Arjen huomionosoituksia

Yllättävän pitkälle selvisin ilman sairastelua, mutta niin se flunssa vain lopulta iski. Inkivääri, hunaja, tiikeribalsami, nenäkannu, nessut ja vitamiinit ovat olleet tämän viikon teema. Olo on muuten ok, kunhan hengitystiet pysyvät avoinna. 

Torstain olin varmuudeksi kotosalla. Heräsin viideltä ja klo 10 olin jo mökkihöperöitymässä. Ulkona oli ihanan aurinkoinen päivä, mutta piti ottaa rauhassa. Hieman teki kipeää katsoa Instagramista muiden ulkoilukuvia... Onni onnettomuudessa oli se, että ystävä jolla oli myös lievä flunssa tuli kyläilemään, joten sain juttuseuraa ja päivä meni nopeammin. Toisena kaverina oli Anna Kortelaisen uutuusromaani Siemen. Perjantaina palasin töihin, sillä olo oli jo parempi. Kahden tunnin palaveri ja sitä myötä puhuminen eivät kuitenkaan tehneet hyvää ja ääni alkoi kadota. Työkaveri oli ihana ja oli jättänyt termariin kahvia, sillä en ehtinyt kahvitauolle. Lisäksi hän oli jemmannut minulle kahvihuoneesta ylijääneet hedelmät bussieväiksi. ♥      

Tämä muistutti taas kuinka ihana on saada pieniä huomionosoituksia arjessa, jotka tuntuvat pitkään. Tällä viikolla sain itse asiassa huomionosoituksen myös tuntemattomalta. Olin aamulla kävelemässä bussipysäkille ja levitin kävellessäni kuiviin käsiin kookosvoidetta. Kuulin kuinka auto hidastaa takaa kohdalleni. Autossa oleva nainen avasi ikkunan ja kysyi mihin olen menossa, että tarvitsenko kyydin. Sanoin meneväni lähimmälle bussipysäkille, että pääsen siitä suoraan töihin, mutta kiitos kuitenkin. Nainen ilmeisesti luuli, että olin viluissani, kun hieroin käsiäni (kookosvoidetta) yhteen ja tarjoutui antamaan lämpimän autokyydin. En voi muuta kuin todeta, että savolainen lähimmäisenrakkaus ♥.

Kolmas ihana teko oli erään nopean valokuvaustehtävän jälkeen, kun henkilö katsoi suoraan silmiin ja sanoi kiitos Henna. Meillä kiitellään töissä toki puolin ja toisin, mutta tuossa oli jotain erilaista, joka meni ihon alle. Voimakkaammin kohdistettua. 

Flunssa pitäisi saada nujerrettua, sillä alkuviikosta on tiedossa kahden päivän valokuvauskeikka, josta ei voi oikein kieltäytyä. Toivotaan parasta. Ja toivotaan, että ruudun sillä puolen pysytte terveinä! :)

Käytännöllisiä unelmia lentämisestä

Nuorempi siskonpoikani täytti vuoden. Ostin hänen isoveljelleen jo ristiäislahjaksi grafiikkaa, ja päätin jatkaa samalla linjalla. Isoveli sai viisi vuotta sitten Piia Lehden Suojelusenkelin, tämä pienempi poika nyt Asta Caplanin vedoksen. Käytännöllisiä unelmia lentämisestä oli ihanan hyväntuulinen.

Asta Caplan: Käytännöllisiä unelmia lentämisestä, 2013, viivasyövytys ja akvatinta, 14.8 x 9.9cm, vedos 15/30.

Se toivottavasti muistuttaa olemassaolollaan poikaa siitä, että unelmat voivat toteutua, kun niiden eteen tekee töitä. Ja käyttää hieman mielikuvitusta. ;)

Museoarkea

Pitäkää hatuistanne kiinni, nyt olisi tulossa pitkästä aikaa höpöttelypostaus. Saan tuotua nykyisin niin harvoin arkea blogin puolelle, että se täytynee tehdä tällaisissa höpöttelyryöpyissä. Tuntuu ihan uskomattomalta, että nyt ollaan "vasta" torstaissa, sillä olen saanut tehtyä tällä viikolla joka päivä enemmän asioita kuin yleensä viikossa. Tai siltä se ainakin tuntuu.

Tunnelma johtunee lähinnä siitä, että työtehtävät ovat olleet niin kirjavia. Uusi viikko alkoi ihanassa auringonpaisteessa, kun ajeltiin Valamoon. Siellä viriteltiin yhden sun toisen toimijan kanssa yhteistyökuvioita ja sain samalla pistäytyä myös Konservointilaitoksella. Minulle on aina yhtä taianomaista päästä kurkistamaan niiden ovien taakse, jossa taide tehdään jälleen eläväksi: puhdistetaan, korjataan, liimataan tai maalataan. Joskus haaveilin salaa konservaattorinkin urasta. Yliopistoaikoina ajatus nosti päätään kun kuulin, että kurssikavereissa oli rakennuskonservaattoreita. Minua on kuitenkin aina kiehtonut nimenomaan taidekonservointi. Siinä taide tulee konkreettisesti iholle. Yritin hillitä innostustani, mutta kun näin seinällä herkullisen värisiä pigmenttiputkia, olin kuin lapsi karkkikaupassa. Että se siitä ammatillisuudesta...

Toisaalta muistin jälleen miksi rakastan myös taidehistorioitsijan alaani ja työtäni museossa. Olen maininnut aiemminkin, että yleisin esineryhmä mistä saan asiakaskyselyjä ovat metalli-ikonit. Ne alkavat olla hieman sellaista tuttua "peruskauraa". Minulla on tallennettuna vastauspohjaluonnos, jota tarvittaessa muokkaan ikonin aiheen mukaan, jotta ei aina tarvitse kirjoittaa samoja asioita alusta alkaen. Huvittavaa tässä on se, että viikon sisällä olen törmännyt sekä huonoimpaan näkemääni valujälkeen että kenties parhaimpaan. Ne mitkä saavat sydämeni sykkimään ovat kuitenkin riisat. Ja tarkemmin ottaen niiden leimat. Saan päästää sisäisen salapoliisini valloilleen selvittäessäni kultaseppämestareita, tarkastusmestareita ja kaupunkileimoja. Riisoissa yhdistyy parhaimmillaan monipuolinen käsityöosaaminen ja materiaalit.

Hiihtolomaviikot näkyvät myös meillä. Ilahduin siitä, että Veera uskalsi kysäistä työvuoroistani hänen vieraillessaan RIISAssa. Olen maininnut aiemminkin, että minua saa kysyä kassalla joko nimellä Henna tai Hurmioitunut - molemmilla saa viestin perille. Jos olen töissä, tulen mielelläni moikkaamaan ja vaihtamaan muutaman sanan. Ja kertomaan museon tärpeistä. Tänään itse asiassa bongasin tutun perheen näyttelytiloista ja poikkesin kokoelmanhallinnasta hetkeksi asiakaspalvelun puolelle.

Kokoelmanhallinta onkin ollut jonkin aikaa pieni stressin aihe. Pienellä henkilökunnalla saa ja joutuu tekemään paljon muutakin kuin mihin sitä etukäteen ajattelisi ryhtyvänsä. Sähköposti ja puhelin tuntuvat välillä olevan se pahin vihollinen. Tämän vuoksi kokoelmalahjoitukset ja talletukset ovat olleet jäissä. Tai itse asiassa ainut mikä on ollut jäissä on oma rajallinen työaikani. Talletuksia ja lahjoituksia otetaan kyllä vastaan (kokoelmapolitiikkaan nojautuen), mutta se haltuunotto luetteloinnin ja inventoinnin eteenpäin viemiseksi on ollut hidasta. Mikä on tietysti stressannut takaraivossa tekemättöminä asioina aina, kun pöydälleni ilmestyy seuraava lahjoitettu esine tai paperi lahjoituksesta. Tällä viikolla tunnen kuitenkin olevani jälleen paremmin kartalla omasta vastuualueestani (esineet). 

Uutena ja vähän jännittävänäkin asiana tuli muutto. Esittelin täällä ja täällä työhuonettani, jonka sain järjestettyä ja lopullisesti haltuuni viime syksynä. Nyt kävi kuitenkin niin, että meillä Karjalankadulla tanssittiin huonekalurumbaa (jälleen kerran), jonka ansiosta sain isomman työpöydän ja hieman isomman huoneen. Asiakaspalvelutilanteissa asiakkaiden tulee mahtua huoneeseen sisälle, ja plussaa olisi tietysti sekin, että he pääsisivät myös istumaan. Entiseen huoneeseen ei oikein mahtunut asiakastuolia, vaikka siitä muuten tykkäsinkin. Nyt tämäkin asia on korjattu.

Niin ahkerasti kuin olen yrittänytkin työni hoitaa, sitä laiskempi olen ollut henkilökohtaisten asioiden hoitamisessa. (Jotain kertoo myös se, että poistin joululiinat pöydiltä vasta viikko sitten...) Keväinen Rooman matka häämöttää kuukauden päässä ja passini meni jo syksyllä vanhaksi. Olen lykännyt ja lykännyt hakuprosessia lähinnä sen vuoksi, etten ole saanut aikaiseksi mentyä valokuvaamoon. Tämä superviikko sysäsi minut vihdoin sinnekin, kun huomasin, että passikuvan ottamisen jälkeen kaiken muun voi tehdä sähköisesti. Sinne pompsahti sähköiset allekirjoitukset, sormenjäljet ja passikuva, joka lähetettiin poliisin järjestelmään suoraan valokuvaamosta. Miten helppoa! Tosin olen aivan varma, että jokin tässä vielä voi mennä pieleen, joten ei nuolaista ennen kuin fyysinen passini on ajoissa kourassa ja istun lentokoneessa nokka kohti Fiumincinon lentokenttää.

Roomaan liittyen pidimme matkakumppaneiden kanssa palaverin alustavista matkakohteista, mutta palataan niihin myöhemmin. Ikuinen kaupunki vaatii katselun lisäksi myös kävelyä, ja löysin tähän tarkoitukseen itselleni täydelliset kaupunkikengät. Haluan omistaa niillekin oman hetkensä.

 Tiedossa kiireinen kevät, mutta mielenkiintoisissa merkeissä!

Väärennettyjä ikoneja?

Suomen ortodoksisen kirkkomuseon ystävät ry:n järjestämässä seminaarissa 18.2.2017 puhui erikoistutkija Seppo Hornytzkyj. Hän kysyi: Onko olemassa väärennettyjä ikoneja? Jyrki Lammi oli aiemmassa puheenvuorossaan todennut, että ikoni on väärennös silloin, kun henkilö väittää ikonia muuksi kuin mitä se todellisuudessa on. Antiikkikauppiaana Lammi on törmännyt monenlaisiin tapauksiin. Hän kertoi kuinka myyjät ovat yrittäneet kaupata hänelle uutta ikonia vanhana. Puupohja on voinut olla oikeasti vanha, mutta siitä on saatettu "pestä" alkuperäinen kuva pois. Tilalle on maalattu kaupallisempi aihe, ja lopuksi ikonin maalipinta on vanhennettu keinotekoisesti. Seppo Hornytzkyj on nimenomaan näiden maalikerrosten paljastamien totuuksien asiantuntija. Hän toimii Kansallisgallerian lisäksi materiaalianalyytikkona RECENART (Research Centre for Art) tutkimustiimissä, joka yhdistää taidehistorian, kemian, fysiikan ja tietotekniikan huippuosaamista ja -teknologiaa taideteostutkimukseen.

Seppo Hornytzkyj esitteli aitouden määritelmää tieteen keinoin. Hän painotti, että tiede kattaa tutkimuksesta vain kolmasosan. Materiaalianalyytikkona hän vastaa teosten kemiallisesta tutkimisesta, mutta aitouden todistamiseen tarvitaan myös taidehistorioitsijoita sekä konservaattoreita. Hornytzkyj'n tutkiessa mikroskooppisen pieniä värihiukkasia, konservaattori tulkitsee näkyviä värikerroksia ja taidehistorioitsija vertaa aihetta, signeerausta ja tekotapaa taidehistorialliseen kaanoniin tai tietyn taiteilijan muuhun tuotantoon. Jokainen on oman alansa asiantuntija ja tiimiläiset todentavat yhdessä teoksen aitouden.

Maalauskankaan (tai puupohjan) päällä olevat kerrokset, joita materiaalianalyytikko tutkii. Kuva: Thaviby Art Advisory.

Ikonin aitouden todentaminen kuitenkin poikkeaa perinteisestä taiteesta. Venäläisiä ja slaavilaisia ikoneja ei signeerata (toisin kuin esim. kreikkalaisia), ja kaikki ikonit maalataan aina kaanonin mukaan, joten taidehistoriallisesti aitouden todentaminen on miltei mahdotonta. Tällöin tiede ottaa tutkimuksessa suuremman roolin. 

Hieronymus Boschin väripaletin pigmentit vuosina 1450-1516. Maalaus: Himojen puutarha, n. 1504. Kuva: Pigments through the ages.

Hornytzkyj'n mukaan väriainehiukkasten tunteminen on tärkeää. Värejä voidaan käyttää karkeaan ajoittamiseen, sillä jokaisella värillä on elinkaarensa. Hän puhui innovaatioiden diffuusiosta. Uuden asian, kuten tietyn väriaineen, tuleminen markkinoille tarkoittaa sitä, että sen parissa työskentelevät ensin varhaiskokeilijat, sitten alkuinnostujat, seuraavat innostujat ja lopuksi ns. "mattimyöhäiset". Hornytzkyj käytti esimerkkinä pariisinvihreää (Cu₃(AsO₃)₂), jota on käytetty taiteessa aina 1800-luvulta 1930-luvulle asti. Innovaatiodiffuusion tavoin pariisinvihreälläkin oli elinkaarensa. Tuona ajanjaksona pariisinvihreää on käytetty seuraavasti:

99,9 % pariisinvihreästä esiintyy taiteessa vuosina 1836-1934.

99% pariisinvihreästä esiintyy taiteessa vuosina 1851-1920.

95% pariisinvihreästä esiintyy taiteessa vuosina 1862-1909.

Värien elinkaaria. Kuva: Seppo Hornytzkyj.

Tällaisilla väriainehiukkasten esiintymiskaavoilla voidaan määritellä teoksen ikää. Toisaalta väriainehiukkaset paljastavat myös sen, mikäli väreillä yritetään huijata. 1800-luvun tyyliin maalattu teos ei voi olla 1800-luvulta, jos siinä on käytetty vasta 1900-luvun puolella kehitettyjä väriaineita. Pariisinvihreää ei esimerkiksi ole käytetty enää 1930-luvun jälkeen, sillä se sisältää arseenia ja se todettiin terveydelle vaaralliseksi.    

Lapis lazuli luonnonmateriaalina, josta valmistetaan ultramariinia. Pigmenttihiukkaset ovat suuria palasia. Kuva: Seppo Hornytzkyj.

Tiede on onneksi askeleen edellä väärentäjiä, sillä vaikka taiteilijat käyttäisivät aitoja ja vanhoja materiaaleja aina väriaineista kankaisiin ja kiilapohjiin, nykyisyyttä ei pääse pakoon. Hornytzkyj kertoi, että paraskaan väärentäjä ei onnistu maalaamaan teosta niin nopeasti, ettei maalipintaan leijailisi ja tarttuisi hengitysilman epäpuhtauksia. Ja nämä hiukkaset ovat erilaisia 2010-luvulla kuin esimerkiksi 1800-luvulla. Taidehistorioitsijat ja konservaattorit eivät pysty näitä havaitsemaan, mutta materiaalianalyytikko pystyy poimimaan värin seasta sinne kuulumattomia hiukkasia.

Käsin murskattu ultramaniini, pigmenttihiukkaset ovat vielä suurehkoja. Kuva: Seppo Hornytzkyj.

Teollinen tuotanto on myös antanut värihiukkasille erilaiset muodot. Vanhoissa väreissä hiukkaskoko on suurempi kuin teollisesti tuotetuissa väreissä, vaikka kyseessä olisi muuten sama ultramariinin sininen. Ennen värit hierrettiin morttelissa käsin, jolloin pigmenttihiukkaset jäivät suuremmiksi.

Teollisesti valmistettu ultramariini, jossa pigmenttihiukkaset ovat pieniä murusia. Kuva: Seppo Hornytzkyj.

Seppo Hornytzkyj näytti luentonsa lopuksi esimerkkejä ikoneista, jotka ovat tieteellisesti katsoen "väärennöksiä". Väärennöksiä on lainausmerkeissä siksi, että termi on hankala esimerkiksi silloin, jos ikonin alkuperäinen kuva on "pesty" pois ja tilalle on maalattu kokonaan uusi aihe. Tällöin ikoni toimii kuten sen pitääkin: pyhä kuva toimii rukouksen välikappaleena. Hornytzkyj ei ottanut kantaa siihen, menettävätkö ikonit pyhyytensä tieteellinen tutkimuksen myötä. Suurin osa esimerkeistä oli siis sellaisia, ettei ikonin muutosta tai alkuperäistä muotoa voi paljain silmin nähdä.

Kuva: Seppo Hornytzkyj.

Yllä oleva ikoni on väärennös. Vasemmalla puolella näkyy se mitä katse havaitsee (Hellyyden Jumalanäiti), oikealla puolella se mitä röntgenkameralla saa näkyviin (Hodigitria, Tiennäyttäjän Jumalanäiti). Tieteellisen tutkimuksen mukaan alla oleva ikoni on maalattu välillä 1921-1930, mutta joku on halunnut myydä sen vanhempana. Päälle on maalattu myyvä aihe hieman kansanomaiseen tyyliin toteutettuna. Maalin alta kuultaa kuitenkin selvästi Kristus-lapsen sädekehä.

Kuva: Seppo Hornytzkyj.

Seuraavassa esimerkissä Hornytzkyj esitteli Kristus Kaikkivaltias-ikonin. Tutkimusten mukaan kaikki ikonissa on uutta, mutta riisaan on tästä huolimatta painettu vuosilukuleima 1886.

Kuva: Seppo Hornytzkyj.

Hodigitria-ikoni oli monimutkaisempi tulkita. Katse näkee vasemmalla painokuvaikonin, jonka päällä on metalliriisa. Riisan alta paljastuu kuitenkin palasista koottu kokonaisuus, jossa riisan alta näkyvät osat on liimattu uuteen ikonilautaan ja taustakangas on kiinnitetty nastoilla. Tässä voi olla kyseessä tilanne, että ilman ikonia ollut riisa on haluttu vain hyödyntää, jolloin sille on tehty "ikoni".

Aihe oli todella mielenkiintoinen ja esimerkkikuvia ja tutkimustuloksia olisi jaksanut katsoa loputtomiin. Väärennettyjäkin ikoneja siis on, mutta niitä on paljain silmin vaikea havaita. Jyrki Lammin ja Seppo Hornytzkyj'n puheevuorot saivat kaipaamaan takaisin yliopiston luennoille. Aina oppii uutta.

Hieronymus Boschin unten puutarha

Olen monta kertaa hehkuttanut Yle Teeman upeita taidedokkareita. Tänään olisi jälleen tarjolla yksi: Hieronymus Boschin unten puutarha (El Bosco, el jardín de los sueños, Espanja 2016) klo 21 alkaen. 

Muun muassa Ludovico Einaudi pohtii Boschin näkyjä espanjalaisessa dokumenttielokuvassa. Kuva: Cine Español.

Prado-museossa sijaitseva Himojen puutarha (Maallisten ilojen puutarha, n. 1495-1505) on kiehtonut katsojia vuosisatojen ajan. Dokumenttielokuvassa Boschin näkyjä ja kuvia pohtivat muun muassa kirjailijat Salman Rushdie, Orhan Pamuk Laura Restrepo ja Cees Nooteboom, säveltäjä-pianisti Ludovico Einaudi, laulaja Renée Fleming, sarjakuvapiirtäjä Max sekä joukko historioitsijoita ja Boschin taiteen tuntijoita.

Suurennettu yksityiskohta helvettiä kuvaavasta oikeanpuoleisesta paneelista. Kuva: Wikipedia.

Dokumenttielokuvan jälkeen esitetään meksikolaisen Guillermo del Toron vuonna 2006 valmistunut fantasiaelokuva Faunin labyrintti (El laberinto del fauno). Espanjankielistä elokuvaa on aiemmin näytetty Suomessa kansainvälisellä englanninkielisellä nimellä Pan's Labyrinth. Kolmen Oscarin elokuva kertoo paitsi Espanjan sisällissodasta ja sen väkivaltaisista vaiheista 1944, myös fantasiamaailmasta, jossa del Toron tulkinnat kohtaavat Boschin näyt.

Faunin labyrintti. Kuva: Yle Teema.

Faunin labyrintti. Kuva: Yle Teema.

Himojen puutarhaan pääsee tutustumaan lähietäisyydeltä tämän nettisivun takaa, jossa on myös englanninkieliset tulkinnat maalauksen kohtauksista (kertojalla on ihana brittiaksentti ♥).

Hieronymus Boschin unten puutarha tänään 4.2. klo 21.00 ja myöhemmin Yle Areenassa 30 päivää.

Guillermo del Toron Faunin labyrintti tänään 4.2. klo 22.26 ja myöhemmin Yle Areenassa 30 päivää.