"Museoissa ei muisteta käydä"

Kimmo Pyykkö taidemuseo.

Jaoin hetki sitten Facebookin puolella Kaisa Viljasen kirjoittaman artikkelin Helsingin Sanomista, mikä kulki otsikolla "Museot, viestikää itsestänne! - Vaikka museoista tykätään, ei siellä muisteta käydä, kertoo uusi tutkimus".

Lapinlahden taidemuseo.

Tuntui siltä, että haluan kirjoittaa aiheesta vähän enemmän.

Viljanen kirjoittaa: "Kun makustelet sanaa museo, mitä siitä tulee mieleen? Arvokas temppeli, jossa hiiviskellään hiljaa, yritetään näyttää viisaalta ja pitkästytään. Vai elävä, houkutteleva keskus, joka tarjoaa tietoa ja viihdettä kenelle tahansa?

Suomen Museoliitto halusi selvittää, mitä suomalaiset museoista ajattelevat. Liittoa häiritsi, miten museot olivat julkisessa keskustelussa vuoden mittaan alkaneet olla 'negatiivisen ja pysähtyneen toiminnan synonyymi'."

Visavuori.

Minuakin on suututtanut, että mediassa ja julkisessa keskustelussa toistuvasti leimataan museo-sana negatiivisiin ajatuksiin. On naurettavaa, että media, jonka pitäisi nostaa esille ajankohtaisia asioita ja tilanteita, ei vaivaudu ottamaan selvää museoiden nykyTOIMINNASTA. Nykytilanteesta jaksetaan kyllä uutisoida siitäkin edestä, kuinka resurssit ovat vähissä. Niin ne ovat kuulkaa vähissä monella muullakin alalla. Mutta katselkaapa huviksenne museoiden tapahtuma/ajankohtaista-kalentereita ja miettikääpä sitten, mitä kaikkea niillä vähilläkin resursseilla museoissa tehdään MEIDÄN KAIKKIEN HYVÄKSI. Museoliiton selvitys nimittäin paljasti, "että joka toinen suomalainen vierailee museossa vähintään kerran vuodessa. Museoissa viihdytään, ja niihin palataan."  

Carelicum.

Ajankohtaisia/tulevia esimerkkejä museoiden TOIMINNASTA sen perinteisen näyttelytoiminnan ohella:

Piparkakkutyöpaja/Arkkitehtuurimuseo:
"Helsinkiläisten esikoululaisten leipoma, historiallinen Helsinki 1850 -piparikaupunki avataan Arkkitehtuurimuseossa herkullisin menoin. Koko perheen työpajassa koristellaan pipareita taidekasvattaja Kaisa Sjövallin opastuksella."

Aamuvoimistelusta flunssantorjuntaan - kiinalaisia terveysharjoituksia/Emil Cedercreutzin museo:
"Tutustutaan, myös konkreettisesti kokeillen, kiinalaiseen taiji (tai chi, taitsi) -liikuntaan, joka perustuu kamppailu- ja itsepuolustustaitoihin, perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen sekä luonnonmukaiseen taolaiseen filosofiaan. Lisäksi esitellään perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaisia vinkkejä ja ohjeita terveyden ylläpitoon ja itsehoitoon."

Luontoretki Salmistonmäelle/Forssan luonnonhistoriallinen museo:
"Luontoretki Salmistonmäelle 23.4.2016 klo 12:00-14:00. Vapaa pääsy."

Seniorityöpaja/Hyvinkään taidemuseo:
"Tehdään kuvia sanomalehtiä sekä piirtämistä ja maalaamista hyödyntäen. Ohjelmassa näyttelyyn tutustuminen, taiteesta keskusteleminen ja näyttelyn teemaan liittyvä työpaja. Työpajan ohjaa TaM Nina Norring. Hinta 5 € sisältää sisäänpääsyn taidemuseoon, materiaalikulut ja kahvitarjoilun."

Loppiaistapahtuma/Hämeen linna:
"Hämeen linnassa järjestetään loppiaistapahtuma keskiviikkona 6.1.2016 klo 10.00-15.00. Kyseessä on talvinen koko perheen tapahtuma, jossa on ohjelmaa kaikenikäisille linnan alueella.
Sisällä linnassa voi osallistua lasten askartelupajaan tai koko perheen teemakierrokselle ”Karanteenia ja kynsilaukkaa”. Lisäksi päivän aikana järjestetään opastuksia Jean Sibeliuksen lapsuudesta kertovaan Janne –näyttelyyn.
Yleisöllä on vapaa pääsy linnaan, puuhapihalle, työpajaan ja opastuksille.
Linnassa järjestetään myös maksullista ohjelmaa päivän aikana. Linnan luentosalissa Nukketeatteri Vahapapu esittää näytelmää Tahvo ja Bella ja merenpohjan Elvis, Taikuri Tuovinen hämmästyttää yleisöä kolmannen kerroksen kirkkosalissa ja Välimäen tila puolestaan järjestää poniratsastusta linnan vallipihalla."

Huutokauppa ja kuutamotanssit/Ilmatorjuntamuseo:
"10.6.2016 Huutokaupattavan tavaran näyttöpäivä Ilmatorjuntamuseolla
 11.6.2016 Millogin huutokauppa Ilmatorjuntamuseolla ja tykkikentällä
 4.9.2016 Kuutamotanssit Letkun hengessä klo 18-22."

Museoshindo rentoutusvenyttelyä taidenäyttelyssä/Jyväskylän taidemuseo:
"Helena Ratinen ohjaa shindoa taideteosten keskellä yhteensä 10 kertaa. Mukaan lämmin, rento asu ja villasukat. Alustat saa museolta.
Jomon-Shindo on japanilainen rentoutusmenetelmä, joka sopii kaikille. Se on itsehoitoa yksin tai ryhmässä. Osa harjoituksista on sovellettu toteutettavaksi ahtaissa tiloissa, vaikkapa lentokoneessa tai työpisteen ääressä.
Ilmoittautuminen ohjaajalle: Helena Ratinen,+358505390103, helena.ratinen(at)gmail.com
Kesto: 1 h Hinta: 10x kortti 80 e., 6x kortti 60 e kertakäynti 12 e."

Ajaton-kvartetin konsertti/Järvenpään taidemuseo:
"Ajaton-kvartetti saapuu esiintymään Blomstedtin taiteen äärelle. Ainutlaatuinen Ajaton-kvartetti luo moniulotteista musiikkia taidemuseon vieraille. Yhtyeen musiikissa improvisoidut maisemat, kansanmusiikilliset säkeet, keskiaikaiset luuttulaulut sekä originaalisävellykset virtaavat ennen kuulemattoman virkistävänä musiikkina.
Mia Simanainen – laulu, Kari Ikonen – Moog-syntetisaattori, Mikko Perkola – viola da gamba, Henrik Sandås – bandoneon. Pääsylipun hinnalla 3/5/6 €."

Lauantaikino/Lottamuseo:
"23.1. Meidän poikamme merellä (1933)
13.2. Yli rajan (1942)
27.2. Kirkastettu sydän (1943)
12.3. Kartanon naiset (1944)
9.4. Evakko (1956)
23.4. Vartioitu kylä 1944 (1978)
Esitykset alkavat klo 15. Ennen elokuvaa lyhyt alustus aiheeseen. Esityksen jälkeen Lottakanttiinissa iltapala: Ruokaisa salaatti, minicroissant, Lottakanttiinin oma yrttitee / kahvi.
Kinoillan hinta: 10€/hlö. Ilmoittautumiset ennakkoon p. 09 274 1077 tai info@lottamuseo.fi."

Teroituspäivät/Lusto:
"Työn tylsyttämiä metsä- ja käsityökaluja teroitetaan Luston Teroituspäivillä kahdesti vuodessa. Pientä korvausta vastaan teroitetaan raivaussahoja, kirveitä, vesureita, puukkoja, saksia, puutarhasaksia, petkeleitä, kuorimarautoja, viikatteita ynnä muita tarpeellisia välineitä. Sen sijaan kairoja, luistimia, poran-, tehosekoittimen-, kutterin-, jyrsimen- ja sirkkelinteriä ei teroiteta. Huollettujen työkalujen lisäksi Teroituspäiviltä saa myös vinkkejä siitä, kuinka onnistuu työkalujen oikeaoppinen teroitus ja huolto kotioloissa. Teroituspäivät järjestetään 18.–19.6.2016 ja 13.–14.8.2016."

Kiasma-teatteri/Kiasma:
"Kiasma-teatteri on nykytaiteen museo Kiasman vierailuteatteri ja esittävän taiteen näyttämö. Sen toimintaan kuuluu nykytaiteen kehittämis- ja kokeiluprojekteja ja kansainvälisiä esittävän taiteen projekteja."

Taikatempputyöpaja/WeeGee:
"Taikatempputyöpajassa opetellaan helppoja temppuja kotoakin löytyvillä välineillä. Työpajaa suositellaan kouluikäisille ja se sisältyy pääsylipun hintaan."

Pronssivalukurssi aikuisille/Rovaniemen taidemuseo Korundi:
"Kurssilla tehdään pienikokoinen veistos vahavalumenetelmällä, jolloin käydään läpi kaikki perinteiseen pronssivaluun kuuluvat vaiheet. Mallit muotoillaan ensin suoraan vahasta. Vahamallin päälle valmistetaan kipsin ja tiilimurskan seoksesta muotti, joka poltetaan. Lopullinen pronssityö valetaan muottiin.
Hinta 160€ sis. materiaalit (pronssi max 2kg, kipsi, vaha, kaasu, tiilimurska ja muut pientarvikkeet)."

Mammakahvila/Sagalundin museo:
"17.12. klo 10-12 Mammakahvila Fallassa."

Seniorikahvit ja Perhepäivä/Serlachius-museot - Gösta:
"Seniorikahvit 28.1. klo 13:00. Käymme läpi grafiikan merkintöjä ja erityispiirteitä. Grafiikan menetelmät kehittyvät jatkuvasti. Pääsemme kokeilemaan uutta colalitografiaa, ja tekijät saavat oman prässillä vedostamansa työn mukaan.
Pääsylippu 5 e / henkilö, sisältää ohjelman ja kahvitarjoilun.

Perhepäivä 28.2. klo 12:00. Tanssitaiteilija Anne-Maarit Kinnunen tulkitsee Kiefer-näyttelyn herättämiä mielikuvia ja tunteita opastuksen aikana tanssin avulla. Näyttelyopastukset alkavat kello 12, 14 ja 16. Kierrosten jälkeen tanssityöpajassa eläydytään kehon luovaan liikkeeseen näyttelyn herättämien ajatusten pohjalta. Työpajat soveltuvat kaikenikäisille, eivätkä edellytä aiempaa tanssikokemusta.
Tanssiosuus toteutetaan yhteistyössä Keski-Suomen Tanssin Keskuksen kanssa.
Pedatilassa voi tehdä Anselm Kieferin monumentaaliteosten innoittamana kollaasitaidetta kasvimateriaaleista, akryylimaaleista ja paperimassasta.
Perhepäivä on osa Lasten Pirkkaset -tarjontaa Mänttä-Vilppulassa. Ohjelma on maksuton alle 18-vuotiaille."

Luontolauantai - KinoHaltia/Suomen luontokeskus Haltia:
"11:00 Metsän tarina
13:00 The Magic of Northern Nature
14:00 lyhytelokuvia
Leffaeväiksi saatavilla Ravintola Haltian herkullisia juureslastuja.
Elokuvanäytökset järjestetään Haltia-salissa ja ne ovat ilmaisia."

Sanataidepaja/Työväenmuseo Werstas:
"La 9.1. klo 13-15 Sanat-on ry:n sanataidepaja. Sanaton kehittää Werstaalla uudenlaisia kirjoitusharjoituksia, tule mukaan kokeilemaan! Työpajaan ei ole erityisiä osallistumisvaatimuksia, suunnattu leikkimielisille aikuisille. Ennakkoilmoittautuminen: sanatonsanat@gmail.com."

Halosenniemi.

Heiskan taiteilijakoti.

Kuopion korttelimuseo.

Siinäpä muutamia esimerkkejä. Kalentereita kannattaa seurata myös vuoden vaihduttua, jolloin museot päivittelevät kalentereitaan uudelle vuodelle. Museot ottavat myös mielellään vastaan tapahtuma- ja yhteistyövinkkejä. Tämä vinkiksi nuorisolle, joka tutkimuksen mukaan ei ole museoista kiinnostunut. Joten mikäli joku vielä tämän jälkeen erehtyy luulemaan, ettei museoissa tapahdu mitään tai että ne ovat pysähtyneitä ja vanhanaikaisia, katsokoon peiliin. Ja kaikki yllä esitellyt museothan löytyvät Museokortti-listalta.

AboaVetus&ArsNova.

Turun taidemuseo.

Kaisa Viljanen kirjoittaa: "Syitä pitänee hakea viestinnästä ja markkinoinnista. Sitä opetellaan museoissa edelleen. Moni museo tyytyy vain mainostamaan ajankohtaista näyttelyä, mutta unohtaa kertoa, miten valtavan monipuolista toimintaa saman katon alta usein löytyy: konsertteja, opastuksia, työpajoja, vauvojen värikylpyjä, jopa jumppaa.Suorittamisen sijaan museossa voi viihtyä, ja tämä viesti pitäisi saada perille yhä useammalle."

Kuopion taidemuseo.

Varkauden museo.

Nimimerkki EPerälä kirjoitti kommenttikenttään: "Että viestikää, mainostakaa? Mitenkähän se tehdään kun henkilökunta ja rahat on viety?" 

Ihan täydellisen järkevä kysymys. MUTTA. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Museoiden tulee mielestäni pitää itsestään meteliä muun muassa sosiaalisessa mediassa, kyllä, mutta olen myös sitä mieltä, että yhteistyöt esimerkiksi sen nuorison kanssa, joka luulee ettei ole museokentästä kiinnostunut, olisi erittäin tärkeää. Hyvien museokokemusten jakaminen nuorisolle (ja nuorison mahdollisuus jakaa sitä eteenpäin) on eduksi, sillä viestintälaitteiden kasvettua heidän käsiensä jatkoiksi, vierailut ja tunnelmat jaetaan mitä todennäköisimmin myös sosiaaliseen mediaan (FB, Instagram ym.), jolloin saavutetaan uudenlaista yleisöä.

Pukstaavi.

Riisa.

Nimimerkki grandwazzoo kommentoi puolestaan: "Meluava ja tempoileva, pakonomaisesti suorittava maailma tarvitsee arvokkaita temppeleitä, hiljaisia ja pysähtyneitä paikkoja, jotka henkivät kulttuurin ja historian pysyvyyttä. Sellaisia, joissa yskänköhähdys tuntuu häirikkömäiseltä.
Koska minulla ei ole uskonnollista taustaa, museot ja kirjastot ovat olleet minulle aina tällaisia paikkoja - paitsi kotikaupungeissani, myös vieraillessa ulkomailla. Kulttuurin kirkkoja. Uudet kirjastotkin suunnitellaan kaiken maailman elämykselliksi multimedia- ja tempoilukeskuksiksi. En yhtään pidä tällaisesta kehityksestä."

Hämeen linna.

Kansallismuseo.

Kaikkia ei voi koskaan miellyttää, se on totta, mutta jos puhuu temppeleistä ja kirkoista, pitäisi mennä temppeleihin ja kirkkoihin. Kyllä ihmiset käyvät rauhoittumassa ja hiljentymässä kirkoissa, vaikkei sen uskonnollisempaa vakausta olisikaan. Mutta mikäli museoita, jotka pyrkivät koko ajan olemaan avoimia, ja niiden peruslähtökohta on luoda sosiaalisuutta, kehittää yhteistä muistia ja jakaa sitä jokaiselle ovesta sisään astuvalle, ei tulisi pakottaa hiljaisuuden muottiin. Eivätkä nämä, elämyksellisyys ja hiljaisuus - innostus ja rauhoittuminen, mielestäni millään tavalla sulje toisiaan pois. 

Serlachius-museot Gösta.

Helsingin luonnontieteellinen museo.

Olen omalta osaltani yrittänyt blogillani vaikuttaa positiivisesti museomielikuvaan. Ei ole väärin sanoa, ettei pidä jostain näyttelystä, teoksesta tai tapahtumasta, mutta ei ole myöskään oikein leimata tietyn kokemuksen perusteella koko museokenttää negatiivisilla lauseilla. Varsinkaan jos ei edes kuluta museoiden palveluita! Aloittaessani blogin kirjoittamisen vuonna 2010, ajattelin ehkä hieman naiivisti kirjoittavani vain itsestäni ja kokemuksistani museokentällä. Vuosien myötä huomasin kuitenkin, että sillä mitä kirjoitan, on melkoisesti merkitystä myös museoille ja taiteilijoille. Ja voitte uskoa, että pidän ääntä näiden puolesta jatkossakin! 

Jyväskylän taidemuseo.

KÄYKÄÄ MUSEOISSA JA NAUTTIKAA.

Ei mulla muuta.

Dimensio - NYT

Keski-Suomen museossa avautui 5. joulukuuta Dimensio - NYT -niminen näyttely, joka esittelee vuonna 1972 perustetun Dimensio-ryhmän tämänhetkistä taidetta. Otso Kantokorpi kirjoittaa blogissaan ryhmän alkutaipaleesta: "Ryhmä virisi taiteen ja uuden teknologian suhteiden pohtimisesta. Tietokoneet tekivät tuloaan, ja taiteilijoita kiinnosti muun muassa liikkeen, valon ja myös äänen problematiikka kuvataiteissa." Museo jatkaa sivuillaan: "Tutkiva, kekseliäs, uusia materiaaleja ja tekniikkaa hyödyntävä tekeminen on jatkunut nykyhetkeen saakka. Myös valo ja liike ovat olleet vahvasti mukana ryhmän taiteilijoiden teoksissa, kuitenkaan perinteisiä taiteen tekemisen metodeja unohtamatta."

Antti Immonen: Narkissos, 2014.

En muista kuulleeni ryhmästä ennen näyttelyä, enkä itse asiassa tiennyt näyttelystäkään etukäteen juuri mitään. Minun huomioni kiinnittyi lähinnä näkemääni mainoskuvaan Narkissoksesta. Kun sitten selvisi, että tekijänä on Antti Immonen, päätin vierailla jo avajaisissa. 

Välillä on virkistävää vain kävellä näyttelyyn sen suurempia miettimättä. Dimensio-ryhmän pitkäaikaisena puheenjohtajana toiminut Anja Rahola totesi avajaislauseissaan, että näyttelyssä ei ole mitään yhteistä teemaa, vaan jokainen on tehnyt sitä mikä on tuntunut hyvältä. Joten sikäli ei haitannut yhtään, ettei tiennyt etukäteen mitään. Suurin osa teoksista on valmistunut vuosina 2013-2015, mikä antaa kivan katsannon siihen, mikä kutakin taiteilijaa tällä hetkellä kiinnostaa. 

Reima Nurmikko: Uusi huomen, 2007-2015.

Yksityiskohta teoksesta Uusi huomen.

Portaikosta noustessa edessä on varisparvi. Reima Nurmikko on nimennyt teoksensa Uudeksi huomiseksi. En ollut kommentteja kuunnellessa ainoa, jolle tuli mielleyhtymä Hitchcockin Lintuihin. Tuli välittömästi sellainen olo, että teoksen vierestä tulee kulkea hiljaa ja äänettömästi, jotta parvi ei lehahda lentoon. Varikset ovat asettuneet tasaiseksi ringiksi laakean astian reunoille, joka on täytetty kivihiekalla. Pohjalla on vettä ja vedessä kolme valkoista kiveä. Jokainen varis tuntuu tuijottavan tai odottavan jotain tapahtuvaksi. Samanlainen jännityksen tunne välittyy myös sivustakatsojalle. En huomioinut näyttelyssä sitä tasapainon elementtiä mikä yleiskuvasta välittyi jälkikäteen, mutta mikäli jotkut linnut jostain reunasta katoaisivat, laakea vati ei olisi enää tasapainossa. Se kallistuisi suuntaan tai toiseen. Joten vaikka teoksessa on pieni jännittävä ja ehkä pelottavakin elementti, linnut samalla tasapainottavat toisiaan.

Yksityiskohta teoksesta Uusi huomen.

Kaisa Soini: 12 hetkeä (hommage à Penelope), 2012.

Varisten vieressä on Kaisa Soinin 12 hetkeä. Nauhamaisessa sarjassa olevat pienet maalaukset kulkevat roomalaisin numeroin yhdestä kahteentoista. Sini-violettisävyisten pystyviivastojen joukossa kulkee jokaisessa teoksessa kaksi kultaista viivaa. Numerosta toiseen ne ensin lähestyvät toisiaan, sitten erkanevat. Liikettä ilman liikettä. 12 tuntia, 12 kuukautta. Soini osaa ovelasti ärsyttää katsetta, vaikka teossarjassa ei näennäisesti tapahdu mitään. Mikä itseäni jäi häiritsemään suunnattomasti oli se, että teosten kultaiset viivat eivät kohtaa keskellä! Se hetki, kun kultaiset viivat ovat samassa linjassa, ei mahdu sarjaan, mikä tekee siitä tietysti vielä koukuttavamman.

Vasemmalla Antti-Ville Reinikainen: Seinänaapurit, 2014; oikealla Jaakko Valo: Fasadi, 2015.

Antti-Ville Reinikaisen irrotetut ja leikatut kodin nurkat ja yksityiskohdat olivat entuudestaan tuttuja, ja niissä tuntuu kerta toisensa jälkeen olevan jotain mikä kiehtoo katsetta. Vieressä seisoi valkoisena elementtinä jyväskyläläisen Jaakko Valon legopalikoista kokoama Fasadi. Yhdeltä kulmaltaan sortunut rakennus paljasti sisärakenteita ja sai pohtimaan mm. kotimaisia 1970-luvulla rakennettuja betonilaatikoita ja niiden kohtaloa. Teos heijasti ikkunoidensa läpi kauniita varjoja, mutta valitettavasti kuviot eivät yltäneet piirtämään muotojaan kunnolla lattialle saakka. 

Yksityiskohta Reima Pietilän teoksesta They see that we don't see, 1991.

Jotkin teokset pysäyttivät tuijottamaan, mutta eivät auenneet ensimmäisellä katselukerralla. Jotkin olivat niin outoja, että ne jättivät sanattomiksi. Kumpikaan ei poista sitä tosiasiaa, että teokset ärsyttivät mieltä juuri oikealla tavalla. 

Kalle Mustonen: Jänis ja kuutamo, 2015.

Käsi ylös kuka on joskus kokeillut käsillään varjoleikkejä? Kalle Mustoselle täydet pisteet tästä humoristisesta Jänis ja kuutamo teoksesta! Sai hyvälle tuulelle ja olisin kenties kokeillut varjoleikkejä seinälle itsekin, jos olisin ollut näyttelyssä yksin. Oivaltava ja leikkisä.  

Antti Immonen: Narkissos, 2015; taustalla Matti Koskela: Ring 1 ja Ring 2, 2015.

Omalta osaltani näyttelyn suosikkeja olivat Antti Immosen teokset. Immonen kuuluu tälle yhä pitenevälle listalleni savolaistaiteilijoita, joiden tekemisiä seuraan ja joiden näyttelyihin pyrin menemään aina, mikäli niitä tarjoillaan täällä Jyväskylässä tai Pohjois-Savossa. Narkissos veti puoleensa jo pelkän mainoskuvan perusteella, sillä kiiltävä, valoa heijastava teräsveistos oli upea. Peilikuvamaisuus toistuu taustalla olevissa Matti Koskelan maalauksissa Ring 1 ja Ring 2.

Antti Immonen: Rutiini/rituaali, 2015.

Narkissoksen vieressä oli kummallisen näköinen teräshärveli. Teosta lähestyessä saippuavedestä kohosi sudenkorennon siivenmuotoinen malli. Pystysuoraan noustuaan taustalla olevat pienet tuulettimet puhalsivat siiven läpi saippuakuplia. Saippuakuplia! Kerroin jo elokuussa kuinka hurahdin kesäjuhlien jälkeen saippuakupliin. Puhaltelin kuplia parvekkeelta vielä pitkälle syksyyn, sillä touhussa on jotain meditatiivista.  

Antti Immonen: Rutiini/rituaali, 2015.

Meditatiivisuus tiivistyi myös Immosen teoksessa, sillä liike oli tasaisen rauhallinen. Yksikään puhallettu kupla ei kuitenkaan ollut samanlainen. Teräs voi materiaalina kuullostaa kylmältä ja kovalta, mutta Rutiini/rituaali rikkoi mielikuvaa. Kevyt sudenkorennon siipi yhdistettynä herkkiin saippuakupliin paljasti itselleni Immosesta jälleen uuden puolen. Taiteilija uudistuu kerta toisensa jälkeen ja onnistuu luomaan teoksillaan maailmoja ja tunnelmia, joihin tekee mieli heittäytyä.

Antti Immonen: Rutiini/rituaali, 2015.

Jotta saisitte hieman paremmin mielikuvan siitä, millaisesta teoksesta lumouduin, vilkaiskaapa tämä:

Edellä esiteltyjen taiteilijoiden lisäksi mukana ovat mm. Harald Karsten, Ilkka Väätti, Kari Juutilainen, Jorma Hautala ja Lars Holmström. Tämä on sen sortin näyttely, että teokset eivät kerro itsestään kuvien välityksellä juuri mitään. Joten joulun välipäivinä, tai vastaavasti uuden vuoden kunniaksi, on hyvä tilaisuus pistäytyä Keski-Suomessa, sillä näyttely on esillä 31. tammikuuta 2016 saakka.

Ps. Naapurissa, Alvar Aalto museossa, on esillä tismalleen samaan päivään saakka Ilmari Tapiovaarasta kertova näyttely.

"Käytiin uteliaisuutta 20.4.1917"

Ennen varsinaista inventointihankkeen aloitusta olin eniten innoissani Petäjäveden vanhasta kirkosta. Niin hieno tilaisuus kuin vanha kirkko olikin työskennellä, se oli samalla myös kaikkein pelottavin. Mutta ennen kuin päästän teidät sisään vanhaan kirkkoon, käydään tapulissa. 

Kirkon kellotapuli on rakennettu 57 vuotta kirkon valmistumisen jälkeen, vuonna 1821. Tapulin rakensi kirkon rakentaneen Jaakko Klementinpoika Leppäsen pojanpoika Erik Leppänen. Kirkko tapuleineen lisättiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1994 kulttuurihistoriallisesti arvokkaana esimerkkinä pohjoisesta puuarkkitehtuurista.

Tapulin alla olevan huoneen kattoon on maalattu kaunis, sininen taivaankansi, jonka keskellä on risti. Tämä tila ottaa vierailijat vastaan ennen siirtymistä yhdyskäytävän kautta itse kirkkosaliin. Nykyisin vierailijoilla ei ole pääsyä kellotapuliin, mutta aiemmin sinne on kiivetty niin luvan kanssa kuin salaakin. Tästä kertovat tapulin seiniin kirjoitetut nimet ja viestit.

Tapulissa on kaksi kelloa: toinen on valettu Tukholmassa vuonna 1781 ja toinen on vuodelta 1903. Uudessa kirkossa ei ole kellotornia tai kelloja lainkaan, joten kellojen soitto on aina tapahtunut vanhan kirkon tapulista. Ääni kantautuu hyvin veden yli lahden toiselle rannalle.

 Nostetaan itsenäisyyspäivän kunniaksi tapulin seinästä vuoden 1917 terveiset:

"Eino Autiomäki, Keuruu

Yrjö Spoof, Waasa

S(---). Utriainen, Kuopio

Georg Lindeberg, Helsinki

Jaakko Oksala, Seinäjoki

Käytiin uteliaisuutta

huhtikuun 20 pv 1917."

Maaliskuun 20. päivänä 1917 Venäjän väliaikainen hallitus oli palauttanut manifestissaan Suomelle sen autonomisen aseman, mikä sillä oli ollut ennen sortovuosia. Manifestissa luvattiin jo ennen hallitusmuodon säätämistä lakiehdotuksia perustuslaeiksi, joilla Suomen valtiosääntöä kehitettäisiin. Samaisena päivänä huhtikuussa, kun Autiomäki, Spoof, Utriainen, Lindeberg ja Oksala vierailivat Petäjäveden vanhan kirkon tapulissa, eduskunnassa käsiteltiin kysymystä Venäjän kansalaisten oikeudesta harjoittaa elinkeinoja Suomessa. Senaattia johtanut Oskari Tokoi muisteli puheessaan venäläisten tekemiä vääryyksiä sortokausien aikana ja esitti, että suomalaiset olivat kypsiä hallitsemaan itse itseään. Tokoin puhe sai eduskunnassa raikuvat suosionosoitukset ja sai hyväksyntää kaikissa kansankerroksissa. Lokakuun vallankumouksen jälkeen mahdollistui Suomen irtaantuminen Venäjästä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Arvoituksia ratkomassa

Töitä on takana nyt puolitoista kuukautta ja aika tosiaan lentää siivillä. Sain elämäni ensimmäistä kertaa nimeni työhuoneen oveen, jossa on nyt tullut oltua oikeasti hieman enemmän, kun kenttätyökuvaukset on saatu päätökseen. Tuntuu samaan aikaan hienolta ja oudolta. Taas on sellainen olo, että miten tätä voi kutsua työksi, kun tämä tuottaa niin paljon iloa. Nimikyltti ovenpielessä tuntui hassun viralliselta. Ehkä senkin vuoksi, että yläpuolella komeilee jonkin verran kokeneempi nimi... Vastahan se savolaistyttö istui ensimmäisillä taidehistorian ja museologian luennoilla, jännitti millaista yliopistoelämä oikeasti olisi ja kirjoitti innoissaan ensimmäisiä esseitä.

Olen tällä hetkellä levittäytynyt röyhkeästi kahdelle työpöydälle: toinen täyttyy tietokoneista ja kirjallisuudesta, toisella pöydällä on milloin kirkon piirustuksia, havainnollistavia kaavioita, post-it lappuja tai valokuvia. Jonkin aikaa pöydällä seisoi myös mysteeritekstiili. En ole ehkä vieläkään ihan täysin sisäistänyt tätä yliopiston yhteisöllisyyttä (en vaikka sitä ollaan valmistumisen kynnyksellä). Tarkoitan siis sitä, että minun ei oleteta tietävän kaikesta kaikkea, ja kuinka kaikki tuntuvat olevan vilpittömän avuliaita ja kiinnostuneita siitä mitä teen. Onko tämä jotenkin suomalainen ominaisuus vai olenko se vain minä, joka ajattelee, että ollakseen hyvä työntekijä, pitäisi selviytyä hommasta kuin hommasta ihan itse? Onneksi tämä ajatusmaailma on työrupeaman myötä hieman karissut (juuri niiden ihanien kanssaihmisten ansiosta) ja sitä osaa hyödyntää laitoksen monipuolista osaamista. Esimerkiksi perjantaina hymyilin hölmönä tietokoneen ruudulle, kun olin lähettänyt erään maalauksen signeerauksen sähköpostilla tutkijalle tulkittavaksi ja vastaus lensi takaisin kuin sähkövirta: Hugo Eho. 

Tiedon etsiminen, kerääminen ja syöttäminen tietokantaan vie aikaa, mutta samalla se vie mennessään. Olin jo eräässä vaiheessa niin pyörällä päästäni Petäjäveden uuden kirkon historiallisista kerroksista, että selventääkseni esineiden historiallisia vaiheita värikoodasin vaiheita paperilapuille. 

Kaikki ei ole aina ollut sellaista miltä kokonaisuus nykyisin näyttää. Mikä on ihan ymmärrettävää, kun kirkolla on ikää 136 vuotta. Ulospäin yksi näkyvimmistä muutoksista on se, että ristikeskuksen kupolitorni muutettiin vuoden 1937 uudistuksessa suippotorniksi. 

Inventointihanke rajautuu kohdallani siis kirkolliseen esineistöön, mutta kirkon arkkitehtoniset ja sisäpintojen muutokset heijastuvat myös esineisiin, mikä täytyy ottaa huomioon. Tämä näkyy esimerkiksi esineiden uusilla maalikerroksilla: kun seinien väri muuttuu, muuttuu samalla myös huonekalujen väritys uuteen tyyliin sopivaksi. Samaisessa vuoden 1937 peruskorjauksessa muutettiin paitsi tornin muotoa, pelkistettiin myös koristeellista sisustusta ajanmukaisemmaksi ja väritykseltään vaaleammaksi. Siellä täällä kirkossa on nähtävissä kuitenkin edelleen vilahduksia siitä entisestä historiallisesta kerroksesta.

Yksi uuden kirkon jännittävimmistä löydöistä näkyy yllä. Valokuvatessani noita koristeellisia puukappaleita, minulla ei ollut aavistustakaan mitä tai mistä ne olivat peräisin. Seurakunnan henkilökuntakaan ei osannut suoralta kädeltä sanoa, mihin tarkoitukseen puukappaleet oli tehty. Olin useamman päivän kutkuttavassa epätietoisuudessa, kunnes seurakunnan oma arkisto paljasti lopputuloksen. Vanha valokuva kertoi, että puukappaleet ovat koristaneet aiemmin saarnatuolin pöntön kulmia:

 Samainen kuva paljasti myös alla olevan koristelistan sijainnin:

Esineiden käsittely ja tutkiminen on mielenkiintoista, mutta eniten mielihyvää tuottaa epäselvien ja epävarmojen tietojen täydentäminen. Tämän projektin jälkeen seurakunnalla on hieman vähemmän aukkoja esinehistoriassaan, kun tiedon lisäksi todisteina on kuvallista materiaalia.