torstai 12. maaliskuuta 2015

Ellen Thesleff

Aiemmin puhuttiin rakkaudesta taiteeseen ja samalla teemalla jatketaan. Sanotaan, että rakkauden eteen tekee mitä vain, ja se on kyllä totta. Rakastuin aikoinaan Claude Monet'n taiteeseen ja tein sen vuoksi päiväreissun Espooseen keväällä 2008. Autoilin yhteen suuntaan yli 400 kilometriä nähdäkseni EMMAssa 12 x Claude Monet ja suomalaisia impressioita. Enää en taitaisi tehdä samanlaista reissua, mutta nuoruuden huumassa sitä keksii kaikenlaista. En voi sanoin kuvata, kuinka upea se hetki oli, kun sai olla aitojen teosten äärellä. Ensimmäinen todellinen taide-elämys, hurmioituminen. 
Ellen Thesleff 1890.
Claude Monet'n lisäksi reissulla syntyi myös toinen rakkaustarina. Näyttely esitteli Monet'n teosten rinnalla suomalaisten taiteilijoiden teoksia, joiden tuotantoon impressionismi on tavalla tai toisella vaikuttanut. Noiden joukossa oli Ellen Thesleff (1869-1954). Nimi oli entuudestaan tuttu, mutta Monet'lta lainattu väripaletti ja puhuttelevat siveltimenvedot herättivät näyttelyssä rakkauden myös tähän suomalaiseen taiteilijattareen. Tämän tarinan johdattelemana ymmärtänette, miksi minun oli pakko päästä Turun taidemuseoon katsomaan Ellen Thesleffia.

Tästä on vaikea kirjoittaa, kun ei tiedä mistä aloittaisi. Miten sitä kertoo rakkaudestakaan muuten kuin että se vain tuntuu hyvältä? Yritän kuitenkin hetkeksi pyristellä irti rakkauskuplastani ja keskittyä kertomaan näyttelyn puitteista; ulkokuoresta ennen sisäistä kauneutta. 
Ellen Thesleff: Toscanalainen maisema, luonnoskirjasta, 1925-26. Ateneumin taidemuseo.
Laskelmieni mukaan Turun taidemuseossa on varattu kahdeksan salia/tilaa Ellen Thesleffille. Ennen varsinaisiin näyttelysaleihin astumista saa tutustua aulan vitriinissä oleviin luonnosvihkoihin, joista on nähtävillä myös Ateneumin taidemuseon toimesta digitaalinen kuvaesitys. Tämän lisäksi aulassa pyörii 59 minuuttia kestävä Antonia Ringbomin ohjaama Thesleff-filmatisointi "Minä etsin aurinkoa" vuodelta 1990. 
Ellen Thesleff: Kompositio (Romeo ja Julia), 1940-luku, öljyväri kankaalle. Ateneumin taidemuseo.
Ensimmäisessä näyttelytilassa on Thesleffin myöhäistuotannon teoksia, jotka lähentelevät jo abstraktia ilmaisua. Hän ei kuitenkaan koskaan täysin hylännyt esittäviä aiheita, sillä useat teosten nimet viittaavat kirjallisiin tai vertauskuvallisiin lähteisiin. Näyttelyssä on kaksi kapeaa "käytäväsalia", jotka ovat varmasti todella haastavat näyttelyn ripustamisen kannalta. Ensimmäiseen oli koottu muotokuvagalleria, jonka huipennuksena on kenties se Thesleffin kuuluisin maalaus Thyra Elisabeth. Minulle kävi kyseisen teoksen kohdalla sama kuin osalle käy Mona Lisan kanssa - se oli pienempi kuin kuvittelin. Itse asiassa monet teoksista olivat melko pienikokoisia ja Thesleff on käyttänyt paljon neliön muotoista maalauspohjaa. 
Ellen Thesleff: Thyra Elisabeth, 1892, öljyväri kankaalle. Helsingin taidemuseo/Kokoelma Bäcksbacka.
Symbolismin inspiroimasta taiteesta siirrytään mielenmaisemiin, Italiaan ja Ruovedelle, josta jatketaan runouden ja musiikin synnyttämään taiteeseen ja lopulta grafiikkaan. Monipuolinen katsaus elämän varrelta poimittuja suuntia. Thesleff uudistui koko 60-vuotisen uransa ajan.
Ellen Thesleff: Tuvassa, 1891, pastelli. Turun taidemuseo/Kokoelma Nils Dahlström.
Olin valinnut tietoisesti, että tutustun ensin yläkerran kokoelmanäyttelyyn, sillä tämän kokemuksen jälkeen en todellakaan olisi jaksanut keskittyä enää mihinkään muuhun. Taktiikka toimi, sillä nautin yläkerran teoksista, mutta alakerran näyttely oli kirsikkana kakun päällä. Olisin voinut majoittua Italian ja Ruoveden Muroleen maisemia esittelevään saliin. Saman salin valitsi lempparikseen myös haastattelemani museovalvoja. Sen sijaan 1920-1940-lukujen runousteemaiset teokset eivät herättäneet ihastusta, sillä niissä oli maanläheinen, ruskea sävymaailma, joka on juuri päinvastaista tyyliä johon ihastuin. Raikkaat värit, valo ja siveltimenvedot on se juttu.
Vasemmalla Ellen Thesleff: Barcarole, 1933, öljyväri kankaalle, Helsingin taidemuseo; oikealla Ellen Thesleff: Kevät (Erämään tyttö), 1935, öljyväri kankaalle, Helsingin taidemuseo.
Puupiirroslaatta: Firenze, 1920-luku. Ateneumin taidemuseo.
Taisin kiertää näyttelyn edestakaisin kolme-neljä kertaa, ja jokaisella kerralla pysähdyin tuohon maisematunnelmia kuvaavaan Italia/Ruovesi-huoneeseen. Penkillä meni mukava tovi. Museovalvojatkin ehtivät vierailuni aikana tehdä vahdinvaihdon. Muistaessani, kiitos mukaville museovalvojille! Joskus (taidenäyttely)valvojat osaavat olla vähän pelottavia ja tuntuu, että on koko ajan valvovan silmän alla (mikä tietysti on tarkoituskin), mutta näyttelyn tunnelmointi kärsii, jos joku seuraa koko ajan kantapäilläsi. Täällä valvojat kyllä näkyivät, mutta eivät olleet "päällekäyviä".
Vasemmalta oikealle Ellen Thesleff: Lukuhetki (Gerda Thesleff ja Sigrid Schauman), 1906, öljyväri kankaalle, Helsingin taidemuseo; Maisema Muroleesta, 1912, öljyväri kankaalle, Mikkelin taidemuseo/Kokoelma Martti Airio; Juhannus, 1906, öljyväri kankaalle, yksityisomistus; Tyttöjä (Tytöt niityllä), 1906, öljyväri kankaalle, Helsingin taidemuseo/Kokoelma Bäcksbacka; Ihminen luonnossa, 1911, öljyväri kankaalle, yksityisomistus.
Ellen Thesleff: Maisema Muroleesta, 1912, öljyväri kankaalle. Mikkelin taidemuseo/Kokoelma Martti Airio.
Mikkelin taidemuseon kokoelmista oli lainattu yhdet lemppariteoksistani (jonne on ilmeisesti joskus suunnattava) ja Signe ja Ane Gyllenbergin säätiöllä on näemmä myös hallussaan juuri sellaisia teoksia, jotka iskevät taidemakuni syvimpiin sopukoihin. Voiko noita siveltimenvetoja olla rakastamatta!
Ellen Thesleff: Arno, 1914-15, öljyväri pahville. Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö.
Ellen Thesleff: Maisema Toscanasta, 1907, öljyväri puulle. Mikkelin taidemuseo/Kokoelma Martti Airio.
Yksityiskohta teoksesta Ellen Thesleff: Maisema Toscanasta, 1907, öljyväri puulle. Mikkelin taidemuseo/Kokoelma Martti Airio.
"Minä etsin aurinkoa" filmatisointi päästi katsojan taiteilijan teoksia syvemmälle ja kertoi mm. Thesleffin yksipuolisesta rakkaudesta Edvard Cordon Craigiin. Mistä voisi vinkata Ylelle, että esittäisivät kyseisen ohjelman vaikka Teemalla. Näyttely oli upea kokemus, mutta ainut miinus tulee siitä, ettei näyttelyn puitteissa ole ilmestynyt minkäänlaista julkaisua. Olisin tahtonut näyttelyn mukaani kuvateoksen muodossa.
Ellen Thesleff: Tyttö (Omakuva), 1908, öljyväri kankaalle. Joensuun taidemuseo/Kokoelma Olavi Turtiainen.
Ellen Thesleff: Omakuva (Hattupäinen omakuva), 1935, öljyväri kankaalle. Ateneumin taidemuseo/Kokoelma Sourander.
Mikäli suuntaat matkalle Turun taidemuseoon, ota mukaasi aikaa. Taiteilijan elämä avautuu huomattavasti paremmin tunnin mittaisen elokuvan myötä, jonka jälkeen voi herkutella värimaailmoilla, omakuvilla, luontokuvauksilla ja luonnosvihkoista paljastuvilla viivoilla. Omalta osaltani näyttely oli Turun reissun kohokohta ja yksi kaikkien näyttelykokemusteni helmistä. 

Mikä on sinun ikimuistoisin museokokemuksesi?

Ellen Thesleff Turun taidemuseossa 17.5.2015 saakka.
Aurakatu 26, 20100 Turku

14 kommenttia:

  1. Ymmärrän rakkautesi!! Hyvin siitä kerrot. Ja upeita ovat nuo työt! Niin monimuotoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila Kastelli: Ihana kuulla, että siellä on toinen Thesleffin ystävä! :) Näyttely antaa kyllä todella hyvin läpileikkauksen taiteilijan tuotannosta.

      Poista
  2. Täällä toinen, ja harmi etteitaida löytyä nyt aikaa käynilleTurkkuseen asti. Kiitos tästä kuitenkin, ihan olit lähikuviakin ottanut, saa käsityksen tällai etänäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne: Noh,vähän maistiaisia nyt kuitenkin vaikkei Turkuun asti ehtisikään. Turusta jäi muutenkin kaupunkina kiva fiilis, tosin siihen murteeseen ei tottunut. Kuulostaa liian vieraalta. Kauppahallin läpi oli hauska kävellä useampaan otteeseen, kun kuuli ihan aitoa murretta.

      Poista
  3. Käytiin kaverin kanssa katsomassa tuo näyttely jo helmikuun lopulla, ja nautimme näyttelystä vähintäänkin yhtäpaljon kuin "Hurmioitunut":kin. Eihän tuo taannoiseen Ateneumin Thesleff -näyttelyn mittoihin noussut, mutta toisaalta oli inhimmillisemmän kokoinen sisältäen kuitenkin koko elämänkaaren taiteilijana.
    Ateneumissa aika ei oikein riittänyt keskittymiseen ja lopulta tuli ähky kun oli niin paljon katsottavaa. Turkulaiset olivat viisaammin koonneet näyttelyn ajatuksella "vähemmän, mutta kuitenkin herkullista".
    Jäi hyvä olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloinkas Ateneumissa on ollut Thesleff-näyttely?? Minulta on mennyt täysin ohi! Itse asiassa en olisi varmasti bongannut tätäkään näyttelyä, jos ei oltaisi menty Turkuun muutenkin. Wäinö Aaltosen museon ja Turun taidemuseon kesken mietiskelin, mutta tällä kertaa viimeksi mainittu veti pidemmän korren.
      Tuo on kyllä totta, että teoksia oli sopiva, mutta kattava määrä. Jaksoi kiertää ja keskittyä. Mutta nyt kun menit mainitsemaan, niin harmittaa etten tiennyt tuosta Ateneumista...

      Poista
    2. Se näyttely oli jo aikaa sitten - 1998. ;)

      Poista
    3. Huh! No tuo helpottaa oloa. Tuolloin en olisi vielä reissannut Thesleffin perään.

      Poista
  4. Impressionistit ovat olleet aina minun mileeeni. Nuorenpaan olin kerran viikon Pariissa ja kävin Orsayn impressionistien taidemuseossa ja Monet'n Orangeriessa. Louvressa en käynyt.

    Matisse ja Miro ovat suosikkejani. Myöhemmin olen ihastunut ruotsalaisiin vielä elossaoleviin ja aktiivisiin taiteilijoihin, Lennart Jirlow, Lars Lerin ja Anders Hultman. Tykkään vahvoista väreistä ja herkistä akvarrelleistä.

    Tietysti firenzeläiset keskiajan kirkkotaidemaalarit Ghirlandaio, Fra Angelico, Perugino ovat ehdottomia suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna: Samoin, impressionistien väripaletti oli raikas ja siveltimenvedot herkullisia, siksipä siinä on lempityylisuuntani. Minäkin olen käynyt Musée d'Orsayssa ja Louvressa, mutta tuo Orangerie on vielä kokematta. Matissellakin on ihanan voimakkaat värit, mutta Joan Miro on omaan makuuni liian outo.
      Pitääpä ottaa selvää noista mainitsemistasi ruotsalaistaiteilijoista. Kiitos vinkistä.

      Poista
  5. Minulla oli samantapainen hurmioitumisen kokemus kun pääsin Wieniin ja näin "elävänä" Gustav Klimtin töitä. Turkuun olisi kyllä mieli itselläkin matkata Thesleffiä ja kuningatar Kristiinaa katsomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu-Elina: Mukava kuulla, että sinäkin osaat hurmoitua taiteesta. Flow-tunne on ihana ja tavoittelemisen arvoinen. Niiden vuoksi museoissa ja gallerioissa jaksaa kiertää.

      Klimtillä on myös kiehtovia töitä, valitettavasti en ole (vielä) nähnyt yhtään livenä. Kuvissa ei koskaan välity aidosti se kultausten käyttö.
      Suosittelen molempia Turun näyttelyitä lämpimästi, mikäli retki sille suunalle suuntautuu.

      Poista
  6. Haluaisin vielä elämäni aikana nähdä Thyran muotokuvan. Pysähdyttävän hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha: Tämä näyttely tuo jokaisella katselukerralla mieleen ihania muistoja, Thesleff vangitsi väreillä tunnelmia todella voimakkaasti. Toivon, että pääset vielä joskus kasvotusten Thyran kanssa!

      Poista