maanantai 15. heinäkuuta 2013

Maanantaiajatuksia

Maanantai. Tuo päivä jonka moni mielessään kiroaa. Itse en ole koskaan ollut "maanantaivastainen", päinvastoin se on usein mahdollisuus ottaa uusi viikko haltuun. Tämä maanantai lähti ikävistä virastoasioista huolimatta käyntiin hienosti ja huipentui siihen että sain yllätykseksi tuoretta pullaa päiväkahvin kaveriksi. Taustalla soi leppoisasti tarinoiva Leevi & The Leavings eikä takaraivossa kolkuta ahdistus, sillä tehtävälistalla ollut artikkelin kirjoituskin on hyvällä mallilla (jos näitä rivejä sattuu lukemaan joku opiskelupiireistä tuttu, niin deadline on kyllä mielessä vaikka sen on välillä halunnut unohtaa). Artikkelista tulossa varmaan tännekin jotain "tutkimustuloksia" myöhemmin. Kirsikkana kakun päällä oli se, että erään museon henkilökunnan ollessa lomalla, sain kaikesta huolimatta nopean vastauksen sähköpostiini. Kiitos hyvästä palvelusta ja anteeksi lomahäiriköinnistä! Ensi viikolla siis odotettavissa mielenkiintoinen museopostaus.
Pohdin ystäväni kanssa jokin aika sitten myös blogini olemusta. Olen profiloinut tämän vahvasti museo- ja taidepainotteiseksi kokonaisuudeksi ja silloin tällöin miettinyt pitäisikö joukosta erottaa tämä tavallinen arkielämä. Asiaa hetken ajateltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen ettei minulla ole jaksamista tai aikaa pitää kahta blogia, sillä tämä nykyinenkin vie paljon aikaa (niin mukavaa kuin onkin). Joten saatte nauttia ihanasta sekametelisopasta näyttelyiden, kirppistelyjen, opiskelun ja arjen aallokoiden keskellä jatkossakin. Tämä näyttää eniten juuri minulta.
 Hyvää alkanutta viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Samaa olen myös pohtinut, mutta jättäkööt sitten ne lukematta, jotka haluavat vain museokamaa. Hyvältä siis vaikuttaa tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari: Näinpä, jokaisella on oikeus skipata itseään miellyttämättömät postaukset. Kiitos rohkaisusta :)

      Poista
  2. Minusta tämä on oikein mahtava sekametelisoppa! :) Taidenäyttely- ja museopostauksesi ovat tosi kiinnostavia, mutta nämä henkilökohtaisemmat kuulumiset maustavat soppaa mainiosti. Ja kuten kirjoitit, parasta jälkeä tulee, kun kirjoittaa ihan itsensä näköistä tekelettä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina: Kiva kuulla ^^ Niinhän se on että kun tekee siten kun itsestä tuntuu hyvältä niin voi olla tyytyväinen. Ei mene hommat liian virallisiksi kun höpöttelee välillä turhanpäiväisyyksiäkin ;P

      Poista