Insinöörihuumoria

Instagramin puolella minua seuraavat tietävät jo tilanteen taustan, mutta kerrottakoon se vielä täälläkin. Meillä oli pari kuukautta sitten erään työkaverin kanssa eräänlainen (leikkimielinen) "kehityskeskustelu" siitä, että kuinka työkavereita tulisi huomioida tasapuolisesti. Tämän keskustelun yhteydessä saatoin kerran sanoa, että minullekin voi antaa lahjoja.

Tarinassa on jonkin verran värikynää riippuen siitä, että kumpiko osapuoli tätä kertoo. Kyseinen insinöörityökaverini piti kädessään lahjaa ja alusti tilannetta näin: "Sinä kun aina sanot, että myö ei anneta sinulle mitään, niin tässä on nyt ihan sinua varten lahja. Kun kommentoit meitä insinöörejä. Ihan itse olen sen ostanut."

Toinen insinöörityökaveri kommentoi tämän kuvan nähtyään: "Ai noinko sinä yrität luoda meidän työstä mielenkiintoisen kuvan siellä somessa?"

Ennen kun näin, mistä oli varsinaisesti kysymys, sydän vähän liikahti ja ajattelin, että kuinka herttaista! (Hän ei yleensä toimi näin.) Kunnes hän avasi kätensä ja ojensi lahjan: kädestä paljastui heijastin, jossa lahjan antaja ilmoittaa ylpeästi omaavansa insinöörin supervoimat... Niin, sieltähän se insinöörihuumori jälleen paljastui. Kahvipöytäseurue alkoi nauraa, kun he huomasivat ilmeeni muutoksen todellisuuden paljastuttua. (Tarkkasilmäiset voivat myös huomata, että kyseessä on mainosheijastin....)

Tilanne sai tänään jatkoa, kun ilmoitin kyseiselle työkaverille, että minulla olisi puolestaan hänelle lahja. Ja jos minä suostun käyttämään hänen antamaansa insinööriheijastinta, niin hänen pitää luvata käyttää minun antamaani lahjaa. Vastaus oli jo ennen kuin hän oli edes nähnyt lahjaansa: "Eeiii, se on tietysti joku tyttövärinen juttu...."

Otin lahjan taskustani, ojensin sen ja pyysin häntä lukemaan tekstin ääneen, jotta ympärille kerääntyneet muut työkaverit kuulisivat saman:

Kuvan julkaisuun on saatu lupa.

Työkaverit nauroivat ja lahjan saajakin heittäytyi onneksi mukaan. Hän sanoi, että aikoo kiinnittää haalarimerkin työmaatakkiinsa: "Tämä on hyvä". Olin onnistunut päihittämään hänet, ja tässä on kuulema vaarana alkaa kilpailu. Toivottavasti ei.

Kyseinen työkaveri on täydellinen insinöörin stereotypia ja hän on äänekkäästi ylpeä siitä, että ihan huvittaa. Hän on  välillä räävitön suustaan ja silti välillämme on ammatillinen arvostus, vaikkakin hän tuppaa horjuttamaan tasapainoa viittaamalla humanisteihin ja taidekenttään "hihhuli"-kommenteilla. Tästä huolimatta hän on kiinnostunut myös taiteesta ja antaa siitä hyvää palautetta, kun aihetta on.

Ei pidä ottaa itseään liian vakavasti.

Kesävieras Rauhalahden kartanossa

Rauhalahden kartano sijaitsee Kuopion eteläpuolella, noin kahdeksan kilometrin päässä keskustasta, tarjoten muun muassa boutique hotel-majoitusta sekä kokouspalveluita. 

Rauhalahden historiaa

"Koko laaja Rauhalahden vapaa-ajan alue, kuten viereinen Jynkän kaupunginosakin, ovat entisiä Rauhalahden kartanon maita. Jynkkä Rauhalahden naapurissa liittyy myös Suomen sodan historiaan. Maaliskuussa 1808 kapteeni J.Z. Duncker viivytti 320 miehen vahvuisella osastolla venäläisten etenemistä Jynkänlahdella, jolloin Savon prikaatin pääjoukko pääsi vetäytymään hyviin puolustusasemiin salmen taakse Toivalaan Kuopion pohjoispuolella.

Rauhalahden vaiheet ulottuvat 1800-luvun alkuun, jolloin se kuului uudisviljelyksenä Harjulan tilaan. Harjulan tilaa hallitsi Vänrikki Stoolin tarinoista tuttu Ukko Lode [Karl Leonhard Lode, 1752 Turku - 1816 Kuopio].

Rauhalahden kartanon rakensivat Loden tytär Sofie Charlotte [1795-1833] yhdessä puolisonsa majuri Carl Johan Blomin [1781-1858] kanssa. Rauhalahden kartanolla on sen jälkeen ollut useita omistajia. Vuosina 1891-1911 kartanon omisti Pekka Juho Jalkanen ja 1911-20 hänen poikansa Matti. Veli Aaro Jalkanen sanoitti Kallavesj-laulun 1916 ollessaan maanpaossa Amerikassa. 

Rauhalahti oli myös von Wrightin taiteilijaveljesten sukulaistalo, ja sieltä on olemassa taiteilijaveljesten maalauksia. Vuodesta 1927 alkaen kartano oli Hallmanin kauppiassuvun omistuksessa aina vuoteen 1972, jolloin Kuopion kaupunki osti rakennukset ja maat." Lähde.

Kartanon nykyinen yrittäjä Petra Jokilinna kertoi Päivi Taskinen-Kekin haastattelussa (2024), että "Matti Pitkänen hankki kartanon omistukseensa vuonna 2008. Minä lähdin toimintaan mukaan vuoden 2023 syksyllä aluksi konsultoimaan remonttiasioissa", aikaisemmin korjausrakentamisen yrityksessä osakkaana ollut, sisustajaksi opiskellut ja myös hotelli- ja ravintola-alan koulutuksen hankkinut Jokilinna kertoo.

Pehtoorin Kaffila

Kartanon vieressä sijaitsevassa rakennuksessa (1873) toimii Pehtoorin Kaffila. Rakenuksessa ovat aiemmin majoittuneet kartanon palvelusväki ja kukin pehtoori perheensä kanssa vuorollaan. Pehtoorin Kaffilassa tarjoillaan oman leipomon tuotteita. 

Itselleni iloinen uutinen olikin tieto, että Rauhalahden kartanon tiloissa toimii täydellisiä macaronseja, kakkuja ja muita herkkuja valmistava Le Petit Bakery!

Pehtoorin Kaffila palvelee kesäkaudella 2025 perjantaista lauantaihin klo 12-17 ja sunnuntaisin klo 10-15. Sunnuntaisin on tarjolla myös Pehtoorskan aamiainen klo 10-12.

Ulkoilmaelokuvia

Tähtikino-ulkoilmaelokuvakiertue saapuu heinäkuussa 2025 Rauhalahden kartanoon (10.-12.7.). Lasten- ja seikkailuelokuvien lisäksi mukana on myös kartanon henkeen sopiva Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka vuoden 2005 versio (mm. Keira Knightley, Matthew Macfadyen) täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tähtikino-tapahtuma kuuluu Kuopio250-vuotta juhlaohjelmistoon.

Rauhalahden kartanon keittiö palvelee tapahtuman ajan. Myynnissä on tapahtumaan sopivia piknikeväitä ja virvokkeita. Tapahtumassa on myös anniskeluterassi. Näytökset esitetään tasaisella nurmialueella isolta screeniltä. Sateen sattuessa elokuvaa voi katsoa katetulta terassilta. 

Kesävieras - Arto Väisänen & Iida Valkonen

"Täällä asuvat ne taiteen ja runouden hengettäret, jotka kolean maailman ihmiskodiksi muuttavat." Näin Arvid Järnefelt kuvaili Rauhalahden kartanoa kirjassaan Maaemon lapsia (1905).

Taide on astunut kartanoon myös Kesävieras-näyttelyn muodossa. Kuopiolaiset kuvataiteilijat Arto Väisänen ja Iida Valkonen ovat tuoneet kartanon alakerran saleihin teoksia, joissa kuljetaan varjoista valoihin, kehosta mieleen. Molempia taiteilijoita yhdistää kiinnostus piirtämiseen ja viivan tutkimiseen. Näyttelyyn pääsee tutustumaan veloituksetta Kaffila Pehtoorin aukioloaikojen mukaisesti.

Arto Väisänen: Laajemmalla perspektiivillä, 2025, sekatekniikka.

Arto Väisäsen taide on usein ensinäkemältä synkkäsävyistä, mutta lähemmin tarkasteltuna teoksista löytää myös lohtua ja toivoa. Musta hiiliviiva puhuttelee, sillä lopputulos kulkee paksusta ja vahvasta hiuksenohueen harmauteen, kunnes katoaa kokonaan.

Laajemmalla perspektiivillä-teoksessa ihmishahmo tuntuu katsovan useampaan suuntaan samanaikaisesti. Kasvot hymyilevät, mutta mikä on tarttunut hahmon rintaan? Viittaako laajemmalla perspektiivillä puhtaasti katseeseen vai vertauskuvallisesti sydämen sivistykseen?

Arto Väisänen: Laajemmalla perspektiivillä, 2025, sekatekniikka.

Arto Väisänen: Vaalija, 2025, sekatekniikka.

Arto Väisänen: Teini, 2025, sekatekniikka.

Käytävällä olevan pöydän yläpuolelle asetettu Teini katselee kävijöitä uhkaavasti. Silmät ja suu erottuvat kasvoista nenää enemmän. Kasvoilta ja kaulalta haarautuu rihmastoja, jotka muistuttavat jalkoja. Vahva tunnelataus ei voi olla välittymättä. Tästä huolimatta teos ei ole kylmä ja kova, koska tausta on väritetty murretuilla ruskean ja oranssin sävyillä. Kartanoympäristössä ja tapetoidulla seinällä teos kyllä huutaa teinivuosien ahdistusta, vihaa, kipua ja epätoivoakin, mutta turvallisella tavalla. Valkoisella galleriaseinällä olisin tulkinnut teoksen todennäköisesti rajummin. Tunteiden purkaminen on hyvä tehdä huutamalla, tai tunnemyrskyn rihmastoja pureskelemalla, kuin itseään tai muita satuttamalla.

Arto Väisänen: Teini, 2025, sekatekniikka.

Arto Väisänen: Kevään tuoksu, 2025, sekatekniikka.

Väisäsen teoksista vahvimman tunnejäljen antoi Kevään tuoksu. "On kyllä pelottava", kuulin erään kommentin. Onko? Tekeekö teoksesta pelottavan se, ettei silmistä näy lainkaan valkoista vai se, ettei henkilöllä ole hiuksia? Katsotko silmiä siten kuin niitä ei olisi lainkaan? Katso tarkemmin ja kuvittele, että hahmo pitää silmiään kiinni.

Nenän ja otsan ympäri kietoutuu värillisiä viivoja, jotka teosnimen myötä tuovat muistumia tuoksuista. Siitä, kuinka tuoksut nenän kautta siirtyvät aivoihin ja muodostavat muistoja tai tunnelmia. Minulle teos ei ole pelottava, vaan kuvaus sisäänpäin kääntymisestä ja tunteiden aistimisesta. Väisänen on äärimmäisen taitava kuvittamaan näkymättömiä asioita. Jokainen katsoja lopulta tulkitsee näkemänsä oman kokemusmaailmansa ja ensireaktionsa kautta. En ollut aivan varma, että pidinkö Kevään tuoksun kehystyksestä. Aluksi tuntui, että se oli liian voimakas ja rajaava, mutta toisaalta kehystys oli myös yksi syy, miksi katse hakeutui teokseen kerta toisensa jälkeen jo kaukaa.

Iida Valkonen: Ilmestys, 2024, tussipiirros.

Iida Valkosen piirrokset ovat Väisäsen töitä huomattavasti pienempiä ja tehty kuin löydettäviksi kartanon kauniiden tapettien joukosta. Siinä missä Väisäsen teoksia leimaa ensinäkemältä synkkyys, on Valkosen teoksissa väriä ja iloa.

Iida Valkonen on työskennellyt piirtämisen parissa kuvataiteilijaksi valmistumisestaan lähtien. Hän on kiinnostunut erilaisista tavoista tulkita ja esittää piirtämistä. Arto Väisäsen töissä hiiliviivat kiemurtelevat papereilla rauhallisemmin jättäen ympärilleen myös tyhjää tilaa. Valkosen viivat ovat iloisen leikkisiä ja aktiivisia täyttäen paperin kokonaan. Valkonen onkin sanonut, että "Piirros on parhaimmillaan, kun se karkaa paperilta."

Värillisten viivojen joukkoon on piilotettu hahmoja ja yksityiskohtia, jotka paljastuvat niille, jotka malttavat pysähtyä teosten ääreen. Ilmestys-piirroksen keskeltä on havaittavissa peura tai kauris. Nimi ja eläin tuovat mielleyhtymän myös Viitostien varrella Siilinjärvellä olevaan Pekka Jylhän veistämään kultaiseen kauriseen, joka on myös nimeltään Ilmestys (2000).

Iida Valkonen: Katse, 2024, tussipiirros.

Valkosen teoksissa on jotain meditatiivista. Veikkaan, että useammat ovat joskus koulussa piirrelleet vihkoon kuvioita ja viivoja ilman suurempaa suunnitelmaa lopputuloksesta. Piirtäminen itsessään on ajankulua tai tapa keskittyä kuuntelemaan. Mutta Valkosen teoksissa piirros näyttää samaan aikaan spontaanilta ja suunnitellulta. Olisi mielenkiintoista nähdä Valkonen ja Väisänen samaan aikaan piirtämässä viivojaan ja tutkia heidän käsiensä liikkeiden eroja.

Iida Valkonen: Kesävieras, 2024, tussipiirros.

Paikoin Iida Valkosen teokset tuntuivat hukkuvan vahvoihin tapetteihin. Niiden värit sopivat ympäristöönsä ja kehystys oli onnistunut, mutta nämä työt olisin nähnyt mielelläni pelkistetymmällä pohjalla. Pienissä töissä ympäröivät tapetit tuntuivat tulevan osaksi teoksia, mikä ei välttämättä ole tarinallisesti huono asia, mutta silmien oli vaikea rajata ympäröiviä värejä ja muotoja ulkopuolelle ja keskittyä piirrosten yksityiskohtiin. 

Silti koin, että taiteilijoiden yhteisnäyttely oli kokonaisuudessaan onnistunut. Valkosen työt olivat raikkaita ja kesäisiä. Ne kevensivät Väisäsen teosten raskasta ensitunnelmaa, ja toisaalta Väisäsen teokset toivat Valkosen teoksiin lisäsyvyyttä. Kokonaisuus ei ole kädenlämpöinen vaan yllättävä, ja pidin erityisesti siitä, että viiva on keskiössä. Vuoropuhelua kahdenlaisen viivankäytön välillä. Taiteessa viiva on usein alku, luonnos tai lisämauste, mutta Kesävieras-näyttelyssä sille on annettu puhuttelevin päärooli.

Eräs seuraaja tiesi kertoa, että Rauhalahden kartanossa oli jo 1980-luvulla nykytaiteen näyttelyitä, joita Kuopion Kuvataiteilijat ry Ars Libera järjesti. Nyt ollaan siis eräällä tavalla palattu kartanon historian havinaan, sillä Arto Väisänen ja Iida Valkonen kuuluvat molemmat Ars Liberan jäsenistöön. Toivon, että kartanon näyttelytoiminta saa tulevaisuudessakin jatkoa, sillä kaupungissa on käytössä valitettavan vähän näyttelytiloja. 

Oli ilo huomata, että omastakin kaupungista löytyi uudenlainen kulttuurikohde jossa vierailla. Yrittäjänä toimiva Petra Jokilinna on nainen paikallaan kartanon ylläpitäjänä. Hän puhaltaa persoonallaan, hyväntuulisella olemuksellaan ja palvelualttiilla asenteella paikkaan oikeanlaista henkeä. Pelkästään hänen antaman ensivaikutelmansa vuoksi haluan vierailla kartanossa uudelleen.  

Seinätön taide

Yhteistyökumppanit kohtasivat Seinätön taide-yhteiskehittämispäivässä. Kuva: KUMMA.

Kirjoitin edellisessä postauksessa Tanssista ja taiteesta jäähallilla. Uudenlaiset aluevaltaukset taiteen ja kulttuurin jalkauttamiseksi yleisöjen nähtäville ja koettaviksi ovat aina tervetulleita. Kuopion taidemuseo KUMMA on innovoinut Seinätön taide-hankkeen, jossa vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja kriisinkestävyyttä Pohjois-Savossa. 

Tämä tukee myös kulttuurihyvinvoinnin tavoitteita, joista kirjoitin Pohjois-Savon liiton uutiskirjeeseen otsikolla Kulttuurihyvinvoinnin alueellinen merkitys. Sillä on alueellisesti merkittävä rooli muun muassa siksi, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sairastavuusindeksin mukaan Pohjois-Savo on tilastoitu Suomen sairastavimmaksi maakunnaksi. 

"Seinätön taide -hanke on Savonia-ammattikorkeakoulun ja KUMMAn yhteistyössä toteuttama Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama ESR+ -hanke, joka pyrkii vahvistamaan muun muassa nuorten ja yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevien osallisuutta, yhteenkuuluvuutta, henkistä kriisinkestävyyttä ja hyvinvointia taiteen avulla.

Seinätön taide – taiteillen osallisuutta inhimilliseen arkeen -nimeä kantavassa hankkeessa tehdään uudenlaista yhteistyötä monenlaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, kuten kuvataidepainotusoppilaiden, TUVA-ryhmien, S2-ryhmän ja Niuvanniemen sairaalan kanssa."

Puistokoulun Tuva- ja S2-ryhmät suunnittelemassa Olotilaa. Kuva: KUMMA.

Olotila

Hankkeen myötä taide ei rajoitu museon seiniin, vaan se viedään eri tavoin sinne, missä sitä eniten tarvitaan.

"Toiminta rakentuu neljästä osa-alueesta: palvelumuotoilu, taidekokeilut, koulutukset ja valmennukset sekä saavutettava viestintä. Savonia keskittyy erityisesti palvelumuotoiluun ja taidepedagogiikkaan, projektipäällikkö Hanna Turunen sanoo."

Yksi konkreettisista esimerkeistä on KUMMAn Olotila, joka on tarkoitettu yleisötilaksi nuorille. Nuoret ovat itse päässeet suunnittelemaan sen sisustusta ja toimintaa:

"Aito osallistaminen vie aikaa, mutta sillä saa aikaan parempia lopputuloksia. Ei nuorille voi kehittää asioita kysymättä heidän mielipidettään, kertoo museonjohtaja Anna Vilkuna."

"(---) Yhdessä taidemuseon kanssa luomme asiakaslähtöisen ja testatun palvelumallin, jolla voidaan tarjota taidetoimintaa niille, jotka muuten jäävät kulttuurikokemusten ulkopuolelle, kertoo Hanna Turunen."

Olotila. Kuva: KUMMA.

Niuvanniemen sairaala

Ulla Toikkanen kirjoitti Lääkärilehteen Niuvanniemen sairaalan osallistumisesta Seinätön taide-hankkeeseen:

"Työnohjaaja, psykoterapeutti Olavi Louheranta Niuvanniemen sairaalasta kertoo, että hankkeessa etsitään muun muassa taiteen terapeuttista kanavaa. Tahdonvastaisessa hoidossa olevat potilaat voivat jo hoitonsa alkumetreillä saada enemmän kontaktia luovaan puoleensa. Taide auttaa vaikeiden asioiden läpikäynnissä ja koskettaa tasavertaisesti kaikkia ihmisryhmiä.

-Aina kun Niuvanniemestä kirjoitetaan, kerrotaan potilaan karkaamisesta tai hirmuteon tehneen joutumisesta Niuvanniemeen. Mietimme, että voisimmeko profiloitua myös kertomalla, mitä kaikkea positiivista meiltä löytyy.

(---) Nyt työn alla on Niuvanniemen potilaiden ja henkilökunnan tuottama monikanavainen taidesalkku. Taidemuseolla on taidesalkkuja, joiden tarkoitus on tarjota elämyksiä niille, jotka eivät pääse katsomaan taidetta museoon.

Niuvanniemen taidesalkun tarkoitus on käsitellä aggressiota. Sen työnimenä on Saa suututtaa.

-Me kehotamme ja ohjaamme suuttumaan tavalla, joka ei vahingoita itseä tai toisia. Salkussa on muun muassa musiikkia ja kuvatöitä sekä tekninen innovaatio, joka muuttaa ääntä. Tarkoituksena on rakentaa monikanavaisuutta sanojen, äänten, tuntemuksen ja liikkeen avulla."

Niuvanniemen sairaalan kanssa KUMMAn yläkertaan suunniteltu taidevessa. Kuva: KUMMA.

Niuvanniemen potilaat tekivät graffiteja sairaalan lähellä olevalle bussipysäkille. Kuva: Olavi Louheranta.

Hanke on tärkeä ja ajankohtainen. Toivon, että se saa ansaitsemaansa näkyvyyttä myös erilaisissa medioissa, joilla osoitetaan, että Pohjois-Savon kulttuurikentällä halutaan tehdä yhteistä hyvää ja taittaa Suomen sairastavimman maakunnan maine positiivisemmaksi. Samanlaista henkeä on havaittavissa pinnan alla paljonkin, katsotaan millaisia yhteistyökuvioita tulevaisuus vielä tuo tullessaan. Kiitos KUMMA, että olette lähteneet vetämään näin tärkeää hanketta.

Seinätön taide -hankkeessa ovat mukana:

ANTI festivaali

Kuopion kaupunki: 

• Kasvun ja oppimisen palvelualue - Alavan sairaalakoulu, Hatsalan koulu, Minna Canthin koulu ja Puistokoulu, joista mm. S2 (suomi toisena kielenä), Tekevä (joustava perusopetus), Paja ja Silta, Ote ja kuvataideryhmiä. 
• Nuorisopalvelut. 
• Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue - Kansalaistoiminnan palvelut.  

Savon ammattiopisto (Sakky)

Yhdistykset:

• Turvalinkki (päivätoimintaa erityisryhmille) ja Kulttuuripaja Luode (avoin kohtaamispaikka yli 18-vuotiaille)
• Autismisäätiö

Valtio

• Niuvanniemen sairaala

Hankkeet:

• Sillanrakentajat (Taike)
• Wörtti - polkuja yhdenvertaiseen osallisuuteen (Pohjois-Savon hyvinvointialue)
• Voima (Etelä-Savon ammattiopiston keskeyttämisuhan alla ja erityisen tuen tarpeessa olevat opiskelijat)
• Yhdessä osallisiksi - Mieliteko 2.0
• Prepare.To.Gamify! Ecosystem Building

Lähteet: KUMMA, Savonian Sanomat - Savonia-ammattikorkeakoulun lehti 1/2025, Lääkärilehti 12.9.2024,

Tanssia ja taidetta jäähallilla

Tuija Suutari: Sävellys, 2007; Topi Ruotsalainen: Piiri, 2023; Saija Vihervuori: Hetki. Pysähdys, 2017/2022; Sami Korkiakoski: Splash, 2024.

Kuopion Kulttuurifoorumi (3.6.) järjestettiin tällä kertaa jääkiekkohallissa, Olvi Areenan Grano Loungessa. Paikkana erinomainen, sillä aiemmin foorumissa on puhuttu muun muassa siitä, että taidetta ja urheilua ei tulisi nähdä toistensa vastakohtina. Kulttuurifoorumiin ovat tervetulleita monipuolisesti kaikki kulttuuritoimijat:

"Kulttuurifoorumi on Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen järjestämä foorumi kuopiolaisille kulttuuritoimijoille. Kulttuurifoorumissa keskustellaan yhdessä mm. alueen kulttuurista, tapahtumista ja yhteistyöstä.

Kulttuurifoorumi kokoaa yhteen kaikki alueen kulttuurikentällä toimivat yhdistykset, taiteilijat, luovan alan yrittäjät, kaupungin kulttuuri- ja taidelaitokset ja muut kulttuurista kiinnostuneet toimijat."

Tuija Suutari: Sävellys, 2007, öljy kankaalle.

Kulttuuritoiminnan rahoitus

Tällä kertaa foorumin teemana oli ajankohtainen ja tärkeä: kulttuuritoiminnan rahoitus. Paikalla olivat puhumassa Kansainvälistä kulttuurimatkailua Pohjois-Savoon -hankkeen ja Kuopio Tanssii ja Soin toiminnanjohtaja Salima Peippo sekä Kalpa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman.

KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman.

Toni Saksmanin puheenvuoro rahoituksesta oli kiinnostava. Hän puhui itse asiassa varsin vähän jääkiekosta ja sanoi jättävänsä sen puolen alan ammattilaisille. Saksman puhui sitäkin enemmän investoinneista, kumppanuuksista, yhteistyöstä, arvoista, riskienottokyvystä ja rohkeista visioista. Rohkeat visiot nousivat esille myös Saksmanin ja taidekentän uudenlaisena yhteistyönä.

Saksman kertoi, että jäähallin eläessä kesäkaudella hiljaiseloa on täytynyt ajatella asioita uudella tavalla, jotta tuloja saataisiin myös liigakauden ulkopuolella. Musiikkitapahtumat ovat hyvä esimerkki tulojen mahdollistamisesta, koska asiakkaat tarvitsevat samanlaisia palveluita kuin jääkiekko-otteluissakin: ruokaa, juomaa, wc-tilat, katsomon ja ennen saapumista turvatarkastuksen. Kaikki nämä ovat toiminnaltaan samanlaisia, yleisömassa vain on hieman erilainen.

Pidin siitä, että Saksmanista välittyi ennakkoluuloton olemus taidekenttää kohtaan. Hän on mahdollistanut yhteistyön myös parhaillaan käynnissä olevalle Kuopio tanssii ja soi -festivaalille, joka on tuonut tanssiesityksiä myös Olvi Areenalle. (Olvi Areena on muuten lainannut mainonnassaan lausetta Olvi Areena tanssii ja soi viitatessaan KalPan kotiotteluihin.) 

Sami Korkiakoski: Splash, 2024, akryyli, öljyliitu, silikoni, spray ja liima kankaalle.

Topi Ruotsalainen: Piiri, 2023, öljy kankaalle.

Tuija Suutari: Sävellys, 2007; Topi Ruotsalainen: Piiri, 2023; Saija Vihervuori: Hetki. Pysähdys, 2017/2022. 

Mikko Hallikainen: In-A-Gadda-Da-Vida / Dance Macabre, 2025, sekatekniikka lumppupaperille.

Taidetta jäähallissa

Lisämausteena tanssifestivaalille jäähallin aulatilat on annettu Kuopion Kuvataiteilijat ry Ars Liberan käyttöön tanssifestivaalien ajaksi. Ars Liberan jäsennäyttely Flow on esillä 14.6.2025 saakka. Näyttelyn teemana on liike, joka näyttäytyy muun muassa esittävänä kuvana, symbolisena elementtinä sekä taiteilijoiden liikkeenä viivoissa ja muodoissa. Mukana on 18 ammattitaiteilijaa: Timo Kokko, Tarja Wallius, Mikko Hallikainen, Topi Ruotsalainen, Sinikka Kosonen, Saija Vihervuori, Johanna Väisänen, Kaisa Törmänen, Mari Arvinen, Ilkka Kivelä, Sami Korkiakoski, Anneli Loponen, Tuija Suutari, Veera Launonen, Katarina Karppinen, Iida Valkonen sekä työryhmä Maijariitta Karhulahti ja Hanna Kahrola.

Tarja Wallius: Elämän puutarha-installaatio, yksityiskohta, 2025.

Mari Arvinen: Odotathan minua! 2021, akryyli kankaalle.

Näyttelyn lisäksi mukana on Kuopion taidelainaamon Taidekioski, josta voi ostaa taidetta mukaan. Jäähalli on siis täyttynyt taiteesta ja tanssista kahden viikon ajaksi. Juuri tällaista rajoja rikkovaa yhteistyötä olen kaupunkiin jo pidempään kaivannut. Se on vaatinut verkostoitumista ja ennakkoluulotonta asennetta, johon on auttanut muun muassa Kuopion Kulttuurifoorumin tilaisuudet. Kun asioita tehdään yhdessä, saadaan myös enemmän näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Käsi ylös, joka on aiemmin käynyt jäähallilla katsomassa taidenäyttelyä? En minäkään tätä ennen.

Taiteelle on ominaista rikkoa rajoja, ottaa kantaa, uskaltaa ja kokeilla. Toinen hieno kokeilu oli Kuopiossa vuosi sitten, kun torin alla olevassa parkkihallissa oli Digital Art Festival -tapahtuma. Mitä enemmän taidetta tuodaan ulos museoista ja gallerioista sitä enemmän se minua kiinnostaa. Museoilla on paikkansa yhteiskunnassa kulttuuriperinnön tallentajina ja välittäjinä, mutta vapaa taidekenttä voi ottaa haltuun mitä jännittävimpiä paikkoja, kun yhteistyöt sen mahdollistavat. (Museokenttäkin osaa innovoida, mutta tästä lisää myöhemmin.)

Taidenäyttelyn myötä sain kokea Olvi Areenan uudenlaisena. Se oli hiljaisempi ja rauhallisempi, joten sen vuoksi myös tilana turvallisemman ja kotoisamman tuntuinen kuin jääkiekkopelien aikaan. Liiga-kaudella saavuin jäähallille ja suunnistiin yleensä suoraan katsomoon, sillä aulatiloissa oleva hälinä ja ihmismassa tuntui tukahduttavalta. Äänekkyys kuuluu peliin, jolloin se vie pelin rinnalla mennessään, mutta tästä syystä en varsinaisesti ole kiinnittänyt Olvi Areenan tiloihin katsomoa lukuun ottamatta kovin paljon huomiota.

Näyttelyn myötä katselin tiloja tarkemmin: oviaukkoja, näyttelyn kiinnitysratkaisuja, valaisimia, seinä- ja lattiapintoja, kattorakenteita ja eri materiaaleja sekä niiden värejä. Ai tältäkö tämä jäähalli näyttää?

Työryhmä Kahr. Karh.: Hetki kurontaa, 2025, installaatio; Johanna Väisänen: Eltyra, 2017, mediainstallaatio; Iida Valkonen: Tracking the movement - Dance II, 2024, mustepiirros paperille.

"Haaveillaan isommin"

Kulttuurifoorumin tilaisuudessa pohdittiin ryhmäkeskusteluna:

1. Millaisia uusia kulttuurin ja taiteen rahoitusmuotoja voisi olla? 

Sponsorointia pidettiin mahdollisuuksia avaavana keinona, mutta samalla se tuntuu edelleen olevan osalle taiteilijoista ja taidekentästä haastava ja kaksiteräinen miekka. Toisaalta tiedostetaan sponsoroinnin mahdollisuudet, mutta toisaalta mietitään, että voiko taide olla vapaata - "taidetta taiteen vuoksi" - jos mukana on sponsoritoimintaa. 

Taiteilijoiden toivottiin myös itse olevan aktiivisia erilaisten polkujen ja rahoitusreittien löytämiseksi. Tämä sisälsi myös rohkaisua ja kannustusta ajatukseen, jossa kysyminen ei mitään maksa - rahoituspolkujen etsimisessä tulisi olla yhtä ennakkoluuloton kuin taiteen tekemisessä. Verkostotapaamiset ovat tässä myös hyväksi avuksi.

2. Millä keinoin saadaan uusia asiakkaita kulttuurin kuluttajiksi?

Useammassa ryhmässä voimakkaimmin nousi esille panostaminen lapsiin ja nuoriin, kun puhuttiin uusien kulttuurin kuluttajien saavuttamisesta. Taide- ja kulttuurikasvatuksella on iso rooli; kouluissa myös koulutaiteilijoiden hyödyntämisen mahdollisuus, josta on esimerkkejä myös Kuopiossa.

Taidekentän aktiivinen viestintä tapahtumista ja toiminnoista ulospäin. Tähän sisältyy myös suorat yhteydenotot eri tahoihin: kutsua henkilöitä, vaikuttajia ja päättäjiä osallistumaan tilaisuuksiin. "Taiteen vieminen odottamattomiin paikkoihin" nousi myös esille. Jäähallin valtaaminen taidekentän käyttöön on erinomainen esimerkki ja tällaisia yhteistöitä kaivataan lisää.

3. Millaisia esteitä ja mahdollisuuksia voi olla yritysyhteistyöhön?

Esteinä ja haasteina yritysyhteistyölle nähtiin muun muassa arvoyhteensopimattomuus. Toisaalta Toni Saksmanin puheenvuoro osoitti, että arvot on hyvä tehdä näkyväksi ja tuoda ne esille, kun lähdetään etsimään yhteistyökumppaneita. Taiteilijoilla se voi lähteä esimerkiksi näyttelyn tai teosten teemasta tai käytetystä materiaalista, ja etsiä sen kautta sopivia yhteistyökumppaneita ilman, että taiteen sisällöllinen sanoma on ristiriidassa sponsorointiajatuksen kanssa. Tämän haasteen voisi siis kääntää muotoon arvojen yhteensovittaminen.

Oletukset ja ennakkoluulot vaivaavat myös taidekenttää. Jos oletetaan kysymättä ja asiaan perehtymättä, että jokin asia on tietynlainen, se ei toimi tai ei sieltä lähdetä yhteistyöhön - ei mitään voi saada aikaiseksikaan. Arvot, riskienottokyky ja rohkeat visiot, kuten Toni Saksman sanoi. Itsehän kulttuurialan ammattilaisena rikoin omia ennakkoluulojani jääkiekon suhteen kokemalla ja tutustumalla jääkiekkoon koko kauden verran. Ja se matkahan huipentui lopulta parhaalla mahdollisella tavalla.

Kulttuurikentän esteenä pohdittiin myös sitä, että pohdimmeko asioita liian pienesti ja uskallammeko haaveilla tapeeksi isosti? Tästä ajatusmallista voisimme ottaa oppia yritysmaailmasta. Yksi upea esimerkki taidekentältä on lasitaidetta maailmalle menestyksekkäästi vievä Sini Majuri (kotoisin Suonenjoelta). Hän on innovoinut lasin rinnalle muun muassa robotiikkaa, tekoälyä ja muotia. On osattava haaveilla isosti, jotta syntyy myös mahdollisuuksia luoda asioita isosti.

Innovaatioita KalPan fanituotteisiin?

Toni Saksmanin puheenvuoro kirvoitti paljon kysymyksiä ja kommentteja Kulttuurifoorumin osallistujissa.  Saksmanin avatessa kuulijoille avoimesti muun muassa KalPa Hockey Oy:n liikevaihdon muodostumista kävi ilmi, että tärkein tuotto syntyy mielestäni hieman yllättäen lipputulojen ja kausikorttien sijaan ravintolatoiminnasta ja yhteistyökumppanuuksista. Fanituotteiden myynti on melko pientä muuhun toimintaan verrattuna, mutta Saksman sanoi, että siihen ei ole tällä hetkellä suurta panostustakaan.

Tämä herätti yleisössä kysymyksen, että miksi fanituotteisiin ei panosteta? Saksman kertoi, että erilaisilla fanituotekokeiluilla on historian saatossa käynyt myös niin, että niitä on jäänyt varastoihin lojumaan, eikä se ole tarkoitus. Tilattavat tuotteet on saatava liikkumaan ja se on täysin ymmärrettävää. Tästä huolimatta en voinut olla ajattelematta, että itse olin päättyneen kauden aikana hieman harmissani, ettei KalPan fanituotteissa ollut mitään mitä olisin itse halunnut ostaa, koska fanituotteet on suunniteltu mielestäni lähinnä miehille. Siitäkin huolimatta, että katsomossa on erittäin paljon myös naisia.

Olisin ollut mielestäni erinomainen ja uudenlainen ostajaehdokas käyttämään eurojani fanituotteisiin (koska keltainen ja musta ovat myös väreinä hyvä yhdistelmä - verrattuna joihinkin muihin seuraväreihin), mutta koska:

a. en seurustele jääkiekkoilijan kanssa ja ole sen vuoksi sisällä jääkiekkokulttuurissa

b. en ole jäkismutsi

c. en käytä pipoa enkä lippistä missään muodossa

d. haluan pitää kiinni naisellisesta pukeutumisestani, enkä koe hupparia tai pelipaitaa omakseni (siitäkään huolimatta, että minulle on sanottu, että tarpeeksi iso pelipaita menee käytännössä mekosta....) 

...jäi fanituotteet osaltani hyllyyn.

Joten Toni & kumppanit, jos tulevaisuudessa visioitte ja innovoitte uudenlaisia fanituotteita ja ostajaryhmiä (naisia ja/tai jääkiekkokulttuurin reunamilla lajia kiinnostuneesti seuraavia henkilöitä), tulen mielelläni jakamaan ajatuksiani kulttuurikentän ammattilaisena, naisellisesta ja värikkäästä tyylistä kiinni pitävänä KalPan kausikortin 25-26 omistajana.

Taide ja urheilu tekevät ja ylläpitävät yhdessä vaikuttavaa elämyskulttuuria.

Elle Sofe Company

Elle Sofe Company. Kuva: Knut Aaserud.

Kuopiossa vietetään parhaillaan Tanssii ja soi festivaalia, joka on Pohjoismaiden vanhin ja laajin kansainvälinen tanssifestivaali. Ajatus tapahtuman järjestämisestä syntyi Kuopion kaupungin silloisen orkesterinjohtaja Lauri Siimeksen myötä vuonna 1967. Festivaalia on järjestetty vuodesta 1970 alkaen, jolloin nimi oli Kuopio tanssii. Vuonna 1971 nimi muutettiin nykyiseen muotoon Kuopio tanssii ja soi. 

Kuopiossa ei voi olla tiedostamatta festivaalin merkitystä, sillä se näkyy kesällä isosti. Tästä huolimatta en muista koskaan aiemmin käyneeni katsomassa festivaalin maksullisia tanssiesityksiä. Nyt innostuin tutkimaan ohjelmistoa tarkemmin ja löysin norjalaisen Elle Sofe Companyn. Esittelyteksti vetosi ja päätin ostaa lipun:

"Norjalainen Elle Sofe Company tuo Kuopioon voimakkaan Vástádus eana / The Answer is Land -teoksen, jonka keskiössä ovat yhteisöllisyys ja sukulaisuus ihmisten, sekä meitä ympäröivän luonnon ja maapallon välillä.

Teoksen koreografia ammentaa inspiraationsa mielenosoituksista, saamelaisista hengellisistä käytännöistä ja muodostelmatanssista.

Säveltäjä ja joikuprofessori Frode Fjellheim on säveltänyt teokseen monisävyisen joikun, joka toimii sen kantavana voimana. Fjellheim esittelee joikun monipuolisuutta ja uudenlaista lähestymistapaa tähän perinnemusiikkiin.

Elle Sofe Saraa (s.1984) pidetään yhtenä sukupolvensa kiinnostavimmista ja tärkeimmistä koreografeista kotimaassaan Norjassa.

Sara yhdistää teoksissa nykytanssin, saamelaisen kulttuurin ja luonnon omaleimaisella tavalla. Hänen vuonna 2022 perustamansa tanssiryhmä Elle Sofe Company tuo teoksissaan esille pohjoisten alkuperäiskansojen kokemuksia ja perinteitä, yhdistäen tanssia, joikua ja musiikkia."

Esitys alkoi Valkeisenlammen puistosta, jonne katsojat kokoontuivat odottamaan esityksen alkua. Yleisö oli rajannut tilan ympyrämuodostelmaan, jonka keskelle tanssijat saapuivat täydessä hiljaisuudessa. Asujen lisäksi huomiota herättivät käsissä olevat megafonit.

Liike alkoi rauhallisesti ja äänettömästi. Hetken päästä askeleet alkoivat rytmittyä marssimaiseen liikkeeseen ja mukaan tuli megafonien kautta joiku. Tanssijoiden asuilla, asenteella ja vahvalla kehonkielellä oli voimakas vaikutus. Tanssijat johdattivat yleisön alkuintron jälkeen kulkueena Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämölle, jonne kuljettiin poikkeuksellisesti taka-oven kautta näyttämön läpi.

Tällä kulkuemaisella osuudella yleisö ikään kuin otettiin mukaan marssiin, tunnelmaan ja "mielenosoitukseen". Kun saavuimme istumaan näyttämön katsomoon ja varsinainen tanssiosuus alkoi, olimme jo osa esitystä, olimme luoneet jonkinlaisen tunnesiteen esiintyjiin ja tematiikkaan.

En ymmärrä - eikä sillä ole merkitystä

Minna-näyttämöllä valot olivat aluksi sellaiset, että tanssijoiden asut näyttivät mustavalkoisilta. Lavalta oli kadotettu kaikki värit, vain liike kuvasi tunnelmaa. Lavan katosta roikkui revittyjä, punottuja, kudottuja ja sidottuja tekstiilikankaita, jotka olivat myös mustavalkoisia.

Musiikki ja joiku syntyivät pääasiassa tanssijoiden äänestä. Hetken päästä valot syttyivät vähitellen kankaisiin, jotka alkoivat hehkua punaisina. Valot laajenivat, jolloin tanssijoiden päähineet ja hiusnauhatkin saivat takaisin punaiset värinsä. Mustan ja punaisen kontrasti oli vahva ja paljonpuhuva. Asujen yläosat oli tehty upeasti ja joidenkin tanssijoiden yläosa muistutti eräänlaista kankaista rintapanssaria. Toisen tanssijan hame kimalteli hienovaraisesti näyttämövalojen osuessa helmaan liikkeen myötä.

En ymmärrä saamea enkä joikua, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Grete Dalingin laulu ja Sara Marielle Gaupin joiku menivät niin syvälle sisuskaluihin, ettei järjellä ollut enää mitään tehtävää. Uskomattoman hienoa äänenkäyttöä, joka ui johonkin alkukantaisiin soluihin, että samaan aikaan sattui ja tuntui hyvältä.

Grete Daling. Kuva: Marius Fiskum.

Sara Marielle Gaup. Kuva: Iris Eskilsdatter.

Emilie Marie Karlsen. Kuva: Lars Takla.

Seitsemän tanssijan ryhmä oli tiivis ja koreografia muodostelmatanssista ammentavaa. Esityksen koskettavin osuus syntyi Emilie Marie Karlsenin soolomaisesta osuudesta, jossa hän väsytti itsensä hengästyksiin. Liike synnytti tunteita kivusta, epätoivosta ja pelosta. Kuusi muuta tanssijaa tyynnyttivät Karlsenin liikkeen lopulta lämmöllä, lempeydellä ja välittämisellä. Ryhmän kokoontuessa yhteen ja pidellessään toisiaan, oli yleisön puolella vaikeaa pidätellä kyyneliä, sillä tanssijatkin tuntuivat herkistyvän ja rauhoittivat tilanteen hengittämällä tasaisen rauhallisesti. Yleisö tuntui paikoin tarttuvan samaan hengitysrytmiin, jolloin luotiin jälleen yhteenkuuluvuuden tunnetta esityksen sisällä.

Elle Sofe Company. Kuva: Lars Opstad.

Hurmioituminen

Mietin useamman kerran esityksen aikana, etten tahtoisi tämän koskaan loppuvan. Joiku ja laulu yhdistettynä tanssijoiden liikkeeseen oli niin voimakkaita tunnereaktioita herättävää, että tunsin samanlaista katharsismaista olotilaa - hurmioitumista - kuten parhaimmillaan joidenkin taideteosten äärellä. Kun samaan tunteeseen sekoittuu samanaikaisesti kipua ja mielihyvää, on sekoitus myös vahvasti puhdistava elämys. Nämä ovat niitä hetkiä, että haluaisi käsitellä tunteita yksityisemmin, joten yleisössä istuessa yritin vain pidätellä kyyneliä.

Elle Sofe Company oli vahvojen tunteiden ilta. The Answer is Land -teoksen pääteemoja olivat "yhteisöllisyys ja sukulaisuus ihmisten sekä meitä ympäröivän luonnon ja maapallon välillä". Isoista teemoista huolimatta ei ollut varsinaisesti väliä mitä teemoja esitys käsitteli, sillä äänimaailma ja liikeilmaisu olivat niin vahvoja, että jokainen saattoi varmasti tuntea niiden vaikutuksen omassakin kehossa.

Esitys alkoi Valkeisenlammen rannalta, kun tanssijat kävelivät ympyrämuodostelmassa olevien katsojien keskelle. Esitys päättyi siihen, että tanssijat kävelivät laulun ja joikun saattelemana katsomon ohi ja katosivat suljetun oven taakse. Alku ja loppu punoivat tarinan toisiinsa.

Koin esityksen perjantai-iltana. Lauantai-iltana kävelin sattumalta kaupunginteatterin ohi ja Valkeisenlammen takaa kantautui kyseisen illan esitys. Joiku kaikui megafoneista lammen yli vahvana ja nosti uudelleen silmäkulmiin suolapisaroita. 

Tämän kokemuksen myötä aion ehdottomasti tutkia tulevien

vuosien tanssiesitystarjontaa aiempaa tarkemmin.