ja toisaalta tulevaan kevääseen. Suosittelen vierailua, jos liikutte Siilinjärven suunnalla tai kenties ajatte vaikka ohi :)