torstai 10. syyskuuta 2015

Taidehaaste

Jokin aika sitten sisustusblogeissa pyöri haaste, jossa bloggaajalle annettiin kuvitteellinen summa rahaa, jonka hän sai käyttää unelmiensa sisustukseen. Päätin napata idean itselleni ja soveltaa sitä taidemaailmaan. Taidematkustaja kirjoitti hetki sitten blogissaan erilaisia vinkkejä nykytaiteen ostamiseen. Jos minulta kysytään, paras tapa ostaa taidetta on hankkia sitä suoraan taiteilijalta itseltään tai galleriasta. Näin tietää varmasti mitä ostaa eikä ole pelkoa epäselvistä proveniensseista (teoksen koko historia syntyhetkestä tähän hetkeen) ja väärentäjistä. Aihetta sivuten pitää mainita Jyväskylän yliopiston taidehistorian dosentin Hanna Pirisen Ylen haastattelusta, jossa pohdittiin taideväärentäjien tarinoita. Tässä taas loistava muistutus siitä, miksi kannattaa ostaa elossa olevien taiteilijoiden teoksia. 

Ajattelin tuhlata kuvitteellisen 10 000 euroa suomalaiseen maalaustaiteeseen ja päädyin hankkimaan teokset eri gallerioiden ja taidelainaamojen sivuilta.
Mauno Mecklin: Takaovi, 2014, öljy kankaalle, 100x100 cm. Galleria Bronda. 2500 euroa.
Elisa Heinonen: Aamusumua, 2012, akryylimaalaus, 100x116 cm. Galleria 12. 2000 euroa.
Maria Susanna Kivistö: Creating Miracles, 2014, öljymaalaus 81x65 cm. Taidelainaamo. 2500 euroa.
Tuula Aalto: Salattu maa, 2011, maalaus/pastelli, 50x70 cm. Taidelainaamo. 750 euroa.
Sami Korkiakoski: Until the last drop falls, 2008, sekatekniikka, 130x120 cm. Galleria 12. 2500 euroa.
Yhteensä 10 250 euroa. Vähän mentiin yli budjetin. Valinta oli vaikea, sillä galleriat ja verkkokaupat pursuilevat hienoja teoksia. Omia teoksia voi lähteä haaveilemaan, lainaamaan tai suoraan ostamaan mm. täältä:

 
Tai kävelemällä lähimpään paikkakunnan galleriaan. Myös Taidesivujen kautta voi ostaa taidetta, mutta pikaisella vilkaisulla kyseinen sivu näytti olevan enemmän harrastelijataiteilijoiden suosiossa. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö harrastelijoidenkin joukosta löytäisi itseä miellyttävää taidetta.

Mikäli teitä kiinnostaa, voin tuhlata toisen kuvitteellisen setelinipun kotimaiseen grafiikkaan.
Ja mikäli joku teistä päättää tehdä unelmiensa taidekauppoja, 
tulkaahan vinkkaamaan listauksestanne tännekin. :)

12 kommenttia:

  1. Meillä tuo taiteen ostaminen on kyllä ollut ihan mahdoton juttu. Mies on erikoistunut aikanaan kuvaamataitoon ja tieto lisää sen verran tuskaa, että mikään "meidän tavoitettavissa oleva taide" ei kelpaa. Olemme siis ilman. Siiheksi, kunnes saamme sen jonkun 10 000?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar: "Tieto lisää tuskaa" :D Voi kai sitä noinkin sanoa. Grafiikkaa saa edullisesti, joten sitä olen ostanut ihan opiskelijabudjetillakin. Vielä tosiaan vasta haaveilen jostakin maalauksesta. Ja hyvähän se on haaveilla, että sitten kun kenties on varaa ostaa jokin isompikokoinen niin tietää millaisesta pitää. :)

      Poista
  2. Hei onpa ihana idea! Voisin laajentaa tämän kyllä ehkä käsittämään kaikkea kuvataidetta. Tai ehkä sittenkin kaikkea suomalaista taidetta, sillä suosin näin nuorena aloittelijana muiden nuorten aloittelijoiden töitä, ja se tarkoittaa että hinnoittelu on usein ihan naurettavan alhaista.. voisin kyllä silti tehdä blogipostauksen haasteesta. :) Valintasi ovat ihan mielettömiä! Tykkään kahdesta ensimmäisestä aivan erityisen paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora: Saa toki varioida. Hauska nähdä millaisen listauksen saat aikaiseksi, aloittelijoista tai ammattilaisista. :) Minäkin tykkään erityisesti juuri niistä kahdesta ensimmäisestä. Tällä kertaa päädyin tällaisiin melko abstrakteihin maalauksiin, jonakin toisena päivänä valinnat olisivat kenties näyttäneet toisenlaisilta.
      Jään mielenkiinnolla odottamaan tulostasi! :) Näin teoksia tutkimalla sai taas vähän paremmin käsitystä siitä millaista taidetta Suomessa tällä hetkellä tehdään/myydään.

      Poista
  3. Komeat taideteokset olet valinnut, omaa silmää miellyttää erityisesti Aamusumua. Oma äitini ostaa taidetta melko usein ja olen saanut häneltä useita tauluja meillekin, näemmä jotain on myös tarttunut sillä itsekin tulee tehtyä taidehankintoja. Ehdottomasti olen samaa mieltä siinä, että taide kannattaa hankkia taitelijalta tai galleriasta, niin pysyy kärryillä siitä mitä ja kuinka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea: Minä olen hankkinut pieniä teoksia taiteilijalta itseltään, galleriasta ja näyttelystä. Se oli aika hieno tunne, kun sai näyttelyyn sen punaisen tarran. :) Huomaan että näissä teosvalinnoissa ja etenkin noissa kahdessa ensimmäisessä vaikuttaa minuun impressionistinen vire, johon olen ihan hurahtanut. Korkiakosken teoksissa harva ylittää oman esteettisen kynnykseni, mutta tuossa teoksessa oli jotain mielenkiintoista. Ja värimaailma on rauhallinen.

      Poista
    2. Punainen tarra on kyllä aika hengästyttävä kokemus! Meillä yksi tarroitettu tulee ensi viikolla kotiin. :)

      Poista
  4. Hienoa! Tervetuloa grafiikka ostoksille, ja löytyy multa maalauksiakin 😊👍😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cata: Grafiikka ei tarvitse niin suuria investointeja kuin esimerkiksi maalaukset. Pidän itse myös siitä, että ne ovat suht pienikokoisia, jolloin ne saa helposti esille. Yksi ystäväni tosin vieroksuu grafiikkaa juuri sen pienuuden vuoksi. :P Tosin onhan niitä graafikkoja, jotka tekevät myös/vain isokokoisia teoksia. Mutta makunsa kullakin. :)

      Poista
  5. Ihanat taideostokset! Taidelainaamot ovat minusta nerokas keksintö, sillä isompikin työ on helpompi ostaa erissä. Niistä meidänkin taulut on melkein kaikki hankittu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka: Niinpä! Ja lainaamoissa/gallerioissa pääsee näkemään laajan kattauksen taidetta, jolloin saa jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisesta taiteesta itse mahdollisesti pitää ja haluaa kotiinsa.

      Poista