Juhannus

Monella taisi olla ajateltua erilaisempi juhannus säiden vuoksi. Mutta niinhän sitä sanotaan, että tunnelma on asenteesta kiinni. Ja jos jotain positiivista sanotaan, niin ainakaan Savossa ei satanut vettä juuri nimeksikään ja aurinkokin paistoi. Uimassa ei käyty eikä pidetty piknikkiä viltillä kuten edellisenä juhannuksena, mutta grillattiin takit päällä ja kaulaliinat kaulassa ennen kuin siirryttiin sisälle pelaamaan Jungle Speedia ja saunomaan. Käytiin moikkaamassa myös lehmiä ja keräämässä kukkia. Erilainen, mutta mukava juhannus.

Lehmille piti vilkutella pitkä tovi.

"Ajettiinhan" me kummipojan kanssa "bobollakin".

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

 Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

 Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

 Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

- Tove Jansson -

Hetki hiljaisuutta

Hurmioitunut hiljenee juhannukseksi. Tämän ilmestyessä puksuttelen jo junalla kohti Savonmuata.

Toivotan kaikille hyvää keskikesän juhlaa (oli sää millainen tahansa)!

Pukstaavi

*Yhteistyössä Jyväskylän taidemuseo

Pääsin osallistumaan Jyväskylän taidemuseon avoimelle kesäretkelle, joka suuntautui Sastamalaan. Bussi starttasi torstaina 12.6. klo 8.30 ja ensimmäisenä kohteenamme oli Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi.

Upean näköinen rakennus on O. A. Bäckmanin vuonna 1920 kodiksi rakennuttama talo, joka on aikoinaan toiminut muun muassa apteekkina. Vastaanottokomiteana toimineet museolehtori Sanna Asikainen ja museoamanuenssi Minna Honkasalo perehdyttivät rakennuksen ja museon vaiheisiin. Vammalan kaupunki osti rakennuksen vuonna 2008 ja peruskorjautti sen nykyiseen asuunsa ja käyttötarkoitukseen, Suomalaisen kirjan museoksi. Ovet avattiin yleisölle vuonna 2011. Sastamala (ent. Vammala) on julistautunut luontevasti Suomen kirjapääkaupungiksi. Kaupungissa on vietetty Vanhan kirjallisuuden päiviä vuodesta 1985, kaupunki on Mauri Kunnaksen synnyinkoti, ja vaikka Kunnas ei enää paikkakunnalla asukaan, hänen taloonsa muutti Tatun ja Patun luojat Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Paikkakunnan ensimmäinen kirjakauppa 1800-luvun lopulla oli muuten kyseisen O. A. Bäckmanin perustama.

Museo poikkeaa monesta muusta siinä, että sitä ei perustettu kokoelman ympärille vaan tarpeeseen. 1980-luvun Vanhan kirjallisuuden päivillä oli mietitty että suomalaisella kirjalla pitäisi olla oma museonsa. Vuonna 1997 perustettiin Kirjan museon ystävät ry. edistämään museon toteutumista. Yhdistys toimii nykyisin Suomen kirjahistoriallisen seuran nimellä. Varsinainen museon hallinnoija on Suomen Kirjainstituutin säätiö. Koska museolla ei perustettaessa ollut kokoelmia, se kartuttaa niitä pikkuhiljaa. Tarkoituksena ei ole tallentaa kirjoja, koska mm. Kansallismuseo hoitaa sen puolen, vaan Pukstaavi keskittyy kirjakulttuurin ympärillä oleviin ilmiöihin. Nykyisistä kokoelmista mainittiin exlibrikset sekä Pekka Vuoren kuvituskuvat.

Pekka Vuoren kirjailijoilla kuvittamat säilytyslokerot.

Museon perusnäyttelytilat sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa. Historian lehtiä havistellaan, kun eteen avautuu näkymä varhaisesta kirjapainomenetelmästä. Tuntuu uskomattomalta kuinka kokonainen kirja on pitänyt latoa kirjain kirjaimelta ja peilikuvana, ennen kuin sivu on saatu painettua paperille. Joka sekin tehtiin käsin!

Mestari tarkkailee kisälliä.

Pukstaavissa kirjoihin koskeminen on sallittua, sillä yllä olevassa kirjapainohuoneessa saa tunnustella erilaisia ja eri menetelmin toteutettuja kirjojen kansia ja sivuja. Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kertovassa osuudessa pidin itse eniten toteutustavasta, jossa kirjan avaamalla sai kuunnella paikallisten nuorten ajatuksia ja arvioita kirjoista.

Kirjan avaamalla sai kuulla nuorten arvioita kirjoista.

Museon aarre on ehdottomasti Psalterium Dauid Prophete vuodelta 1485/1486. Kirjoja on painettu parisenkymmentä kappaletta, mutta tämä on parhaiten säilynyt. Opin matkalla uuden terminkin: inkunaabeli eli kehtopainate. Inkunaabeliksi kutsutaan ennen vuotta 1501 painettuja kirjoja. Psalterium sisältää Raamatun psalmit ja papeille tarkoitettuja ohjeita rukoushetkien toimittamiseksi. Kyseinen kirja on ollut käytössä Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa ennen uskonpuhdistusta ja se on Sastamalan seurakunnan omaisuutta. Uutta tietoa oli myös se että Suomessa kirjarovio on roihunnut vuonna 1829, kun Jaakko Juteinin kirjaa Anteckningar af Tankar uti Varianta Ämnen pidettiin vääräoppisena.

Psalterium Dauid Prophete.

Siirryttäessä kohti nykyaikaa, kohtaa 1960-70-luvun kirjastotiskin takana neiti Virtasen, joka pitää huolen siitä että kirjastossa säilyy ansaittu hiljaisuus. Kirjahyllyissä olevat kirjat ovat vapaasti katseltavissa ja "LUE" merkinnöillä varustettuihin kirjoihin on piilotettu lisätietoa.

Kirjastovirkailija neiti Virtanen.

Pukstaavi on kodikkaasti rakennettu ja kodikkuudesta pääsee nauttimaan myös osuudessa, jossa esitellään kuinka kirjoja on eri aikoina säilytetty. Ensimmäiset kirjat olivat yhtä arvokkaita kuin hopeaesineet ja niitä säilytettiin turvassa arkuissa. Vuosikymmenten ja -satojen vieriessä kirjat alkoivat olla helpommin saatavissa ja kaikkien ulottuvilla. 1930-luvulla suurimmat kustantajat markkinoivat Suomessa "sivistysperheen kirjapakettia". Tähän kuului ajanmukainen avokirjahylly sekä kustantajan kauno- ja tietokirjallisuuden klassikot. Yhdellä kertaa sai ostettua kirjahyllyn sisältöineen, kuinka kätevää. ;) Toisaalta niin sanottuja korukirjoja hankittiin pöydillä pidettäviksi koriste-esineiksi.

1930-luvun "sivistysperheen kirjapaketti".

Pukstaavin ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee museokaupan ja lounaskahvilan lisäksi myös pieni vaihtuvien näyttelyiden tila. Tällä kertaa tilassa juhlistettiin Suomen taiteilijaseuran 150-vuotista taivalta näyttelyllä Emigranttitarha ja muita taiteilijakirjoja. Sisätilan kesänäyttely rakentuu Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin taiteilijakirjaan perustuvan Paperittomien puutarhan ympärille, jossa kasvit ovat ihmisten tapaan maahanmuuttajien asemassa. Paperittomien puutarha esittelee piirroskuvina kasveja, jotka taiteilijat ovat salakuljettaneet maahan eri paikoista. Taiteilijakirjassa kasvit pääsevät kertomaan matkoistaan.

Dzamil Kamangeri on tuonut näyttelytilaan helmikirjonnalla toteutettuja matkustusasiakirjoja. Mies on halunnut tekniikallaan rikkoa sukupuolirooleja sekä osoittaa, kuinka passien ja asiakirjojen kopioiminen ja väärentäminen on tietynlaista käsityötaitoa.

Dzamil Kamanger: Väärennetyt passit ovat aina myös käsityötä, osa 3: Matkustusasiakirja, 2009, helmikirjonta.

Maailmankartta paljastaa mistä kaikkialta kasveja on Suomeen salakuljetettu.

Kalle Hamm & Dzamil Kamanger: Paperittomien puutarha, 2013, kirja, piirustuksia ja ruukkukasveja.

Pylvään päässä istuva tuoksupelargonia on salakuljetettu Afrikasta.

Pukstaavi on ihastuttavan monipuolinen kirjamuseo. Tunnelma on lämmin ja kodikas. Koko on sopiva, jolloin näyttelyt jaksaa kiertää helposti alusta loppuun ajatuksen kanssa. Osallistavuus ja sisustusratkaisut karistavat ajatukset pölyisistä kirjoista. Lounaskin tuli testattua ja hyväksi havaittua. Sijainniltaan museo on mitä loistavimmalla paikalla, sillä aivan vieressä sijaitsee Herra Hakkaraisen talo ja heti tien toisella puolella Lähetyksen Löytötupa kirppis (josta pelastin kaksi retromekkoa yhteishintaan 8,50 euroa).

Pukstaavissa on vieraillut myös Sikses kiva paikka.

Kansallisbaletti Lounaispuistossa

Jos jotakin rakastan kuvata niin se on tanssiesityksiä. Koskaan ei tiedä mitä kameraan tallentuu, varsinkaan jos esitykset eivät ole ennalta tuttuja. Nopeassa tahdissa tulee miettiä haluaako tallentaa liikettä vai pysäyttää kohteet johonkin tiettyyn tunnelmaan. Haastavaa, mutta palkitsevaa.

Joukko Kansallisbaletin tanssijoita lähti kesäkiertueelle ympäri Suomea ja tanssijat pysähtyivät Jyväskylän Lounaispuistossa keskiviikkona 11.6. Tästäkään tapahtumasta en olisi tiennyt mitään, ellei Kulttuurielämää Helsingissä olisi vinkannut tapahtumakiertueesta. Siinä missä aiemmissa kiertuekaupungeissa oli huonon sään vuoksi jouduttu perumaan tanssinumeroita, Jyväskylässä saimme nauttia auringonpaisteessa kokonaisesta puolentoista tunnin tanssin ilosta. Mukana lavalla tanssivat aika ajoin myös Jyväskylän tanssiopiston nuoret. Baletin lisäksi nähtiin myös nykytanssia.

"Näyttämöllä nähdään katkelmia klassisen baletin helmistä Pähkinänsärkijästä Don Quijoteen ja nykytanssiteoksista kuten Jorma Uotisen Ballet Pathétique. Mukana on myös Kansallisbaletin tanssijoiden luomia teoksia, koreografeina Teemu Tainio, Emrecan Tanis, Jouka Valkama ja Anna Sariola."

Jorma Uotisen koreografioimat "prima ballerinat" taisivat vetää suurimman huomion.

Upea alkuilta tanssin merkeissä! Paikalla ilmoitettiin jälkikäteen olleen peräti 3500 katsojaa, osa joutui seisomaan, osa etsi pienenkin kolon tai paikan josta olisi nähnyt lavalle. Mahtava tunnelma ja yleisökin sai esiintyjiltä suuret kiitokset. :)

Kiitos Kansallisbaletille ja kiitos Jyväskylän tanssiopistolle hienoista tanssiesityksistä!

Nähdään taas ensi kesänä! Viimeisenä biisinä fiilisteltiin Pharrell Williamsin Happya.

1. työviikko Jyväskylän taidemuseossa

Kuutti Lavonen: Parisiana, 2012, serigrafia.

Se alkaisi jo kolmas työviikko ja vasta nyt ehdin avata tänne tunnelmia. Sanomattakin selvää että ihan mahtavaa on ollut! Kiirettä ja hurlumheitä, mutta hyvinhän se yksi savolainen sinne keskisuomalaisten joukkoon sujahti. Ihana työporukka! Pääsin tosiaan heti ensimmäisenä työpäivänä keskelle toimintaa, kun Kuutti Lavosen Amanda ja Lavinia -näyttelyä oltiin rakentamassa. Olen ollut aiemmin suunnittelemassa ja purkamassa näyttelyä, mutten koskaan varsinaisesti rakentamassa. Tai no opiskelijanäyttelyitä koulussa, mutta niitä nyt ei voi verrata tähän projektiin. Aluksi tunsin itseni hieman tarpeettomaksi. Mitä sitä osaa sanoa ja tehdä kun tupsahtaa kesken kaiken keskelle työryhmää, jossa jokaisella on jo oma tehtävänsä? Mutta nopeasti sitä alkoi itsekin huomata, että mikä teos sopisi millekin seinälle ja minkäkin teoksen viereen ja mikä ei. Paljon teosten siirtelyä ja mallailua, katselua ja pohtimista, etäisyyksien ja korkeuksien miettimistä. Kun on kyse Kuutti Lavosesta, on kyse myös katseiden suunnista. Suuret kasvo- ja rintakuvat tulee sommitella jonkin rytmin mukaisesti, jotta kokonaisuus pysyy mielenkiintoisena. Teosnimien opettelua ja aksenttimerkkien tarkastusta, numero- ja nimilappujen kiinnittämistä, runojen kopioimista, avajaistarjoilujen ostamista ja suunnittelua, tuolien siirtelyä, viinien kaatelua ja paljon muuta. Itse asiassa hämmästyin kuinka paljon uutta opin pelkästään museomestaria katselemalla. Museomestari toteuttaa näyttelytyöryhmän visiot ja ammattitaidolla teokset ovat nopeasti seinällä ja valot asennettuna ja kohdistettuna.

Avajaisissa kuultiin Pekka Toivasen saksofonisäveliä The Job of the Angels.

Kun näyttely oli onnistuneesti pystyssä ja avajaiset torstai-iltana vietetty, järjestettiin perjantaina vielä teehetki taiteilijan kanssa, jossa Lavonen kertoi työskentelystään. Hän sanoi deadlinejen olevan paras muusa, sillä muuten ei kuulema tulisi tehtyä mitään. Jyväskylän taidemuseon näyttelyssä on teoksia yli 30 vuoden ajalta, joista uusimmat on tehty varta vasten kyseiseen näyttelyyn. Lavosta on toivottu kaupunkiin, sillä edellisen kerran taiteilijan teoksia on nähty Jyväskylässä vuosina 1992 ja 1996.

Teehetki taiteilijan kanssa. Kuutti Lavonen kertoi työskentelystään.

Kolme kerrosta täyttävä, tarkalleen 109 teosta sisältävä kokonaisuus, on täynnä Lavoselle ominaisia kasvokuvia. Mukana on myös Lavosen työskentelylle harvinainen muotokuva viulisti Miina Järvestä. Lavonen kertoi taiteensa ihmiskasvojen selittyvän hahmopsykologialla, sillä ensimmäinen asia mitä ihminen synnyttyään hahmottaa, ovat äidin silmät ja kasvot. Se ovatko kuvatut kasvot kohdistuneet katsojaan vai kääntyneet sivuun, kertoo jotain ihmisen sisimmästä. Lavonen ei kuitenkaan halua siirtää suoria ajatuksia katsojille, vaan jokaisen on koettava teos itse, oman elämysmaailmansa kautta.

Kuutti Lavonen: Oidipuksen korvat, 2006, tempera kankaalle, yksityiskokoelma.

Jyväskylän taidemuseon näyttely pyrkii rikkomaan suomalaisessa taidehistoriassa vallitsevan yksipuolisen kuvan Kuutti Lavosesta. Hänet tuodaan usein esille renessanssin ja barokin tulkkina, mutta Jyväskylän näyttely esittelee Lavosen nimenomaan graafikkona ja viivankäyttäjänä. Tämä on luontevaa kaupungissa, joka tunnetaan grafiikastaan. Lavonen ei itsekään koe olevansa taidemaalari, sillä hän ei tohdi astua samalle polulle jossa kunnioittaa isänsä (Ahti Lavonen) työuraa. Hänen mukaansa jokaisessa maalauksessa on mukana piirtäjän viiva. Näyttelyjulkaisukin kulkee nimellä Piirretyt vuodet.

Näyttelyjulkaisu Piirretyt vuodet. Edellisestä Lavosen julkaisusta on aikaa 6 vuotta (Aamun hauraat kädet, 2008).

Museokaupasta saa myös näyttelyyn liittyviä käsinpainettuja kangaskasseja.

Osaan luetella varmasti ainakin 80% teosten nimistä ulkoa, tuli niitä sen verran viikon aikana tankattua: Helmi, Etude numero II, Pietari Magga, Madonna Arsena, Amanda, Tanzia, Aatelisnainen, Elisabeth, Ieri, Laetitia, Pieni Amanda, Nuoren naisen muotokuva, El Monterrey, Eekka vanhempana... Heure asienne, ja näyttelyn mainoskuvaksi valittu Parisiana, on tuotu Pariisin painopaikasta viimeisinä vedoksina, eikä niitä ole aiemmin Suomessa nähty. Teosten nimiin ei kuitenkaan kannata liikaa nojata, sillä vaikka niissä on havaittavissa viitteitä esimerkiksi antiikin taruihin tai Raamatun henkilöihin, eivät ne ole koskaan suoria kuvituksia. Lavosen sanoin osa on "läheisten ihmisten henkisiä muotokuvia", mutta niihin sekoittuu myös paljon muuta.  

Kuutti Lavonen: Pas d'absinthe, 2012, litografia.

Näyttelyyn liittyen pääsin osallistumaan myös maahanmuuttajaryhmän museovierailuun, jossa rakennettiin spontaanisti runoja Lavosen teosten tunnelmista. Ryhmä jaettiin puoliksi miesten ja naisten ryhmään ja tulos oli seuraava:

Naisten runo:

Äiti istuu ja ajattelee,

katsoo,

kaunis mutta surullinen tyttö,

näkee sinistä, punaista, punaista,

mustaa mahtavaa.

 

Miesten runo:

Musta Ranska nukkuu kevyttä unta,

Parisiana haaveilee Heure Asiennesta.

Äiti kantaa surullista lasta.

Miksi hän itkee?

Ei hyvä.

Kaiken näyttelyrakentamisen keskellä olen onnekseni saanut olla tekemisissä upeiden töiden kanssa, mutta en ole vielä varsinaisesti päässyt katsomaan näyttelyä. Teokset ovat olleet tähän mennessä vain mittasuhteita, nimiä ja katseiden suuntia. Työn ohessa ei ole vielä ollut aikaa rauhoittua näyttelyn vietäväksi, kenties teen sen työrupeaman jälkeen, mutta teen sen taatusti useammin kuin kerran. Kuutin äiti, Maija Lavonen, ilmaisi ettei ole koskaan nähnyt Suomessa yhtä hyvin ripustettua Kuutin näyttelyä, ja se on kyllä paljon sanottu ja varmasti suurin kiitos koko työryhmälle.

Vanhempaa tuotantoa edusti Kuutti Lavonen: Hellä hyökkäys, 1987, liitu ja pastelli, Jyväskylän taidemuseon kokoelmat.

Kiitos mahtavasta ensimmäisestä viikosta Leena, Jukka, Hannu, Jarkko, Joni, Paula, Sirpa, Jaana, Sanna ja Stiina!

Ps. Yle Areenassa on Keski-Suomen uutisten tekemä kaunis haastattelu koskien Lavosen näyttelyä. Uutinen on katsottavissa vielä 19 päivää, alkaen noin kohdasta 6.10 eteenpäin.