lauantai 2. helmikuuta 2013

Seisomapaikka goes Naurun tasapaino

Perjantai-iltaa vietettiin stand upin merkeissä. Seisomapaikkaklubi on Jyväskylässä vuonna 2001 perustettu stand up -klubi, joka järjestää noin kerran kuussa stand up -komiikkailtoja ravintola Ilokivessä. Seisomapaikkaklubin perusti Jyväskylän yliopistossakin opiskellut koomikko Teemu Vesterinen. Klubin tuottajana toimivat Marko Kämäräinen ja Lasse (Teemun veli) Vesterinen yhteistyössä yliopiston, ravintola Ilokiven ja monien avuliaiden yksityishenkilöiden kanssa.
Lavalla nähdään Suomen parhaimpia koomikoita ja ulkomaisia vieraita. Yhden esityksen aikana taitojaan pääsevät esittelemään sekä lupaavimmat tuoreet nimet että kirkkaimmat tähdet. Illan kulkua johtaa isäntä eli MC, joka on aina yksi rutinoituneista koomikoista. Silloin tällöin vuoroon tulee Open mic -osuus, joka tarjoaa muutaman minuutin lava-ajan aloittelijoille. Tästä tilaisuudesta ovat saaneet alkunsa sellaiset tekijät kuin Ismo Leikola, Tomi Walamies, Teemu Kontoniemi, Jouni Kallio ja Mikko Vaismaa. Heistä Ismo ja Mikko ovat voittaneet Helsingissä järjestettävän Vuoden tulokas -kilpailun.
Tällä kertaa tapahtuma tarjosi peräti 15 koomikkoa, kun Seisomapaikkaklubi osallistui Ylen järjestämään Naurun tasapaino ohjelmaan. Ohjelma tarjoaa kymmenelle parhaalle koomikolle mahdollisuuden nousta ammattilaisten joukkoon. Ohjelmassa etsitään uutta koomikkoa Suomen stand up -taivaalle. Palkinnoksi voittaja saa 20 000 euroa ja yhteiskiertueen kotimaisen stand up -huipun kanssa. Seisomapaikkaklubilla järjestetty ilta oli karsinta, josta parhaat voivat päästä Naurun tasapaino ohjelmaan. Ohjelma esitetään Kakkosella kesällä 2013 lauantaisin klo 21. Kilpailun finaali nähdään suorana lähetyksenä elokuussa.
Illan isäntänä toimi Joonatan Pitkänen, uuden polven jyväskyläläiskoomikko.
Jokaisella osallistujalla oli 4 minuuttia aikaa näyttää taitonsa. Kokonaisuus oli hauska vaikka joukkoon mahtui niitä vähemmän hauskojakin (mikä tosin riippuu huumorintajusta). Osallistujia oli Jyväskylän lisäksi mm. Oulusta, Kemijärveltä ja Seinäjoelta. Mukana oli peräti 3 naista, joista 2/3 oli onnistuneita esityksiä. Illan aikana naurettiin muun muassa itse koomikoille, suomalaisille sananlaskuille, miesten ja naisten eroille ja suhteelle sekä rotueroille. Hauskinta oli kun rohkeimmat uskalsivat laittaa itsensä naurun alaiseksi ja nauraa itsekin.
Mahtava (hauska) ilta ja tuli taas todettua että stand upia tulee käytyä katsomassa aivan liian harvoin!
Mitä mieltä olette stand upista? Oletteko käyneet katsomassa? Hyviä vai huonoja kokemuksia?  

4 kommenttia:

  1. Ilokivi!! Vieläkö siellä on päivällä opiskelijaravintola?

    VastaaPoista
  2. Sepä se. Kyllä,siellähän se. Ja klo 11-12 on aina sellaiset jonot että mieluummin menee klo 13 jälkeen tai käy jossain muualla.

    VastaaPoista
  3. Olen katsonut sitä kolmella mantereella, Ranskassa se oli hauskinta kun en ymmärtänyt kieltä. No asiaan , minusta stand up on hyvää jos esiintyjä ei puutu katsojien henkilökohtaisiin ruumiillisiin heikkouksiin, sitäkin on nähty, kun eräs rouvä poistui itkien salista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HarryArt: Tuo on kyllä aivan totta. Katsojien ominaisuuksien vitsin alaiseksi laittaminen on minusta väärin. Se on tosin ihan ok, jos/kun eturivin katsojia vedetään mukaan lavalle mukaan tai heitä esim. "haastatellaan", mutta kuten mainitsin niin minusta hauskinta tuossa illassa oli se että koomikko nauroi omille ominaisuksilleen ja antoi yleisön nauraa mukana. Se vaatii kyllä hyvää itsetuntoa ja todellista heittäytymistä.

      Poista