Sinebrychoffin joulu

Helsingin vierailuun sisältyi myös Sinebrychoffin taidemuseo. Samoja kohteita kuljimme Paluumuuttajattaren kanssa. Rakennuksen yläkertaan, Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseoon, on ilmainen sisäänpääsy, mutta Museokortilla käväisin katsomassa myös vaihtuvat näyttelyt: 1600-luvun asetelmamaalaukset ja Ikonit. Arja Kivipelto kirjoitti asetelmamaalauksista hyvän artikkelin Hesariin ja museon intendenttinä toimiva Ira Westergård kirjoitti Ikonit-näyttelystä Aarreaittaan. Ikoninäyttely oli ammatillisesti mielenkiintoinen ja asetelmamaalauksissa pääsi leikkimään salapoliisia piilomerkitysten muodossa. Pidin siitä, että seinille ei oltu tuotu näytttelytekstejä, vaan ne sai kassalta mukaan pienessä vihkosessa. Asetelmamaalaukset olivat niin yksityiskohtaisia ja pikkutarkkoja, että tekstien kanssa olisin saanut ähkyn. Nyt vilkuilin tekstejä vain hieman, mutta keskittyminen oli maalauksissa. Olisin toivonut enemmän rinnastuksia nykytaiteen asetelmamaalauksiin. Heikki Marilan teos yhdessä huoneessa oli upea! Näyttely kuitenkin osoitti, ettei asetelmamaalauksen genreä voi pitää tylsänä.

Sinebrychoffin taidemuseo on yksi lemppareistani Helsingissä. Tunnelma on niin erilainen kuin modernin taiteen äärellä. Lisäksi tuntuu uskomattomalta ajatella, että tämä on ollut jonkun koti. Minulle kotoisuus on täällä kaukana, mutta tämä tuo mieleen ulkomailla koetut runsaat ja rikkaat kotimuseot. Olo on ylpeä, että onhan meillä Suomessakin tällainen helmi. Kokonaistaideteos.

Museon kokoelmat ovat syntyneet pääasiassa lahjoituskokoelmista ja Siffin kokoelmiin kuuluvat maamme arvokkaimmat ja kansainvälisesti merkittävimmät eurooppalaiset vanhojen mestareiden teokset 1300-luvulta 1800-luvulle. Kokoelmissa on mm. Lucas Cranach vanhempi, Antoine Watteau, Jacopo Bassano, Francois Boucher, Jusepe de Ribera, Bertel Thorvaldsen, Francisco Goya ja Giovanni Battista Piranesi.

Sinebrychoffien panimosuku oli kotoisin Gavrilovin kauppalasta, Moskovan koillispuolelta ja siirtyi Suomeen jo 1700-luvulla. Suku toimi ensin kauppiaana Kymenlaaksossa, josta siirtyivät myöhemmin Helsinkiin panimoteollisuuden pariin. Yhtiön toimitusjohtajaksi noussut Paul Sinebrychoff nuorempi (1859-1917) meni naimisiin näyttelijätär Fanny Grahnin (1862-1921) kanssa. Pariskunta keräsi taidetta intohimoisesti lähes 30 vuotta. 

"Jo nuorena olimme ihastuneita taiteeseen. Kun naimisiin mentyämme 1880-luvulla matkustimme ulkomailla, emme koskaan laiminlyöneet käydä taidegallerioissa. Niissä nähdessämme kaikkea sitä kaunista ja mieltäylentävää, jota ne saattoivat runsain määrin katselijalle tarjota, syttyi meissä palava halu valmistaa myöskin kaukaisen kotimaamme kansalaisille tilaisuus päästä siitä osalliseksi. Silloin kypsyi päätös ryhtyä keräämään arvokkaita taideteoksia omaan kotiimme, jotka sitten mahdollisesti joskus kokoelmaksi paisuttuaan voisimme lahjoittaa Suomen valtiolle.”

- Fanny Sinebrychoff, Suomen Kuvalehti 1921 -

Lapseton pariskunta lahjoitti noin 900 teoksen kokoelmansa valtiolle vuonna 1921, jota pääsee katselemaan alkuperäisellä paikallaan Bulevardi 40:ssä. Museo oli jo pukeutunut jouluun. Saleihin oli kannettu joulukuusia.

Louis Lagrenée vanhempi: Omakuva, 1753, öljy kankaalle. Linderin kokoelma.

Jacopo Bassano: Pyhä keskustelu, 1560-luvun alkupuoli, öljy kankaalle, Ester ja Jalo Sihtolan kokoelma. Jan Symonsz Pynas: Abraham tervehtii enkeleitä, 1620, öljy kankaalle, Sihtolan kokoelma.

Miniatyyrikokoelma on hauska.

Aina ei tarvitse matkata Keski-ja Etelä-Eurooppaan nähdäkseen vanhoja mestariteoksia.
Onko Sinebrychoffin taidemuseo tuttu paikka?

Joulu 2016

Perinteiset jouluntoivotukset jäivät blogissa postaamatta, mutta tehdään nyt kerralla tiivistelmä koko joulusta. Tunnelmaan virittäydytään joka vuosi korttien askartelulla, joka tapahtui tänä vuonna jo suht hyvissä ajoin. Ongelmaksi on tosin muodostunut se, että mitä uutta sitä keksisi. Kokonaisuuden pitäisi olla nopeahkosti toteutettavissa, kun näperrän kortteja joka vuosi sellaiset 30 kappaletta. 

Googlailemalla löytyy vaikka millaisia ohjeita ja tällä kertaa keskiössä olivat joulutähdet. Yritän pitää askartelukustannukset kohtuullisina, sillä postimerkkeihin menee nykyisin luvattoman paljon euroja. Tällä kertaa ei tarvinnut ostaa kuin valmiita korttipohjia ja rulla punaista joululiinaa. Tuli halvemmaksi ostaa lautasliinatarvikkeiden puolelta paperinen joululiinarulla kuin askartelutarvikepuolelta monta arkkia punaista paperia. Lopputulos näytti tältä:

Toinen askel jouluun on työpaikan puurojuhlapäivä. Loppuvuosi on monilla yleensä sitä kiireisintä aikaa, joten päivän tapahtumiin osallistuu jokainen oman aikataulunsa mukaan. Minä osallistuin perinteiselle hautausmaakävelylle, jossa muistetaan keskustalon entisiä työntekijöitä. Esittelin perinnettä myös jouluna 2014. Tämän jälkeen syötiin yhdessä joulupuuro.

Jyväskylän kotiin ei joulukuusi mahdu, mutta lähikaupassa oli kutsuvasti pieniä huonekuusia. Joululiina löytyi onnekkaasti kirpparilta. Tampellan Nuutti-kuosi 7 euroa. Tismalleen oikean kokoinen olohuoneen pöydälle.

Jouluaatto alkoi kotikirkon jouluhartaudella. Kauneimmat joululaulut jäivät tänä vuonna laulamatta, mutta jouluradiota kuunneltiin sitten senkin edestä.

Joulupäivä ja Tapaninpäivä kierreltiin sukulaisissa ja ihasteltiin kenties sitä parasta joululahjaa: lunta ♥ Se on kuitenkin itselleni se tärkein joulutunnelman nostattaja. Viime jouluna lunta ei ollut juuri nimeksikään.

Tämä oli mukavalla tavalla laiska joulu. Ei tullut kiireen ja stressin tuomaa ärsytystä, kaikki tapahtui omalla painollaan. Samalla kaavalla jatketaan loppuvuosi, sillä tämä tyttö lomailee! 

Yksittäisiä murusia arjestani myös Instagramin puolella: @hurmioitunut

1920-luvun kartanokutsut

Keskeytetään Helsinki-postaukset hetkeksi ja katsotaan miltä Suomen käsityön museon Nukketaiteilijoiden luoma jouluikkuna tällä kertaa näyttää. Teema on tänä jouluna 1920-luvun kartanokutsut ja art deco. 

Esillä on yli 40 nukkea 17:ltä taiteilijalta. Tekijät ovat opiskelleet yhteisissä tapaamisissa aikakauden pukeutumista ja sopineet nukkien mittakaavasta sekä tunnelman luomisen yksityiskohdista.

Näyttelyn nukketaiteilijat:

• Soile Aartiala, Jyväskylä
• Katriina Haukkala, Jyväskylä
• Lea Holmalahti, Jyväskylä
• Kaisa Hämäläinen, Kuopio
• Arja Jäppinen, Jyväskylä
• Pirkko Järvinen, Jyväskylä
• Aila Kytölä, Jyväskylä
• Inkeri Roivainen, Tampere
• Paula Remes, Kuopio
• Helvi Laukkanen, Jyväskylä
• Tuula Lehtonurmi, Raahe
• Pirkko-Liisa Mannoja, Vantaa
• Maria Morko, Raahe
• Sirpa Mänty, Inari
• Kirsi Rintamäki, Seinäjoki
• Ritva Särkkä, Jyväskylä
• Minna Toivari, Jyväskylä 

 Tämä on yksi perinne, millä saa viritettyä itsensä joulutunnelmaan.

Näyttely esillä Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa 8.1.2017 saakka.

SKS-talo

Käyn Helsingissä niin harvoin, että aina sieltä löytyy jotain uutta katseltavaa. Nyt hieman vahingossa löysin ihanan kohteen, kun osallistuin puolipäiväisesti Keskiajan tutkimuksen seuran Glossa ry:n organisoimaan Changing Senses of Sacrality (Objects, Beliefs, and Performances from the Medieval to the Early Modern Era) -konferenssiin. Tilaisuus järjestettiin mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran uusrenessanssityylisessä rakennuksessa. Mikä ihana sisääntulo! Sitä ei aina ulkoapäin huomaakaan millaisia aarteita ovien ja ikkunoiden toisella puolen piilee.

Enpä muuten tainnut tietää sitäkään knoppitietoa, että sana kirjallisuus keksittiin juuri Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nimeä varten vuonna 1831.

Sebastian Gripenbergin suunnittelemassa rakennuksessa (1888) ja erityisesti sen portaikossa yhdistyvät eri tyylisuunnat klassismista renessanssiin ja barokin raskasmuotoisesta koristeellisuudesta Engelin ajan empirepylväisiin. 

Helsinki-tietäjät voitte vinkata lisää kauniita rakennuksia, 

joita kannattaisi käydä kurkkimassa myös sisältä.

Slavican aarteita

Bibliofiilit huomio! Nyt olisi mahdollisuus tutustua Kansalliskirjaston Slaavilaisen kirjaston (Slavican) aarteisiin näyttelyn muodossa. Kirkkotaiteen tutkimuksen venäläiset juuret kertoo mm. siitä, miten kirkkoarkkitehtuurin ja ikonien tutkimus ja keräily alkoivat Venäjällä.

Kansalliskirjasto on jo rakennuksena kaunis ja vierailemisen arvoinen, mutta en ollut koskaan käynyt nimenomaan Slaavilaisen kirjaston puolella. Sinne ei tuosta vain piipahdetakaan, vaan pääovelta saa hyvät koordinaatit suunnistamiseen. Kirjastolla on ollut slaavilaisilla kielillä kirjoitettuja käsikirjoituksia 1800-luvulta alkaen. Arvokkaita historiallisia käsikirjoituksia tuli lahjoituksina Venäjältä erityisesti Turun palon jälkeen.

Suomalainen taidehistoria tuntee huonosti itäisen naapurin taidehistoriaa ja myönnän tämän itsekin. Omissa taidehistorian opinnoissani tutustuttiin kyllä Ruotsin taidehistoriaan (johon sisältyi myös opintomatka), mutta Venäjän taide jäi yhtä kurssia (Pietarin taide 1990-luvulla) lukuun ottamatta melko köyhäksi. Tähän toivoisin parannusta, sillä molempien naapurimaiden historia ja taide ovat vaikuttaneet myös kotimaamme taidehistoriaan.

Jevangelije Iisusa Hrista, Moskva, 1701. Kirkon alttaripöydällä säilytettävä Evankeliumikirja, jonka kaltaisia oli niin kirkollisarkeologisissa museoissa kuin kirkkojen ja luostareiden omissakin kokoelmissa.

Saksalainen idealismi, romantiikka ja kansallisuusaate vaikuttivat myös Venäjällä, kun vuosisatoja vanhat ortodoksiset kirkot ja niiden esineet nähtiin 1800-luvulta lähtien antikvaarisen tutkimuksen kohteina. Taiteessa kiinnostuttiin maan omasta menneisyydestä, kansanelämän kuvauksista ja Pietari Suuren aikaa edeltäneestä kirkollisesta kulttuuriperinnöstä. Tämä tarkoitti aikaa ennen 1600-lukua, jolloin Venäjällä alkoi lisääntyä länsimaalaisvaikutteinen klassinen taideperintö. Historia kulkee siis samoja polkuja kuin Suomessa (tosin rikkaammalla ja runsaammalla perinnöllä), jolloin Lönnrot kokosi Kalevalan ja taiteessa etsittiin kansallisromanttisesti suomalaisia juuria mm. Ekmanin, Järnefeltin ja Gallen-Kallelan johdolla. Seuraavat tekstit ovat FM Hanna Kempin ja FT Katariina Husson kirjoittamia näyttelytekstejä:

Venäjän ensimmäinen historiantutkimuksen seura perustettiin Arkangeliin 1759. Uusien restaurointimenetelmien myötä taiteen tutkimuksessa kiinnostuttiin erityisesti keskiaikaisista ikoneista. Akatemiamaalari Nikolai Ivanovits Podkljutsnikovin (1813-1877) vuonna 1852 toteuttama Moskovan Kremlin Uspenskin katedraalin ikonien restaurointi oli uraauurtava ja yllättävä. Tumman pinnan, lian, noen ja päällemaalausten alta paljastui kirkas värimaailma.

Alexandr Ratšin, 1852. Kirjoittaja oli taiteilija ja taidehistorioitsija ja teos käsittelee Venäjän keskeisimmissä kirkoissa ja luostareissa ollutta kirkkotaidetta. Taustalla kuva F. G.Solntsevin teoksesta vuodelta 1849. Kuusiosainen teossarja esitteli kromolitografioiden ja sanallisten kuvausten avulla kirkollista esineistöä. Kuvassa kirkonmuotoinen, kultainen suitsutusastia tsaari Feodor Ioannovitšin haudalta Kremlin Arkkienkeli Mikaelin kirkosta.

Keisari Nikolai I:n käskystä Moskovan Kremlin katedraalien ja Varuskamarin aarteista tehdyt piirrokset ilmestyivät kromolitografioina vuosina 1849-1853. Näiden värillisten ja pikkutarkkojen maalausten merkitys oli suuri, sillä valokuvaus oli harvinaista eikä värivalokuvausta vielä tunnettu. Nikolai I:n ja Aleksanteri II:n kaudet merkitsivät muinaismuistotutkimuksen akateemista alkua. Keisarit olivat perustamassa Arkeografista komissiota jo 1834 ja Arkeologista komissiota 1859.

Luostarit ja kirkot tekivät myös tärkeää museotyötä. Uskonnolliselta merkitykseltään tärkeimmät ikonit olivat esillä ja käytössä, mutta kirkkoihin perustettiin myös museoiden kaltaisia, arvokkaiden vanhojen esineiden kokoelmia. Venäjän kirkoista ja luostareista tehtiin monipuolisia kartoituksia. Tämän lisäksi julkaistiin matkaoppaita Venäjän ja muun maailman pyhille paikoille.

Aleksei Aleksejevitš Pavlovski, 1907. Kuvitettu, yksityiskohtainen opaskirja Venäjän keisarikunnan, Athoksen luostarin ja muiden maiden pyhille paikoille.

Näyttely nostaa esille tuntemattomamman tutkimustermin: kirkollinen arkeologia. Venäjällä kirkollinen arkeologia kehitettiin nimenomaan kirkkojen ja niiden esineiden antikvaarisiin menetelmiin perustuvaa tutkimusta varten. Ajatus oppialasta syntyi Venäjän tiedeakatemian jäseneltä, kielitieteilijä, folkloristi ja taidehistorioitsija Fjodor Ivanovits Buslajevilta (1818-1897) vuonna 1869. Aloite perustui sekä kirkon että valtion havaintoon, ettei papistolla ollut riittävästi kulttuuri- ja taidehistoriallisia tietoja ja taitoja hoitaa kansallisesti arvokasta kulttuuriomaisuutta, ja toisaalta valtion viranomaisilta puuttui teologian ja kirkollisen kulttuurin tuntemusta.

Kirjan julkaisija: Athoksen Vatopedin luostarin Pyhän Andreaan skitta, 1891. Julkaisupaikka: Odessa, joka toimi yhtenä pyhiinvaeltajien pääreittinä Venäjältä Athoksele ja Palestiinaan. Teoksessa esitellään itäisiä pyhiinvaelluskohteita, kuten Palestiinaa ja Jerusalemia. Mustavalkoinen piirroskuvitus kirkkorakennuksista. Oppaan lopussa käytännönläheinen keskusteluopas venäjä-kreikka-turkki-arabia, jonka alkulehden kuva on vasemmalla.

Tämä monitieteinen oppiala perehdytti Lähi-Idän, Bysantin ja Venäjän arkeologian ja taidehistorian lisäksi myös Länsi-Euroopan kristilliseen taiteeseen. Kirkollinen arkeologia tutki erityisesti ortodoksista kulttuuriperintöä: kirkkoarkkitehtuuria, seinämaalauksia, käsikirjoituksia, koriste- ja tekstiilitaidetta, ikoneja ja kirkkoesineitä. Ensimmäiset kirkollisen arkeologian piirissä syntyneet museot avattiin hengellisiin akatemioihin Kiovassa (1872), Pietarissa (1879) ja Moskovassa (1880). 

Venäläinen kirkkotaiteen tutkimus oli lähtökohtaisesti kansainvälistä. Se perehtyi paitsi venäläisiin monumentteihin, myös keskeisiin kristillisiin kohteisiin aina Palestiinan pyhistä paikoista Rooman varhaiskristillisiin katakombeihin ja kirkkoihin sekä Siinain ja Athoksen luostareihin.

Bysantin taidehistorian modernin tutkimuksen perustajana pidetään Nikodim Pavlovits Kondakovia (1844-1925), jonka bysanttilaista taidetta ja venäläisiä ikoneja käsittelevät teokset kuuluvat alan klassikoihin. Kondakovin tutkimusmetodi perustui tyylihistorian ja ikonografian tulkintaan. Hän vakiinnutti ikonien tyylihistorian perusteet.

Moderni ikonitutkimus huolestui perinteisen ikonimaalauksen säilymisestä, minkä johdosta Kondakovin aloitteesta ja keisarillisella asetuksella perustettiin Venäläisen ikonimaalauksen suojelukomitea vuonna 1901. Komitean pääasiallinen tehtävä oli ikonimaalausopetuksen järjestäminen.

Suomen ortodoksit kuuluivat hallinnollisesti Venäjän kirkon alaisuuteen vuoteen 1923 saakka. Kirkon kulttuuriperintötyö seurasi keisarikunnan kirkollisia ja tieteellisiä esikuvia. Suomen hiippakuntaan Viipuriin perustettiin Historiallis-arkeologinen komitea 1912, joka siirtyi Helsinkiin 1917. Sen tehtävänä oli ortodoksisen kirkon taiteellisten ja historiallisten arvoesineiden dokumentointi ja suojelu Suomessa.

Aleksadr Anisimov, 1929. Anisimov seurasi ja dokumentoi vaiheittain Vladimirin Jumalanäidin ikonin restaurointia ja pudistamista 1918-1919. Hän laati ikonin korjauksista ja päällemaalauksista kaavion, joka osoittaa teoksen eri-ikäiset maalipinnat. Tutkimus ajoitti ikonin 1000-luvulle ja se kumosi kirkollisen legendan apostoli Luukkaasta ikonin maalarina. Vallankumouksen jälkeen kirkkotaiteen tutkijoilla oli vaikeuksia saada tutkimustuloksiaan painetuksi Neuvosto-Venäjällä, joten monet Anisimovinkin tutkimukset jäivät julkaisematta. Kyseisen Vladimirin Jumalanäidin ikonia käsittelevän työnsä Anisimov julkaisi Prahassa.

Lähde: FM Hanna Kemppi ja FT Katariina Husso, Kirkkotaiteen tutkimuksen venäläiset juuret -näyttelytekstit.

Näyttely on pieni, mutta tiedontäyteinen taidehistoriallinen katsaus naapurimaamme kirkollisen kulttuuriperinnön historiaan. Tämän myötä tuli hieman ikävä niille yliopiston taidehistorian kursseille. Saisikohan joskus mennä vielä vaikka kuunteluoppilaaksi...?

Kirkkotaiteen tutkimuksen venäläiset juuret on esillä 

Slaavilaisessa kirjastossa 30.9.2017 saakka.