Kokemuksellinen Seminaarinmäki

Kulttuuriympäristökasvatuksen kurssi tuli päätökseensä tiistaina, 

jolloin Näyttelykeskus Soihdussa vietetiin posterinäyttelyn avajaisia.

"Kulttuuriympäristökasvatus pohtii, miten ihmisten suhdetta ympäristöihinsä voitaisiin kehittää, ja miten vuorovaikutusta ympäristön käyttäjien ja toimijoiden kesken voidaan edistää. Kulttuuriympäristökasvatus lähestyy samoja teemoja kuin arkkitehtuuri-, ympäristö- ja taidekasvatus. Kulttuuriympäristökasvatuksen toimijoita ovat kaikki opettaja-, kulttuuri- ja ympäristöalan tahot, jotka vaikuttavat ympäristöön ja ihmiten ympäristösuhteeseen."

Seminaarinmäki kuvattuna pienoismallissa 1910-luvulla.

Kurssilla oli eri alojen ammattilaisia kertomassa omasta suhteestaan kulttuuriympäristöön, sen tutkimiseen ja sen hyödyntämiseen opetuksessa. Kurssin tarkoitus oli miettiä kuinka ihmiset voisivat rikastaa ja syventää suhdettaan ympäristöönsä, kokea sen omakseen ja samalla vaikuttaa oman ympäristönsä tilaan. Kokonaisuus toteutettiin Jyväskylän yliopiston Kulttuuriympäristön tutkimuksen maisterikoulutuksen (KUOMA) ja Opettajankoulutuslaitoksen (OKL) yhteistyönä. Yksi kurssin parhaista piirteistä olikin mm. taidehistorioitsijoiden, kuomalaisten ja opeopiskelijoiden yhdistäminen. 

Kurssilaiset jakautuivat seitsemään pienryhmään, joissa ryhmät kehittivät Seminaarinmäelle sijoitetun ympäristön toimintamallin tai -menetelmän. Mallit näyttävät, miten eri ryhmien kanssa voidaan löytää kulttuuriympäristöstä uusia merkityksiä elämyksellisellä ja hauskalla tavalla. Posterinättelyn avajaisissa jokainen ryhmä oli tiivistänyt toimintamallinsa julisteeseen ja esitteli ideansa näyttelyvieraille.

Jo kurssin aikana oli hauska huomata kuinka eri kulmista ja monipuolisesti aihetta lähestyttiin. Kohteiksi valikoituivat Seminarium, Ryhtilä, Riihi ja nyt jo kadonnut Moirislampi. Toiset lähestyivät kohdetta aistien (näkö, tuoksut, kuulo, tunto) avulla, toiset suunnittelivat draamallisia piirteitä, toiset kehittelivät konkreettisen tehtävävihkon kulttuuritoimijoiden avuksi, toiset herättivät eloon vanhoja perinteitä ja perinneleikkejä, kun toiset ottivat askeleen kohti nykypäivää ja kehittelivät Aurasma-sovellusta apuna käyttäen näyttelykierroksen ja toiset loivat #munpaikka ryhmän Facebookiin.  

Joku kurssilaisista sanoikin hienosti, että kulttuuri ei ole vain historiaa vaan se on myös tässä ja nyt. Kurssi avasi silmät tarkkailemaan lähiympäristöäkin uusin ja erilaisin silmin.

Kiitos yhteistyöstä, erityisesti Eeva, Jonna, Maiju ja Kristian! :)

Kurssijulisteisiin ja erilaisiin toimintamalleihin voi käydä tutustumassa Näyttelykeskus Soihdussa, Jyväskylän yliopiston Seminarium-rakennuksessa 20.2.2015 saakka.

Blogikirppis ja joulukatu

Jyväskylän taidemuseossa järjestettiin lauantaina muoti- ja lifestylebloggaajien blogikirppis. Kirppis oli osa Oranssi Myrsky kulttuuri- ja harrastetapahtumaa. Saavuin paikalle hieman klo 12 jälkeen ja paikalla oli jo paljon innokkaita kirppistelijöitä. Paljon hyväkuntoisia vaatteita, kenkiä, koruja ja laukkuja, jotka vaihtoivat nopeasti omistajaa. Museon alagalleriassa sai tutustua samalla Maiju Ahlgrénin Mukavuusalueeseen ja toisessa ja kolmannessa kerroksessa Hannes Heikuran valokuviin. Kolmannessa kerroksessa oli mahdollisuus nauttia myös brunssikahvilan herkuista.

Ihmisiä oli liikkeellä paljon paitsi Oranssin Myrskyn myös avatun joulukadun vuoksi.

Kirppikseltä ei tarttunut mukaan mitään, mutta taidemuseon museokaupasta löysin Kiss kiss-taidesukkikset mallia Elämänpuu. Värejä ja kuoseja oli niin paljon että valinta oli vaikea. Mustat sukkikset on kuitenkin helppo yhdistää hameeseen kuin hameeseen tai mekkoon kuin mekkoon.

Illalla juhlittiinkin sitten yhteen menoon tupareita, synttäreitä ja pikkujouluja naamiaisten merkeissä. Tänään on lupa kotoilla Simpsonit-maratonin verran, jonka jälkeen pitäisi nipistää muutama hetki koulutehtäville.

Hyvää sunnuntaita! Toivotaan että lumi pysyy maassa.

Tutti siamo artisti!

Tiistai-iltana kävin katsomassa KöyhtyNYT - Rikkaamman elämän puolesta! -näytelmän. Teatterikoneen näyttelijät Aaro Vuotila ja Annu Sankilampi, sekä kuvataiteilijat Tuomas Hallivuo, Johanna Juvonen & Biagio Rosa ovat halunneet rikkoa taiteen raja-aitoja yhteisessä esityksessä, joka syntyi Monitaidetila IKKUNAan. Esityksen lähtökohtana ovat olleet ajankohtaiset uutiset meiltä ja maailmalta. Hanke on Taiken Keski-Suomen aluetoimipisteen rahoittama ja se liittyy läänintaiteilija Kirsi Pitkäsen TILA-projektiin.

En osannut etukäteen odottaa juuri mitään, mutta pidin hyvänä ideana yhdistää kuvataiteen ja teatterin ammattilaisia yhteiseen projektiin. Näytelmä alkoi klo 19 ja katsojille jaettiin ovella käsiohjelman lisäksi kynät, joita kuulema tarvittiin esityksen jälkeen.

Taidekriitikko Hallivuo arvostelee taiteilijoiden tuotoksia.

Näytelmä käynnistyi stereotypisoimalla erilaisia taiteilijatyyppejä: boheemi viininjuoja, klassisesti mittaileva taiteilija ja hullu, impulsiivinen Persoona. Teosten valmistuttua mukaan astui taidekriitikko, joka tylytti yhden matkineen Jackson Pollockia, toisen matkineen taiteilijaa, joka matki Jackson Pollockia ja kolmannen olevan hakoteillä identiteetistään: onko hän näyttelevä taiteilija vai taiteileva näyttelijä? Onnistuneita huumorin siemeniä oli ripoteltu pitkin matkaa. 

Tutti siamo artisti!

Kaikki osapuolet, kriitikko mukaan lukien, julistivat yhteen ääneen: "Tutti siamo artisti!" Me kaikki olemme taiteilijoita! He kasasivat maalatuista pahvilaatikoista yhdenlaisen taiteen idean. Tämän jälkeen paikalle lennähti siniviittainen supersankari Super-A, joka ilmoitti kyllä kannattavansa kulttuuria, mutta "tällainen näperöinti gallerian nurkassa on turhaa, sillä taide on muutakin kuin maalattuja pahvilaatikoita". Kyseiseen tilaan hän aikoi toteuttaa lapsiperheille suunnatun "Ralli-Marketin", joka työllistäisi ihan oikeita taiteilijoita, esimerkiksi pellen roolissa. Kerta toisensa jälkeen Super-A kaatoi taiteen idean, jota taiteilijajoukko yritti epätoivoisesti koota uudelleen. Kun taiteilijat puolustautuivat sanomalla "mutta taide luo hyvinvointia", Super-A vastasi kieltävästi ja sanoi puolestaan rahan tuovan hyvinvointia. 

Tila hämärtyi ja yksi taiteilijoista purki suuttumustaan: "Missä vaiheessa ihmisen mieli menee niin mustaksi, että ei nähdä kuin se oma totuus?" Taiteilijajoukko kulki lyhdyt käsissään kuin hautajaiskulkue ulos tilasta. Ikkunan takaa he katsoivat hiljaa ja liikkumattomina tilaa, jonka Super-A oli vallannut. Katsojat jäivät tulevaan "Ralli-Markettiin", kun taiteilijat ajettiin ulos. Tässä vaiheessa olisi tehnyt mieli huutaa katsomosta: en minäkään halua jäädä tälle puolen lasia! Syntyi myötätunto taiteilijoita kohtaan.

Uutisten kuvitusta.

Uutisankkuri luki ajankohtaisia uutisia Suomesta ja maailmalta: sodat, ilmastonmuutos, ebola, mielenterveys, terveyspalvelujen keskittäminen... Tilan ulkopuolella olevat taiteilijat maalasivat uutiskuvia ikkunalasiin. Jokainen varmasti tietää tunteen, kun surulliset uutiset alkavat ahdistaa ja sitä mieluummin kääntää kanavaa tai lehden sivua. Tässä tilanteessa oli vain kuunneltava ja katseltava. Surullisen notkelman jälkeen alettiin nostattaa tunnelmaa ensin pakonomaisesti hymylihaksia aktivoimalla ja sitten maalaamalla ja ajattelemalla iloisia asioita. Tämä oli yksi näytelmän terävistä kärjistä: kuinka ihmisiä huijataan hymyilemään tosielämässäkin. 

"Ajattele iloisia asioita."

Tilanne ei kuitenkaan onneksi jäänyt noin pinnallisen jäykäksi. Näyttelijät jakoivat yleisöön eri värisiä post-it -lappuja, joille jokainen sai kirjoittaa ajatuksia omasta elämästään: millä minä rikastutan omaa elämääni. Taiteilijajoukko esitti sillä aikaa kappaleen Tahdon uskoa. Yleisössä kiersi hattu, johon jokainen sai halutessaan pudottaa sen verran rahaa, minkä arvoiseksi näytelmän arvioi. Irvikuvallinen iloisuus vaihtui mielihyvään, toivoon ja hyvään oloon. Laulussa sanottiin: 

"Tahdon uskoa sinuun,

tahdon uskoa meihin,

tahdon uskoa että maailma pelastuu.

Tahdon pysähtyä, katsoa sinua silmiin,

vaikka on marraskuu." 

Lopuksi taiteilijat seisoivat hiljaa katsojien edessä ja katsoivat meitä silmiin. Kuinka voimakkaan välittämisen tunteen pelkkä silmiin katsominen tuo! Poistuessa jokainen sai valita ulko-ovesta itselleen palasia toisten rikkaista elämistä. Minä keräsin mukaani läsnäoloa, viiniä ja palan tähtitaivasta sekä rauhallisia aamuja ja aamukahvia. 

Näytelmä piikitteli onnistuneesti nyky-yhteiskunnan/maailman tilannetta ja kuljetti tunteita vuoristoradan tavoin. Tilaa oli hyödynnetty hienosti ja sisä- ja ulkokohtausten vuoropuhelu toimi samalla, kun osa ihmisistä kulki tietämättä, tiedostamatta tai välittämättä tilan ohi. Osa autoilla, osa pyörillä, osa jalan. Seuraavan aamun taidekasvatuksen luennolla käsiteltiin onnellisen sattuman kautta taiteen arvoa, jossa syntyi oiva mietelause:

 "Taide ei suoraan vaikuta mihinkään jos sen kanssa ei ole tekemisissä." 

- Pauline von Bonsdorff - 

Olkaa siis tekemisissä taiteen kanssa, sillä se rikastaa elämäänne enemmän kuin raha.

KöyhtyNYT esityksiä on jäljellä vielä kolme:

la 22.11.2014 klo 19

 ma 24.11.2014 klo 19

ti 25.11.2014 klo 19

osoitteessa Kauppakatu 8 (Galleria Hoppa), Jyväskylä.

Maksu näytelmän jälkeen omantunnon mukaan.

Iloisia ajatuksia

"Makaa joka aamu ennen ylös nousemista rentoutuneena sängyssä 

ja pudottele tieten tahtoen mieleesi iloisia ajatuksia."

- Norman Vincent Peale -

Hyvää alkavaa viikkoa!

Monenlaisia mörköjä

 ...nimittäin graduprojektiin liittyen. Olen ollut tässä syksyn mittaan siinä pisteessä, että tuntui etten saisi omin avuin vietyä projektia eteenpäin. Suunta oli haettu uudelleen jo vähän aiemmin, mutta muiden kurssien ohella gradu tuntuu jäävän vääjäämättä toissijaiseksi. Osallistuin viime tipassa maisterivaiheen tutkimusviestinnän kurssille, jossa käsitellään mm. kirjoitusprosessin hallintaa ja tieteellistä kirjoittamista sekä oman äänen etsimistä.

Etukäteen hieman laiskotti mennä ensimmäiselle tunnille (lisää töitä muiden kurssien rinnalle), mutta kun tehtävänä oli tuoda mukanaan kirja, jonka olisi halunnut kirjottaa, se inspiroi sen lisäksi, että opiskelutilana oli ihanan rento Oppio-rakennuksen Lounge. Kirjaesittelyjen jälkeen muodostimme pieniä ryhmiä ja aloimme puhua erilaisista peloista, esteistä ja vaikeuksista graduprojektin kanssa. Sanallistimme ja kuvasimme ne erilaisiksi möröiksi ja hirviöiksi. Oli todella vapauttavaa huomata, että moni muukin painii ihan samanlaisten ongelmien ja pelkojen kanssa. Nyt kun ne tehtiin näkyväksi ja sai vertaistukea, maailma näytti taas paljon valoisammalta.

Luovan kirjoittamisen menetelmän avulla listasimme ensin asioita, joista elämässämme pidämme ja kirjoitimme sitten unelmapäivästä 5-10 vuoden kuluttua. Tämän jälkeen jokaisen tuli pohtia mikä asema ja tehtävä gradulla on suhteessa tuohon unelmapäivään.

Gradu - mikä gradu...?

Taas tuli todistettua, että yksin ei ole hyvä vaeltaa pimeydessä. Toisaalta muistin myös sen, että hetkessä eläminen on tällaisissa jutuissa tärkeää. Ei pidä murehtia etukäteen liian montaa asiaa tai se murehtiminen lamauttaa. Keskityt sen yhden kappaleen kirjoittamiseen sen sijaan, että mietit jo kuinka se vaikuttaa kokonaisuuteen/lopputulokseen. Jälkikäteen on helppoa muokata jo syntynyttä tekstiä mieleisekseen, mutta jos murehtii niin paljon ettei saa kirjoitettua lausettakaan, ei ole myöhemmin mitään muokattavaakaan. Ehkäpä palaan tämän kurssin tunnelmiin myohemminkin. Ihana yliopisto, että tällaisiakin "self-help" kursseja järjestetään! ♥

Tämän mörön kanssa taistellaan varmasti usein.

Tämän lisäksi kävin päivittämässä kuulumisia amanuenssin luona ja sain kuulla, että opinnot näyttävät etenevän hyvin, kursseja on tarpeeksi ja kokonaisuus näyttää muutenkin olevan mallillaan. Jotkut asiat pitää vain uskaltaa sanoa ääneen, niin hyvät kuin huonotkin, että asiat menevät eteenpäin.

Elämä on taas mallillaan!