Sant'Agnesen kirkko on osa varhaiskristillisten rakennusten ryhmää, johon kuuluvat myös hautausmaan rauniot, laajoja katakombeja sekä krypta, jonne 13-vuotias marttyyri Agnes haudattiin vuonna 304. Hänen kerrotaan kuolleen marttyyrikuoleman keisari Domitianuksen stadionilla, jossa sijaitsee nykyisin Piazza Navona. Moni kosija olisi tahtonut Agnesen omakseen, mutta hän kieltäytyi ehdokkaista, koska oli valinnut "puolisokseen" kristinuskon. Kosijat tahtoivat murtaa hänen vastarintansa ja ilmiantoivat hänet kristittynä. Keisari Diocletianus määräsi Agnesen riisuutumaan alasti stadionilla, jotta väkijoukko saisi häväistä hänet katseellaan. Tällöin tapahtui ihme ja Agnesen hiukset kasvoivat peittämään hänen alastomuutensa. Diocletianus tuomitsi neitsyenä pysyneen Agnesen mestattavaksi katkaisemalla hänen päänsä.
Päälaivan marmoripylväät on saatu antiikin rakennuksista. |
Paavi Honorius I, pyhä Agnes ja paavi Symmachus. |
300-luvulla rakennettua kirkkoa on muutettu vuosisatojen aikana paljon, mutta basilikan muoto ja suuri osa rakenteista ovat alkuperäisiä. Apsiksen 600-luvun mosaiikissa Agnes on kuvattu korujen kaunistamana Bysantin prinsessana yllään violetin värinen stoola. Kerrotaan että Agnes ilmestyi tällaisena kahdeksan päivää kuolemansa jälkeen sylissään valkoinen karitsa. Kirkon alttarilla siunataan Agnesen muistopäivänä 21. tammikuuta kaksi lammasta, joiden villasta kudotaan messuvaate pallium (katolisten piispojen virkakaulus. Sana on alun perin tarkoittanut roomalaisten viittaa). Paavi lähettää jokaiselle uudelle arkkipiispalle palliumin. Agneksen vasemmalla puolella seisoo paavi Honorius I, joka kannattelee käsissään kirkon pienoismallia. Oikealla puolella seisoo paavi Symmachus, jolla on kädessään jalokivin koristeltu evankeliumikirja
Baldakiini on vuodelta 1615, jolloin paavi Paavali V siirrätytti Agnesen reliikit alttarin alle. Joonialaiset porfyyripylväät ovat antiikista.
Kirkkoon on rakennettu myös erillinen kerros naisille, matronaeum. |
Päälaivan arkadien freskot ovat 1800-luvulta ja ne kuvaavat paaveja ja lahjoittajia.
Runsaasti koristeltu puukatto, jonka keskelle on kuvattu Sant'Agnes on vuodelta 1606. Maalaukset ja kultaukset ovat kuitenkin 1800-luvulta.
1400-luvun fresko esittää Madonnaa imettämässä Jeesus-lasta, Maria Lactans-aihe. |
Saimme kuulla livemusiikkiakin. |
Sant'Agnese fuori le Mura liittyy läheisesti Santa Costanzan kirkkoon. Kirkko ei noussut lempparilistalleni vaikka kaunis olikin (voiko Roomasta löytää rumia kirkkoja...?). Sen sijaan keskilaivan eripari pylväitä oli hauska katsella ja miettiä millaisissa rakennuksissa ne ovat alun perin olleet. Musiikki tuo aina positiivisen lisän kirkkokokemukseen, herättää sen eloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti