Kotona

  Ostin sitruspuristimen ja nyt olen innostunut tekemään tuoremehua aamuisin, iltaisin ja joskus siinä välissäkin. Ja nyt todella huomaa kaupan mehujen ja itse puristetun mehun eron. Tämä koukuttaa. Satsumat antavat oranssia mehua, kun appelsiineista saa keltaista. Halkaistu sitrushedelmä on muuten kaunein hedelmä minkä tiedän.

Toinen asia minkä tahdoin näyttää on joulukaktukseni. Jotkut saattavat muistaa etten todellakaan ole viherpeukalo-ihmisiä, ja parhaiten minulla säilyvät viherkasvit, jotka eivät tarvitse säänöllistä hoitoa. Yleensä käy niin, että kerran kukittuaan kasvi kuolee, mutta nyt on käynyt ihme! Ehkä en olekaan aivan toivoton tapaus. Joulukaktus on ollut minulla muutaman vuoden ja ostin sen silloin, kun se oli nupuillaan ja kukki. Sen jälkeen sain kerran siihen kasvamaan nuppuja, mutta kukkimaan pääsi vain yksi (!) kukka. Mutta katsokaapas tätä. Joulukaktus on kukkiensa puolesta hieman myöhässä, mutta kukkia ja nuppuja on jokaisessa oksassa!

 

Krouvit ja hieman viihdettä

Kahden kirpparin kierros tuotti tulosta. Kolme Krouvi-tuoppia löytyi eurolla kappale ja pääsivät nyt aiemmin löytyneen (neljän euron) Krouvin kaveriksi. Parillinen määrä on aina parittomampaa mukavampi.

Elokuvahylly täyttyi kahdella elokuvalla, Johnny Deppin Päättömällä ratsumiehellä (2,50e) sekä Jackson Pollockin elämästä kertovalla elokuvalla (4e). Kuinka kaikki mestaritaiteilijat ovat olleet jollain tapaa syrjäytyneitä? Joskus taisimme koulussa pohtiakin tekeekö persoona taiteilijan tai voiko "normaali" olla taiteilija. Onko taiteilijoilla automaattisesti jokin uudenlainen ulottuvuus, josta luovuus kumpuaa?

Cd-kokoelma täyttyi piiiiitkään etsimälläni Michael Jacksonin HIStory kokoelma-albumilla. Kaupoissa tämä oli aikoinaan melko hintava ja ajattelin, että jos joskus törmään tähän kirpparilla kohtuulliseen hintaan ja hyväkuntoisena, nappaan sen mukaani. Ja nyt löysin sen 5 eurolla. :) Tämä on minusta Jacksonin kokoelmalevyistä paras, sillä tässä ovat juuri ne minun lempparibiisini, eikä yhtään ylimääräistä. Billie Jean, Black or white, Bad, Thriller, Beat it, They don't care about us, Earth song, You are not alone, Smile....  

Jyrki Poudan ikoneja

Keski-Suomen museossa on esillä 29.4. saakka jyväskyläläisen ikonimaalarin Jyrkin Poudan (s. 1957) ikoneja. Hän on maalannut useita satoja ikoneita muun muassa kirkkoihin, luostareihin, kokoelmiin ja yksityiskoteihin. Suurin osa hänen tuotannostaan on sijoitettu Keski-Suomessa sijaitseviin tsasouniin. Edellisen kerran Jyrki Poudan ikoneja oli esillä omana näyttelynään Keski-Suomen museossa vuonna 1996.

Näyttely kiinnosti, koska oma ikonikokemukseni perustuu lähinnä 1700- ja 1800-luvun ikoneihin ja kanditutkielmani hieman sivuaa aihetta. Aiheet toki ovat samanlaisia sekä uusissa että vanhoissa ikoneissa, mutta kuvaustapa on erilainen. Omaksi suosikikseni nousi Kurskin Jumalanäiti vuodelta 1990, joka sijaitsee Viitasaaren Kristuksen kirkastumisen tsasounassa. Ikonin turkoosivihreä värimaailma oli minulle uutta. Näyttelyssä esillä olevat ikonit on maalattu välillä 1978-2011. Yllätys ikonien omistajatahojen joukossa oli Vaajakosken luterilainen kirkko, joka omistaa vuonna 2011 maalatun näyttelyssä olevan Kristus Kaikkivaltias ikonin.

Tanssiharkoissa

  Tanssiryhmämme on kutistunut kahteen, ja nimi muuttunut, jäsenten hajaannuttua ympäri Suomea. Kävin katsomassa kaksikon tanssiharjoituksia. Silloin tällöin on ikävä liikettä, ryhmää ja esiintymisiä.

 

Ihmeparaneminen, piirustuksia ja piirustuskollaaseja

Ensimmäinen visiittini Galleria 12:n uusiin ja valoisiin tiloihin oli Arto Väisäsen näyttelyn muodossa. Väisänen tunnetaan luovasta ja moniulotteisesta viivankäytöstään ja galleriaan astuessa Väisäsen kädenjäljen kyllä tunnisti.

Ensimmäisenä tulijan vastaanotti näyttelyn nimikkoteos Ihmeparaneminen. Jotain erilaista tässä oli kuin aiemmin näkemissäni töissä. Luin ikkunatasolla olevan lehtiartikkelin Väisäsestä ja huomasin, kuinka erilaiset paperit olivat astuneet voimakkaammin mukaan Väisäsen tekemiseen. Se näkyi, ja tuntui virkistävältä. Hiili reagoi aina eri tavalla paperin paksuuteen tai ohuuteen, karkeuteen tai sileyteen. Ihmeparaneminen oli kiinnitetty kankaalle, jotta ohuet paperit ja jopa kangasmainen harso pysyivät yhdessä. Teos oli kiinnitetty ilmavasti kuin leijumaan, mikä antoi kokonaisuudelle lisäsäväyksen.

Arto Väisänen: Ihmeparaneminen, 2012, 190 x 240cm, hiili nepalinpaperille, kiinnitetty puuvillakankaalle.

Yksityiskohta teoksesta Ihmeparaneminen.

Yksityiskohta teoksesta Ihmeparaneminen.

Ensikohtaamisen jälkeen aloin kiinnittää huomiota ripustukseen. Seinillä, teosten vieressä ei ollut tietoja numeroista, nimistä, materiaaleista tai vuosista. Hetken päätäni pyöriteltyäni palasin tuolle samalle ikkunatasolle, josta olin lukenut lehtiartikkelin ja nappasin mukaani paperiversion teoksista, jossa kontekstitiedot löytyvät kuvien kera. Tämä oli itselleni aivan uusi ja virkistävä kokemus. Seinät oli jätetty vain ja ainoastaan teosten tulkintaa varten. Kokonaisuutta eivät olleet häiritsemässä pikkuruiset laput. Tätä samaa linjaa Väisänen jatkoi töidensä kehystyksellä. Pienemmät työt, jotka oli kehystetty, oli kehystetty puhtaanvalkoisilla raameilla, jotka ikään kuin katosivat taustan galleriaseinään. Näin juuri teokset, niiden viivat ja häivähdykset väriä, pääsivät oikeuksiinsa.

Arto Väisänen: Veivareita ja korentoja, 2011, 160 x 265 cm, sekatekniikka.

Yksityiskohta teoksesta Veivareita ja korentoja.

Yksityiskohta teoksesta Veivareita ja korentoja.

Veivareita ja korentoja teoksessa ihastuin yksityiskohtiin, joita teoksesta löysin. Usein Väisäsen teokset ovat surrealistisia ja abstrakteja, joissa on vain pilkahdus esittävyyttä, juuri sen verran että mielikuvitus alkaa lentää ja tunnelmat herätä. Toisaalta tuntuu luonnottomalta ahtaa hänen teoksiaan ismeihin. Hiiliviivojen kerroksellisuus, paksuus ja ohuus, ovat kiehtoneet itseäni eniten. Vaikka teoksessa ei sinänsä olisi lainkaan esittäviä piirteitä, kädenjälki kertoo paljon. Hauska yksityiskohta teoksessa oli myös taustan ruudukko, joka oli ilmeisesti saatu aikaan piirtämällä jonkin verkon päällä.

Yksityiskohta teoksesta Veivareita ja korentoja.

Yksityiskohta teoksesta Veivareita ja korentoja.

Arto Väisänen: Passo a passo, 2011, 67 x 48 cm.

Uusi ja yllättävä kohtaaminen oli Passo a passo (Askel askeleelta) teoksen kohdalla. Kevyt, erittäin kevyt häivähdys keltaista oli päässyt teoksen joukkoon! Siis väriä! Ensimmäinen näkemäni Väisäsen teos, joka on saanut hiilen joukkoon väriä. Positiivinen yllätys, ja huomaan värien hiipivän mukaan gallerian viimeisissä töissäkin. Tuolissa teoksessa jo itse paperi oli kellertävä, ja tussi ja hiili ovat saaneet seurakseen vihreää ja lämpöistä keltaista. Värit toivat aivan uudenlaista tunnelmaa.

Arto Väisänen: Tuolissa, 2012, 50 x 65, tussi ja hiili.

Arto Väisänen: Seinä (La Parete), 2012, 50 x 70 cm, tussi ja lyijykynä.

Tilan viimeinen teos Seinä (La parete) sai aikaan ristiriitaisia tunnelmia. Kaunis rakkausmielikuva muuttui ajaukseen prostituutiosta miehen käsien asennon ja seinän myötä. "Selkä seinää vasten" halusta vai pakosta? Toinen ahdistavan olotilan herättelijä oli Lähentely-yrityksiä laajenevassa maailmankaikkeudessa. En halunnut lähteä galleriasta näissä tunnelmissa, joten palasin ensimmäiseen tilaan ja Ihmeparanemisia ja Veivareita ja korentoja teosten keskelle.

Mietin vielä galleriasta poistuessani, että mikä se häiritsevä tunne on, jonka saan aina Väisäsen teoksista. Osasyynä voi olla ajatus siitä etten "ymmärrä" teoksia, etten saa niistä selvää tarinaa mieleeni, vaikka luulen sen olevan töiden tarkoitus. Monitulkinnallisuus. Pakottaa hetkeksi pysähtymään ja miettimään, se tuntuu olevan nykymaailmassa vaikeaa. Sitten keksin hyvän vertauskuvan: Tiedättekö tunteen kun näette joidenkin supisevan keskenään, ja luulette heidän supisevan sinusta tai jostain minkä sinäkin haluaisit tietää? Se ärsyttää, koska haluaisit tietää mitä he keskustelevat. Samanlainen uteliaisuuden tunne tulee Väisäsen teoksista, jotka kuiskivat ja antavat viitteitä jostain suuresta, mutta joudut vain kuvittelemaan mitä ne kertovat.

Lehtiartikkelissa Väisänen kertoi, ettei halua jämähtää samaan viivaan. Eikä hän jämähtänyt.