Pikkukodissa

Tervetuloa kurkistamaan pikkukotiin! Keskeneräisyyden esitteleminen tuntuu vaikealta, mutta toisaalta näissä kuvissa alkaa olla jo sitä tunnelmaa, jota haen. Harrastus lähti "talokaupoista" muutama vuosi sitten, jonka jälkeen kotia on sisustettu hiljalleen, mutta määrätietoisesti. Olen yrittänyt löytää huonekaluja ym. käytettyinä, mutta mielessäni on tietynlainen sisustus, johon ei tunnu aivan kaikkea löytyvän kierrätettynä.

Tässä pikkukodissa saan toteuttaa toisenlaisia sisustusvisioita kuin tässä varsinaisessa 50-luvun kodissa. Muutokset tapahtuvat usein nopeasti, silloin kun inspiraatio iskee. Tosin kellarikerroksen palvelijoiden keittiö haki lopullista tyyliään miltei vuoden. Viitseliäisyys pysähtyi liimatun tapetin irrottamiseen, kunnes kesälomalla sain sen valmiiksi. Kellarikerroksen keittiö onkin viimeisin tila, jota olen saanut sisustettua.

Vielä olisi työn alla kellarikerroksen viinikellari, keskikerroksen ruokailutila, yläkerran pesuhuoneen viimeistely sekä yksi huone, jolle en ole vielä keksinyt käyttötarkoitusta. Ja se tässä onkin parasta, keskeneräisyys ja ideointi.

Aiempia nukkekotipostauksia voitte käydä lukemassa täältä:

• Nukkekotiharrastus alkaa
• Kirjastohuoneen muutos

Hotelli Tammer

Olen lähivuosina löytänyt lomamatkailuun uudenlaisen näkökulman. Siinä missä aiemmin on yövytty usein halvimman hinnan mukaan, olen silloin tällöin tehnyt yöpymisestäkin elämyksen. Ensimmäinen oivallus tästä syntyi Mustiossa, kun huomasin, että linnassa (kartanon rakennuksissa) voi yöpyä. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan kulttuurinkuluttajan tapa etsiä uudenlaisia elämyksiä.

Kesälomamatka suuntautui tällä kertaa Tampereelle, jossa olisi ollut mahdollisuus myös ilmaiseen yöpymiseen. Halusin kuitenkin kokea Grand Hotel Tammerin, koska olin nähnyt kuvia sen upeasta sisustuksesta. Säästimme matkustuskuluissa ja siirsimme säästetyt eurot yöpymiseen.

Tammer kuuluu nykyisin Radisson Blu-hotelliketjuun, mutta se on rakennettu alun perin vuonna 1929 Tampereen teknillisen seuran taloksi (syy viehättyä insinööreistä aiempaa enemmän). E. Graeffe ehdotti teknillisen seuran kokouksessa, että seuralle rakennettaisiin talo, jossa olisi myös tuottavia tiloja. Rakennuksen suunnitteli Tampereen kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer (1890-1962) ja se edustaa pohjoismaista klassismia. Rakennus on Museoviraston suojelema.

Tampereen teknillisen seuran historiaosuudessa kerrotaan rakennuksesta seuraavaa:

"Hotellihuoneiden ja ravintolan lisäksi talo piti sisällään seuran omat tilat kerhohuoneineen, kirjastoineen sekä johtokunnan tiloineen. Alakerrasta löytyi noihin aikoihin harvinainen 'autogaragi', joka suunnitteluvaiheessa määriteltiin sangen insinöörismäisesti, huomattavasti hotellihuoneita tai ravintolatiloja tarkemmin."

Teknillisen seuran tarkoituksena oli alusta alkaen rakentaa hotelli ja Tampereelle maamerkki, joka kestäisi kansainvälistäkin vertailua. Ensimmäinen ravintoloitsija hotellissa oli ranskanvenäläinen Alexander Adlivankin (1878-1971), joka tilasi Tammeriin muun muassa pöytähopeita ja kattokruunuja Ranskasta. Keittiömestarin kerrotaan olleen Japanista ja tarjoilijoiden Ruotsista.

Hotellin aamiainen tarjoillaan asiakkaille isossa juhlasalissa. Tämä tuntui kuin olisi ollut elokuvan lavasteissa. Hienoa, että rakennus on saanut säilyttää ominaispiirteensä näin upeasti.

Sivutyöjuttuja

"Neiti Aika." Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Palataan pitkästä aikaa työasioihin. Muistellaan viime kevättä, jolloin Kuopion Musiikkikeskuksessa järjestettiin Sairaalatekniikan päivät (27.-28.5.2025). Tapahtuma oli samalla Suomen Sairaalatekniikan Yhdistyksen 30-vuotisjuhlatilaisuus. SSTY on lyhenne, joka vilahtelee etenkin alkuvuodesta myös meidän kiinteistöhallinnon työntekijöiden puheessa paljon:

"SSTY ry on vuonna 1995 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, jonka perusperiaatteisiin sisältyy sairaalatekniikan ja sairaaloiden teknisten organisaatioiden toimialaan liittyvien asioiden kehittäminen, edistäminen ja verkostoituminen niin sairaaloiden kuin yritystenkin välillä.

Yhdistyksen vuoden suurin järjestettävä tapahtuma on Sairaalatekniikan päivät, joka kerää alan parhaat asiantuntijat ja ammattilaiset yhteen."

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Osa teistä muistaa, että olin kyseisillä päivillä puhumassa vuonna 2023 Sairaalataiteen merkityksestä sote-kentällä ja sen rakennushankkeissa. Jälkikäteen ajatellen tuntuu uskomattomalta, että tämän kaltaiseen tapahtumaan suostuttiin ottamaan mukaan taidenäkökulma, joten olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. 

Esittelin muun muassa käytännön esimerkkejä siitä, mitä asioita rakentamisessa ja sairaalaympäristössä tulee ottaa huomioon, kun sinne asennetaan taidetta. Olin yllättynyt, sillä tänä vuonna kaksi itselleni entuudestaan tuntematonta mieshenkilöä tulivat juttelemaan ja kysymään, että "Olitko se sinä, joka puhui silloin siitä taiteesta?" Toinen jopa muisti esityksessä käyttämäni esimerkin, jossa pysäköintitalon portaikkotasanteelle asennettu taideteos aiheutti erinäisiä haasteita. Puheenvuoro ei siis ollut mennyt hukkaan!

Sairaalatekniikan päivien pääjuontajana toimi näyttelijä Ismo Apell. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Tällä kertaa en kuitenkaan ollut töissä hyvinvointialueen taideasiantuntijana (koska YT-menettely ja työajan leikkaus), vaan freelancerina. Minua pyydettiin tekemään tarjous juontajana toimimisesta. Sain juontaa pienemmän luentosalin asiantuntijapuheenvuorot, kun pääsalissa päiviä luotsasi näyttelijä ja ohjaaja Ismo Apell.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

En ollut koskaan aiemmin juontanut mitään - ainakaan tässä mittakaavassa. Yleisön edessä esiintyminen ei enää jännitä niin paljon kuin nuorempina vuosina, mutta tämä tekniikkakonteksti on itselleni niin vieras, että se aiheutti omat haasteensa. Mihin olinkaan lupautunut?!

 Älä koskaan sano "Ei koskaan..."

Ajattelin silloin vuonna 2023, että nyt olen nähnyt mistä työkaverit aina puhuvat, mutta minun ei tarvitse kokea tätä enää uudelleen. Ympäri Suomea saapuvat eri tekniikan alan, kiinteistönhoidon ja toiminnallisen suunnittelun asiantuntijat ymmärtävät toisiaan (heillä on tuttuja ja jotain mistä puhua keskenään), mutta taideasiantuntija on siinä joukossa melko yksin. Sanoinkin eräälle insinöörityökaverille tuolloin, ettei jättäisi minua yksin näytteilleasettajien joukossa. Päivillä on eri alojen näytteilleasettajia, jotka esittelevät ja markkinoivat omia tuotteitaan.

Näytteilleasettajia. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

"En ymmärrä tästä mitään"

Mitä lähemmäksi Sairaalatekniikan päivät tulivat sitä enemmän aloin jännittää. Kun sain oman luentosalini tiedot puhujista ja heidän aineistonsa etukäteen, olin kauhuissani. En ymmärrä tästä mitään. Luentosalissani puhuivat nämä alansa ammattilaiset:

• R3 Nordic ja SSTY ohje sairaaloiden puhdastilojen ilmanvaihtoon, varatoimitusjohtaja Jukka Vasara, Granlund
• Rakentamislain ja alueidenkäyttölain (ent. MRL) muutokset ja vaikutukset sairaalarakentamiseen, vastuullisuusjohtaja Kirsi Martinkauppi, Rakennustuoteteollisuus RTT ry
• Laakson sairaalan ympäristövastuullisuusasiat, kehitysjohtaja Miimu Airaksinen, SRV
• Tietoliikenneverkkoon liitettävän laitteen tietoturvan arviointiprosessi PSHVA:lla, pääarkkitehti, ICMT-palvelut, Pekka Ruippo, Pohjois-Savon hyvinvointialue
• Lääkinnällisen laitteen jakelijan rooli ja vastuut rakennushankkeessa, johtava asiantuntija Jari Knuuttila, Fimea
• Helikopterilentokenttien ohjeistuksen muutokset – suuntaviivat hyvinvointialueille, huoltopäällikkö Jouni Lintula, Pirkanmaan hyvinvointialue
• Sosiaali- ja terveydenhuoltolaitosten kriisinkestävyys, palopäällikkö Jarkko Jäntti, Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirkanmaan pelastuslaitos
• Uuden sairaalan käyttöönottokoulutus ja osaamisen varmistaminen, koulutuskoordinaattori Oili Papinaho, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Olimme tilaajatahon kanssa sopineet, että juontotehtävät keskittyisivät vain siihen, että esittelen puhujan ja pidän aikatauluista kiinni. Minulta ei siis vaadittu aiheiden etukäteistuntemusta, mutta koska halusin hoitaa tehtävän niin hyvin kun osaisin, yritin ymmärtää luentojen sisältöjä hieman jo etukäteen.

Palopäällikkö Jarkko Jäntti. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Huoltopäällikko Jouni Lintula. Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Luentosaleissa käytettiin sähköistä kommentointimahdollisuutta, jossa puhujille voitiin esittää kysymyksiä nimettömästi salissa olevalle näytölle. Kysymysten esittäminen puhujalle kuului myös tehtäviini. Mikäli yleisöstä ei olisi tullut kysymyksiä, olisi minun hyvä kysyä puhujalta jotain. Tämänkin vuoksi halusin perehtyä sisältöihin etukäteen; jotta osaisin kysyä aiheesta jotain. Jotta puhujalle tulisi olo, että häntä kuunnellaan ja asia on kiinnostava.

Kun edellisenä iltana ennen päivien alkua meinasi syntyä pakokauhu, että en selviä tästä, sain onnekseni apua työkaverilta mahdollisten varakysymysten esittämiseen. Sain psyykattua itseni olotilaan, että jos näytän itsevarmalta, se ei haittaa, jos muuten olisin sisäisesti aivan kauhuissani.

Ymmärrys kiinteistöhallinnosta syventyy

Ensimmäinen juontopäivä kuitenkin osoitti, että yleisö oli kiinnostunut aiheista ja kysymyksiä tuli luonnostaan. Minun ei tarvinnut käyttää oman varastoni varakysymyksiä. Tämä rentoutti oloani ja osasin keskittyä paremmin myös itse kuuntelemaan luentoja.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisen luentopäivän aikana kaksi naista tuli eri luentojen jälkeen puhumaan minulle ja kommentoivat: "Nyt on pakko sanoa, että sinulla on tosi kaunis mekko" ja "Katselin, että onpa sinulla kaunis asu!" hymyilin mielessäni, että nämä ovat ihan tavallisia ihmisiä asiantuntija-titteleidensä takana.

Pääsin myös kuuntelemaan pääluentosalin puheenvuoroja itse, koska juontotehtävät pienemmässä salissa olivat vain puolen päivän mittaisia. Huomasin kiinnostuvani sisällöistä aiempaa vuotta (2023) enemmän. Vaikka aihepiirit eivät koskeneet minun tehtäväkenttääni, ne koskettivat monella tavalla meidän kiinteistöhallinnossa tehtäviä töitä. Ymmärsin luentojen myötä syvällisemmin sitä mitä työkaverini tekevät, ja kuinka heidän tekemänsä työ vaikuttaa sairaalatekniikkaan ja -rakentamiseen myös valtakunnallisesti.

Toisaalta sain vahvistusta välillisesti myös sote-kentän taideasioille, kun kuuntelin Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen, Vesa Pekkolan, puheenvuoroa Terveet Tilat 2028 -ohjelman tuloksista. Kiinteistöjen terveeseen ja puhtaaseen sisäilmaan on ottauduttu toden teolla ja sen merkitystä ei voi nykypäivänä ylikorostaa. Pekkola kertoi, että sisäilmaan liittyvien asioiden ymmärtäminen ja asioiden edistäminen on vaatinut paljon sähköistä paperityötä. Linjaukset, tahtotilat ja tavoitteet on pitänyt viedä ohjeistuksiin ja strategioihin monella eri tasolla ja monessa eri verkostossa. Näin asioiden eteen tapahtuu positiivisia muutoksia ja tavoitteellista toimintaa. 

Tämä Pekkolan kuvailema toimintatapa on tismalleen sama päämäärä, jota itse pyrin omalla työlläni edistämään taiteeseen ja kulttuurihyvinvointiin liittyen paitsi Pohjois-Savon hyvinvointialueella myös erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Asioiden edistäminen vie aikaa ja vaatii oikeanlaisia kanavia, jotta toiminnasta tulee pitkäjänteistä, tavoitteellista ja tuloksellista.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Kiinnostus tarttuu

Juontotehtävät Sairaalatekniikan päivillä sujuivat lopulta hyvin ja sain osakseni suoraan positiivista palautetta. En tiedä olinko "jokaisen kuppi teetä", koska minusta varmasti näki, että en ole millään lailla sairaalatekniikan alan ihminen. Tosin eihän Ismo Apellkaan ole, ja molemmat hoidimme tonttimme mielestäni hyvin. Olen tyytyväinen, että taidehistorioitsijan taustallani suoriuduin ensikertalaiseksi onnistuneesti. Osasin toisena päivänä jopa hieman nauttia tilanteesta.

Tämä kokemus avasi myös uudenlaisia ajatuksia sivutöiden suhteen, joita joudun leikatun päätyön rinnalla miettimään. Mitään akuuttia kiirettä ei onneksi ole. Työskentelen päätyön rinnalla alustavasti jo ensi vuoden sivutyötä varten, josta kerron teille ensi vuoden puolella lisää, kun on jotain konkreettista näytettävää.

Kuva: Janne Ketola/Summit Media.

Sairaalatekniikan päivät myös osoittivat, että nautin puhujien kuuntelemisesta aihepiiristä riippumatta, kun puhuja on itse innostunut ja kiinnostunut aiheestaan. Kiinnostus tarttuu. Tähän vaikuttaa myös se, jos puhuja osaa kertoa aiheestaan yleistajuisesti, mutta kuuntelijoita aliarvioimatta. Monen puhujan kohdalla kävi niin, että yleisöstä olisi tullut kysymyksiä lisääkin, mutta jouduin katkaisemaan keskustelun aikataulullisista syistä.

Kiitos Suomen Sairaalatekniikan Yhdistys ja järjestelytoimikunta 

onnistuineista juhlavuoden päivistä!

Ensi vuoden SSTY-päivät järjestetään Oulussa.

Maaginen

Alma Jantunen: Kurpitsaportti, 2023, yksityiskohta, yhdistelmätekniikka. Metallityö: Jari Kulmanen.

Taianomainen, kummallinen, outo, ihmeellinen, kiehtova ja mieltä kutkuttava. Kaikkea tuota on KUMMAn Maaginen-kesänäyttely. On kuin astuisi jännittävään satukirjaan.

Alma Jantunen: Kurpitsaportti, 2023, yksityiskohta, yhdistelmätekniikka. Metallityö: Jari Kulmanen.

Näyttely on tulkinta maagisesta realismista, jossa leikitellään muun muassa mittasuhteilla. Todenmukaiseen kerrontaan yhdistetään ja rinnastetaan fantasiaa, surrealismia tai muita vaikeasti selitettäviä aineksia.

Tiina Heiska: Japanese Room, 2023, öljy kankaalle. Yksityisomistuksessa.

Värit hurmaavat kävijän kaikkialla. Näyttelytila on jaettu osioihin, jolloin katse ei näe kaikkea kerralla. Taideteoksissa on pysähtynyt, mutta odottava ilmapiiri. Tiina Heiskan maalauksissa hahmojen kasvoja ei näy. Katseen suunnat ovat selvät, mutta katseen kohdetta ei paljasteta. Mitä Liisa Ihmemaassaan näkee? Punaisen hupun alla oleva hahmo tuo mieheen Muumien Näkymättömän Ninnin. Mikä on saanut henkilön katoamaan?

Tiina Heiska: Red Hood, 2023, öljy kankaalle.

Anne Meskanen-Barman: Saappaat, 2010, yhdistelmätekniikka.

Ihminen ei ole näyttelyssä todella sitä miltä näyttää. Anne Meskanen-Barmanin Saappaat saavat katseen solmuun. Yläreunasta ne näyttävät tavallisilta saappaanvarsilta, kun ne alareunasta muuntuvat varpaiksi. Mutta kuka on tuo kiikaroiva hahmo huoneen toisella laidalla? Elääkö se? Onko tässä jokin säikäyttävä elementti? Miksi vahvasti realistinen teos aiheuttaa enemmän pelkoa kuin samastumista?

Anne Meskanen-Barman: Tarkkailijat, 2019-2023, yhdistelmätekniikka.

Anne Meskanen-Barman: Leiripaikka, 2019, yhdistelmätekniikka.

Luonto on Maaginen-näyttelyssä suuren suurta tai niin pientä, että metsä mahtuu kämmenelle. Anne Meskanen-Barmanin Leiripaikka-teoksesta syntyy ajatus omasta tärkeästä luontopaikasta. Sellaisesta, jota haluaa vaalia ja kuljettaa symbolisesti mukanaan. Onko tämä myös syy, miksi jotkut keräävät luonnosta muistoja itselleen, kuten kiviä, keppejä tai simpukankuoria? Jotta paikka olisi maagisesti läsnä myös silloin, kun itse on muualla?

Timo Kokko: Momentary Appearance, 2016-2025, yksityiskohta, yhdistelmätekniikka. Toteutettu yhteistyössä Innogreenin kanssa.

Luonnon synkempi puoli näyttäytyy erillisessä hämärässä tilassa, jonka lattialle on asetettu betonilohkareita. Harjateräksen pätkiä törröttää näkyvissä kuin keinotekoinen selkäranka. Sodan tai luonnonkatastrofin jälkeen maailma saattaisi näyttää tältä. Timo Kokon Momentary Appearance-teoksen betonilohkareiden keskeltä kasvaa sieniä, joiden lakkien alta hehkuu valoa. Murtumissa on sienten lisäksi jäkälää osoittamassa, että luonto kestää, vaikka ihmistä ei enää olisikaan. Luonto valaisee ja ottaa oman tilansa. Mutta haluammeko saattaa tilanteen tällaiseksi?

Timo Kokko: Momentary Appearance, 2016-2025, yksityiskohta, yhdistelmätekniikka. Toteutettu yhteistyössä Innogreenin kanssa.

Ulla-Mari Lindström: Eläin elää ja ihmettelee, 2022, mediataide. KUMMA - Kuopion taidemuseo.

Näyttelyn pelottavin ja mieltä nyrjäyttävin teos on Ulla-Mari Lindströmin mediataideteos Eläin elää ja ihmettelee. Siinä eläinten naamat on sekoitettu ihmiskasvoihin. Ihmiskasvojen päälle on heijastettu muun muassa apinoiden ja lintujen katseita. Välillä on vaikea erottaa kumpiko katseen kohteena todella on. Onko tässä valtataistelu ihmisten ja eläinten välillä? Halutaanko sanoa, että ihminenkin on lopulta vain yksi eläimistä? Eläin elää ja ihmettelee ihmisen aikaansaannoksia.

Ulla-Mari Lindström: Eläin elää ja ihmettelee, 2022, mediataide. KUMMA - Kuopion taidemuseo.

Maaginen on jännittävä matka taiteen kautta omiin mielikuviin. Näyttelyripustus ja värimaailma ovat todella onnistuneita. Oma suosikkini oli ehdottomasti Alma Jantusen lasinen Kurpitsaportti, jossa sai itse leikkiä Ihmemaan Liisaa. Teokset saivat katsomaan taidetta uudenlaisella tavalla, koska kaikki tuntui olevan jotenkin kummallisesti: ilmaisu on realistinen, mutta jokin ei ole oikein. Välillä olo on kuin etsisi virheitä tai vääristymiä, mutta toisaalta en haluaisi, että kaikki olisi "oikein", koska silloin teos olisi tylsä ja ilmiselvä. Puhuttelematon. Jos innostuu tai inhottaa, se on aina taiteen äärellä hyvä merkki: se tuntuu joltain.

KUMMA on onnistunut vuosi toisensa jälkeen luomaan vetovoimaisia kesänäyttelyitä. Vuonna 2021 Sielu ja tietoisuus yhdisteli ravistelevasti tiedettä, taidetta ja uskontoa. Kesä 2022 oli kunnianosoitus edesmenneelle kuvataiteilija Mikko Valtoselle (1968-2019). Vuonna 2023 Kannun henki -näyttely teki yleisöennätyksiä, ja josta uutisoitiin myös valtakunnallisesti paljon. Vuonna 2024 Paratiisi yhdisteli keramiikkataiteen kotimaisten huippunimien (mm. Birger Kaipiainen, Michael Schilkin, Taisto Kaasinen) töitä nykykeramiikkataiteeseen. Kulttuurin kuluttajana seuraan ylpeänä vierestä sitä työtä, jota Kuopion museokentällä tehdään.

Päivi Takala: Hi There III, 2024, öljy kankaalle. KUMMA - Kuopion taidemuseo.

Maaginen-näyttely on esillä vielä 31.8.2025 saakka. 

Supersankarit

En ole koskaan ollut kummoinen sarjakuvien lukija, mutta sarjakuvien hahmot - supersankarit - ovat kiehtoneet etenkin elokuvissa. Hahmoissa jatkuu samanlainen taianomaisuus ja mystiikka mitä saduissa voi tapahtua, mutta aikuisille(kin) sopivassa muodossa. Jos pitäisi nimetä itselleni yksi tärkein supersankari, se olisi Batman. Muistan, että Tim Burtonin ohjaamat Batman (1989) ja Batman Returns (1992) olivat lapsen maailmassa jännittäviä ja loivat sellaisia tunnemuistoja, jotka kantoivat mielenkiinnon kyseiseen sankariin aikuisuuteen saakka. 90-luvulla näytettiin televisiosta uusintana 60-luvun Batman tv-sarjaa, joka oli huumoripainotteinen, mutta kiehtova sekin. Nämä sarjan tapahtumat siirtyivät myös joihinkin leikkeihin.

Batman, Premium format-hahmo, 2015, Sideshow Collectibles, Yhdysvallat. Fabrizio D'Amelian kokoelma.

Adam West (Batman), Burt Ward (Robin) 1966-1968.

1960-luvun Batman-huuma.

Batmanin ja Robinin mainoskiertua Kainuun osuusliikkeessä 1967. Kuva: Työväenmuseo Werstas.

Ensimmäinen supersankari

Aito sarjakuvien supersankarimaailma on itselleni melko vieras. Tiedän kyllä sarjakuvakustantamoista Marvelin ja DC Comicsin, koska näiden sarjakuvista on tehty tunnetuimpia elokuviakin. Mirage Studiosin tiedän kilpikonnistaan (Turtles).

Vapriikin Supersankarit - antiikista nykypäivään -näyttely on kattava tietopaketti sarjakuvasankareista, niiden tekijöistä ja sankareiden taustoista. Tietoa tarjoillaan sekä tällaiselle aloittelijalle että sarjakuvamaailmoihin enemmän perehtyneille.

Diego Valor - Almanaque 2055, 1989. Ediciones CID, Espanja. Yksityiskokoelma.

Capitão 7, 1959. Editora Continental, Brasilia. Yksityiskokoelma.

Pidin siitä, että näyttelyssä esiteltiin myös ympäri maailmaa tulevia supersankarihahmoja, jotka usein perustuvat yhteiseen alkulähteeseen. Teräsmiehen kerrotaan olevan ensimmäinen supersankari:

Teräsmies, 2012, Sideshow Collectibles, Yhdysvallat. Fabrizio D'Amelian kokoelma.

"Jerry Siegelin käsikirjoittamaa ja Joe Shusterin piirtämää Teräsmiestä pidetään historian ensimmäisenä supersankarina. Teräsmies teki ensiesiintymisensä Action Comics-lehdessä 18.4.1938.

Juuri ennen fiktiivisen Krypton-planeetan tuhoa, kaksi sen asukasta, Jor-El ja Lara, lähettivät vastasyntyneen poikansa Kal-Elin turvaan Maahan. Yhdysvaltain Kansasissa maanviljelivät Jonathan ja Martha Kent löysivät lapsen ja antoivat tälle nimeksi Clark. Keltaisen aurinkomme valo herätti Clarkin voimat, kuten lentokyvyn, voittamattomuuden ja supervoimakkuuden. Nuori Clark Kent käytti voimiaan hyviin tarkoituksiin, ja hänestä tuli ihmiskunnan suojelija ja nykymaailman mahtavin sankari: Teräsmies."

Herakles, 2024, hartsi. Yksityiskokoelma. Perustuu ateenalaisen Glykonin veistokseen Ercole Farnese 100-200 jaa. Alkuperäisteos: Napolin arkeologinen museo. 

Tarinat eivät synny itsestään, vaan useilla sarjakuvien supersankareilla on juurensa antiikin jumaltaruissa ja heidän supervoimissaan. 

"Ulkoavaruudesta saapuneen Teräsmiehen hahmo sai ensisijaisen innoituksensa Herakleen perinnöstä.

Herakles, Zeus-jumalan ja kuolevaisen Alkmenen poika, on tarujen puolijumala, jolla on poikkeukselliset voimat ja jalo sielu. Zeuksen vaimo Hera raivostui puolisonsa uskottomuudesta niin, että toimitti kaksi suurta käärmettä vasta muutaman kuukauden ikäisen Herakleen kehtoon. Herakles tappoi pedot jumalaisten voimiensa avulla."

Suomen supersankarit

Oma tietämykseni sarjakuvien supersankareista perustuu vahvasti amerikkalaiseen perintöön. Vapriikin näyttely valotti kuitenkin tietoa myös suomalaisesta sarjakuvataiteesta:

"Myös Suomessa on omia supersankareita. Monet urheilutähdet, sotasankarit ja jopa poliitikot ovat nousseet legendoiksi, mutta varsinaisia supervoimia tosielämän sankareilla ei ole. Kalevala ja erilaiset kansantarinat ovat myös tarjonneet aineksia uusille tulkinnoille. Supersankareita on nähty tietenkin sarjakuvissa, mutta myös kaikissa muissa medioissa elokuvista peleihin. Suomalaisille supersankaritulkinnoille on tyypillistä, että niitä ei ole tehty täysin vakavissaan. Huumori, parodia ja satiiri ovat usein mukana kuvassa tavalla tai toisella. "

Black Peider: Ura, 2012. Petteri Tikkanen, Like Kustannus Oy, Suomi. Yksityiskokoelma.

Kersantti Napalm, 2016. Katja Louhio, Markus Tuppurainen, Vesa Vitikainen. Kustannusosakeyhtiö Revontuli, Suomi. Yksityiskokoelma.

Sami Makkonen

Olin yllättynyt, kuinka menestyneitä sarjakuvantekijöitä Suomesta löytyy. Sami Makkosen piirrosjälki oli upeaa katsottavaa. Esillä oli Makkosen piirtämiä alkuperäissivuja Kalevalasta.

"Turso nousee Ilmarisen eteen". Sami Makkonen, alkuperäissivu, Kalevala - Juhlalaitos, s.124, 2018, tussi paperille.

"Sami Makkonen (s. 1975) on suomalainen, kansainvälistä uraa tekevä sarjakuvataiteilija. Hänellä on maalaustaiteen tutkinto Tarton yliopistosta. Makkonen tekee teoksensa käyttäen sekä perinteisiä tusseja että digitaalista taidetta, yhdistellen välineitä visionsa mukaan.  Viime vuosina hän on käsikirjoittanut teoksensa itse. 

Sami Makkosen läpimurto alalla olivat Deadworld- ja Hatter M. -sarjakuvaromaanisarjat. Käsikirjoittajina toimivat yhdysvaltalaiset Frank Beddor ja Gary Reed. Teokset saivat kaksi USA Best Book Awardia, kaksi Independent Publisher Book Awardia (Hatter M.) ja kaksi Ghastly Awardia (Deadworld)."

Kari Leppänen

Tämä oli näyttelyn suurin yllätys. En ole tiennyt, että suomalainen tekijä on piirtänyt Mustanaamiota!

"Kauhujen metsä". Kari Leppänen, kaksi alkuperäissivua, Mustanaamio 1987, nro 23. Tussiterä, sivellin, nestemäinen tussi, rasterikalvo. Jyrki Vainion kokoelma.

"Kari Leppänen (s. 1945) tunnetaan ainoana suomalaisena Mustanaamio-sarjakuvan piirtäjänä ja erinomaisena naturalistisen seikkailusarjakuvan tekijänä. Lapsesta saakka sarjakuvien tekemistä harrastanut Leppänen piirsi lyhyitä tieteissarjakuvia Veikko "Joonas" Savolaisen päätoimittamaan Sarjis-lehteen vuosina 1972-74. Lehden loputtua hän jatkoi Savolaisen avustajana ja päätyi mm. piirtämään hevossarjakuvia ruotsalaiseen Min Häst-lehteen. Niitä ilmestyi myös suomalaisessa Hevoshullussa.

Muutaman vuoden kuluttua Leppänen pääsi tekemään Mustanaamio-sarjakuvia Ruotsin Fantomen-lehteen. Ensimmäinen Leppäsen piirtämä seikkailu ilmeistyi vuonna 1979 ja hän on sen jälkeen piirtänyt yli sata Mustanaamiotarinaa. Leppänen sanoo pitävänsä erityisesti historiallisten seikkailujen piirtämisestä."

Mustanaamio, 1982, nro 24. Kustannus Oy Semic, Suomi. Ykstyiskokoelma. Mustanaamio - Scorpia-liigan paluu, 1986, nro 5. Kustannus Oy Semic, Suomi. Yksityiskokoelma.

Mustanaamio saapui Suomeen ensimmäisen kerran sanomalehtistrippinä vuonna 1938. Enpä tiennyt tätäkään, että julkaisijana oli Karjalainen-lehdessä. Näyttelyssä oli esillä vuoden 1945 lehti, jonka alareunassa näkyy Fantom.

Fantom Kuolematon mies. Karjalainen, 22.3.1945, nro 67. Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy, Suomi. Yksityiskokoelma.

"Mustanaamiolla ei ole supervoimia, mutta hän pukeutui naamioon ja vartalonmyötäiseen asuun, josta tuli supersankareiden tavaramerkkejä. Sarjakuva ilmestyi suomalaisissa lehdissä muillakin nimillä: Naamio, Phantom, Urja ja Fantomen Dragos." 

Antiikin sankarit

Taidehistorioitsijana minua viehättää supersankareissa visuaalisuuden lisäksi kulttuurihistoria. Se, kuinka hahmot kantavat mukanaan antiikin mytologian perintöä. Näyttelyssä oli esillä antiikin veistoksia, jotka oli yhdistetty supersankareihin ja kerrottu heidän yhteydestään toisiinsa.

Merkurius, 2024, hartsi. Perustuu Johann Gregor van der Schardtin teokseen Merkurius (1570-80). Alkuperäisteos: Paul Getty Museum, Los Angeles. Yksityiskokoelma.

"Zeuksen suosikkipoikiin kuulunut Hermes on sanansaattaja, joka kuljettaa viestejä jumalten ja kuolevaisten välillä. Kepeästi ja huomaamattomasti kulkeva hahmo liikkuu niin nopeasti, ettei häntä voi nähdä paljain silmin. Hänellä on lähes kaikissa kuvauksissa päässään petasos-lakki [matalakupuinen kattu], jalassaan siivekkäät sandaalit ja kädessään caduceus-sauva [sanansaattajan sauva], jonka kaksi toisiinsa kietoutunutta käärmettä symboloivat viisautta sekä hyvän ja pahan tasapainoa. Roomalaiset kutsuivat Hermestä Merkuriukseksi."

Olympoksen sankareista Hermes antoi innoituksen 1940-luvulla ilmestyneelle Salamalle, joka kehittyi tunnetumpaan puna-asuiseen muotoonsa 1950-luvun lopussa."

Amatson, 2024, hartsi. Perustuu teokseen Haavoittunut amatsoni eli Mattein amatsoni (400-luku eaa.). Alkuperäisteos: Vatikaanin museot, Rooma. Yksityiskokoelma.

"Amatsonit olivat myyttinen naissoturikansa, joka eli muinaisessa Themiskyran kaupungissa Mustanmeren etelärannikolla nykyisen Turkin alueella. Kreikkalaisen mytologian mukaan amatsont elivät miehistä erillään, ja heillä oli kaksi kuningatarta: yksi, joka hallitsi valtakuntaa rauhanomaisesti ja toinen, joka huolehti yhteenotoista naapurikansojen kanssa. Sotiminen oli heille ominaista ja he taistelivat pelotta ratsain aseenaan jousia, keihäitä ja miekkoja, joita he kantoivat yllään. Amatsonit edustavat naisten universumia, joka uhkaa mullistaa vakiintuneen kulttuurisen ja sosiaalisen järjestyksen.

Sarjakuvien Diana on amatsoni, jonka äiti on Hippolyta, Themiskyran saaristovaltion kuningatar. Ajassa matkustava Diana saapuu nykyaikaan puhumaan rauhan, suvaitsevaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja totuuden puolesta. Nämä ovat pyhiä periaatteita, joiden puolesta hän taistelee tähtikuvioidussa asussaan Ihmenaisena - Wonder Womanina."

Wonder Woman, Premium format-hahmo, 2014, Sideshow Collectibles, Yhdysvallat. Fabrizio D'Amelian kokoelma. 

"Kuningatar Hippolytan tytär, Diana [Wonder Woman], sai Zeuksen voiman, Athenen viisauden, Hermeksen nopeuden, Herakleen fyysisen suorituskyvyn ja Afroditen kauneuden. Hän jättää paratiisimaisen kotimaansa levittääkseen sisaruuden sanomaa meidän maailmaamme. Hahmosta on sittemmin tullut naisellisen voiman symboli."

Tv-sarja: Superfriends. Uusintapainos vuoden 1973 alkuperäiskappaleesta. Trends International, Yhdysvallat. Yksityiskokoelma. Tv-sarja: Lynda Carter as Wonder Woman, 1977. Thought Factory, Yhdysvallat. Yksityiskokoelma.

Nuket ja toimintahahmot

Näyttelyn häkellyttävin ilmestys on suuri huone täynnä figuureja. Hahmot oli lajiteltu teemoittain ja se osoitti, kuinka vähän todella tiedän sarjakuvahahmojen määrästä ja variaatioista.

"Tuskin mikään oli 1970-luvun lapsesta jännittävämpää kuin lentää Teräsmiehen lailla tai kiipeillä pilvenpiirtäjissä Hämähäkkimiehen kanssa. Pieni amerikkalainen leluvalmistaja Mego Corporation tunnisti markkinaraon ja hankki itselleen Marvelin ja DC:n supersankareiden kaupalliset oikeudet. Aluksi Mego valmisti muovisia, kankaisiin vaatteisiin puettuja nukkeja, joiden kädet ja jalat liikkuivat. Mallisto World's Greatest Super Heroes! valloitti maailman - muovinukkeja myytiin vuodesta 1972 vuoteen 1983 saakka miljoonittain.

Megon valtakausi hiipui 1980-luvulla. Supersankarit palasivat markkinoille toimintahahmoina, action figuureina. Aluksi niiden vartaloista voitiin liikuttaa vain muutamia osia, mutta hahmon rakenne muuttui muotoilun ja valmistusteknologian kehittymisen myötä. Toimintahamoilla oli erilaisia valepukuja, niillä oli salaisia identiteettejä, ystäviä, vihollisia ja seurustelusuhteita. Monet lapset löysivät supersankarisarjakuvien maailman nimenomaan näiden lelujen kautta."

Sankarit opettavat

Turtlesit, 2017-2018. National Entertainment Collectibles Association, NECA. Markus Jokisen kokoelma. 

Turtles mutanttikilpikonnat kuuluivat omaan lapsuuteeni ja tunnusmusiikin muistan ikuisesti. Jokainen neljästä Turtlesista on nimetty yhden renessanssitaiteilijan mukaan. Muistan lukion historiankurssilta hauskan tilanteen, kun käsittelimme renessanssia ja opettaja kysyi, että ketkä ovat merkittävimmät taiteilijat. Kurssilla ollut nuorimies nosti välittömästi kätensä ja ilmoitti: "Leonardo, Donatello, Rafael ja Michelangelo". -Ja sinä tiedät tämän mistä?, opettaja kysyi. "Olen kattonut Turtlesia." Luokassa naurettiin, mutta samalla se osoitti, kuinka lastenohjelmat voivat parhaimmillaan opettaa paljon hyödyllistä nippelitietoa.

Teini-ikäiset mutanttinijakilpikonna-hahmot ja talo. Markus Jokisen kokoelma.

Hieman samalla tavalla osasin katsoa sarjakuvalehtien kansitaidetta näyttelyssä uudenlaisella tavalla. Etsin katseella näyttäviä kansikuvia ja samalla löysin viitteitä taidehistoriaan. Kapteeni Marvelin kuolema -kansikuvassa oli toisinnettu Michelangelon Pietà-veistosta ja Daredevilin taustalla oli hyödynnettty goottilaisia lasimaalauksia.

The Death of Captain Marvel, 1990. Play Press, Italia. Fabrizio Modinan kokoelma.

Daredevil: Born Again, 1996. Marvel Italia, Italia. Fabrizio Mobinan kokoelma.

Sarjakuva taidemuotona

Supersankarit - antiikista nykypäivään oli tällaiselle kevyen tason sarjakuvatietäjälle paikoin välillä raskaskin kokonaisuus, sillä (uutta) tietoa oli paljon ja esineitä ja lehtiä oli esillä sitäkin enemmän. Tämän vuoksi oma kiertelyni keskittyi lähinnä vahvistamaan ja lisäämään jo olemassa olevaa tietoa. Tämä tarkoittaa sitä, että katselin kokonaisuudesta sellaisia elementtejä mitkä tuntuivat tavalla tai toiselta tutuilta. Pidemmälle ehtineet sarjakuvaharrastajat pystyvät varmasti hyödyntämään näyttelyä minua syvällisemmin.

Batman: The Killing Joke, 1988. DC Comics, Yhdysvallat. Fabrizio Modinan kokoelma. 

Näyttely oli hienosti rakennettu. Oli myös mukava huomata, että näyttelyssä tuotiin esille sarjakuvaa elinvoimaisena taidemuotona:

"Sanomalehtien kevyenä viihteenä alkanut taidemuoto eriytyi 1930-luvulta alkaen erillisiksi lehdiksi, jotka suunnattiin pääasiassa lapsille. Ajan myötä sarjakuvat kehittyivät taidemuodoksi, joka osoitti valtavaa potentiaalia kerronnan välineenä. 

Vaikka sarjakuvia pidettiin aluksi vähempiarvoisina julkaisuina, on joistakin niistä tullut häkellyttävän arvokkaita keräilykappaleita. Sarjakuvateos syntyy käsikirjoittajan, piirtäjän, tussaajan ja värittäjän yhteistyönä. Sen lisäksi tarvitaan vielä kustannustoimittaja ja graafinen suunnittelija, joka lisää kuviin dialogin ja säätää julkaisun sivujen ulkoasun. Monimutkainen tuotantoprosessi muistuttaa enemmän elokuvan kuin kirjan tekemistä, mutta sarjakuvaa ei silti aina tunnusteta omaksi taidemuodokseen."

Wolverine vastaan Kyklooppi - Marvel Masterpiece. Simone Bianchi, 2019, akryyli paperille. Marco Lucchetti Art Gallery, Lugano.  

"Yksi viime vuosikymmenen arvostetuimmista kansainvälisistä artisteista on italalainen kuvittaja Simone Bianchi (s. 1972). Hän on työskennellyt DC Comicsille vuodesta 2005. Bianchilla on omintakeinen graafinen tyyli, jossa Italian renessanssin kehdossa syntynyt taiteilija yhdistelee amerikkalaista kuvakulttuuria ja klassista sarjakuvapiirtämistä art nouveaun hengessä."

Menisin toistekin

Näyttely on varmasti karkkia kaikille alan harrastajille, sillä se sai tällaisen amatöörinkin huolestumaan, että taidan tämän jälkeen katsella kirppareiden sarjakuvalehtiä ihan toisenlaisella katseella... Yritän vastustaa keräilyvimmaa. Sen verran taivuin Vapriikin museokaupassa, että ostin mukaani Wonder Woman T-paidan, vaikka käytän T-paitoja todella vähän. Ihmenaisen periaatteet kuitenkin vetosivat sen verran, että haluan toteuttaa niitä myös kotioloissa.

Superman vs. Wonder Woman. Editrice Cenisio, Italia. Fabrizio Modinan kokoelma.

Kokonaisuus oli niin runsas, että menisin mielelläni myös toiste. Tällä ensimmäiselläkin kierroksella opin paljon uutta. Näyttely innoitti sen verran, että taidan pitkästä aikaa etsiytyä supersankarielokuvien pariin.

Supersankarit - Antiikista nykypäivään on esillä Museokeskus Vapriikissa 

Tampereella 18.1.2026 saakka.

Tekstilainat: Vapriikin Supersankarit - Antiikista nykypäivään -näyttelytekstit.