tiistai 25. elokuuta 2015

Graffitien voittokulku

Älylän alikulkutunnelit.
Sähkömuuntamoiden tiimoilta pysytään vielä hetki katutaiteen parissa. Jyväskylä on ottanut viime vuosina suuria harppauksia graffitimaalareiden ja kaupungin yhteistyöllä. Loppuvuodesta 2014 kirjoitin avautuneesta Katutaidetunnelista, joka elää ja voi hyvin edelleen. Tämä lienee rohkaissut päättäjiä entistä positiivisempaan suhtautumiseen graffitimaalausta kohtaan. Projektien edesauttamisessa on kiittäminen Jukka Silokunnasta, joka hankki viimeisimpänä ELY-keskukselta luvat Älylän alikulkutunneleiden maalaamiseen ja kaupunki antoi vapaat kädet toteutuksen suhteen. Hienoa Jyväskylä ja kiitos Jukka!
Täytynee tässä paljastaa, että kuullessani Älylän alikulun graffitimaalausprojektista, olin jonkin aikaa, että mikä Älylän alikulku? Kunnes tajusin, että tämähän on se tuttu reitti kaupungilta Mattilanniemeen. Tänne tosiaankin kaivattiin jotain tällaista. Todella paljon parempi kuin harmaat betoniseinät.
Tunneleiden maalausprojektista on nähtävissä myös video:



Graffitimaalareiden taidonnäytteitä on nähtävillä myös Jyväskylän kaupunginkirjaston paikoitusalueella:
... sekä Kankaan tehdasalueella:
 Täältä muuten löytyy myös henkilökohtaisesti kaunein seinämaalaus, jonka olen itse nähnyt:
Kuva: Street art in Finland.
 Naisen poskeen on kirjoitettu pala Eino Leinoa: "Turhaan, oi turhaanko hetkehen tartun ma kiinni?"
Toivottavasti näiden esimerkkien valossa muutkin kaupungit ottavat onkeensa ja valjastavat graffitimaalaukset osaksi pysyvää/vaihtuvaa kaupunkikuvaa. Vai mitä olette mieltä? Jos yhteistyö kaupungin ja maalareiden kesken saadaan herätettyä, eikö lopputulos näytäkin melko hyvältä?

Aiheeseen liittyen ja aiheesta kiinnostuneet voivat käydä lukemassa opiskelukaverini keväällä valmistuneen gradun Tampereen Santalahden graffitialueen merkittävyydestä ja sen epävarmasta tulevaisuudesta. Olen ylpeä sinusta Kai!

10 kommenttia:

  1. Tykkään noista pupuista! Hakaniemessä Helsingissä on se iso sillanalusteksti: "Kuvittele, että heräät huomenna ja kaikki musiikki on kadonnut" (tai jotenkin noin), se laittaa ajattelemaan. Visuaalisena ihmisenä tosin ajattelen aina sen nähdessäni, että entä sitten. Heh.

    Lukion seinään maalattiin aikoinaan iso graffiti, luvatta. Sitä käytiin oikein kuvisopettajan kanssa katsomassa. Opettajan tuomio oli, että graffiti on taiteellisesti niin tasokas, että se saa jäädä hänen puolestaan seinään. Opemme pointsit nousivat silmissämme, hän oli aika kriittinen ja vanhakantainen tyyppi. Mutta kuvisopettajamme ei tainnut huomata, että graffiti esitti kahta sutta/koiraa tekemässä... ööö... sitä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiolii: En ole tuota kyseistä Hakaniemen graffitia nähnyt, mutta teksti on osuva. Itselleni musiikki on merkityksellinen tunnelmanluoja, joten en osaisi olla ilman sitä, hiljaisuudessa.

      Taiteellinen taso näissä Jyväskylänkin graffiteissa on huikea. En voi esimerkiksi ymmärtää, miten spraykannulla voi saada aikaan tuollaista liekkikuviota tai hyvin maalauksellista jälkeä. Näistä näkee, että tekijät ovat maalanneet jo useita vuosia. Mukava huomata, että graffiteihin osataan jo nykyisin suhtautua kunnioittavalla/ymmärtävällä tavalla. Tämä tosin riippunee hyvin pitkälti myös kaupungista/paikkakunnasta.

      Poista
  2. Täällä Kangaslammella on vähän toisenlaista taidetta, pah, taidetta! Rumia tussitöherryksiä ja se ärsyttävä tägi, jota joku valopää tekee roskiskatoksien seinään ja joka paikkaan.

    Mun sisäinen pahis heräsi Kangasvuorentien ali menevässä tunnelissa, kun siellä luki "Molo". Aattelin töhrätä siihen vastaukseksi "Telve vaan!" :)

    Mun mielestä graffitit kuuluu kaupunkikuvaan ja nuo huolella tehdyt on ihan siistejä. Kaupunginkirjaston lähellä olevat örkit on mun suosikkeja! Tästä tuli mieleen ne Tiituspohjassa olevat bussipysäkit, joihin on maalattu ihan huippukivoja juttuja, joista tulee hyvälle tuulelle. Oletko nähnyt niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu-Maaria: Olen samaa mieltä, pelkät tägit tai suoranaiset töhryt ei lämmitä, mutta niitä (töhryjä) ei voi kyllä edes kategoriosoida näiden teosten kanssa samaan laatikkoon. Nauratti tuo vastalauseesi "tervehdykseen"! ;D

      En ole nähnyt Tiituspohjan teoksia, mutta mahtavaa kuulla, että ympäri Jyväskylää/lähialueita on iloa tuottavia teoksia!

      Poista
  3. Naiset kasvot seinässä ovat hämmentävän huikeat, mutta itse pidin eniten noista jänöistä; niissä on jotakin kerrassaan mainiota. Tule suorastaan hyvä fiilis...

    Mukavaa päivää sinulle ! Toivottelee: Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina: Jänöjussit hymyilyttivät minuakin. Tuo silmiään piilotteleva kani on kekseliäästi sijoitettu seinän pimeimpään nurkkaan.

      Aurinkoista ja lämmintä keskiviikkoa!

      Poista
  4. Oi onpa söpöjä nuo puput! Kankaan tehtaan graffitit ovat kyllä todella mielikuvituksellisia ja hieman psykedeelisiäkin, Älylän alikulussa pitää puolestaan aina varoa törmäämästä, kun unohdun pyöräillessä katsomaan graffiteja tien sijaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ave: Ihan uskomattoman hienoa, että katukuvaan ollaan saatu näin upeita teoksia. Toivon, että tämä innostus leviäisi muuallekin.

      Poista
  5. Mielestäni katutaide tuo oikeissa paikoissa todella kivan ja pirteän lisän kaupunkikuvaan. Omassa kotikaupungissani Helsingissä törmää usein uusiin luomuksiin, mutta eri kaupungeissa käydessä on kiva nähdä erilaisia töitä. On myös kiva, että kaupungit tarjoavat nykyään enemmän tällaisia mahdollisuuksia taiteen tekoon. On kurjaa kun hienoja teoksia joudutaan poistamaan kun ne on tehty laittomiin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula, olen samaa mieltä kanssasi. Joidenkin graffitien kohdalla tunnistaa teokset tietyn tekijän/ryhmän tekemiksi, jonka vuoksi on myös mukavaa nähdä erilaisia graffiteja eri kaupungeissa. Kannatan graffititaidetta etenkin alikulkutunneleihin.

      Poista