Laholm, Kumela ja isoäidinneliöt

Pitkästä aikaa kirpparilla. Tällä kertaa tapahtui se, mikä on jokaisen kirppistelijän painajainen. Jollain toisella on käsissään juuri se juttu, minkä sinäkin haluat. Sinä vain satuit paikalle liian myöhään. Näin kyseisen tarjoiluastian erään naisen kädessä, joka tutkiskeli sitä ja puhui samaan aikaan puhelimessa. Ihastuin ensinäkemältä harlekiinikuosiseen astiaan ja toivoin, että nainen laskisi sen käsistään. "Älä osta, älä osta, älä osta." Siirryin naisen ohi seuraavaan pöytään ja kun hän laski astian käsistään ja siirtyi eteenpäin (mielessäni huusin riemunkiljahduksia!), palasin nappaamaan sen itselleni. Kyllä, käsinmaalattu, pohjassa jotain leimoja ja hinta 7 euroa. Astia lähti mukaani.

Tällaista jalallista tarjoiluastiaa olin astiakaappiini odotellutkin, en vain osannut kuvitella että ihastuisin juuri tähän. Se ei vaikuttanut yhtään minun tyyliseltäni, mutta ehkä se erikoisuus ja erilaisuus sitten kiinnosti. Itse asiassa alla näkyvä sininen kukkaliina (2 euroa) tarttui aiemmin mukaani juuri siksi, että se oli täysin toista kuin muut valkoiset kaitaliinani. Nyt on sellainen kausi, että tarvitsen itselleni värejä.

Tarjoiluastian leimasta erottui teksti Sweden ja ruotsalaisten keramiikkatehtaiden tuotteita googlaillessa selvisi, että tämä on Laholmin keramiikkatehtaan (1897-2000) tuotantoa. Esineet ovat tyyliltään hieman samanlaisia kuin Kupittaan saven astiat. Tämä harlekiinikuosinen astia on ilmeisesti 1960-luvun tuotantoa.

Astiamaailmaan kun päästiin niin jatketaan kotimaisella lasilla. Näitä Kumelan lasipurkkeja on tullut silloin tällöin vastaan, mutta hinnat ovat olleet melko korkeita. Kolme euroa 1/2 litran purkista ei mielestäni ollut enää paha hinta, kun samankokoisia on myyty kahdeksallakin eurolla. Metallipurkitkin ovat kivoja, mutta esimerkiksi kuivamuonan säilytyksessä läpinäkyvyys on etu, kun näkee suoraan missä purkissa ja purnukassa on mitäkin (etenkin jos neiti päättää ykskaks järjestellä keittiön kaappeja uudelleen). 

Metallipurkkien kohdalla on joskus käynyt niin, että toinen huutelee keittiön kaapiston edessä "Missä on kaakaojauhe?" "-No se on siellä kahvipurkin takana, teepurkin alla se vihreä metallirasia, missä on niitä tanssivia pariskuntia!"

Keittiöstä kun puhuttiin, niin sain seinälleni käsintehdyt pannulaput. Tämä on taas yksi niistä "kehtaako myöntää" asioista, mutta en ole osannut virkata isoäidinneliöitä. Kyllä, tiedän että tämä on kuulema maailman helpoin juttu, mutta en ole oikein koskaan ollut virkkausihminen. Koulussa keskityin enemmän koneella ompeluun ja neliöitä virkatessa niistä tuli aina pyöreitä tai epämuodostuneita. 

Nyt opin tekemään isoäidinneliöitä isoäidin (en tosin oman) ohjauksessa! Hän oli käyttänyt jämälangat pannulappuihin, joiden toinen puoli oli tehty isoisän vanhasta neuleliivistä. Tämä on sellaista hyötykäyttöä josta tykkään! Sain mukaani myös pienen pussillisen lankoja neliöiden virkkauksen harjoitteluun ja käsintehdyt villasukat, joissa on tuollainen kaunis "rypytyskuvio".

Isoäidit on aika ihania.