tiistai 13. toukokuuta 2014

Huopa...liikkeessä

Tämäkin Suomen käsityön museon näyttely päättyi jo 4.5.2014, mutta haluan nostaa sen esille siksi, että se muutti (jälleen) oman ennakkokäsitykseni näyttelystä. Kiersin näyttelyn pikaisesti jo Luihin ja ytimiin -näyttelyn avajaisissa ja silloin minulle jäi kokonaisuudesta melko mitätön olo. En lukenut näyttelytekstejä, joten en saanut todellisuudessa edes käsitystä mistä näyttelyssä oli loppujen lopuksi kyse. Tämä toinen kierros korjasi huonon näyttelykäyttäytymiseni, sillä päätin tutustua kokonaisuuteen rauhassa. 
Huopa....liikkeessä oli kansainvälinen huopataidenäyttely, joka esitteli 54:n taiteilijan huovuttamalla valmistettuja teoksia 14:sta eri maasta. Yhteisenä teemana oli liike. Näyttelyteksteihin perehtymällä huomasi kuinka monipuolisesti taiteilijat olivat teemaa käsitelleet. Teoksissa oli sekä fyysistä liikettä että viittauksia esimerkiksi maiseman ja ihmismielen liikkeisiin. Uutta tietoa oli myös se että huovan juuret ovat Aasiassa, jossa huovasta on valmistettu hattuja, jalkineita, asuja ja jopa telttoja. 

Muistellaanpa näyttelyä:
Anita Conradi (Saksa): Silmän liike, 85x118x4 cm, käsin huovutettu merinovilla, osittain kovitettu.
Anita Conradin Silmän liike oli nimensä veroinen. En pysty katsomaan yllä olevaa kuvaakaan kovin pitkään, sillä kuvioiden liike ärsyttää silmiä. Tässä liikkeen ja dynamiikan tuntu on luotu optisen illuusion avulla. Conradille "liikkeessä" tarkoittaa paitsi liikettä yhdestä pisteestä toiseen, se käsittää myös erilaiset toimintamallit, kuten eteenpäin katsomisen, muutoksen, muunnoksen ja jatkuvassa virtauksessa pysymisen.
Thyra Holst (Saksa): yksityiskohta teoksesta Seuraavaksi:säätiedotus, 115x50x70 cm, merinovilla, metallilanka, muovi.
Thyra Holstin teoksessa Seuraavaksi:säätiedotus oli fyysistä liikettä, kun huovutetut ihmishahmot tanssivat lankojen varassa ja heijastivat seinään varjokuvansa. Teoksen muoto selittyy suoraan Holstin omalla taustalla, sillä hän on huovutustaiteilijan lisäksi tanssija. Holst oli omassa mielessään yhdistänyt teoksen jatkuvan liikkeen ilmastonmuutokseen, mutta minulle teos ja nimi jäivät irrallisiksi. En osannut liittää liikettä vastuullisuuteen ja uusiutuvaan energiaan, jota taiteilija oli teoksensa taustalle piilottanut. Keskityin vain tanssijoiden ja varjokuvien vuoropuheluun.
Margarete Warth (Saksa): Pysähdys/Standstill, 32x5 cm, kirjailtu villahuopa.
Fyysistä liikettä oli myös Margarete Warthin teoksessa Pysähdys/Standstill. Langan päässä ilmavirran mukana liikkuva teos oli kuin ruisleivän muotoinen lentävä lautanen. Warth kuvaili teostaan seuraavasti: "Kaikki tunnemme käsitteen pysähdys, liikkeen vastakohta, mutta se viittaa johonkin, jota ei ole olemassa." Tämä oivallus sai ymmärtämään että kaikki liikkuu. Elämää voi, ja välillä pitääkin, hidastaa mutta mikään ei pysy paikallaan. Yritin käyttää vastaesimerkkinä liikkumatonta kalliota, mutta sekään ei pysy samanlaisena, sillä eroosio kuluttaa ja muokkaa kalliota vähitellen samalla kun mannerlaatat liikuttavat suurempia kokonaisuuksia. Maapallokin pyörii ja me sen mukana, vaikka emme tunnekaan liikettä. Ajattelu johti lopulta melko kauas pienestä teoksesta...
Anna Gunnarsdóttir (Islanti): Viestejä hiekassa, 160x110 cm, käsin huovutettu islanninlampaan villa, kirjonta, siima, pienet kivet, hiekka ja simpukankuoret.
Anna Gunnarsdóttirin teos Viestejä hiekassa koitui omalla kohdallani näyttelyn vaikuttavimmaksi teokseksi, enkä voinut ymmärtää kuinka en muistanut sitä lainkaan ensimmäiseltä käyntikerraltani. Teoksen sisällä oleva valo värjäsi ohuen huopakankaan pehmeän kultaiseksi, jonka pinnalle oli kirjottu oksia ja simpukankuoria. Teoksen alapuolella oli pieni hiekkaympyrä, johon siimojen päissä olevat pienet kivet piirsivät jälkiä. Taiteilijalla oli teokseensa maailmankaikkeutta hyväilevä ote: 

"Villakuidut ovat kuin planeettamme eläviä olentoja. Simpukankuori on Äiti Maan suuri kohtu, ja valo kuoressa edustaa rauhaa maan päällä. Maailmankaikkeus (hiekka) lähettää jatkuvasti Äiti Maalle viestejä, jotka paljastuvat, kun joku yrittää niitä ymmärtää. Kun simpukankuorta liikutellaan, se jättää hiekkaan jälkiä, jotka ovat 'Viestejä hiekassa' maailmankaikkeudelta meille."

Minulle teos toi mieleen Muumilaakson pehmeät hiekkarannat, näkinkengät ja Niiskuneidin kultaisen otsatukan. Lapsuuden muistoja jotka asuvat mielen sopukoissa.
Anna Gunnarsdóttir: yksityiskohta teoksesta Viestejä hiekassa.
Teokset vasemmalta oikealle Dorothee Fichter (Saksa): Windibus, Hillevi Huse (Norja): Heijastuskuvia, Miriam Verbeek (Hollanti): Jäälautat.
Catherine O'Leary (Australia): yksityiskohta teoksesta Häkkiin vangittu, 65x35x35 cm, märkähuovutettu ja muotoiltu merinovilla.
Catherine O'Learyn teos oli alusta saakka hieman surumielinen, kun reikäiseen pussiin oli vangittuna kaksi pientä lapsihahmoa. Taiteilijan oma tarina teoksen takaa sai aikaan ristiriitaisia tunteita: 

"Tässä teoksessa minua kiinnostavat kerrokset, jotka luovat varjoja ja pieniä tiloja. Jokainen muoto on pyöreä ja orgaaninen, mikä johdattaa katsojan silmää taideteoksen ympäri ja sen läpi. Se on kuva raskaudesta ja edustaa idean tai unelman itämistä."

Kuva raskaudesta, mutta teos on nimetty Häkkiin vangittu. Ymmärsin pehmeät ja pyöreät muodot ja teoksen kerroksellisuuden, mutta minulle tuli tästä mieleen enemmän unelman menetys tai rikkoutuminen kuin unelman itäminen. Kirjotut pienet viivat olivat kuin tikkejä, eikä mielikuva siitä parantunut.
Vasemmalla Charity Musoma Vd Meer (Hollanti): Keltainen ruusu kukkakokoelmasta, 110x70 cm, käsin huovutettua falkland-lampaan villaa ja hienoa merinovillaa.
Liikkeen siirtäminen mekkoihin ja asusteisiin sai ajatukset pois surumielisestä O'Learyn teoksesta. Vaikka en osaa kuvitella itseäni keltaiseen oli Charity Musoma Vd Meerin kukkamekko lumoava! Meer on opiskellut muoti- ja neulesuunnittelua Englannissa mikä selittää huovan yhdistämisen muotimaailmaan. Mekko päällä olisi voinut kuvitella olevansa kuin Maija Mehiläinen kukkaniityllä. Kaunis kokonaisuus, mutta kuinkahan kuuma mekko olisi käytännössä?
Vasemmalla Torill Haugsvaer Willberg (Norja): Peikkotanssi "The Woodland Series" -sarjasta, 120x60x10 cm, eriväristä silkkisorsettia, pongeesilkkiä ja merinovillaa, käsin huovitettu nunohuopa. Oikealla May J. Hvistendahl (Norja): Sininen puku "Beltestakk", 180x75x75 cm, erittäin hieno merinovilla, silkkikankaat, käsin värjätty. 
Ihanat asukokonaisuudet jatkuivat ja etenkin Torill Haugsvaer Wilbergin Peikkotanssi veti puoleensa. Nimensä mukainen mekko, jonka olisin voinut kuvitella Rölli ja metsänhenki elokuvaan. 

"Teos on kaksiosainen puku, jonka inspiraationa oli syksyn sienikausi metsässä. Puvun alaosasta löytyy syksyn värejä metsän pohjalla ja varhaisen syyspäivän tuhkelosieniä, kun taas puvun yläosa kantaa myöhäisen syyspäivän lehtien väriloistoa. Löydän inspiraatiota työhöni luonnosta kaikkina neljänä vuodenaikana."

Hvistendalhin Beltestakk oli kauniin värinen, mutta pukuun kuuluva hattu oli hassu. Näyttelyteksti paljasti idean teokseen tulleen Norjan pukuhistoriasta:

"'Beltestakk' on perinteisen keskiajalta periytyvän norjalaisen puvun nimi, ja sitä käytetään vielä kansallispukuna Telemarkin läänissä, jossa asun. Nämä mekot ovat erittäin leveitä, ja ne kiinnitetään useiden metrien pituisella vyöllä. Ne sopivat yhtä hyvin työntekoon kuin synnyttämiseen, mutta antavat myös vapauden perinteisten tanssien hurjille liikkeille. Minun versiossani on leveyttä vain alaosassa, mutta sen tulisi synnyttää kokonaisen puvun tunnelma: kaunis, vapaa ja täynnä liikettä."
Beate Rothenbacher (Belgia): Tanssi, 50x60x50 cm.
Beate Rothenbacherin Tanssissa oli samanlaista liikettä ja tunnetta kuin Thyra Holstin teoksessa, mutta hän ei ollut selittänyt teostaan mitenkään. Se oli vain jatkuvassa liikkeessä oleva Tanssi. Pyörähtelevät oliot olivat mekkoineen kuin pieniä balleriinoja.

Näyttely ei siis ollutkaan mitätön kuten ensivilkaisulta olin kuvitellut. Huopakin voi olla väline taiteen tekemiseen ja uudenlaisten ajatuksien herättämiseen. Jälkikäteen huvitti kuinka olin jälleen väärässä kuvitellessani että vilkaisemalla tietäisi mistä näyttelyssä on kysymys. Ei. Jokainen näyttely ansaitsee tulla katsotuksi ja tulkituksi, piti sitten lopputuloksesta tai ei.

Tarttuiko teidän silmiinne näyttelystä jotain mielenkiintoista?

5 kommenttia:

  1. Hei, tervetuloa Taidekylvö-tapahtumaan huomisesta (ke-pe) klo 14-18 välillä museolle. Erilainen pieni tapahtuma.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi S: Siellä olikin ilmoituksen mukaan monipuolisia myyjiä paikalla; koruja, mosaiikkeja, tekstiilejä, musiikkia, kortteja ja kirjoja.

      Poista
  2. Olen se mosaiikkitäti siellä :)

    VastaaPoista
  3. Taide tuntuu tosiaan useimmiten vaativan pysähtymistä ja rauhoittumista (mikä tässä elämänvilskeessä tuntuu joskus vaikealta). Olenkin miettinyt miksen osaa nauttia esim. katumuusikoiden taitavista esityksistä. En vain kunnolla malta pysähtyä ja rauhoittua kuuntelemaan. Joskus pitäisi vaikka ihan istahtaa katumuusikon eteen ja höllätä nauttimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen: Hyvä vertaus, Jyväskylässäkin on aika ajoin tosi hyviä katusoittajia, mutta jotenkin sitä aina ajattelee olevansa niin kiireessä, että ei voi jäädä kuuntelemaan. Musiikki kyllä piristää katukuvaa ja yhdistää ihmisiä kun monet kerääntyvät ympärille hymyillen.

      Museot ovat minulle nimenomaan pysähtymisen paikkoja, sillä siellä kuljeskellaan rauhassa, keskitytään ja katsellaan. Toisaalta erilaiset tapahtumat (kuten Heidin mainitsema Taidekylvö-tapahtuma) pitävät museot virkeinä ja ravistelevat sitä hiljaisuuden ja pysähtyneisyyden tuntua. Minulle museoissa parasta on se flow-fiilis, kun kaikki muu ympäriltä katoaa.

      Poista