Smolenskin Jumalanäiti

Uusi työ on tuonut uudenlaisia vastuualueita ja tehtäviä. Sanoinkin eräälle ystävälle, että aiemmin kartuttamastani ammattisanastosta ei ole hyötyä nykyisessä työssäni. Enää ei ole käyttöä esimerkiksi sanoille antiminssi, epitrakiili, epigonaatio, dikiri, trikiri, feloni, stikari, himation tai mafori. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin taidekokoelmaan kyllä kuuluu muutama ikoni, mikä tietenkin lämmittää mieltä. Siirryttyäni ortodoksisesta kirkkomuseosta KYSin taideasiantuntijaksi, en ajatellut olevani enää (työasioissa) tekemisissä ortodoksisen kulttuurin kanssa.   

Niinpä yllätyin täysin, kun yksi työkavereistani ilmoitti, että hänellä on viime sotien myötä perheeseen kulkeutunut ikoni. Muuta kontekstitietoa ikonista ei juuri ollutkaan. Lupasin vilkaista ikonia ja antaa siitä lisätietoa.  

Naulat irrotetaan riisan reunoista.

Ikoni osoittautui Smolenskin Jumalanäidin ikoniksi. Siinä oli päällä kulunut ja ruostunut ohut metalliriisa (ikonia suojaava metallivaippa). Riisan alla näytti olevan melko varmasti painokuva, mutta kerroin etten ole 100% varma ellen näe riisan alle. Sen verran museoammattilaista minussa edelleen on, ettei käynyt mielessäkään irrottaa riisaa itse. Kysyin työkaveriltani luvan ja sain käydä näyttämässä ikonia ystävälleni. Antti Narmala on ikonikonservaattori, -maalari ja ikonimaalauksen opettaja. 

Sädekehän irrotus.

Antti nauraa oikeanpuoleisessa kuvassa enemmän minun innostuneelle reaktiolleni (minut tuntevat tietävät mitä tarkoitan), eikä niinkään riisan alta paljastuneelle ikonille. 

Antti irrotti riisan reunoissa olevat naulat ja sädekehän riisan pinnasta. Alta paljastui kuin paljastuikin painokuvaikoni. Itseni yllätti se, että varsinainen painokuva oli paljon pienempi kuin etukäteen ajattelin. Tämä ei ole kuitenkaan tavatonta. Maalatuissakin ikoneissa on etenkin 1800-luvun loppupuolella hyvin usein tapauksia, ettei riisan alle ole maalattu muuta kuin metallivaipan alta näkyvät osat (pyhien kasvot, kädet ja jalat). Toivoin puulaudan kokoista värikästä painokuvaa, mutta siellä olikin melko tavallisen näköinen, kaunis Smolenskin Jumalanäiti. 

Antti puhdisti ruostuneen riisan pinnan ja konservoi paperi-ikonin pintaan tulleet naarmut. Jaksan edelleen hämmästellä hänen värisilmäänsä ja taitoa sekoittaa tismalleen oikeansävyiset värit "tuosta noin vain". Olen miettinyt, että jos olisin aikoinaan tiennyt konservaattorin ammatista, minusta olisi saattanut tulla sellainen. Mutta koen olevani omimmillani taidehistorioitsijana. Olen kuitenkin kerta toisensa jälkeen kuin hypnoosissa, kun pääsen katsomaan konservaattoreita työssään. Ne välineet, pigmentit ja työskentelymenetelmät ovat jännittäviä.

Pinnan puhdistusta.

Oikean värin etsimistä.

Kuvat on otettú eri valossa mikä vaikuttaa lopputulokseen, mutta vasemmalla on tilanne ennen konservointia ja oikealla konservoinnin jälkeen. Etenkin Kristus-lapsen kasvot olivat täynnä naarmuja. Myös Jumalanäidin oikea käsi ja kasvoja ympäröivä maforin (hupullinen päällysasu) reuna palautuivat entiselleen.

Riisan kääntöpuoli oli hämmästyttävän kiiltävä. Lieneekö riisa ollut etupuoleltakin aikoinaan tällainen? (Pidän patinoituneesta pinnasta enemmän.) 

Riisa naulataan takaisin kiinni puulaudan reunoihin.

Yliopistossa museologian vierailevana luennoitsijana kävi elämäntyönsä Ateneumin taidemuseon konservaattorina tehnyt Tuulikki Kilpinen. Hän puhui otsikolla "Yksi sukupolvi ei saisi katsoa teosta loppuun." Joku opiskelija kysyi häneltä, että miltä se tuntuu konservoida ja päästä kosketuksiin mm. Albert Edelfeltien, Eero Järnefeltien, Akseli Gallen-Kalleloiden ja Helene Schjerfbeckien jne. kanssa? Kilpinen vastasi, että onhan se ajatuksena tietenkin todella hienoa, mutta loppujen lopuksi kaikessa on kyse vain maalista. Me taidehistorioitsijat luomme tietoisesti teoksille tietyn arvon (mm. taiteilija, tyyli, ikä, provenienssi). Mutta konservaattorit kohtelevat ja käsittelevät kaikkia teoksia materiaalin vaatimalla tavalla,  olivat teokset sitten kenen maalaamia tahansa, minkä ikäisiä tahansa. Antti puhuu Kilpisen kanssa samaa kieltä sekä konservaattorina että ikonimaalarina; "maalaamisessa on kyse maalista".

Palautin konservoidun ikonin taustatietoineen työkaverilleni. Hän oli kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että kyseisellä ikonilla ei ole hänelle käyttöä. Hän halusi saattaa ikonin johonkin, missä se saisi ansaitsemansa arvostuksen. Tarjouduin antamaan ikonille uuden kodin, jonka myötä Smolenskin Jumalanäiti on nykyisin minun kotini seinällä mummolta perittyjen ikonien joukossa. 

Kiitos.

Kesäinen Kuopio

Minulla ei ole tänä kesänä kesälomaa, minkä vuoksi olen viettänyt suurimman osan ajasta Kuopiossa. Työaika on kuitenkin ihanteellinen, mikä on mahdollistanut päiväretkiä ympäri Suomea. Nämä ovat tuoneet arkeen sopivasti kesälomatunnelmaa. Niistä on tulossa juttuja sitä mukaa, kun saan kuvia käsiteltyä ja tuotettua tekstiä.

Kesä-Kuopio ja ystävien tapaamiset ovat tehneet arjesta muistamisen arvoista. Itse asiassa arkirytmin säilyttäminen läpi kesän on tuntunut mukavalta. Sopivassa suhteessa töitä, työkavereita, ystäviä, ulkoilua, kesätunnelmointia ja kotijuttuja. Kameraan on tallentunut viikko toisensa perään kivoja hetkiä. Nämä kuvat on omistettu kesäiselle Kuopiolle, joihin todennäköisesti palaan viimeistään marraskuun pimeydessä.

Elokuu on ollut minulle aina kesäkuukausi, ja ainakin yksi kesäretki on vielä tiedossa.

Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko

"Eipä ole kyllä käynyt aiemmin mielessä, että uudelle paikkakunnalle saapuessa menisi ensimmäisenä kirkkoon." Näinkin minulle on sanottu. Minun kanssani reissatessa saa (tai joutuu, näkökulmasta riippuen) vierailla kirkoissa sekä kotimaassa että ulkomailla. Kun suunnittelimme ystäväni kanssa kesäpäiväretkeä Mikkelin M_itä? Nykytaiteen biennaaliin (matkatunnelmia täällä ja täällä), molemmilla oli matkalistalla lisänä vierailu Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkossa. 

Mikkelin ortodoksinen seurakunta perustettiin jälleenrakennuslain nojalla 1.1.1950. Kirkko sijaitsee arkkitehti Ilmari Ahosen suunnittelemassa rakennuksessa, joka valmistui 1958. Kirkko on pyhitetty ymmärrettävästi Mikkelin kaupungin suojeluspyhimykselle,  ylienkeli Mikaelille, taivaallisten sotajoukkojen johtajalle. 

Alkuperäisen ikonostaasin (kuvaseinän) ikonit suunnitteli ja maalasi taiteilija Veikko Marttinen (1917-2003), joka oli yksi tuotteliaimmista jälleenrakennuskauden ikonimaalareista. Nykyisin Mikkelissä olleet Marttisen ikonit sijaitsevat RIISAssa Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa. Kirkon sisustus on muuttunut vuosikymmenten myötä paljon. Vuosina 1990-1992 kirkko sai uuden ikonostaasin ja freskot alttarin apsikseen. Nämä on suunnitellut ja maalannut ikonimaalari Petros Sasaki (1939-1999). 

Tämä japanilaissyntyinen ikonimaalari oli suurin syy miksi halusimme nähdä kirkkosalin sisältä. Sattumukset kuljettivat Petros Sasakin Kreikan kautta Suomeen. Sasaki vakiinnutti toiminnallaan ikonimaalauksen Suomessa 1970-luvulta alkaen. Suomalaisesta ikonimaalauksesta ei voida puhua ilman Petros Sasakia. Useat nykyisistä ammatti-ikonimaalareista ovat toimineet Sasakin oppilaina. Harjaantunut silmä pystyy nopeasti sanomaan, että ketkä ovat olleet Sasakin opissa. Värimaailma ja yksityiskohdat paljastavat paljon. He siirtävät työssään eteenpäin Sasakin luomaa perintöä mm. väreihin ja ikoniteologiaan liittyen.

Edellisen työurani huippuhetkiä oli päästä toteuttamaan Petros Sasakin elämäntyöstä kertovaa näyttelyä. Pääsin selaamaan Sasakin luonnoskirjoja, ikonien esipiirroksia, muistiinpanoja ja keräämään ikoneja näyttelyä varten. Hän on merkittävä sekä taidehistoriallisesti että taiteellisesti. Kalligrafinen osaaminen on uskomattoman tarkkaa, ikonien yksityiskohtien koristeet, kasviornamentit ja etenkin kasvojen ja käsien piirteet paljastavat lahjakkuuden, jota hän ikoneissaan ilmaisi. Hänen teologinen osaaminensa oli laajaa, ja oppilaiden kertoman mukaan hän luennoi maalausaiheista paljon, jotta oppilaat tietäisivät miksi yksityiskohdat maalattiin siten kuin ne piti maalata. Sasakin ammattitaito ei keskittynyt pelkästään ikoneihin, vaan Suomen ortodoksinen kirkko tilasi häneltä mm. graafista suunnittelua, kirkkolippuja ja kirjojen kuvituksia.

Kirkossa syttyi tulipalo 7.10.2018, mikä aiheutti merkittäviä savuvahinkoja. Tulipalon jälkeen kirkkosali maalattiin, mutta se on toistaiseksi vielä melko kuvaton.  Vuosien saatossa lisää on tulossa, sillä Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ja ikonimaalari Jyrki Pouta maalaavat seiniin ikoneja.

Tulipalon tieltä saatiin onneksi pelastettua irtaimistoa ja ikoneja, jotta kulttuurihistorialliset vahingot jäivät suhteellisen pieniksi. Kirkko on saanut vuosikymmenten myötä paljon erilaisia lahjoituksia.  Lahjoittajien antia ovat esimerkiksi monet ikonit, liturgiset tekstiilit ja puvut, käspaikat ja tärkeät sakraaliesineet sekä varat niiden kunnostukseen.

Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko sijaitsee osoitteessa Paavalinkatu 4, 50100 Mikkeli.