Kesällä oli puhetta maisemista ja etenkin sellaisista, jotka tuntee omikseen. Jokainen osaa kuvailla oman alueensa maisemaa joillain sanoilla. Mikäli maisemaan liittyy tarinoita, se on todennäköisesti tavallista ohikiitävää maisemaa tärkeämpi.
Kuvissa näkyvä maisema on vahvasti osa minua, mutta lähinnä talviasussaan. Kuvat on otettu laskettelurinteestä, jossa tuli vietettyä useampi talvi. Tuolloin on tosin hankala erottaa järviä peltotilkuista, kun kaikki on lumen alla. Täällä on ensin laskettu pulkalla ja liukurilla, myöhemmin suksilla ja muutamia kertoja lumilaudalla. Tänne on tehty koulun urheilupäiväretkiä, paistettu nuotiomakkaroita ja istuttu kahvilassa. Saatettu laskea myös muutaman pojan perässä... Näitä rinteitä laskiessa maaston osasi lähes ulkoa. Tiesi kuopat ja nyppylät, helpot ja hankalat paikat, erilaiset oikoreitit. Tuttukin metsäreitti pääsi pettämään, kun lumen pinta oli jäässä, eteen tuli hyppyri ja suksi osui puuhun. Kaaduin naamalleni siten, että leuka ja vasen poski raapivat jäistä lunta. Vasen puoli kasvoista näytti jonkin aikaa siltä, että "kasvot ovat raastinrautaa hioneet".
Nyt en ole vuosiin käynyt rinteessä, mutta koska on viimeisiä hetkiä tallentaa tämän syksyn väriloistoa ajattelin, että kun nousee vähän korkeammalle saa kerralla ihastella ruskamaisemaa enemmän.
Mikäli teiltä löytyy maisemia joihin liittyy tarinoita, olisi mukava kuulla/nähdä niitä.
