Unelmista totta - Jalin näyttely

Välillä sattumat osuvat kohdilleen niin hyvin, että siitä syntynyttä iloa haluaa jakaa. Näin kävi töissä, kun Kuopion yliopistollisen sairaalan käytävägalleriaan tuli näyttelyperuutus lyhyellä varoitusajalla. Ajattelin aluksi, että jätän seinän tyhjäksi, sillä tuntuisi väärältä hoputtaa ketään järjestämään näyttelyä noin vain. Mutta sitten näin somessa kuopiolaisen Heikkisen perheen elämästä kertovassa Instagram-tarinassa kuvan joka pysäytti:

Kuva kaapattu @heikkinenperhe Instagram-tarinasta.

Olin seurannut jo jonkin aikaa Heikkisen perheen elämää Instagramista ja tiesin, että Jalilla on paljon piirustuksia, joita hän voisi tuoda esille. Ja mikä parasta, jos voisin toteuttaa näin pienellä eleellä nuoren miehen toiveen, tekisin sen mielelläni. Otin yhteyttä perheeseen ja asiat edistyivät nopeasti. Tänään avautui virallisesti Jali Heikkisen taidenäyttely KYSissä, jota hän oli itse ripustamassa.

Jalin entinen koulu tilasi häneltä kouluun seinämaalauksen teemalla erilainen ystävyys. Kuvan julkaisuun on saatu lupa.

"Jali Heikkinen on kuopiolainen 26-vuotias kehitysvammainen autisti. Hän on edennyt pitkän tien hyvin varovaisesta kynänkäyttäjästä värikkäiden taulujen maalaajaksi. Piirtäminen on ollut Jalille lapsuudesta asti apuna rauhoittumiseen ja keskittymiseen. Alkuun työt olivat hyvin pieniä mustavalkoisia piirustuksia, mutta vähitellen hän rohkaistui värien käyttöön.

Jalin tapa on piirtää liikkuvasta kuvasta ilman hahmottelua. Piirtämisen ja maalaamisen lisäksi monipuolinen Jali virkkaa, muovailee ja askartelee. Hän haluaa ilahduttaa kädentöillään muita ihmisiä. Jali on tehnyt muun muassa siskon- ja veljenlapsille värityskirjoja."

Näyttelyssä on esillä sekä mustavalkoisia piirustuksia että värikkäitä maalauksia. Jalin näyttely on esillä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, G2-käytävägalleriassa (2.kerros), Kaarisairaalan ja Puijon pääsairaalan välisellä käytävällä 31.1.2025 saakka.

Jali on maalannut itsensä kuvan vasempaan reunaan, joulupukin joukkoihin.

Taideasiantuntijan tunnelmat

En tavallisestikaan puutu juurikaan näytteilleasettajien ripustukseen, mutta tässä tapauksessa minulle oli erityisen tärkeää, että Jali saisi itse tehdä mahdollisimman paljon. Olihan tämä hänen näyttelynsä. En ollut tavannut Jalia aiemmin, joten oli hienoa, että hänen vanhempansa olivat mukana, joten minulla oli luottavainen olo, että kaikki menee hyvin.

Aluksi teokset jaoteltiin eri teemojen mukaan. Kun Jali sai ripustaa teoksia esille ja hän alkoi hiljalleen hahmottaa näyttelynsä kokonaiskuvan, alkoi häntä kovasti hymyilyttää. Hän taisi itsekin olla ylpeä ja iloinen tuotoksistaan. Jali kysyi minulta monta kertaa: "Henna, oletko iloinen, kun minä toin piirustukset tänne?" Ja tottakai minä olin iloinen! Sain täytettyä tyhjän näyttelyajankohdan ja värikkäät teokset ilahduttavat seuraavat kaksi ja puoli kuukautta kaikkia ohikulkijoita. Tauluja on esillä 40 kappaletta.

Tällaiset hetket jäävät mieleen. Vaikka työni on pääasiassa tietokoneella työskentelyä, näyttelyihin liittyvät kohtaamiset saavat huomaamaan mikä merkitys visuaalisella kulttuurilla sairaalassakin on. Jo ensimmäisen näyttelypäivän aikana useat ovat pysähtyneet lukemaan Jalin tarinan ja katsomaan hänen taulujaan.

Kiitos perhe Heikkinen ihanasta yhteistyöstä!

Monikulttuurinen Savo

Osa teistä muistaa Itä-Suomen yliopiston tutkimushankkeen, jonka myötä suomalaiset ja maahanmuuttajataustaiset nuoret kohtasivat toisensa maalaustyöpajassa. Nuoret maalasivat Kuopion yliopistollisen sairaalan portaikkoon toisilleen yhteisiä teemoja: luonto, eläimet, vesistöt, toisista välittäminen ja ystävyys. Tuolloin pääsin itsekin näkemään yhteistyön edistymisen tilanteessa, jossa nuorilla ei välttämättä ole yhteistä kieltä.

Tutkimushankkeen myötä nuoret ovat jatkaneet toistensa kohtaamista ja ryhmienvälisten suhteiden pohtimista. Kuopion museon monitoimitilassa oli näyttely (4.10.-29.10.2024), jossa esiteltiin nuorten tekemiä maalauksia ja piirroksia. Hankkeessa tutkitaan maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten nuorten mielikuvia toisistaan, elämästään ja tulevaisuudestaan monikulttuurisessa Savossa. Piirustuksissa ja maalauksissa nuoret käsittelevät ajatuksiaan ja kokemuksiaan eri kulttuuritaustoista.

"Miten eri taustoista tulevat ihmiset voisivat elää yhdessä? Kuinka ihmisten välistä yhteiseloa voisi tukea? Näiden kysymysten siivittämänä, tässä sosiaalipsykologian tieteenalaan kiinnittyvässä tutkimushankkeessa kohdistetaan katse yhä monikulttuurisemmaksi muuttuvaan Savoon ja tarkastellaan suomalaisten lisäksi suurimpia maahanmuuttajaryhmiä Kuopiossa – Ukrainasta ja Lähi-idästä Savoon tulleita – ja näiden ryhmien välisiä suhteita."

"Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja minua kiinnostaa eri kulttuurit. Tein tämän piirroksen, jotta ihmiset oppisivat tervehtimään erilaisia ihmisiä ja eri kulttuurista tulevia ihmisiä. Olen huomannut, että kielet ovat täysin erilaisia."

Mikä meitä kaikkia yhdistää?

Piirustusten ja maalausten lisäksi tekstiosuudet avasivat vielä konkreettisemmin teosten takana olevia ajatuksia. Olin yllättynyt kuinka hyvin nuoret sanoittivat ajatuksiaan.

"Kuvassa on kaksi eri kansallisuutta olevaa kissaa ja heidän tapaamisensa ja pieni dialogi (Kuka olet? Kuka minä olen?). Kuva on toteutettu kahdella värillä, koska yksi kissa on musta, toinen on valkoinen ja muita värejä ei yksinkertaisesti tarvita. Kun tutustun toista kansallisuutta olevaan ihmiseen, koen turvattomuuden tunnetta ja monenlaisia muita tunteita, ne ovat erilaisia ja riippuvat paikasta, ajasta ja henkilöstä, johon tutustun. Useimmiten se on tietenkin kiinnostuksen tunnetta."

"Kun tapasin ihmisiä, jotka eivät puhuneet minun kieltäni, aloin heti miettiä, kuinka voisin ymmärtää heitä. (---) Tunsin samaa harmautta kuin mies tuossa kuvassa. Pääni oli täynnä puuroa, kun minulle kerrottiin jostakin, mutta en ymmärtänyt, mitä he sanoivat."

"Työlläni haluaisin ilmaista sitä, kuinka mielestäni eri kulttuurit ovat kiinnostavia ja mielenkiintoisia. Ja sitä kuinka kenenkään ei tarvitse hävetä omaa kulttuuriaan ja pelätä erottuvansa sen takia joukosta, sillä se on hyvä asia. Ja meidän pitäisi kunnioittaa ja juhlia erojamme, sillä maailma olisi hyvin tylsä paikka, jos kaikki olisivat samanlaisia."

"Piirustuksessani käytin paljon mustia viivoja kuvaamaan ideaani. Muiden tuntemattomien ihmisten tapaaminen on aina hieman haastavaa. Koska ette tunne toisianne. Eri kulttuureista tulevien ihmisten tapaaminen on vielä haastavampaa, koska ei aluksi tiedä, miten käyttäytyä ja mitä odottaa. Mutta pohjimmiltaan ihmisinä olemme kaikki 'rationaalisia eläimiä' ja tiedämme, ettemme voi elää ilman toisiamme. Se on täysin mahdotonta. Varsinkin nykyään internet ja media yhdistävät elämäämme entistä enemmän. (---) Mutta tiedän ja myönnän, kuinka tärkeää kommunikointi kaikkien ihmisten kanssa on riippumatta rodusta, kansallisuudesta, kielestä jne. Piirustuksen päissä olevat viivat osoittavat tämän yhteyden. Nämä ovat vieraita eri kulttuureista, mutta kaikki ovat yhteydessä toisiinsa."

Toivo toisenlaisesta tulevaisuudesta

[Kuva 22] "Piirustuksessa piirsin kolme eri väreistä ja kansallisuuksista koostuvaa kättä. Mikään ei estä ihmisiä liittymästä yhteen ja tapaamasta toisiaan, mutta jotkut ennakkoluulot ja väärinkäsitykset pitävät heidät erillään toisistaan. Kun annamme mahdollisuuden, voimme huomata, että ihmiset ovat ensimmäisen mahdollisuuden arvoisia."

[Kuva 23] "Piirsin moskeijan rakennuksen, sillä tiedän jo vähän islamin uskonnosta, muslimikaverini vuoksi. Tykkäsin myös siitä, mille rakennus näytti ja miten se lopulta muodostui kivasti piirustuksessani. Islamin uskonto on minun mielestäni myös hyvin kiinnostavaa ja erikoista."

"Olen maalannut erittäin mukavan ja aurinkoisen rannan, jonne ihmiset menevät ottamaan aurinkoa ja nauttimaan siellä olemisesta perheensä kanssa. Se liittyy mielestäni tulevaisuuteen. (---) Kun saavuimme rannalle, oli juuri tällainen aurinkoinen päivä. Mutta erittäin tuskallista, koska menetimme veljemme. Maalasin tämän kertoakseni, että haluaisin tulevaisuudessa työskennellä veneillä tai rajojen kautta Eurooppaan tulevien pakolaisten pelastamiseksi, jotta kukaan muu lapsi, kuten veljeni, ei menetä henkeänsä. Haluan pelastaa lapset ja tehdä kaikkeni heidän hyväkseen."

Milloin olet viimeksi yrittänyt ymmärtää "vihollistasi"?

Tutkimushankkeeseen osallistuvat nuoret saavat mahdollisuuden tutkia ja tutustua toisiinsa ja toistensa kulttuureihin turvallisessa ja neutraalissa ympäristössä. Nykyinen [aikuisten] maailma tuntuu huutavan vain äärimmäisiä mielipiteitä, ettei turvallista tutkimusmatkaa erilaisuuden pohtimiselle ja ymmärtämiselle tunnu olevan. Tämän vuoksi pidän tutkimushanketta tärkeänä. Jokaisen tulisi pysähtyä pohtimaan "uhkana" kokemiaan ihmisiä ja heidän mielipiteitään ja arvojaan: miksi he ajattelevat siten kuin ajattelevat. 

Itselleni arvokas ja mielipiteitäni horjuttava kokemus oli Ylellä esitetty dokumenttisarja Amerikasta ja sen jakautuneesta kansasta: Jaakko Keso - Tämä on Amerikka. On helppoa huudella eurooppalaisena ja suomalaisena, että miten jotkut äänestivät Trumpia, mutta dokumentti auttoi ymmärtämään - ei hyväksymään - mutta ymmärtämään heidän näkökulmansa. Ja mielikuvani Amerikasta ei enää ollutkaan niin mustavalkoinen.

   

Kiitos tutkimushankkeen porukalle tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta!

Jään mielenkiinnolla odottamaan lopputulosta.

Ajatuksia Kuopion kulttuurikentästä

Koen olevani kulttuuripositiivinen persoona ja pyrin omalla toiminnallani edistämään kulttuurin merkitystä. Tähän liittyy myös blogin kirjoittaminen. Ostan silloin tällöin kuvataidetta, olen työskennellyt museokentällä, käyn konserteissa, teatterissa, taidenäyttelyissä ja seuraan kulttuuria valtakunnallisesti. Olen kiitollinen, että saan työskennellä hyvinvointialueella taideasiantuntijana, sen myötä minut on nimetty myös HVA:n edustajana Pohjois-Savon liiton alaisuudessa toimivaan Kulttuurin ja luovien alojen työryhmään. Yksityishenkilönä liityin kutsuttuna myös Suomen Kulttuurirahaston kannatusyhdistykseen.

Kaikesta tästä huolimatta jaan Kuopion Kulttuurifoorumeissa useamman kerran esiin nousseen kommentin siitä, että Kuopio identifioituu urheilu- ja (lääke)tiedekaupunkina, eikä niinkään kulttuurikaupunkina. Meillä on esimerkiksi Kuopio Tanssii ja Soi, ANTI-festivaali ja Vilimit, mutta meillä olisi mahdollisuuksia paljon muuhunkin, koko Pohjois-Savossa.

Yhteistyöllä uutta voimaa

Kulttuurifoorumissa ammattitaiteilijoiden osalta kuului myös tyytymättömyyttä ja väsymystä arvostuksen puutteeseen. Taide- ja kulttuurikentän toimijoiden odotetaan tekevän asioita innovatiivisesti, intohimoisesti ja paikoin ilmaiseksi. Väitän jokaisen ymmärtävän, että kulttuurikentällä on iso merkitys sille, minkä vuoksi kaupungit ovat vetovoimaisia. Museot, teatterit ja orkesterit vetävät puoleensa paitsi kaupunkilaisia myös turisteja. Taiteilijat tuottavat esimerkiksi paljon erilaisia tapahtumia ja heidän toivoisi myös tulevan toimeen tekemällään työllä. Kohtuuhintaisia työtiloja on usein vaikea löytää ja näyttelytilamahdollisuudet ovat rajalliset.

Koen, että arvostuksen lisäämiseen tulee tehdä rohkeasti yhteistyötä uudenlaisilla tavoilla. Yhteistyöt mahdollistavat parhaimmillaan töitä ja tuloja myös taiteilijoille. Kuopion taidemuseo paikkasi kaupunkia pitkään vaivannutta näyttelytilan puutetta perustamalla tiloihinsa taidegallerian ja taidelainaamon yhteistyössä paikallisen taiteilijaseuran kanssa. Tämä edesauttaa taiteilijoiden näkyvyyttä ja teosten myyntiä.

Kuopion taidemuseo on osannut ja uskaltanut katsoa toimintaansa uudella tavalla. Heillä käynnistyi Seinätön taide -hanke yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Ely-keskus rahoittaa vuoden 2027 alkupuolelle kestävää hanketta noin 400 000 eurolla Euroopan sosiaalirahastosta.

"Hanke pyrkii vahvistamaan muun muassa nuorten ja yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevien osallisuutta, yhteenkuuluvuutta, henkistä kriisinkestävyyttä ja hyvinvointia taiteen avulla. Seinätön taide – taiteillen osallisuutta inhimilliseen arkeen -nimeä kantavassa hankkeessa tehdään uudenlaista yhteistyötä monenlaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, kuten kuvataidepainotusoppilaiden, TUVA-ryhmien, S2-ryhmän ja Niuvanniemen sairaalan kanssa."

Uudenlaiset yhteistyöt ja ideat mahdollistavat myös parempia rahoituskanavia, näkyvyyttä ja tuloksia, kun yhdistetään voimavaroja ja ammattitaitoa myös kulttuurikuplan ulkopuolelta. Myös hyvinvointialueella on hankehakuja käynnissä kulttuurinäkökulmiin liittyen.

Kulttuuria ja urheilua ei pitäisi nähdä toistensa vastakohtina

Kulttuurifoorumissa näyttelijä ja monessa mukana oleva kulttuuriaktiivi Virpi Rautsiala piti erinomaisen puheenvuoron herättelemällä foorumin osallistujia: "Käsi ylös, jos joku tuntee kaikki tässä tilassa olevat henkilöt?" Yhtään kättä ei noussut. Rautsiala huomautti, että vaikka kulttuurikentällä on vahva yhteenkuuluvuuden tunne, ovat kulttuurikentän toimijat siitä huolimatta kuplautuneet. Hän kannusti tulemaan pois omalta mukavuusalueelta ja tutustumaan paitsi muihin kulttuuritoimijoihin myös esimerkiksi yrityksiin.

Virpi Rautsiala kysyi Kuopion kaupungin tapahtumatuotantovastaava Kari-Pekka Seppäseltä, että mitä kaupungissa pitäisi tehdä toisin? Seppänen on työskennellyt aiemmin Etelä-Suomessa muun muassa isojen urheilutapahtumien yhteydessä. Hänen mukaansa kulttuuri näkyy Etelä-Suomessa myös urheilutapahtumien rinnalla, eivätkä ne ole erillisiä tai toistensa kilpailijoita. Kuopiossa paitsi kaupungin myös kulttuuritoimijoiden tulisi tehdä yhteistyötä isojen tapahtumien yhteydessä, koska se auttaisi markkinoinnissa, myös kävijöiden vetovoimaisuudessa.

Tunnistan kuplautumisen omassakin toiminnassani. Silloin kun työskentelin vielä museokentällä, olin tyytyväinen siihen, että olin omassa kulttuurikuplassani. Ehkä jopa hieman ylpeä siitä. Pidin itseäni aivan yhtä kulttuurimyönteisenä ja -valveutuneena kuin nytkin, mutta en edes halunnut nähdä kulttuurikuplan ulkopuolelle. Ajattelin oman ammatillisuuteni ja asiantuntijuuteni olevan korkealla tasolla ja riittävän. Näin ei kuitenkaan ole ja se paljastui minulle nykyisen työni myötä.

Nyt kun toimin taideasiantuntijana Pohjois-Savon hyvinvointialueella, ja työkavereitani ovat kiinteistöhallinnon asiantuntijat, olen kulttuuritoimijana vähemmistön edustaja. Joudun perustelemaan kulttuuriin liittyviä asioita aivan toisella tavalla kuin kulttuurikentän sisällä. Eikä tämä ole pelkästään huono asia, vaikka aluksi ajattelin niin. Minut on pakotettu pois mukavuusalueeltani ja kulttuurikuplasta. Nykyisessä työssäni en pärjäisi muun muassa ilman rakennus-, kiinteistö-, sähkö- ja projekti-insinöörejä. Jos julkista taidetta sisällytetään rakennushankkeeseen, ei yksikään taidealan asiantuntija selviäsi siitä ilman moniammatillista yhteistyötä. Tämä on ollut itselleni yksi parhaimmista oivalluksista.

Kuka ottaa vastuuta kulttuurista?

On myös totta, että taide on arvovalintakysymys. Mikäli esimerkiksi rakennushankkeiden budjetteihin ja hankesuunnitelmiin ei sisällytetä taidetta, ei siellä ole paikkaa myöskään taiteilijoille. Kulttuuriasioiden edistäminen vaatii kulttuurialan ammattilaisia erilaisten rakenteiden sisälle. Se, että minä toimin Pohjois-Savon hyvinvointialueella, tekee minusta välittäjäyhdyshenkilön kulttuurikentän ja hyvinvointialueen välillä. Tiedän kuinka organisaation rakenteet toimivat. Ulkopuolelta on todella vaikea tuoda mitään rakenteiden sisälle, jos ei tiedä toimintatapoja ja yhteyshenkilöitä.

Olen käyttänyt useammassa yhteydessä esimerkkinä sitä, kuinka minulle on saatettu sanoa "Miksei tuolle sairaalan seinälle voisi laittaa taidetta?" Henkilö, joka ei työskentele sairaalassa, tai vaikka työskentelisikin, ei välttämättä tiedä tai ole kiinnittänyt huomiota tilan toiminnallisuuteen. Tietty seinä saattaa näyttää pitkältä ja tyhjältä (taiteelle oivalliselta seinältä) klo 8-12 välillä, mutta klo 12-15 välillä sen edessä saattaa olla pyykkirullakko tai jokin muu, mikä estää seinän käyttämisen taideteoksen sijoituspaikkana.

Tämä on vain yksi pieni esimerkki, mutta sama toistuu kaikkialla. Asioiden tuominen ulkopuolelta väkisin johonkin järjestelmään tai rakenteisiin ei onnistu, vaan se vaatii yhteistyötä. Kuopiossa on tällä hetkellä se ongelma, ettei täällä ole enää kulttuurijohtajaa kuten aiemmin. Taiteilijat ja muut kulttuurikentän toimijat eivät välttämättä tiedä kehen olla yhteydessä. Kuka on kaupungissa se henkilö, joka edistää kulttuuriasioita ja toimii yhteyshenkilönä siten, että asioita voitaisiin viedä päättäjille asti? Kaupungissa on kuitenkin Kulttuurin edistämisen tiimi, joka onneksi auttaa eteenpäin.

Hyvinvointialueella minä yritän edistää kulttuuriin liittyviä asioita parhaani mukaan muun työni ohessa. On kuitenkin sanottava, että isossa organisaatiossa asiat etenevät hitaasti ja se on vain hyväksyttävä. Esimerkkinä kerrottakoon, että minulla meni noin vuosi saada kasaan henkilöstön sisältä kulttuurihyvinvointityöryhmä, sillä ymmärrettävästi tämä on aihealue, joka ei kuulu sote-toiminnan ydinalueeseen. Koin kuitenkin nopeutta tärkeämmäksi sen, että työryhmässä olisi oikeasti aiheesta kiinnostuneita kuin tehtävään määrättyjä henkilöitä. Kiinnostus aiheeseen antaa hedelmällisen kasvupohjan onnistumisille.

Hyvinvointialueen kulttuurihyvinvointityöryhmän ensimmäisenä tehtävänä on laatia kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Sen avulla määritellään muun muassa se, että kuinka kulttuuriasioita hyvinvointalueella edistetään. Hyvinvointialueella on yhdyspintatoimintoja kaikkien Pohjois-Savon kuntien ja kaupunkien kanssa. Suunnitelmassa on huomioitava yhdyspinnat, jotta yhteistyö saadaan tulevaisuudessa sujumaan sekä yksittäisten taiteilijoiden, yhdistysten että muiden toimijoiden kanssa. Jotta kaikki tiedämme kuinka toimia.

Kulttuurihyvinvointisuunnitelma on valmistuessaan tarkoitus viedä aluehallitukselle asti, jotta suunnitelmaan sitoudutaan myös päättäjien tasolla. Tällaisilla toimilla kulttuuriasioita saadaan juurrutettua myös rakenteisiin sekä kaupungeissa että hyvinvointialueilla. Mutta nämä askelet vievät aikaa.

Kulttuurin näkyväksi tekeminen

Uudenlaisten yhteistöiden ja rakenteisiin vietävän kulttuurimyönteisyyden edistäminen on hidasta, mutta ei mahdotonta. Uskon vanhaan viisauteen - hitaasti hyvä tulee - mutta samalla koen äärimmäisen tärkeäksi sen, että eri toiminnoista tiedotetaan ja pidetään ääntä. Tehdään asiat näkyviksi.

Kulttuurista kirjottamisen merkitys on vähentynyt kaikenlaisissa medioissa. Ja vaikka olenkin sitä mieltä, ettei kulttuuria ja urheilua pitäisi asettaa vastakkain, niin jokainen voi pohtia esimerkiksi sitä, kuinka isoilla otsikoilla, kuvilla ja merkkimäärällä lehdissä ja mediassa kirjoitetaan urheilijoista, urheilutapahtumista ja -tuloksista. Kulttuurisivut ovat kulttuuritoimittajien myötä vähentyneet mikä on johtanut siihen, ettei ole tarpeeksi henkilöitä ja asiantuntijoita, jotka nostaisivat esille kulttuurikentän toimijoita, tapahtumia ja ilmiöitä.

Oma kulttuurikirjoittaminen blogissa on alkuvuosista hidastunut, mutta pidän sitä edelleen tärkeänä. Kirjoitan tätä pääsääntöisesti edelleen itseäni varten, mikä ei ole luonut ulkopuolisia paineita. Silti huomaan, että kirjoituksillani on merkitystä. Juttuja on jaettu esimerkiksi koulujen ja yliopistojen kurssien opetusmateriaaleissa. Yksi aktiivisimmista kannustajistani ja hyvää selkäni takana puhuvista henkilöistä on ollut kuvataiteilija Timo Kokko. Hän on ollut isossa roolissa myös siinä, että aloin aikoinaan hinnoitella omaa ammattitaitoani. Vaikka olen ollut kiitollisessa asemassa siinä, että olen saanut elantoni kulttuurialalla kuukasipalkalla, Kokko on valanut minuun uskoa ja rohkeutta esimerkiksi juuri blogijuttujen asiantuntijuuteen liittyen.

En ole media-alan ja viestinnän asiantuntija, joten en osaa sanoa kuinka valtakunnallisesti voitaisiin ratkaista se, että kulttuurista kirjoitettaisiin enemmän. Että se saisi enemmän näkyvyyttä ja sitä kautta merkityksellisyyttä. Yksittäiset hype-ilmiöt - viimeisimpänä esimerkiksi Taidehalli ja Tommi Toijan työhuone - ovat hyvää ja tärkeää näkyvyyttä, mutta ei kaiken tarvitsisi olla hypeä, että se saa näkyvyyttä. Elämä ei muutenkaan ole pelkkää korkealentoa, vaikka hyvänolon dopamiinihakuisuus tuntuu olevan entistä pakkomielteisempää. Nopeita, näkyviä ja mahdollisimman paljon tunteita tuottavia elämyksiä. 

Kulttuurikirjoittamisen ja -näkyvyyden pitäisi olla tasaista ja jatkuvaa. Se pitäisi nähdä osana arkikulttuuria siinä missä puoli yhdeksän tai paikallisuutiset. Kulttuuri ei ole luksuspalvelu, vaikka meille yritetään niin väittää. Kulttuuri ei myöskään ole mitään puuhastelua, joka toimii pelkkien vapaaehtoisten varassa, vaan muun muassa ihmisyyden ytimen ja muistin ylläpitämistä.

Ponikaruselli

Osa teistä muistaa, että olen keräillyt alkuperäisiä 1980-luvun My Little Ponyja jonkin verran. Keräilyharrastus syntyi kesällä 2022, kun löysin Torista lapsuudessani olleen ponin (Sugar Sweet Candy Cane, 1983). Tuon jälkeen olen ostanut niitä lisää, jos hinta, kunto ja ponin ulkonäkö on miellyttänyt.

My Little Pony, Sugar Sweet Candy Cane vuodelta 1983.

Isompien ponien lisäksi 1980-90-lukujen vaihteessa myytiin myös pienen pieniä Petite Ponies -sarjan poneja oheistuotteineen. Muistan lapsuudesta mainoksen, jossa oli pikkuruisia poneja, jotka mahtuivat sormen päähän. Ne olivat tällaisia:

Näissä pikkuponeissa on salaisuus. Niiden jalustan pohjassa on hevosenkengän muotoinen ura.

Tuon uran avulla poni toimii ikään kuin avaimena, jolla saa aktivoitua oheistuotelelujen toimintoja. Näihin on kuulunut muun muassa erilaisia pieniä taloja, joista voi avata "salaovia" tai -luukkuja, kun ponin asettaa hevosenkengänmuotoiseen lukkoon. Tämän vuoksi ostin ponit, sillä näitä liikkuu markkinoilla melko harvoin. Olen odottanut, jos joskus tulisi vastaan myös se toiminnallinen oheistuote, jota olen eniten etsinyt.

Ja uskomatonta, mutta totta, löysin äskettäin Torista juuri sen Petite Ponies -sarjaan kuuluvan ponikarusellin, jota olen etsinyt! Se ei ole täydellinen, sillä siitä puuttuu muun muassa yksi karusellin keinu, keinulauta ja karusellin reunasta koristerusetit. Mutta tärkeintä oli se, että karuselli toimisi.

Ja sehän ei toimisi ilman pikkuponeja. Karusellin reunalla on lukko, johon ponin voi asettaa. Kääntämällä ponia karuselli alkaa pyöriä ja se soittaa soittorasiamaista sävelmää. Testasin avainta lukkoon ja käänsin, mutta mitään ei aluksi tapahtunut. Avasin karusellin pohjasta ruuvit ja huomasin, että siellä oli yksi osa irti. Samalla kävi ilmi, että karusellin sisällä on tosiaan soittorasian tekniikka. Korjasin muoviosien asentoa, laitoin kannen paikoilleen, jonka jälkeen tekniikka taas toimi.

Ja se mainos, jonka lapsuudestani muistan, oli tämä:

Muita oheistuotteita tähän sarjaan liittyen ei ole tarkoitus ostaa, sillä minusta tämä karuselli on toiminallisuudessaan kivoin, koska se on samalla soittorasia. Muut sarjan tuotteet ovat tähän verrattuna tylsiä.

Taidelahjoitus sijoitettiin Iisalmeen

Kuva: Paula Jormanainen.

Minulla on pitkästä aikaa kertoa teille näkyviäkin työkuulumisia. Taiteilija Anna Kaarina Nenonen (s. 1961 Kuopio, asuu ja työskentelee Helsingissä) lahjoitti maalaamansa taulut Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidekokoelmaan. Teosten kunnon tarkastamisen, valokuvaamisen ja kokoelmaan luetteloinnin jälkeen niille löytyi sijoituspaikka Iisalmen sairaalan, nykyisin Kampus Vireen 3. kerroksesta. Teokset sijaitsevat fysioterapian ja toimintaterapian odotustilan läheisyydessä.

Lahjoitetut teokset ovat nimeltään Tyynenmeren rannalla (1991) ja Palava pensas (1991). Maalaukset on toteutettu niin sanotulla plein air-tekniikalla, eli ne on maalattu paikan päällä Laguna Beachillä Kaliforniassa.

Anna Kaarina Nenonen: Tyynenmeren rannalla, 1991, öljymaalaus kankaalle. Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidekokoelma.

Anna Kaarina Nenonen: Palava pensas, 1991, öljymaalaus kankaalle. Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidekokoelma.

Anna Kaarina Nenonen on taidemaalari, valokuvaaja, graafikko ja mediataiteilija. Hänen töitään on ollut esillä kotimaassa ja kansainvälisesti. Nenosen teokset käsittelevät usein muun muassa ihmisen suhdetta luontoon ja luonnon elementtejä.

Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidekokoelmaan otetaan tapauskohtaisesti vastaan taidelahjoituksia. Jokainen lahjoitus harkitaan erikseen. Lahjoitettavien teosten tulee tukea jo olemassa olevaa taidekokoelmaa esimerkiksi aiheen, tekniikan, alueellisuuden, taiteilijan tai taidehistorian merkittävyydellä. Aihemaailmojen ja kuvaustavan tulee lisäksi sopia sairaalataiteen iloa ja hyvinvointia edistäviin teemoihin.

Kuva: Paula Jormanainen.

Taidetta ei oteta vastaan varastointia varten, vaan kaikki teokset pyritään saamaan esille, jolloin niistä on iloa sekä hyvinvointialueen henkilöstölle, asiakkaille että potilaille. Turhan varastoimisen välttäminen tukee myös taloudellista kiinteistönpitoa. Taiteen sijoittamisessa tulee lisäksi aina huomioida tilojen toiminnallisuus. Taide ei saa estää tai haitata tilojen toimintoja. Parhaimmillaan taide ilahduttaa ja lisää tilojen viihtyisyyttä.