Katutaiteesta kotitaiteeksi?

Suomalainen katutaide elää kukoistuskauttaan. Uutiset rummuttavat positiivisen vastaanoton ja lisääntyvien seinämaalausten puolesta otsikoilla: ”Suomalaiset haluavat taidetta arkeensa” ja ”Suomeen syntyi valtavia seinämaalauksia”. Sama noususuhdanne, arvostus ja kiinnostus heijastuvat myös Kuopiossa. Yksi suuri tekijä asennemuutokseen ja taiteenlajin esiintuomiseen on Katutaideyhdistys Urbaani ry, joka muistetaan muun muassa Haapaniemenkadun parkkihallin kuvittamisesta graffiteilla.

Valtavirta on siis hyväksynyt graffitit ja isokokoiset seinämaalaukset omakseen, jotta niillä syrjäytetään, tai ainakin väritetään, harmaata betoniviidakkoa. Harva on kuitenkaan valmis ottamaan katutaidetta kotiinsa. Valtavirrasta poiketen, Tarot ja Nightwish-yhtyeistä tuttu kuopiolainen muusikko Marco Hietala päätti tilata Urbaanilta itselleen seinämaalauksia.

Hietala tahtoi kotiinsa persoonallisuutta ja antoi Urbaanille ohjenuoraksi omia kiinnostuksenkohteitaan, kuten science fiction- ja steampunk-kirjallisuuden. Muuten taiteilijat saivat toteuttaa itseään vapaasti. Urbaanin taiteilijat tekivät omia nimettömiä luonnoksiaan, joista Hietala valitsi mieleisensä. Varsinaiset teokset Hietalan kotiin maalasivat lopulta Timo Kokko ja J. Salamaleija kesäkuussa 2016.

Kun Urbaanilta tuli kutsu käydä kurkkaamassa valmiita teoksia paikan päällä, ei siitä voinut kieltäytyä. Asetelma oli mielenkiintoinen: katutaidetta kodin seinillä? Tämä oli nähtävä. 

Täytyy sanoa, että ensivaikutelma oli melko mykistävä. Jos olohuoneen seinällä on korkeutta yli viisi metriä, valkoinen seinä oikein huutaa osakseen huomiota. Ja sitä se sai. Yläkerran lasitasanteelta olohuoneen puolelle luikerteleva olio oli komea ilmestys. Kirkkaanvihreä maalaus hehkui luonnonvalossa. Itse asiassa teos hehkuu kuulema myös pimeässä, sillä siihen on käytetty myös fluoresoivaa maalia.

Olohuoneen lisäksi seinämaalauksia on myös makuuhuoneessa ja keittiössä. Makuuhuoneen kohdalla edellisen asukkaan sisustusmaku ei kohdannut Hietalan ajatuksia kodikkaasta ympäristöstä, joten reliefimäinen ruusutapetti päätettiin ”sytyttää tuleen”. Myönnettäköön, että lopputulos on tosiaan enemmän asukkaansa näköinen kuin kuvailtu lähtötilanne…

Huoneiden lisäksi Hietalan akustiikkalevyt kuvitettiin tyyliin sopivalla kuvastolla:

Harvalla meistä on kotonaan puhdasta viisimetristä seinäpintaa, mutta tämä on hyvä osoitus siitä, mihin katutaide pystyy taipumaan. Taiteilijoiden ja graffitimaalareiden ammattitaito on huikea, joka mahdollistaa taiteen tuomisen ulkoa sisälle ja ripustettavien teosten sijaan myös fyysisiksi seinäelementeiksi. Näyttävän kokonaisuuden rikkoo vain ajatus siitä, että tätä komeutta ei saa mahdollisessa muutossa mukaansa.

Voisitko kuvitella katutaidetta omaan kotiisi?

Työhuone

Esittelin kesällä työhuoneeni, jolloin muutin huonekalujen järjestystä käytännöllisempään järjestykseen. Kaipailin silloin myös mattoa huoneeni lattialle ja nyt se löytyi. Ostin tori.fistä virkatun maton, joka on vihdoin oikean kokoinen suhteessa tilaan. Se edellinen Ikean matto näytti lähinnä kynnysmatolta. Ja mikä parasta, matto näyttää nyt minulta. Ripaus sellaista retroa mummolafiilistä olematta kuitenkaan tunkkainen. Hillitty väri sopii mielestäni myös työhuoneen lattialle.

Olen tässä pikku hiljaa saanut haltuun myös kirjahyllyseinän. Nyt kirjat ovat sellaisessa järjestyksessä, että minä löydän sieltä kaiken tarvitsemani. Lajittelin ne teemoittain: Bysantti, ikonimaalaus, ikonitaide, ikonografia, teologia ja tutkimukset. Edeltäjäni suositteli, että tekisin ainakin yhden hyllyn ns. käsikirjahyllyksi, johon laitan kaikki sellaiset kirjat, joita tarvitsen usein. Sellainen muodostuikin nopeasti. Käytetyimpiä teoksia ovat metalli-ikoneista kertovat teokset ja etenkin saksalaiset hopealeimakirjat, tärkeimpänä Verzeichnis der Russischen Gold - und Silbermarken (Venäläisten kulta- ja hopealeimojen hakemisto). Tässä niistä seitsemän vuoden yläaste/lukioaikaisista saksankielen opinnoista on hyötyä. Vaikka täytyy myöntää, että muuten en tule kielen kanssa juurikaan toimeen. Kotimainen Ikonimaalari-julkaisu on myös tärkeä sarja, jota odotan aina innolla ilmestyväksi. Alan asiantuntijat tarttuvat joka numerossa mielenkiintoisiin aiheisiin.

Otamme vastaan erilaisia lahjoituksia tasaisin väliajoin kokoelmapolitiikkaamme nojautuen. Tämä ikoni kertoo sodasta ja siitä selviytymisestä. Kristuksen kasvot on viillelty, mutta ikoni selvisi. Lahjoittaja tahtoi antaa sille turvallisen säilytyspaikan museosta, jotta se säilyisi myös tuleville sukupolville.

Valamon konservointilaitoksen johtava konservaattori Antti Narmala piti tärkeän puheenvuoron, jossa hän puolustaa kulttuuriperinnön säilyttämisen ja vaurioiden ennaltaehkäisyn tärkeyttä. 

"Jos kulttuuriperintömme säilyttäminen tapahtuu tarvittaessa ja on vain suositeltavaa – kuten vuonna 2014 hyväksytyssä strategiassa todetaan – niin meillä ei kauaa ole mitä säilyttää ja suojella. Myöskään Museoviraston rooli remonttien ja muutostöiden yhteydessä perustuu äärimmäisen harvoin vapaaehtoisuudelle. Sekä Museovirastoa että seurakuntia velvoittaa näissä asioissa laki."

En voisi olla enempää samaa mieltä Antin kanssa.

Aamun valo

Olen nyt kuukauden verran käynyt perjantaisin aamujoogassa ennen töihin menoa. Tarkoittaa käytännössä sitä, että kello soi vaille neljä, jotta ehdin normaalissa aamurytmissäni bussilla joogatunnille klo 7. Etukäteen ajatus vähän hirvitti, mutta nyt siihen on jo tottunut. Olen joka tapauksessa aina ollut enemmän aamu- kuin iltaihminen. Ajankohta on loistava, sillä työpäivän jälkeen pääsee sitten suoraan viikonlopun viettoon (ja kuittaamaan univelat).

Joogatunnit ollaan toistaiseksi pidetty hämärässä tilassa ilman valoja. Tai no, on siellä aina pari pientä irtovalaisinta, mutta pääasiassa kaikki valo tulee salin ikkunoista, ja se lisääntyy pikkuhiljaa aamun edetessä. Tämä on osoittautunut ihanaksi aamun avaukseksi, vaikka ei olekaan verrattavissa aiemmin kokeilemaani astangaan. Rauhallisen joogan jälkeen on hyvä mennä virkeänä ja vetreänä töihin.

Kollaasikortteja

Palataanpa pitkästä, pitkästä aikaa askartelun maailmaan. Ajattelin, että olen osan tekemistäni korteista tässä välissä jo esitellytkin, mutta ilmeisesti edellinen korttipostaus onkin tehty jo yli kolme vuotta sitten...? Joten lienee ihan hyvä aika nostaa esille joitain tuotoksia vuosien varrelta.

Tämä on aina ollut sellaista terapeuttista näpertämistä.

Maisematarina

Kesällä oli puhetta maisemista ja etenkin sellaisista, jotka tuntee omikseen. Jokainen osaa kuvailla oman alueensa maisemaa joillain sanoilla. Mikäli maisemaan liittyy tarinoita, se on todennäköisesti tavallista ohikiitävää maisemaa tärkeämpi. 

Kuvissa näkyvä maisema on vahvasti osa minua, mutta lähinnä talviasussaan. Kuvat on otettu laskettelurinteestä, jossa tuli vietettyä useampi talvi. Tuolloin on tosin hankala erottaa järviä peltotilkuista, kun kaikki on lumen alla. Täällä on ensin laskettu pulkalla ja liukurilla, myöhemmin suksilla ja muutamia kertoja lumilaudalla. Tänne on tehty koulun urheilupäiväretkiä, paistettu nuotiomakkaroita ja istuttu kahvilassa. Saatettu laskea myös muutaman pojan perässä... Näitä rinteitä laskiessa maaston osasi lähes ulkoa. Tiesi kuopat ja nyppylät, helpot ja hankalat paikat, erilaiset oikoreitit. Tuttukin metsäreitti pääsi pettämään, kun lumen pinta oli jäässä, eteen tuli hyppyri ja suksi osui puuhun. Kaaduin naamalleni siten, että leuka ja vasen poski raapivat jäistä lunta. Vasen puoli kasvoista näytti jonkin aikaa siltä, että "kasvot ovat raastinrautaa hioneet".

Nyt en ole vuosiin käynyt rinteessä, mutta koska on viimeisiä hetkiä tallentaa tämän syksyn väriloistoa ajattelin, että kun nousee vähän korkeammalle saa kerralla ihastella ruskamaisemaa enemmän.

Mikäli teiltä löytyy maisemia joihin liittyy tarinoita, olisi mukava kuulla/nähdä niitä.