Suorita museoita, älä näyttelyitä

Samothraken Nike, Louvre.

The New York Timesin artikkelissa kehotetaan suurten taidemuseoiden kävijöitä hidastamaan tahtia. Tyypillisin museokävijä suunnistaa kartan kanssa mestariteokselta toiselle, taistellen ihmismassoja, uupumusta ja nälkää vastaan. Teosten eteen pysähdytään kuvaamaan, ottamaan selfie, ja juostaan jo seuraavalle teokselle. Olen tehnyt näin itsekin; jotkin teokset vain on-pakko-nähdä. Esimerkiksi Louvressa halusin ehdottomasti nähdä Samothraken Niken ja Milon Venuksen, mutta muuten vaeltelimme salista toiseen pysähtyen vain mielenkiintoisten kohteiden eteen. Vatikaanin museoissa tahti oli myös kova, mutta kierros tehtiin pääasiassa opintomatkan sisältöön sopivaksi. Museosta nauttimisessa ja sen suorittamisessa on suuri ero. 

Fontana di Trevi, Rooma. Tältä se näyttää kuvissa...

...ja tätä se on todellisuudessa.

Pennsylvanian yliopiston, psykologian laitoksen johtaja, James O. Pawelski, käytti hyvänä esimerkkinä kirjastoa. 

"Kun menet kirjastoon, et kulje hyllyjen lomassa katsellen kirjojen selkämyksiä ja matkalla twiittaa kaverillesi 'Luin tänään 100 kirjaa!' Kuitenkin yleisesti ottaen näin useat ihmiset kokevat museon. He näkevät taiteesta yhtä paljon kuin kirjojen selkämyksiä katselemalla. Et voi todella nähdä teosta jos vain kuljet sen ohi."

Beyonce, Jay-Z ja Mona Lisa, Louvre. Kuva: Jay-Z Instragram.

Pawelski kuitenkin korostaa, ettei ole yhtä oikeaa tapaa kokea museota. Mutta jos päättää hidastaa tahtia ja pysähtyy vaikuttavan teoksen eteen sekuntien sijaan minuuteiksi, on todennäköisempää saada yhteys taiteeseen ja kenties itseensä.

Minusta on hyvä tapa suorittaa museoita, mutta hidastaa teosten äärellä. Olen suorittanut Suomessa monia museoita siksi että niiden näyttelyt on-vain-ollut-pakko-nähdä (Ateneum/Picasso, EMMA/Claude Monet, Sara Hildenin taidemuseo/Andy Warhol, Tampereen taidemuseo/H.R. Giger, Joensuun taidemuseo/Lohikäärmeen vuosi, Vapriikki/Terrakotta-armeija, VB-valokuvakeskus/Henri Cartier-Bresson jne. jne.). En sano etteikö selfieitä saisi museoissa ottaa ja kuvia jakaa, mutta se mikä tekisi kyseiset kuvat tavallista mielenkiintoisemmiksi, olisi vastata kuvalla myös kysymykseen miksi? Miksi otin selfien juuri tämän teoksen äärellä, miksi se kiehtoi minua, mikä siinä pysäytti?

Kotimaan museoissa voi käyttää hyödykseen esimerkiksi Jyväskylän inpsiroimana muihinkin kaupunkeihin levittäytyneitä kulttuuriluotseja (kulkevat myös nimillä kulttuurikaveri, kulttuuriystävä tai kulttuurikummi). He ovat koulutettuja vapaaehtoisia ja toimivat kaikille halukkaille oman paikkakuntansa kulttuurikohteisiin perehtyneinä vertaisohjaajina. Luotsien kanssa teoksista voi keskustella ja kenties löytää selityksen sille, miksi jokin teos kiehtoo toista enemmän. Minä luotsaan itse itseäni näyttelyissä puimalla aiheita ja teoksia jälkikäteen täällä blogissa, jonka vuoksi toiset teokset tulevat toisia tärkeämmiksi. 

Minkä kulttuurikohteen sinä haluaisit suorittaa seuraavaksi, 

mutta nauttia kokemuksesta hitaasti?

Minun suoristuslistallani voisi olla seuraavaa:

Näyttelyitä:

• Didrichsenin taidemuseo/Edward Munch
• Kuopion kulttuurihistoriallinen museo/Nyt meillä on häät
• VB-valokuvakeskus/Tsunami - Tuhon muisto
• Joensuun taidemuseo/Jan Neva

Teatteria:

• Kuopion kaupunginteatteri/Helene S. - Rakkaudella, The Sound of Music

Musiikkia:

• Musta Kynnys/Mirel Wagner

Kotimaista muotoilua

Kirpparirintamalla on ollut lähiaikoina melko hiljaista (lähinnä hintatasojen vuoksi),

mutta pari löytöä olen onnistunut kuitenkin tekemään.

Kumelan lasitehtaan smaragdinvärinen Hyasintti-maljakko 14 euroa.

Pentti Sarpanevan Kaarna-kaulakoru, pronssia, 23 euroa. Käsittääkseni tämä on 1970-luvulta.

Yllä olevat juomalasit sain vaihtokaupan tuloksena. Ystäväni kämppis kerää Arabian Ruska-astioita ja annoin hänelle 4 kappaletta käyttämättömiä teekuppeja tasseineen. Vastalahjaksi sain 5 kappaletta juomalaseja, joista kumpikaan ei vaihtohetkellä tiennyt mitään, mutta muoto oli hauska. Pienen tutkiskelun jälkeen nämä paljastuivat Timo Sarpanevan Iittalalle suunnittelemiksi Pisaranrengas "viinilaseiksi" vuodelta 1964. Onnistunut vaihtokauppa siis. Tiskatessa saa olla varovainen, sillä jalkaosastaan tukeva lasi on reunoista todella ohut. Muotoilu on kuitenkin mukavan käteen sopiva.

Keltainen kaupunki

Aurinko ei ole juurikaan lähipäivinä pilkahdellut (paitsi juuri nyt tätä kirjoittaessa!), minkä vuoksi syksyn värit eivät hehku niin kauniisti kuin aiemmalla kuvausreissulla. K lähti aamupäivällä kiekkoilemaan (frisbeegolffaamaan) Laajavuoreen, joten ajattelin että voin samalla matkalla kuvata kaupunkia "yläilmoista". Rinteen laelta näkyi hienosti lehtipuiden kellastuminen ja syksyn eteneminen. Vaikka mäen päälle kipuaminen kävi kuntoilusta tuuli laittoi toivomaan, että olisin lisännyt takin alle paksumman paidan ja että pipo olisi ollut tiiviimpää neulosta.

Päivänkakkaroita(?) kukki rinteessä vielä runsaina ryppäinä.

Oikealla näkyy Harjun Vesilinna.

Kuokkalan vesitorni.

Alvar Aallon suunnitteleman Viitatornin (vas.) taustalla häämöttää Äijälänrannan Maailmanpylväs.

Nyt taitaa olla parhaita (ja viimeisiä) hetkiä tallentaa ruskaa ympäri Suomea.

Esteettinen herkkyys?

Ajauduin pohtimaan iltateekeskustelussa ystäväni kanssa kauneuden herättämää herkkyyttä. Puhuimme ensin visuaalisesta herkkyydestä, jossa katsein havaitut asiat tuottavat mielihyvää. Laajensimme kuitenkin termiä esteettiseen herkkyyteen, sillä huomasin nauttivani samalla tavoin esimerkiksi kauniista kielestä kirjallisuudessa, kauniista muotoilusta ja musiikista. Estetiikka kattaa tässä tapauksessa kaiken kauneudesta nauttimisen.

Uskon että kaikki ihmiset nauttivat jostakin kauniista elämässään, oli se sitten vaatekappale, huonekalu, hiusväri, puutarha, musiikki, kuvataide, teatteri, puoliso tai omat lapset. Kauneuden käsitteen jokainen määritelköön mieleisekseen, mutta itse näen sen kuitenkin aina tuottavan jollain tavalla mielihyvää.

Mietimme keskustelussa muun muassa sitä, ovatko esteettiset ihmiset herkempiä ympäröivälle maailmalle. Tutkimukset ovat osoittaneet, että herkät ihmiset reagoivat ympäristön ärsykkeisiin muita nopeammin. Helsingin Sanomien jutussa käsiteltiin mm. yhdysvaltalaisen psykologian tohtorin Elaine Aronin julkaisemaa teosta Erityisherkkä ihminen (Highly Sensitive Person). 

”Aronin mukaan herkän ihmisen tahdosta riippumaton hermosto reagoi voimakkaasti ärsykkeisiin, kuten valoihin, hälyyn, makuihin, hankaaviin saumoihin tai kofeiiniin. Herkkä havainnoi tarkkaan sekä ympäristöään että sisäistä maailmaansa. Herkkyys voi ilmetä myös vahvoina taidekokemuksina ja taipumuksena imeä itseensä toisten tunnetiloja.”

Osa ihmisistä on toisia herkempiä jo syntymästään lähtien, mutta itse koen herkistyneeni täydellisesti vasta esteettisen kauneuden löydettyäni. Taidekokemusten myötä olen alkanut kiinnittää huomiota pieniin asioihin, jotka kauneudellaan tuovat hyvää oloa. Olen saanut huomautuksia, että intoiluni esimerkiksi parvekekukkien kauneudesta tai juomalasien muodosta alkavat olla jo kuultuja. Toisaalta tiedostan olevani herkkä ilman esteettisyyttäkin, sillä reagoin voimakkaasti esimerkiksi kofeiiniin ja imurointi on äärimmäisen ärsyttävää puuhaa sen aiheuttaman melun vuoksi. Molemmat tapaukset saavat aikaan fyysisiä olotilan muutoksia.

Luulen, että esteettisesti herkät ihmiset poimivat ympäristöstään muita enemmän kauniita asioita ja nostavat niitä esille. Lähipiirissäni on paljon tällaisia henkilöitä, mutta myös toisenlaista herkkyyttä. Esteettinen herkkyys on mielestäni voimavara esimerkiksi työyhteisöissä, sillä ainakin taide- ja kulttuurimaailmassa kauneuden havaitseminen ja sen jakaminen on omalta osaltani tuonut kokonaisuuteen positiivista virettä. Työkaverin kauniin värinen asu on inspiroinut tuomaan värejä omaankin pukeutumiseen ja vastavuoroinen kauniiden yksityiskohtien kommentointi on tuonut hyvää mieltä paitsi arkeen myös omaan itsetuntoon. Näen esteettisen herkkyyden tämän vuoksi ainoastaan positiivisena asiana, sillä tällaiset henkilöt mielestäni puhaltavat kauneutta ympärilleen.

Haluaisin kuulla teidän ajatuksianne aiheesta. 

Tunnetko kenties itse olevasi esteettisesti herkkä?

Vihreän väistyessä syntyy keltainen

Blogimaailma pursuilee jälleen upeita syksykuvia, jotka inspiroivat minutkin kulkemaan kamera kaulassa. Laitetaan näiden kuvien muodossa väriä viikonloppuun, vaikka ikkunan takaa näkyy tällä hetkellä vain paksu, koko maiseman peittävä usva.

Keltainen tuntuu normaalioloissa itselleni vieraalta väriltä, mutta syksy on ainut ympäristö, 

jossa nautin kirkuvasta keltaisesta täysin siemauksin.