tiistai 8. maaliskuuta 2022

Naisena Kiinteistöhallinnossa

Kuva täältä.

Naistenpäivän kunniaksi haluan käsitellä tätäkin aihetta työn ja työyhteisön kautta. Tyttöys ja naiseus ovat sellaisia asioita, joita olen aina kantanut ylpeydellä itsessäni. Olen kasvanut ajatusympäristössä, jossa tytöt ja naiset pystyvät mihin vain. Se oli itsestäänselvää (mitä se ei valitettavasti valtaosalle maailman tytöistä ole). Naiseus on minulle voimavara. Mitä enemmän tulee ikää, sitä itsevarmemmaksi tunnen itseni sekä naisena että ammatillisesti. Se on henkisesti vahvistava tunne.

Kiinteistöhallinto on nykyisellään määrällisesti melko tasaväkinen miesten ja naisten kesken. Töiden luonteet (mm. rakentaminen, kaikki niihin liittyvät projektit sekä kiinteistöjen ylläpito ja hallinta) kallistavat yleistä ilmapiiriä enemmän maskuliiniseen kuin feminiiniseen, mutta en ole koskaan varsinaisesti ajatellut, että "nyt teen töitä miehen ja nyt naisen kanssa". Mutta yksikkö on kyllä täynnä vahvoja ja ammattitaitoisia, moniammatillisia naisia, joita saan hyvillä mielin katsoa vähän ylöspäin.

Jokainen meistä kuitenkin antaa ja luo itsestään tietynlaisia mielikuvia pukeutumisella, käytöksellä, puheella ja koko olemuksellaan. Kirjoitin taideasiantuntijan työni alkutaipaleella useampia postauksia epävarmuudesta liittyen ulkoiseen olemukseeni, mekkoihin ja kuplivaan luonteeseen. Tyttömäisyys saatetaan tietyssä ympäristössä ymmärtää väärin, ja se voi viedä uskottavuutta ammatilliselta asiantuntijuudelta. Koen, että edelleen on vallalla yleinen ymmärrys tai oletus, että menestyvän naisen tulisi jollain lailla käyttäytyä kuin mies (pukeutua hillityn asiallisesti kuin mies), mikäli haluaa pärjätä miehiseksi kuvitellulla alalla. Tämän vuoksi riemuitsen esimerkiksi siitä, että ihailemani meteorologi Kerttu Kotakorpi puetaan säätiedotuksiin tyttömäisen värikkäisiin ja naisellisiin asuihin. Hän on minulle elävä esimerkki siitä, että nainen voi, ja saa olla, asiantuntijana tyttömäinen ja ammatissaan arvostettu.

Kun olin saanut persoonalleni jalansijaa Kiinteistöhallinnossa, tein olemuksellani nopeasti selväksi, että aion tuoda oman työni merkitystä aktiivisesti esille. Että taiteella on merkitystä. Se ei ole vain jotain "pintapuolista koristelua". Sairaalan taideasiat ovat minun näkökulmastani aivan yhtä tärkeitä kuin rakennus- tai korjaustyöt. Ja sitä paitsi taidetta sisältyy parhaimmillaan tavalla tai toisella niihin molempiin. Niiden tarkoitus on vain erilainen.

Tiedän olevani hyvä työssäni, vaikkein osaa vielä kaikkea. Ja tiedättekö mitä; se on ollut upea tunne, että työkaverini ovat auttaneet minua aina, kun olen apua tarvinnut. Ovat auttaneet minua silloinkin, kun en ole vielä osannut apua kaivata. Ennakoineet tilanteita. He ovat auttaneet minua loistamaan työssäni.

Koen, että yksikön miehistö aistii ammatillisen itsevarmuuteni, jonka vuoksi he vetävät minut välillä huumorin keskipisteeksi. Huumori on vaikea laji; se vaatii toisen tuntemista ja/tai molemminpuolista luottamusta. Minusta on esimerkiksi käytetty verbiä "heittäytyä prinsessaksi", mutta tässä ei todellisuudessa vähätelty tai kyseenalaistettu minua millään lailla. Olen sitä paitsi itse lanseerannut itsestäni termin vappuhuiska (mielestäni se on kuvaava sana, jotka tuntevat minut vähän paremmin). Joten osaan pelata huumorilla itsekin. 

Välillä on ollut tilanteita, jolloin joku kokeilee rohkeammin kepillä jäätä, mutta ilmoitan näissä tilanteissa napakasti ja suoraan, jos joku herroista on niin sanotusti heikoilla jäillä. He ovat huomanneet, että mekkotyttö osaa pitää puolensa. Temperamentistani on vuoden aikana tarvittaessa paljastunut myös se teräväkielinen ja tulinen puoli. Avoimuudesta ja suoruudesta on ollut miesten keskellä hyötyä. Kenenkään ei tarvitse minun kohdallani juuri arvailla mitä mieltä olen, sillä se näkyy minusta ja sanon ajatukseni ääneen. Ja kaiken keskellä koen, että saan taideasiantuntijana olla se iloinen ja kupliva itseni, joka tunnen olevani.

Bongasin yhdelle työkaverilleni kirpparilta Arabian valmistaman taidelautasen, josta hän innostui. (Kyllä, tällaisessa tilanteessa niiden insinöörien kanssa jo ollaan...) Ferdinand von Wright: Pyypari metsässä, yksityiskohta.

En tiedä kuinka yksikössä on ennen minua suhtauduttu taideasioihin, mutta minusta tuntuu, että mitä pidempään olen talossa ollut, sitä enemmän yksikön sisällä on alettu puhumaan taiteesta:

Työkaveri 1: Henna, katsoitko sen Hermann Göringin katalogi -dokumentin? [natsijohtaja Hermann Göring keräsi yli 5000 taideteoksen kokoelman, joista piti tarkkaa kirjaa. Katalogin avulla on saatu selvitettyä teosten alkuperäisiä omistajia.]
Minä: En katsonut. En edes tiennyt tuollaisesta, mutta hyvä kun sanoit. Pitääpä katsoa.
Työkaveri 1: Se löytyy varmaan Areenasta. [Löytyy muuten edelleen, ja oli hyvä!]

Työkaveri 2: Eilen muuten jatkui se ranskalainen sarja missä on taideasiantuntija. Se, joka auttaa poliisia selvittämään niitä taidemurhia. Oletko katsonut?
Työkaveri 1: Se on Kuolema maalaa taulun se sarja, ja se kyllä jatkui jo viime viikolla....
Minä: Olen katsonut, ja se on hyvä sarja, mutta en tiennyt, että siihen on tullut jo uusia jaksoja.
[On muuten tämän hetken lempparisarja! Harmi vain, että uusia kausia tulee hitaasti ja jaksoja on vähän. Tilanne selittyy ymmärrettävästi sillä, että taidehistorian kietominen uskottavasti osaksi murhamysteereitä vie käsikirjoittajilta aikaa. Yksi tulevaisuuden ammatillinen (epärealistinen) haave olisi, jos pääsisi avustamaan Suomen poliisia taidejutuissa. Ei tosin murhiin liittyen, jotain kevyempää kiitos. Mutta haluan kyllä katsoa tätä sairaalamaailmaa taidelasien läpi vielä jonkin aikaa.]

Nauroin mielessäni tuolle edelliselle tilanteelle. Minun ei tarvitse itse seurata televisiota ollenkaan, kun työkaverini tulevat ilmoittamaan, että millaisia taidedokumentteja ja -sarjoja sieltä tulee! Älkääkä nyt kertoko tätä eteenpäin etteivät nolostu, mutta ovathan nuo tilanteet herttaisia. Ne miehet ovat sisimmässään herttaisia. Sydämellisiä ja ihastuttavan ystävällisiä. 

En tiedä osasiko eräskin työkaveri lukea ajatukseni, kun hän siirsi työkoneelleni itsepiristys-kuvasarjan. Tiedättekö sellaisen kuvasarjan, jossa on humoristisia eläinkuvia ja lauseita hyviin ja huonoihin hetkiin? Edellinen päivä oli ollut osaltani ikävä, joten aamun aloittaminen tuollaisen eleen ja niiden kuvien katsomisen jälkeen sai nauramaan vedet silmissä (ilosta, ja vähän liikutuksesta).

Korvakorujen kääntöpuolelle on kirjoitettu Frida Kahlon käyttämä lause: "Feet, what do I need you for, when I have wings to fly."

Kolme miespuolista työkaveriani ovat myös yllättäneet minut täysin tunnistamalla Frida Kahlot korvistani. Nuo ovat yhdet ns. voimakorviksistani. Te, ketkä ette tunne Fridan (1907-1954) tarinaa kerrottakoon, että tämä meksikolaistaiteilija joutui nuoruudessaan raitiovaunuonnettomuuteen, jossa metallitanko lävisti hänen lantionsa. Onnettomuus, sairastelut ja lopulta täysi liikuntakyvyttömyyskään eivät koskaan estäneet häntä maalaamasta - olemasta taiteilija. Frida on minulle yksi esikuva vahvasta ja määrätietoisesta naisesta, joka teki mitä tahtoi, esteistä huolimatta.

Pieni ele, mutta sai kiittävää huomiota osakseen, kun miespuolinen työkaveri oli tuonut kahvihuoneeseen naistenpäivän tarjottavaa.

Olen saanut kokea olevani Kiinteistöhallinnossa tasa-arvoinen ja arvostettu työntekijä. Koen myös, että olen saanut "tartutettua" taidenäkökulmia aiempaa laajemmalle, ja parhaita hetkiä ovat ne, kun taideasiat linkittyvät jonkun toisen tekemiseen. Tilanteet, joissa saan kuulla, että joku työkavereistani on puhunut minusta hyvää selkäni takana, saavat olon kiitolliseksi. Kiinteistöhallinto on osoittanut, että he arvostavat asiantuntijuuttani, työpanostani - ja minua - juuri sellaisena kuin olen.

Minulla on ollut onnea, että töiden mukana tulleet miespuoliset "yhteistyökumppanit" ovat aiemminkin osoittaneet olevansa kannustavia ja arvostavia. Sivusin vuoden 2019 naistenpäivän postauksessa naisena työskentelyä ortodoksisen kulttuurin keskellä. 

Hyvää naistenpäivää! Sukupuolesta riippumatta kukaan ei ole vahva yksin, vaan tarvitsemme ympärillemme oikeanlaisia ihmisiä, jotta saamme toisemme loistamaan.

lauantai 5. maaliskuuta 2022

Samuli Heimonen: Suisto

Samuli Heimonen: Vaeltava puutarha II, yksityiskohta, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.

"Tosi paljon yksityiskohtia!; Täähän on jännä - kun yrittää löytää niitä kasvoja; On niin elävän näköinen; Osaispa piirtää näin hyvin; Äiti, nämä on kyllä tosi hienoja; Kato kuin paljon siinä on elementtejä; Mä istun hetkeks kattoo näitä; Mikä valo silmissä!; Mun on pakko ottaa kuva!; Näissä on ihan helkkarin hienot nää värit; Tää vois olla meidän lemppari; Näissä on älyttömästi katsottavaa; Miten se osaa maalata näin isosti, että se näyttää viiden metrin päästä hyvältä?"

Samuli Heimonen: Atlas Novus, 2021; Maybe, 2022, akryyli ja öljy kankaalle.

Muun muassa näillä sanoilla kävijät kuvailivat Keski-Suomen museossa olevaa Samuli Heimosen Suisto -näyttelyä. Lähes joka toinen kommentoi näyttelyä myös sanoilla "Tosi ihania!" Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2008 valittu Samuli Heimonen (s. 1975) on raivannut tiensä kuvataiteen valtavirtaan. Hänen kädenjälkensä ja taiteensa tunnistetaan, vaikka katsoja ei muistaisi nimeä tai olisi varsinainen taiteen suurkuluttaja. Teokset vetoavat katsojiin, ja sen huomasi välittömästi myös kävijöiden kommenteista.

Teosten teemoja ja näyttelyn sisältöä kuvailtiin verkkosivuilla näin: "Samuli Heimonen kertoo kartoittavansa teoksissaan matkaa kohti tavoittamatonta alkukuvaa. Taiteilijan mielestä maalaaminen on muistamista ja unohdetun löytämistä. Hänen sadunkaltaiset ja vertauskuvia täynnä olevat maalauksensa sijoittuvat menneeseen myyttiseen aikaan ja tilaan. Teokset sisältävät vahvaa symboliikkaa, mutta tulkinta jää katsojalle. Heimosen mytologisessa maailmassa eläimet ovat tärkeitä. Ne toimivat välittäjinä tunnetun ja tuntemattoman välillä."
Samuli Heimonen: Suisto, 2022; Maiseman sisällä, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Samuli Heimonen: Maiseman sisällä, yksityiskohta, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Minulle Heimosen teosten viehätys syntyy nimenomaan teoksiin piilotetun symboliikan ja vertauskuvien ansiosta. Hän on teknisesti taitava, mutta en ole pelkkien eläinmuotokuvien ystävä. Toisaalta muun muassa Antero, Rauni, Veikko ja Kikka saivat miettimään, onko henkilöt maalattu koiran muotoon siksi, että he muistuttavat eläimiä ulkoisesti vai persoonansa vuoksi? Entäpä sanonta, että "omistajat alkavat muistuttaa koiriaan"? Piirroskuvissa minua kiinnosti Heimosen kynänjälki. Piirtäminen kertoo taiteilijasta mielestäni eri asioita kuin maalaukset. En tiedä mistä tämä mielikuva syntyy, mutta minulle piirtäminen on jollain lailla henkilökohtaisempaa, intiimimpää, kuin maalaaminen.
Samuli Heimonen: Saaga; Antero; Veikko; Rauni; Kikka; Perttu, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Samuli Heimonen: Siro (vas. ylh.), 2019; Emerald (vas. alh.), 2019; Mika (oik. ylh.), 2019; Vellamo (oik. alh.), 2020, pastelli paperille.
Samuli Heimonen: Metsänpeitto, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Omia suosikkejani näyttelyssä olivat ns. "puutarhakuvat", joissa eläimet oli piilotettu kasvillisuuden joukkoon. Isokokoisessa maalauksessa hevonen oli kiedottu kasveihin. Metsänpeitto teos viittaa suomalaiseen uskomusperinteeseen, jossa luonnossa kulkeva voi tahtomattaan joutua "metsän peittämäksi". Metsänpeittoon joutuneen uskotaan katoavan muiden näkyvistä. Hän näkee itse, muttei kykene puhumaan tai liikkumaan. Tämän vuoksi muiden on vaikea löytää häntä.  Metsänpeitossa olo tuntuu vieraalta ja eksyneeltä.
Samuli Heimonen: Metsänpeitto, yksityiskohta, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Samuli Heimonen: Vaeltava puutarha II, 2021, alkryyli ja öljy kankaalle.
Hieman samanlainen mystinen tunnelma oli Vaeltava puutarha II -teoksessa. Puun tai pensaan keskeltä muodostuu kissaeläimen kasvot. Nenänvarsi kasvaa värikkäitä kukkia, poskipäillä on vihreitä täpliä. Katse on se joka vangitsee.

Heimosen väripaletti on kirkastunut ja monipuolistunut vuosien myötä. Teoksissa ei ole enää samanlaista painostavaa tunnelmaa kuin aiempien vuosien murrettuja maalivalumia käsittävissä töissä. Väitän, että yksi avain Heimosen taiteen suosioon on esittävyyden lisäksi ajoittainen kannanotto. Hän ei osoittele tai paasaa, mutta käsittelee taiteessaan mm. yksinäisyyden, surun ja pelon teemoja.
Samuli Heimonen: Haukku tekee haavan, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Vaikuttava teos oli esimerkiksi pienikokoinen Haukku tekee haavan. Siinä musta koira on avannut suunsa ja paljastanut hampaansa. Hampaiden tilalla on kirjaimia, joista jokainen voi vertauskuvallisesti muodostaa sanoja. Tässä on yksi osuva esimerkki siitä, miksi eläimet toimivat ajoittain taiteessa ihmisiä paremmin, kun halutaan ilmaista tekojen ja tunteiden merkitystä. 

Haukkuva ja hampaitaan näyttävä koira on ulkoisesti pelottava. Tuollaisessa tilanteessa ihmiselle tulee usein mielikuva siitä, mitä tapahtuisi jos koira hyökkäisi kohti. Tilanteessa ajatellaan reaalihetkeä pidemmälle: kuinka saan koiran rauhoittumaan ja tilanteen tasaantumaan? Mutta kuinka moni tulee ajatelleeksi sanoja ja niiden merkitystä (satuttavuutta) toisen ihmisen seurassa? Sanat eivät satuta fyysisesti, mutta jättävät pahimmillaan mieleen pitkäikäiset haavat.
Samuli Heimonen: Kaunis ei, 2022, akryyli ja öljy kankaalle.
Kieltäminen kauniissa muodossa on taltioitu teokseen Kaunis ei. Voimakas sana on peitetty pörröisiin pupuihin ja värikkäisiin kukkiin. Taustalla näkyy pilviä ja pehmeää karvaa. Vaikka sana on paketoitu söpöksi, sen sisältävä kieltävä merkitys ei katoa mihinkään. Teos kuljettaa ajatukset muun muassa taannoiseen me too-keskusteluun...
Samuli Heimonen: Petäjäveden Uuden kirkon lehterimaalausten luonnokset (länsisiipi, pohjoissiipi, eteläsiipi), 2019, akryyli ja öljy levylle.
Näyttelyssä on esillä myös Petäjäveden Uuteen kirkkoon (1879) maalattujen lehterimaalausten luonnokset. En ole vielä päässyt katsomaan maalauksia paikan päällä, mutta minulla on kirkkoon omakohtainen kosketus, sillä inventoin kirkon esineistöä loppuvuodesta 2015. Tuolloin kirkon peruskorjausta/uudistusta oltiin vasta suunnittelemassa.

Taiteilijoille kirkkoihin toteutettavat tilaustyöt ovat varmasti erityisiä, sillä siinä pääsee osaksi melkoista kuvataiteen kaanonia. Kirkkohallituksen asiantuntija Juha Luodeslampi kommentoi osuvasti Helsingin Sanomien artikkelissa (20.12.2021) nykytaiteen yhdistämistä historialliseen (länsimaiseen) kirkkomiljööseen näin: "Taiteilijan tehtävä on olla taiteilija, myös kirkkotaiteessa. Kun tänä päivänä tehdään taidetta kirkkoon, niin siinä on läsnä koko länsimaisen taiteen ikonografia, mutta sen ohella taideteokset ovat samalla puheenvuoro tästä ajasta."
Samuli Heimonen: Musta aukko, 2019; Suisto, 2022, akryyli ja öljy kankaalle.
Etsin mielelläni nykytaiteesta kristillisiä vertauskuvia ja niitä löytyi Heimosen Suisto-näyttelystä muualtakin kuin lehterimaalausluonnoksista. Musta aukko -niminen maalaus oli toteutettu goottilaisen ruusuikkunan muotoon ja asetettu korkealle, kuten ne keskiaikaisissa kirkoissakin sijaitsevat.
Notre Damen pohjoinen ruusuikkuna, Jean de Chelles, n. 1270, Pariisi.
Ruusuikkuna ilmaisee kristillisessä symboliikassa ihmisen pyrkimystä kokonaisuuteen ja eheyteen. Ruusuikkunoiden keskelle on usein kuvattu Kristus. Heimosen maalauksen keskellä on musta pantteri. Varhaiskristillinen luonnontieteellinen kirjoitus Physiologus mainitsee, että "pantteri on käärmeen vihollinen ja kaikista eläimistä ystävällisin. Sen äänestä lähtee voimakas hyvä tuoksu, jota muut eläimet seuraavat ja tulevat sitä aivan lähelle." (Biedermann)
Samuli Heimonen: Atlas Novus, 2021, akryyli ja öljy kankaalle, 200x480cm.
Näyttelyn ehdottomin katseenvangitsija oli valtavan kokoinen Atlas Novus. Keskellä kuvaa istuu susi maata kuvaavan pöydän takana. Pään yläpuolella kuohuu vesiputous. Maan alla palaa nuotiossa tuli. Siniset viivastot tuovat mieleen toisiinsa yhdistyvät joet. Heimonen kuvaa harvemmin ihmisiä, mutta teoksen vasemmassa reunassa on havaittavissa ratsastaja. Oletanko vain, vai tulkitsetteko muutkin punaisen nauhan kietoutuvan etu- ja takaperin sanaksi love? Katse yrittää muodostaa myös hevosen vartalosta löytyvistä kirjaimista sanoja.
Samuli Heimonen: Atlas Novus, yksityiskohta, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Samuli Heimonen: Atlas Novus, yksityiskohta, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Hevosen pään alapuolelle on kuvattu valtava joukko pieniä ihmishahmoja. Heille on maalattu värikkäitä sadekehiä, joista syntyy mielleyhtymä pyhiin henkilöihin. Kuvan oikeassa reunassa makaa valkoinen tiikeri. Pään yläpuolella kirjaimista muodostuu sana rex. Latinankielinen rex tarkoittaa kuningasta.
Samuli Heimonen: Atlas Novus, yksityiskohta, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Samuli Heimonen: Atlas Novus, yksityiskohta, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Pylväisiin on kuvattu roomalaisia numeroita: I, IV, V, X. Houkuttelisi tulkita numerot viittaamaan kymmeneen käskyyn. (1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. 4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. 5. Älä tapa. 10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.)

Samuli Heimonen kuvaa itse Atlas Novus (Uusi kartasto) -teosta kuitenkin näin: "Teoksen taustalla vaikutti halu kuvata ajattelua ja sitä, miten me jäsennämme kuvaa maailmasta. Miltä ajatukset näyttävät? Ovatko ne sanoja, kuvia tai karttoja? Syntyi lapsuusaikaan juontava oivallus siitä, miten kirjahylly kuvasti aikakauden ihmisen maailmakuvaa yksinkertaistettuna. Hyllyyn kerätyt koriste-esineet, matkamuistot, läheisten valokuvat, äänilevyt, C-kasetit ja muutamat kirjakerhon kirjat symboloivat omistajansa maailmankuvaa. Yksi vilkaisu kirjahyllyyn riitti muistuttamaan kuka minä olen ja mistä tulen."
Samuli Heimonen: Atlas Novus, yksityiskohta, 2021, akryyli ja öljy kankaalle.
Maalauksen kirjahyllyistä löytyykin ne mielenkiintoisimmat esineet. Vasemmanpuoleiseen hyllyyn on asetettu geometrisiä, kolmiulotteisia perusmuotoja: pallo, pyramidi, kuutio. Oikeanpuoleisessa hyllyssä on esillä mm. Rubikin kuutio ja rubiini.

Punaisena hehkuvalla rubiinilla on monia tulkintoja. Hildegard Bingeniläinen (1098-1179) on kirjoittanut: "Missään siellä, missä on rubiini, eivät ilman demonit voi tehdä pahoja töitään, ja niinpä tämä kivi pitää myös kaikki sairaudet ihmisestä loitolla." Saksalainen Leonhard Thurneysser on puolestaan kirjoittanut 1583: "Rubiini tekee iloiseksi ja vahvistaa sydämen." Mikäli rubiinin vieressä oleva sininen kivi on tulkittavissa safiiriksi, keskiajalla elänyt luonnontieteilijä Lonicerus (1528-1586) kirjoitti kiven vahvistavan ihmisessä "rauhantekijän mieltä".  (Biedermann)

Unkarilaisen arkkitehdin Ernő Rubikin kehittämä kuutio kertoo puolestaan symboliikkaa enemmän halusta havainnollistaa kolmiulotteista geometriaa.

Olen Heimosen kanssa samaa mieltä siitä, että jokaisen kirjahylly kertoo omistajansa maailmankuvasta ja kiinnostuksen kohteista. Yhdellä vilkaisulla saa uudenlaisen käsityksen henkilöstä pintaa syvemmältä. Minä olen juuri se henkilö, joka uuteen kotiin astuessaan löytää nopeasti tiensä kirjahyllyjen äärelle. Millaisia tulkintoja sinun kirjahyllysi kertoo maailmankuvastasi?

Samuli Heimosen Suisto-näyttely herätti kävijöissä paljon keskustelua. Teoksissa oli katsottavaa ja tulkittavaa sekä lapsille että aikuisille. Sekä isot että pienet kävijät osoittelivat maalausten yksityiskohtia. Oli hauska huomata kuinka monipuolista kävijäkunta oli: miehet tyttärineen, aikuinen poika äitinsä kanssa, lapsiperheitä, nuoria aikuisia, eläkeläisiä, ystävyksiä. Ja useimmilla näyttelykierros alkoi sanoilla: "Tosi ihania!" tai "Tosi hienoja!" Hymyilin itsekseni, sillä tilanteita seuratessani vanhemmat sanoivat useamman kerran lapsilleen "Ei saa koskea!", mutta aika monta kertaa aikuisten ystäväporukoissakin joku ehti sanomaan toiselle "Älä koske...!" Kertonee siitä kuinka innoissaan he kaikki olivat näkemästään. Ja olihan se upea kokonaisuus!
Samuli Heimonen: Mikko, yksityiskohta, 2021, akryyli ja öljy kankaalle. 
Näyttely on esillä Keski-Suomen museossa 20.3.2022 saakka. 

Lähteet:
Pentti Lempiäinen: Kuvien kieli - Vertauskuvat uskossa ja elämässä
Hans Biedermann: Suuri symbolikirja
Richard Stemp: Kirkkojen ja katedraalien kieli

torstai 3. maaliskuuta 2022

Esa Hyvärinen: Hohto

Seuraan ja selailen taidetta välittäviä verkkosivuja tasaisin väliajoin. Hyödynnän tätä kautta syntyvää tietämystä taidekentästä sekä siviilielämässä että töissä. Helsingin Kaapelitehtaalla avautuu ensi viikolla Taidemaalariliiton teosvälitys, mutta verkossa teosvälitys käynnistyi jo helmikuun puolivälissä. Siellä minäkin vietin pari iltaa. Kyllä, selasin kaikki 215 sivua taidetta ja tutustuin tarjontaan. Selailuhan ei maksa mitään. Se on kuin ikkunashoppailu.

Pidän taiteen välittämistä verkon kautta erittäin hyvänä keinona löytää ja ostaa taidetta, mutta jatkuva selailu myös turruttaa. Tunne on hieman sama kuin isoon taidemuseoon kävellessä. Sitä jaksaa keskittyä teoksiin tietyn ajan, jonka jälkeen mieli ei ota enää vastaan teosten tunnetta, vaikka nenän eteen kuinka tarjottaisiin Rembrandtia, van Goghia, Picassoa tai Michelangeloa. Ei vain jaksa.

Verkossa selailu on vielä hektisempää, kun teosten ohi voi vain pyyhkäistä. Ei tarvitse ottaa askeltakaan! Eri taiteilijoiden työt sekoittuvat isoksi massaksi, jonka joukosta erottautuminen vaatii taiteelta paljon tai katselijalta tarkkaa makua siitä, mistä itse pitää.

Taidemaalariliiton sivuja selatessa löysin joukosta muutaman teoksen, jotka pysäyttivät. Tallensin teoskuvat puhelimeeni ja katselin niitä muutaman päivän ajan. Mietin, että olisiko joku niistä sellainen, joka vaivaisi mieltä niin paljon, että haluaisin teoksen ärsyttävän mieltä positiivisella tavalla myös kotona.

Esa Hyvärinen: Hohto, 2022, öljy puulle.

Esa Hyvärisen (s. 1970) pienikokoinen Hohto oli tuollainen. Se erottui taidemassan valtavirrasta, vaikka ei ollut sellainen, jota lähtökohtaisesti "lähdin etsimään". Espoolainen taiteilija ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta hän on maalannut kynttiläteemaisia teoksia enemmänkin. Maalauksessa kiehtoi se, kuinka vähäisen näköisillä elementeillä on saatu luotua niin aidonnäköinen liekki ja sen hehku. Yksittäisiin siveltimenvetoihin keskittymällä teoksessa näkyi maalin tuntu, mikä minua maalaustaiteessa usein viehättää.

Esa Hyvärinen: Hohto, yksityiskohta, 2022, öljy puulle.
Sisältö kuitenkin veti eniten puoleensa. Sen vertauskuvallisuus. Kynttilällä ja sen liekillä on kristillisessä symboliikassa oma merkityksensä, mutta minulle teos viestii elinvoimasta. Tässä on hieman samanlaista voimaa ja sitkeyttä kuin aiemmin hankkimassani Antti Immosen Resilienssi-veistoksessa. Liekin voima on siinä ajatuksessa, mitä se voi saada aikaan. Toisaalta kynttilän liekin voi helposti myös puhaltaa sammuksiin. Vahva ja herkkä samaan aikaan.

Liekki valaisee ja lämmittää, mutta se voi myös polttaa ja tuhota. Pieni elementti, jolla on kaksi täysin päinvastaista tarkoitusta. Lopputulos riippuu sen hallinnasta, tai hallinnan puutteesta. Liekki on helppoa saada syttymään jos on oikeat välineet (tulitikut), mutta ilman oikeanlaisia välineitä sytyttäminen vaatii ponnisteluja. Koko inhimillisen kulttuurin alkuna on pidetty sitä, kun ihminen keksi tulen tekemisen taidon.

Pidän myös siitä, että teos on nimetty Hohdoksi, eikä Hehkuksi, mikä olisi ollut ilmeisempi nimitys. Hohto voi tietysti monille tuoda mielleyhtymän Stephen Kingin romaaniin, mikä vie kenties ajatukset vähän pelottavammille urille, mutta minulle hohto ei ole sanana niin kristillinen kuin hehku - tässä kynttiläyhteydessä. Hohto merkitsee minulle sanana enemmän valoa ja hehku lämpöä.

Arto Väisänen: Vanhan liiton mies, 2018, tempera ja öljy kankaalle. Esa Hyvärinen: Hohto, 2022, öljy puulle.

Taidemaalariliiton verkkokauppa toimi moitteettomasti ja Matkahuolto toimitti teoksen turvallisesti ja ehjänä kotiovelle. Teos löysi luontevasti paikkansa Arto Väisäsen teoksen vierestä.

Tässä maailmantilanteessa ajattelen kynttilän liekin viestivän myös toivosta.

lauantai 26. helmikuuta 2022

8 faktaa

Tieto lisää tuskaa. Näin se on. Haluan tietää mitä Ukrainassa tapahtuu, mutta olen yrittänyt rajoittaa uutisvyöryn määrää. Tilanne menee tunteisiin. On olo, että omilla tekemisillä ei ole tässä maailmantilanteessa mitään merkitystä. Kynnys kirjoittaa kasvaa, kun tuntuu ettei ole mitään oikeaa sanottavaa.

Ahdistus hiipii kroppaan fyysiseksi olotilaksi, jota helpottaakseni laitoin kengät jalkaan ja lähdin juoksemaan. Juostessa on pakko miettiä hengittämistä, mikä maadoittaa olotilaa hyvin.

Jotta kirjoittamisesta ei kasva huomaamatta liian isoa mörköä, ajattelin ottaa osaa 8 faktaa somehaasteeseen. En tiedä mistä tämä on alun perin lähtenyt, mutta vastaukset tuovat ainakin oman olemisen inhimilliseksi.

1. En koskaan ollut luvatta pois koulusta tai palauttanut tehtäviä myöhässä, mutta olin kaukana "kympin oppilaasta".

2. Minulla on lähimpinä ystävinä enemmän miehiä kuin naisia.

3. Olen sisimmässäni empaattinen ja herkkä, mutta perusluonteeltani vahva ja dominoiva. (Ei, ne eivät sulje toisiaan pois.) Empaattisen puoleni vuoksi voin itse sitä paremmin mitä paremmin ihmiset ympärilläni voivat.

4. En pidä konflikteista, mutta en myöskään pelkää niitä. Jos tiedän olevani oikeassa ja toimivani samalla oikein, vien asiaani jääräpäisesti eteenpäin.

5. Olen aina kokenut olevani jollain lailla "vanha sielu". Tämän vuoksi tulen lähtökohtaisesti helpommin toimeen itseäni vanhempien kanssa. Tämä viimeisin ystävystyminen 88-vuotiaan kanssa kuitenkin vähän huvittaa. 

6. Ihastun ihmisiin sukupuolesta riippumatta helposti (ilman romantiikkaa), mutta todellinen luottamuksen saavuttaminen vie yleensä pitkään, ennen kuin uskallan päästää toisen pintaa syvemmälle.

7. Ne, jotka päästän pintaa syvemmälle pyrin pitämään elämässäni. Tämän vuoksi lämpenen äärimmäisen hitaasti, sillä haluan varmistua, että henkilö on "säilyttämisen arvoinen".

8. Suhtaudun hierarkiaan (arvojärjestyksenä) kaksijakoisesti. Tunnen tarvitsevani sitä esimerkiksi työelämässä. Parhaimmillaan se selkeyttää ja helpottaa tilanteita, kun tiedetään raamit jokaisen toiminnalle. En kuitenkaan hyväksy sen väärinkäyttöä.
Sosiaalista hierarkiaa (eli sosiaalinen arvojärjestys vuorovaikutustilanteissa) ei ole minulle olemassa. Vuorovaikutustilanteissa pyrin purkamaan hierarkioita, sillä jokaisella on ääni ja oikeus sen käyttöön. Keskustelutilanteissa jokainen on minulle tasa-arvoinen arvoasemasta riippumatta, ja tätä näkökulmaa pyrin edistämään omassa arjessa.

Mielen maadoitusta antoi sekin, että pysähdyin juoksulenkin lomassa seuraamaan pilkkijöitä. Siellä he istuivat paikallaan ja odottivat. Istuivat hiljaa, kunnes jollain nappasi ja joku ilmoitti lukeman: 4,3. He istuivat uudelleen ja odottivat. Ja samalla tunsin miten aurinko lämmitti ensimmäistä kertaa vaatteiden läpi.

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Awakening Plants

KYS Uusi Sydän -projektiin sisältyy muun muassa taiteen asentamista hoitaja-asemien lisäksi potilashuoneisiin. Projektissa on mukana useampia taiteilijoita. Jokainen taiteilija sai tehtäväkseen toteuttaa neljän teoksen sarjan. Yksi teos sijoitettaisiin hoitaja-asemaan ja kolmea muuta teosta käytettäisiin vaihtelevasti eri potilashuoneissa. Taidehanke oli edennyt pitkälle ja ehtinyt asennuksissakin jo hyvään vauhtiin, ennen kuin saavuin hoitamaan taideasiantuntijan tehtäviä. Koronan vuoksi taiteiden asennus kuitenkin keskeytettiin.

Tältä hoitaja-asemat näyttäisivät ilman taidetta.
Veera Launonen: Awakening Plants. Kuva: Patrik Luukkonen.
Ingmanedun valokuvausopiskelija Patrik Luukkonen teki kurssityönään dokumentointikuvauksen Veera Launosen teoksista.

Alun perin oli tarkoitus, että taide asennettaisiin ennen kuin toiminta osastoilla alkaisi. Koronan alkuvaiheessa ei kuitenkaan tiedetty millainen tauti on kyseessä, ja kaikkea ylimääräistä liikkumista sairaalassa vältettiin. Nyt kun tilanteen kanssa on pitänyt oppia elämään, olemme käynnistäneet taideasennukset uudelleen.

Kahteen kerrokseen oli jo ehditty asentaa kahden taiteilijan teokset ennen kuin tulin taloon. Tulen todennäköisesti esittelemään kaikki taiteilijat ja heidän teoksensa jossain vaiheessa, mutta aloitan tästä ensimmäisestä, johon pääsin itse mukaan.

Veera Launonen: Awakening Plants.

Veera Launonen (s. 1989) on kuopiolainen kuvataiteilija, joka tunnetaan mm. valokuvan,  videotaiteen ja installaation yhdistämisestä. Kuopion kaupunki myönsi Launoselle nuorelle taiteilijalle tarkoitetun Juho Rissasen stipendin vuonna 2019. Hän on kiinnostunut tutkimaan herkkyyden, eskapismin ja ihmisen luontokäsityksen välisiä suhteita. Launonen on hyödyntänyt töissään paljon erilaisia kierrätysmateriaaleja.  

Veera Launonen: Awakening Plants. Kuva: Patrik Luukkonen.

KYS Uusi Sydän -projektiin Veera Launonen toteutti Awakening Plants -teoskokonaisuuden. Hän kuvailee teossarjaansa näin:

"Awakening Plants on digitaalisen kuvan sarja, jonka lähtökohtana oli annettu aihe: Elämän valo. Halusin tuoda kuvien avulla viherkasveja sairaalaympäristöön. Sarjan kautta pohdin lempeään energiaan, rauhoittumiseen, tasapainoon sekä parantumiseen liittyviä teemoja. Kuvissa näkyvät kangaspinnat ovat saaneet vaikutteita sairaalassa olevista tekstiileistä; kasvit lepäilevät, heräilevät ja kurkottelevat kohti valoa peitteiden alta."

Veera Launonen: Awakening Plants.
Veera Launonen: Awakening Plants. Kuva: Patrik Luukkonen.
Edellisessä työssäni olin aina itse kameran takana. Nyt pääsin valokuvausassistentiksi. Kuva: Veera Launonen.

Kaikki teokset oli alun perin tarkoitus painaa alumiinikomposiittilevylle ja asentaa potilashuoneissa olevien wc:n liukuovien taakse. Tilasuunnittelun vuoksi kaikissa huoneissa ei ollut liukuovea, eikä teokselle  tarvittavaa tilaa. Halusin kuitenkin, että kaikkiin potilashuoneisiin tulee taidetta, jolloin ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin asentaa osa teoksista suoraan wc:n oveen.

Taiteen osalta oli hyväksyttävä, että lopputulos ei ollut yhtä viimeistelty ja kiva kaikkien huoneiden osalta. Liukuovettomissa tiloissa taiteelle ei kuitenkaan käytännössä ollut mitään muuta sijaintia kuin oven pinta, tai muussa tapauksessa osa huoneista olisi jäänyt ilman taidetta.

Veera Launonen: Awakening Plants.

Oviteippauksessa puhututti se, että teos olisi ollut paremman näköinen koko oven kattavana pintana. Tämä olisi tarkoittanut sitä, että oven yläreunassa olevat opasteet olisi pitänyt integroida osaksi teosta. Mikä puolestaan olisi saattanut häiritä niiden havaitsemista. Sairaalassa on hyväksyttävä, että taide väistää tässä tapauksessa opasteita. Tähänkin on tulevaisuudessa löydettävissä ratkaisuja, mutta tässä kyseisessä tilanteessa, ja niillä keinoilla mitä minulla ja työryhmällä oli käytettävissä, tämä oli kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu.

Veera Launonen: Awakening Plants.
Veera Launonen: Awakening Plants.
Olen iloinen, että nyt kaikki huoneet ovat taiteen osalta "tasa-arvoisia"; kaikkiin huoneisiin saatiin asennettua taidetta tavalla tai toisella. Ja mikä tärkeintä: taide on asennettu siten, että teokset näkee suoraan vuoteessa lepäämällä.