Gradusta Hyryyn

Kaikkien lähiaikojen pelkojenkin keskellä kesä on ollut onnistunut. Minua eivät ole viileät ja sateiset säät haitanneet, sillä olen istunut kiltisti gradun ääressä sisällä. No rehellisesti sanoen, aktiiviaikaa oli oikeastaan vain kesäkuu, sillä heinäkuussa ymmärsin, että on aivan turha yrittää saada keneltäkään vastauksia sähköposteihin. Tosin itse sain yllätysviestin Italiasta. Giada oli löytänyt blogiini Googlen kuvahaun kautta, kun oli etsinyt Agostino Ciampellin seinämaalauksia. Hän tekee tutkimusta Agostino Ciampellin taiteen kehityksestä Firenzestä Roomaan. Olin kuvannut Ciampellin freskoja Rooman opintomatkalla Santa Maria in Trasteveressä ja Giada kysyi, saisiko hän käyttää ottamaani kuvaa tutkimuksessaan. Sehän sopi, sillä samanlaisia kuvapyyntöjä olen lähetellyt oman tutkimukseni parista itsekin. Italialaista kollegaa jos ketä auttaa aina mielellään etenkin, kun kuvausluvista tuli noin asiallinen kysely.

Agostino Ciampelli.

Heinäkuussa oli siis aikaa vain olla, mikä tuntui ihan mukavalta. Aika ajoin takaraivossa kolkutteli se gradun kirjoittaminen, mutta koska en olisi saanut tekstiä kirjoitettua ilman sähköpostivastauksia, päätin olla huomioimatta ajatuksia. Tilanne on se mikä on, koita hyväksyä. Hidastin elämääni entisestään tarttumalla Antti Hyryn teksteihin. Koko graduprojektin ajan olen tuntenut huonoa omaatuntoa muun kuin tutkimuskirjallisuuden lukemisesta (tätä on käynyt tutkitusti muillekin samassa tilanteessa oleville), joten heinäkuu oli oivallinen hetki pyhittää aikaa juuri sille kirjallisuudelle, johon on tehnyt mieli tarttua iät ja ajat. 

Rakkautta, puhdasta rakkautta on se Hyryn kuvaileva ja kertova kieli, joka toisen mielestä saattaa tuntua aivan turhanpäiväiseltä jaarittelulta. Eikö jo mentäisi asiaan! Kuinka monta sivua voi kirjoittaa siitä, että tarvitsee tietynlaisia lautoja kotinsa lattialle?! Eihän tässä tapahdu oikeasti MITÄÄN. Mutta Hyryn taianomaisuus onkin ne syntyvät asiat rivien välissä. Kuinka suomalainen mies keskustelee, kuinka kysymykseen on piilotettu samanaikaisesti pyyntö, kuinka pitkässä liitossa osoitetaan rakkautta, kuinka sydän särkyy ja miten kaikki ei aina menekkään siten kuin on etukäteen ajatellut. Ne kaikki tuntemukset on ujutettu pohdiskelevan ajatuksenvirran ja dialogien joukkoon. Kärsivällisen poimittaviksi.  

"Illalla Pietari istui saunassa lauteilla. Mustat laudat olivat niin kuumat, että paikkaa olisi ollut vaikea vaihtaa. Savun ja kuumuuden haju ilmassa muistutti kaikista entisistä saunoista. On liian lämmintä vaimolle, hän mietti. Mutta kun vähän heittelen löylyä, jäähtyy pian vähän. Vesi kihisi kivillä. Tuo tuhkakin ilmassa vähenee, kun nyt heittelen, että ei vaimoa yskitä. On ihmisellä sentään hyvä saunakin, vaikka sitä ei aina tahdo tajuta. Tällainen tilapäisyyden tuntu on useimmiten, kun tänne tulee. Mutta kuitenkin, kuuma ilma sieraimissa, vähän savun hajua, mustat seinät.

Pietari istui ulkona seinävieressä olevan penkin lankulla jäähdyttelemässä. Aina se on niin, kun löylystä tulee ulos, että ajatukset jotenkin selvenevät. Ensin on kuuma ja sitten viileä. Saa havainnollisen opetuksen siitä, missä oloissa ihminen tulee toimeen.

Kun ei mitään yritä ajatella, niin jotain näkeekin. Korkealla koivunlatvojen terävät varjot ja ylhäällä ilmassa pilviä. Tuolla aukossa näkyy tähti. Parempi että ensin näkyykin vain yksi ja vähitellen enemmän, niin paremmin tajuaa kuinka paljon niitä on ja erikokoisia. Jos hetki ei ole otollinen, ei näe tähtiä, ei varpuja eikä koivunrunkoja, vaikka ne noin maasta nousevat. Kun asiat ovat niin hyvin, että näkyy, se on kummallista."

Katkelma kirjasta Maatuuli (Otava, 1980).

Tiedättekö sen tunteen, kun luette jotain hyvää kirjaa, ja sivujen lomassa huomaa jäävänsä makustelemaan lukemaansa ja nostaa huomaamattaan katseen kirjasta kuin tallentaakseen sen muistiin? Hyryn kanssa on käynyt usein niin. Myönnän, että Hyryn tekstit eivät ole ehkä hektisen elämän paras pysäyttäjä, sillä kärsivällisyyttä hidas rytmi vaatii. Vaihtaminen hektisestä elämänmenosta Hyryn lähes pysähtyneisiin tunnelmiin voi olla kontrastiltaan liian voimakas. Mutta itselleni juuri tällainen lomalukemisen helmi, kun osaa vain nauttia olostaan ja olemisestaan. 

Elokuussa oli hieman vaikeuksia käynnistää arkeen paluu kirjoittamisen ja sähköpostien lähettelyn muodossa. Päivärytmi on pysynyt läpi kesän melko samanlaisena, sängystä on noustu seitsemän maissa ja lenkillä on käyty jos on siltä tuntunut. Kesäaamut olivatkin päivien parasta aikaa, hitaita, valoisia ja hiljaisia.

Kirjoitusprojekti on nyt siinä pisteessä, että teksti on lähetetty luettavaksi ohjaajalle ja tapaamista odotellaan. Jännittää vietävästi millaista palautetta ja kommenttia sieltä tulee. Yksi päivä meni ärräpäitä päästellessä, sillä tämä on aina edessä näiden virallisten tekstien kanssa: kuinka saa sen hemmetin ykkösen alkamaan vasta johdantosivulta? Muistan opetelleeni sen jo vaikka kuinka monta kertaa ja aina se on yhtä tuskastuttavaa. Wordikin on tosin päivittynyt vuosien varrella, mikä on vaikuttanut tilanteeseen. Sitten kun sen saa taistelun jälkeen tehtyä ajattelee, että eihän tämä nyt loppujen lopuksi ollutkaan niin vaikeaa. Miten tämä on mahdollista?? Yksi kuva sinne tekstin joukkoon pitäisi ainakin vielä saada ja pari alaviitetarkennusta.

Paluu arkeen tuntuu hyvältä. Yhdelle kurssillekin ehdin jo ilmoittautua.