Uuden vuoden kainalossa

Loppuvuosi ja vuodenvaihde ovat aina olleet minulle täynnä juhlia. On itsenäisyyspäivä, pikkusiskon syntymäpäivät, (pikkujouluja), joulu, uusi vuosi ja omat syntymäpäivät. Mainitsin tämän joulun olleen erilainen, mutta tällä kertaa myös uusi vuosi oli toisenlainen, kun se vietettiin ensimmäistä kertaa Joensuussa. 

Ystäväpariskunnan myötä vietimme uuden vuoden lisäksi myös toisia synttäreitä. Kolmoisjuhlia siirryttiin viettämään ruoan ja kuohuviinin jälkeen Joensuun iltaan. Kaupungin museokenttä on antanut hyvän vaikutelman, mutta muuten paikat olivat melko tuntemattomia. Nyt pieni maistiainen Joensuun juoma-ja ruokakulttuuriin.

Minä olen ehdottomasti enemmän viini- kuin olutihminen, mutta 60's Palaver oli kyllä näkemisen arvoinen paikka. Ihana sisustus! Aitojen retrohuonekalujen seassa tunsi olonsa varsin kotoisaksi. Oleilu näytti rennolta, sillä paikassa on iso valkokangas ja lautapelejä. Iltaa voi siis viettää monella tavalla, nauttien oluista tai pelata kavereiden kanssa lautapelejä. Omaa tunnelmaani ehkä hieman latisti se näkymä, että kyseisen illan (kellonajan) muut kävijät olivat itseäni paljon nuorempia, joka tuntui heijastuvan esimerkiksi voimakkaaseen äänentasoon ja kielenkäyttöön.

Kun seuraavaksi paikaksi ehdotettiin "sellaista humanistien paikkaa", ajattelin, että se on testattava. Jo ovesta astuessa tiesin että viihtyisin, mutta kun yhdelle seurueemme jäsenelle olut tarjoiltiin vielä kotoisesta Krouvi-tuopista, piti antaa jo ääneen erityiskiitokset henkilökunnalle hyvästä tunnelmasta. Kyseisiä tuoppeja lähtee kuulema asiakkaitten matkaan, minkä vuoksi niitä ei riitä jokaiselle oluen tilaajalle. Sointulassa siis istuttiin vuoden vaihtuessa. Baaritiskin takaa annettiin valomerkki, kaikki nousivat seisomaan, nostimme erään asiakkaan tarjoamat juomat ilmaan ja toivotimme hyvää uutta vuotta. Vuoden ensimmäinen kappale oli Beatlesin Happy Christmas (War is over), ja kun jatkona seurasi Neil Youngin Heart of Gold tuli olo, että uutta vuotta ei voisi viettää onnistuneemmin. Illan aikana joku otti esiin kitaran ja akustinen soitanta sai seurakseen improvisoituja sanoja tai Iggy Popin The Passengerin tapailua. Onnea Joensuu, kaupungin kivoin baari taisi löytyä!

Toinen joensuulainen ylpeys taitaa olla Pizzeria Roihu, joka markkinoi itseään tulisella kastikkeella ja fantasiatäytteillä. Täytteet ovat laadukkaita ja ohut pohja onnistuneesti tehty. Olen itse jämähtänyt herkulliseen kana-paholaisenhillo-vuohenjuusto -makuyhdistelmään.

Juhlimisen jälkeen oli hyvä käydä haukkaamassa raitista ilmaa ja kulku suunnattiin jo syyskuussa ihastuttaneelle Höytiäisen kanavan suiston luonnonsuojelualueelle. Molemmilla kerroilla pitkospuilla kävellessä on ollut uskomattoman kaunis valo! Tällä kertaa myös kirpeä pakkanen.

Ennen kotimatkaa hörpättiin vielä cappuccinot Kauppaneuvoksen kahvilassa. Jälleen paikka, jonka sisustus vetosi vanhoilla huonekaluillaan. Esillä oli myös kiva Himmelit ajasta aikaan-näyttely, jossa erilaisia ja kokoisia himmeleitä oli ripoteltu kahvihuoneisiin ja käytäville.

Yksi vuosi lisää takana, yksi taas edessä,

ja elo tuntuu yhtä hyvältä, ellei paremmalta, kuin ennenkin. 

Nyt katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.

Monella tavalla erilainen joulu

Terveiset Pirkanmaalta ja Pohjois-Savosta! Joulu meni ja tämä viikko viimeistellään inventointiprojekti pakettiin yliopistolla. Viime viikon oleilu tuli kyllä tarpeeseen. Huomasin nukkuvani ilta toisensa perään kymmentuntisia öitä. Monta päivää meni kaavalla aamupalapöytä - nenä kiinni kirjassa - joululounas - nenä kiinni kirjassa - pieni ulkoilu - iltapäiväkahvi - nenä kiinni kirjassa - sauna - joulupäivällinen - peli-ilta - unille. Kirjasta kenties joskus lisää, oli sopivan taianomainen jouluun, joka ehti olla lukulistalla vuoden, ellei pidempään.

Pirkanmaalla ei ollut lumesta tietoakaan, mutta aurinko paistoi, joka hieman korvasi tunnelmaa. Tänä vuonna en ehtinyt juurikaan joulutunnelmoida, soittaa joulumusiikkia tai availla itse asiassa edes kalenterin luukkuja. Juuri ja juuri ehdin joulukortit postittaa. Perinne, josta en suostu luopumaan vaikka se tarkoittaisi yövalvomisia. Kiireen keskellä ei ehtinyt ikävöidä edes sitä lumista maisemaa, kun mietti vain kuinka helppoa on pyöräillä sulia teitä pitkin töihin. Pienoinen joulupistos oli jouluviikkoa edeltäneellä viikolla, kun yliopiston kuoro Musicalta tuli kajauttamaan kauniita joululauluja ruokalaan.

Joulu oli tänä vuonna pääasiassa aikuisten joulu ja kummipojan kanssa piparin painelut jäivät väliin. Ylitin kuitenkin itseni ja tein elämäni ensimmäistä kertaa piparilyhdyn. Taloa ja sitä kattoa en toistaiseksi suostu edes yrittämään, sillä en halua joulun menevän pilalle sen vuoksi, että kauniisti koristeltu talo sortuu liimausvaiheessa. Näitä lyhtyjä voisin kokeilla jatkossakin.

Savossa oli onneksi juuri sen verran lunta, että sain viime hetkellä kiinni talvitunnelmasta. Tapaninpäivän ajelulla sai sitten kuunnella niitä joululaulujakin. Ensimmäisen kerran pakkanenkin nipisteli sen verran, että laittoi toivomaan lämpimämpiä kenkiä.

Kohti uutta vuotta mennään ja mikä parasta, päivät pitenevät! Tulkoon pakkanen ja aurinko!

Joulua

Kiitos museoille sähköisistä joulutervehdyksistä ja ystäville postin kautta tipahdelleista korteista. Petäjäveden enkelin myötä toivotan kaikille blogin lukijoille rauhallista joulua!

Blogi hiljenee jouluviikon ajaksi, kun matka kulkee Pirkanmaan kautta Pohjois-Savoon.

Punaposkisia pyhimyksiä

Olin oikeassa, joku muukin ihastui Petäjäveden vanhan kirkon herttaiseen saarnatuolin kannattelijaan. Saarnatuolista tuli uskonpuhdistuksen jälkeen tärkeä osa jumalanpalvelusta, josta luettiin saarna. Siellä luettiin kansalle myös maallisen esivallan kuulutukset ja nuhdeltiin väärin tehneitä seurakuntalaisia.  

Vanhan kirkon saarnatuolin esikuvana on toiminut Jämsän kirkon 1680-luvulla enkelein ja apostolein koristeltu saarnatuoli. Jaakko Klementinpoika Leppäselle tarjoutui mahdollisuus tutustua Jämsän kirkon saarnatuolin malliin, kun hän teki korjauksia Jämsän kirkossa syksyllä 1765. Valitettavasti Jämsän saarnatuoli paloi kirkon mukana vuoden 1925 tulipalossa.

Petäjäveden kirkon saarnatuolia kannattelee punaposkinen Pyhä Kristoforos. Kristoforoksen legenda on 200-luvulta, jossa jättiläismäinen mies tahtoi palvella maailman mahtavinta hallitsijaa. Ensin hän palveli kuningasta, mutta huomattuaan kuninkaan pelkäävän paholaista, tämä siirtyi paholaisen palvelukseen. Paholainen pelkäsi Kristusta, joten Kristoforos tahtoi siirtyä hänen palvelukseensa. Kristoforos tapasi matkallaan erakon, joka neuvoi palvelemaan Kristusta auttamalla ja kantamalla matkalaisia voimakkaan virran yli. Jonkin aikaa palveltuaan pieni lapsi pyysi häntä kuljettamaan itsensä joen yli. Kantaessaan lasta virran yli Kristoforos tunsi sortuvansa tämän painon alle. Hänelle selvisi, että oli kantanut virran yli maailman synnit harteilleen ottaneen Jeesus-lapsen. Näin saarnatuolia (eli Raamatun sanaa ja Kristusta) kannatteleva punaposkinen Kristoforos viittaa legendaan. Krisoforokset kannattelevat saarnatuoleja useissa suomalaisissa kirkoissa mm. Hattulassa ja Kangasalan, Askolan sekä Vesilahden kirkossa.  

Saarnatuolin kulmikas pönttö on jaettu koristeellisesti veistetyillä pilastereilla viiteen kenttään, joiden jokaisen keskellä seisoo veistetty ihmishahmo. Nämä kuvaavat tulkinnan mukaan 4 evankelistaa ja oikeassa reunassa Vapahtajaa. Minä suhtaudun hieman epäillen tähän tulkintaan, jossa oikean reunan hahmo olisi Vapahtaja. Mielestäni kolme vasemmanpuoleista voi kuvata evankelistoja (tosin miksi vain kolme?), ja toinen oikealta voisi olla maapallon päällä seisova kruunupäinen Vapahtaja, mutta minusta oikean reunan hahmolla on sen verran feminiiniset piirteet lanteilla (hame) muihin hahmoihin verrattuna (kaapu), että minä tulkitsisin hänet Neitsyt Mariaksi.

Saarnatuolin ylä- ja alareunaan sekä kaikukatoksen kulmiin on kiinnitetty pieniä enkeleitä ja kerubeja. Saarnatuoli maalattin vuonna 1779 ja tehtävä annettiin jämsäläiselle maalari Tammelinille. Saarnatuolista tuli vihretävän sininen ja enkeli- ja ihmishahmoista valkoiset. Kaikille figuureille maalattiin punaiset posket.

Pienet punaposkiset hahmot ovat suloisia, mutta herttaisuudessaan voiton vie ehdottomasti tuuheakulmainen ja punaposkinen Kristoforos.

Vai mitä olette mieltä?

Kummitusjuttuja

Jokohan olisi nyt aika päästää teidät tapulin lisäksi katsomaan sisälle kirkkoon? Petäjäveden vanha kirkko rakennettiin Jaakko Klementinpoika Leppäsen johdolla vuosina 1763-1765. Kellotapuli nousi kirkon viereen muutamia vuosikymmeniä myöhemmin vuonna 1821 Jaakko Leppäsen pojanpojan, Erikin, rakentamana.

Tapulista käydään yhdyskäytävän läpi varsinaiseen kirkkosaliin. Tulijan vastaanottavat laudoitetut pariovet, joiden yläpuolella kaksi valkopukuista puuenkeliä soittavat pasuunaa. Toisen soitin on aikojen kuluessa kokonaan kadonnut ja toisen pasuuna oli siirretty säilöön.

Alttarilta yhdyskäytävän ovelle päin.

Kirkkosali oli marraskuun aamuina hämärä ja aktiivista kuvausaikaa inventoinnin onnistumiseksi oli klo 10-14 välinen aika. Maalaamattomat hirsiseinät ovat kauniit, mutta katseen vangitsee lähes välittömästi upeasti veistetty ja koristeltu saarnatuoli. 

Holvaukset valmistuivat seiniin maalattujen vuosilukujen perusteella 1764, mutta lasi-ikkunat pystyttiin hankkimaan vasta seuraavana vuonna. Leppäsen johdolla veistettiin ilmeisesti myös kirkon kiinteä sisustus: penkit, alttari, kuoriaitaus sekä saarnatuoli. Kuoriaitaus purettiin 1820-luvulla.

Leppäsen apuna oli 12 taitavaa kirvesmiestä, jotka pystyttivät kirkon, paanuttivat katon, tekivät välikaton holvaukset ja keskuskupolin. Kahdeksankulmainen keskuskupoli ja käsinhöylätyistä punahonkalaudoista valmistetut tynnyriholvit ovat upea näky. Ilmeisesti juuri kirvesmiehet ovat maalanneet kupolin neljään nurkkaan omat puumerkkinsä. Samalla punamullalla on koristeltu myös kupolin seinien ja kattolaudoituksen saumakohdat peittävät peiterimat ja sidehirsien sekä vetoparrujen koristenauhat.

Kirkossa oleva viimeistä ehtoollista kuvaava alttaritaulu on Carl Fredrik Blomin maalaama vuodelta 1843. Alttaritauluhanke oli käynnissä pitkään ja Petäjävedelle tarjottiin jopa Korpilahden kirkkoon tilattua B.A. Godenhjelmin alttaritaulua Kristuksen kärsimys Getsemanessa, mutta rahat eivät riittäneet sen ostoon. Lopulta maalaus tilattiin lukuisia kirkkoja koristaneelta Blomilta, joka perimätiedon mukaan maalasi alttaritaulun Petäjävedellä Piesalan talossa. Samaa aihetta, Jeesus opetuslapsineen pöydän ympärillä, Blom oli käsitellyt jo aiemmin Heinolan (pitäjän?)kirkkoon vuonna 1835 maalaamassaan alttaritaulussa.  Nykyisin kyseisen kirkon alttarilla on 1860-luvulla saatu signeeraamaton maalaus Jeesus kantaa ristiään.

Sakastiin vievän oven yläpuolella on Moosesta ja Lutheria esittävät muotokuvat.

Numerot penkkien päissä ilmaisivat kunkin talon istumapaikat arvojärjestyksessä. Penkit jaettiin tungoksen ja muun epäjärjestyksen välttämiseksi. Vanhan kirkon penkkijärjestyksestä keskusteltiin myös vuoden 1827 kirkonkokouksessa, jolloin määrättin yhden hopearuplan sakko sille, joka meni luvatta istumaan väärään penkkiin.

Mainitsin kellotapulista kertovassa postauksessa, että Petäjäveden vanha kirkko oli mielenkiintoisin, mutta samalla myös pelottavin inventointikohde. Jännittäviä hetkiä koettiin myös uudessa kirkossa (1879), mutta kun ajassa mennään edelleen yli 100 vuotta taaksepäin ollaan jo sellaisessa tilanteessa, että on hankala asettaa itsensä kyseiseen aikaan.

Siinä tulee kunnioitus 251-vuotiasta rakennusta kohtaan, että tuntee itsensä melko väliaikaiseksi. Taustakirjallisuutta lukiessa tuli vastaan otsikko kummitusjuttuja. Kyseinen osuus olisi kannattanut jättää lukematta kun tiesin, että tulen viettämään vanhassa, hiljaisessa ja hämärässä kirkossa aikaa yksin. Jutussa mainittiin mm. kävelysaskeleet ja kuinka "onnettomien vainajien kuviteltiin yrittävän vapautumista kurjasta osastaan tarttumalla puiden latvoihin ja rakennusten räystäisiin."

Siinä vaiheessa, kun kesken inventoinnin seinänvierestä kuuluu rapinaa ja kahinaa, huomaan siirtyväni keskemmälle lattiaa. Yritän paikallistaa äänen, mutta en osaa sanoa tuleeko se lattian- vai katonrajasta. Edellä mainittu kummitusjuttu mielessäni yritän vakuutella itselleni, että se on mitä todennäköisimmin joku eläin, joten ei hätää. Mutta kun äänen kohde ei tule näkyviin rapistelustaan huolimatta, huudan "huhuu?", ja huomaan kuinka harakka lähtee lentoon räystäältä ikkunan yläpuolelta. No niin, mitä mitä sanoin, ei hätää.

Samana päivänä, paria tuntia myöhemmin, rapistelu jatkui ja oletin edellisen perusteella, että se on tälläkin kertaa lintu. Huusin "huhuu!". Oli vähän aikaa hiljaista, mutta rapistelu jatkui. Toinen "huhuu!" eikä silti tuntunut toimivan. Tässä vaiheessa alkoi taas nousta jännityssyke ja yritin paikallistaa äänen. Yhtäkkiä jokin kolahti ikkunaan ja huomasin, että orava hyppäsi ikkunan keskipaneeliin, kun olin jo ihan varma että joku yrittää tulla ikkunan kautta sisälle. Orava kiipesi katolle. Voisitteko eläinkunnan edustajat pysyä kaukana tästä rakennuksesta sen aikaa, että saan hommani tehtyä!

Harakan ja oravan jälkeen ei enää kuulunut epäilyttäviä ääniä, mutta huomasin siitä huolimatta luettelevani esineiden mittoja ääneen. Korkeus kertaa leveys, kaksikymmentä senttiä kertaa seitsemän ja puoli senttiä, tämän pituus noin kolmekymmentäkaksi senttiä.... Että ihan kaikenlaisiin kohtaamisiin en osannut etukäteen varautua työsopimusta allekirjoittaessani.

Etenkin tätä kohdetta esitellessä pitää lähettää suuret kiitokset seurakunnan suntiolle, joka esitteli ja availi minulle hämärienkin kulmien ja nurkkien ovia, jotta tiesin mitä niiden takana on. Näin oli helpompi jäädä kirkkoon yksin, kun mielikuvitukselle jäi vähemmän tilaa. Jännityksen väistyttyä sai keskittyä esineisiin ja niiden tarinoihin. Noihin tarinoihin palataan vielä myöhemmin.

Onko tämä Unescon maailmanperintökohde sinulle tuttu?

Ps. Miltei saman aikakauden puukirkkoa kannattaa käydä kurkkaamassa myös Kaponieerin blogista, missä on esitelty Seilin kirkkoa (1734).